IRC-Galleria

Asiaa isolla A:lla :)Perjantai 29.06.2007 00:33

Ari Mikael Koivunen (s. 7. kesäkuuta 1984, Kouvola) on suomalainen laulaja ja Idols-laulukilpailun kolmannen tuotantokauden voittaja. Hän voitti karaoken Suomen mestaruuden vuonna 2005 ja tuli samana vuonna kolmanneksi karaoken maailmanmestaruuskilpailuissa. Koivunen on myös esiintynyt Thaimaassa hyväntekeväisyyskonsertissa.

Idolsin semifinaalissa Koivunen lauloi Billy Joelin laulun "Piano Man". Hän sai yleisöäänistä 86 prosenttia ja nousi yhdeksi jatkokilpailun ennakkosuosikeista. Kuudennessa ja viimeisessä finaalissa Koivunen voitti 57 prosentilla katsojaäänistä. Koivunen toi kilpailun aikana esiin mieltymyksensä hard rock- ja metallimusiikkiin. Suurin osa hänen tulkitsemistaan kappaleista kuului näihin genreihin.

Koivusen esikoisalbumi Fuel for the Fire julkaistiin 30. toukokuuta 2007. Albumin ensimmäisenä singlenä julkaistava kappale "Hear My Call" tuli radiosoittoon 11. toukokuuta. Albumin ovat tuottaneet Nino Laurenne ja Pasi Heikkilä ja sille ovat tehneet musiikkia muun muassa Marco Hietala, Timo Tolkki, Janne Joutsenniemi ja Jarkko Ahola. Albumi meni välittömästi ilmestyttyään listakärkeen ja pitää kärkipaikkaa neljä viikkoa julkaisun jälkeen.

Tuntea, ei tuntea..Tiistai 26.06.2007 13:56

Tunnuit erilaiselta kuin muut, mutta jälleen sain todeta olet samaa itsekkyyttä täynnä kuin muutkin..

Vanha kunnon.. roCk roCk!! \,,/ hahaaa..Keskiviikko 20.06.2007 22:32

Ei halunnut satuttaa
Tyttö vanhempiaan
Kun tää lähti valloittaa maailmaa
Ei jäänyt miettimään
Mitään sen enempää
Koulukin sai kesken jäädä
On ruoho vihreempää
Tietysti jenkeissä
Kun näkee dollarit silmissään
Ei voinut aavistaa sitä tyttö milloinkaa
Että tie tähtiin käy sängyn kautta

Tyttö halusi tähdeksi Hollywoodiin
Hän halusi olla uusi Marilyni
Ja hän halusi kylpeä rahassa
Olla kirkkain tähti taivaalla
Tyttö halusi tähdeksi Hollywoodiin
Hän halusi olla uusi Marilyni
Ja hän halusi kylpeä rahassa
Olla kirkkain tähti taivaalla

Ei oo aina helppoa
Elää omaa unelmaa
Sen sai nytkin huomata
Kun vasten tahtoaan
Ei onnistunutkaan
Saavuttaa mitä haluaa
Uus tähti sammui taas
Pieni lapsi vatsassaan
Joutui sitten sairaalaan
Ei mennyt vuottakaan
Kun lepää rauhassa
Unelmiensa vankina

Tyttö halusi tähdeksi Hollywoodiin
Hän halusi olla uusi Marilyni
Ja hän halusi kylpeä rahassa
Olla kirkkain tähti taivaalla
Tyttö halusi tähdeksi Hollywoodiin
Hän halusi olla uusi Marilyni
Ja hän halusi kylpeä rahassa
Olla kirkkain tähti taivaalla

Tyttö halusi tähdeksi Hollywoodiin
Hän halusi olla uusi Marilyni
Ja hän halusi kylpeä rahassa
Olla kirkkain tähti taivaalla
Tyttö halusi tähdeksi Hollywoodiin
Hän halusi olla uusi Marilyni
Ja hän halusi kylpeä rahassa
Olla kirkkain tähti taivaalla

Sinä vain.Maanantai 11.06.2007 00:16

Viha on inhon, vastenmielisyyden, antipatian tai vihamielisyyden tunne. Viha voi kohdistua toiseen henkilöön, asiaan tai ilmiöön. Usein vihalla tarkoitetaan voimakasta tai intohimoista tunnetta, mutta viha voi olla myös "kylmää", tai vähäistä inhoa.

Viha voi perustua vihan kohteen pelkoon tai aiempiin negatiivisiin kokemuksiin kohteesta. Monesti vihaa kuvaillaan rakkauden tai ystävyyden vastakohdaksi. Joidenkin mielestä rakkauden vastakohdaksi voitaisiin paremmin ajatella välinpitämättömyyttä, sillä vihan vallassa olevat voivat olla hyvinkin tiiviissä suhteessa toisiinsa. Välinpitämättömyys taas ei kosketa millään tavalla. Viha ei välttämättä ole irrationaalinen tunne, sillä on luonnollista vihata sellaista, joka uhkaa henkilön olemassaoloa, hyvinvointia tai arvomaailmaa.

Viha katsotaan usein negatiiviseksi tunteeksi, sillä viha voi johtaa väkivaltaan tai muunlaiseen aggressioon. Voimakas ja intohimoinen viha voi johtaa hallitsemattomaan käytökseen. Kuitenkin myös muut tunteet, kuten pelko ja rakkaus, voivat johtaa väkivaltaan, aggressioon ja hallitsemattomaan käytökseen.

Joitakin vihan ilmenemismuotoja pyritään joissain yhteiskunnissa kieltämään. Viharikoksiksi kutsutaan joihinkin ihmisryhmiin, yleensä etnisiin ryhmiin kohdistuvan vihan ilmauksia, yrityksiä luoda vihaa muissa, ja tekoja, jotka on tehty tällaisen vihan vallassa. Etnistä vihaa kielletään varsinkin länsimaissa.

Kristillisessä maailmankatsomuksessa vihamielisyys on perinteisesti nähty yhdeksi seitsemästä kuolemansynnistä.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Viha

Kiitos taas!

Turhaa tuskaa..Keskiviikko 06.06.2007 13:58

Vittuku saa aina suhun pettyä, tuskaa kaadat niskaan, viillät haavan ja pyörität sitä puukkoa siinä, sattuu niin saatanasti sun tekos ja sanas. Lyöt sen puukon sydämeen, ja musta tulee katkera. Turha enää selitellä, miks muita mielistelit ja mut unohdit. Etkä enään muista edes sanaa "anteeksi."

-eräs tiistai ilta?

\,,/Keskiviikko 30.05.2007 12:41

Ari Koivusen Fuel for the Fire -levy on kaikkien aikojen ladatuin digijulkaisu Suomessa. Albumia on myyty yli odotusten MTV3 Storessa viime viikon maanantaista lähtien.
Hevi-Ariksi tituleeratun Ari Koivusen esikoisalbumi ilmestyy levykauppoihin keskiviikkona 30. toukokuuta.
Eli TÄNÄÄN :> jeap.


Kuka jaksaa lukkee? Ei kukkaa!Keskiviikko 30.05.2007 12:38

Minä minä

Oletko sinä
[ ] Varastanut
[x] Valehdellut
[x] Käynyt elokuvissa
[x] Piirtänyt sydäntä englanninvihon kanteen
[x] Ollut lentokoneessa
[x] Katsonut kauniita ja rohkeita
[ ] Käynyt Barcelonassa
[x] Saanut kokeesta kymppiä

Valitse kumpi jompi
[x] Kala [ ] Kana
[ ] Ruotsi [x] Enkku
[x] Nightwish [ ] Madonna
[ ] Matkailu kotimaassa [x] Matkailu ulkomailla
[x] Laulaminen [ ] Tanssiminen
[x] Sonera [] DNA
[x] Koira [] Kissa
[ ] Salkkarit [x] O.C.

Rastita kivat asiat
[ ] Talvi
[x] Kesä
[x] Kevät
[x] Syksy
[x] Kaverit
[x] Netti
[ ] Koulu
[x] Harrastukset
[x] Auringonotto

Tunnetko tämän nimisiä?
[x] Henna
[x] Tiia
[ ] Mirja
[ ] Assi
[ ] Kata
[x] Henkka
[x] Mikko
[x] Ari
[x] Tomi
[x] Janne

Rastita ne ohjelmat mitä katsot televisosta
[ ] Täydelliset Naiset
[ ] Nolojen Tilanteiden Mies
[ ] Pilanpäiten
[x] Salatut Elämät
[x] Elämäni Eläimet
[ ] Kids Top 20
[ ] Kauniit ja Rohkeat
[x] Lost
[x] Teho-osasto
[x] Poliisi Tv
[ ] Transformers

Onko sinulla
[ ] Pitkät kynnet
[x]Ruskeat hiukset
[x] Kolme korvakorua
[ ] Napakoru
[ ] Pitkät hiukset
[/] Kiharat
[x] Pinnejä
[x] Luokkasormus
[x] Lakatut varpaankynnet

Rastita harrastukset joita harrastat
[ ] Ratsastus
[ ] Piirtäminen
[x] Lukeminen
[x] Kavereiden kanssa olo
[x] Netissä olo
[ ] Lumilautailu
[/] Tanssiminen
[ ] Laulaminen
[x] Television katselu
[ ] Hiihtäminen

Rastita hyvä musiikki
[ ] Backstreet Boys
[ ] Madonna
[/] PMMP
[ ] t.A.T.u
[x] Happoradio
[ ] Crazy Frog
[ ] Indica
[ ] Irina
[ ] Gwen Stefani
[ ] Evanescence
[ ] Within Temptation
[x] Kapasiteettiyksikkö

(x) olen polttanut tupakan
(X) olen polttanut sikarin
(x) olen ollut kännissä
( ) olen pussannut samaa sukupuolta kun minäkin olevaa ihmistä
(x) olen ollut rakastunut/ihastunut
( ) olen saanut potkut
(x) olen karannut kotoa
(x) on ollut tunteita toista kohtaan joka ei ole tuntenut samaa minua kohtaan
( ) olen tullut pidätetyksi
( ) olen suudellut tuntematonta
( ) olen ollut sokkotreffeillä
(x) olen valehdellut ystävälle
( ) olen ollut rakastunut opettajaan
(x) olen lintsannut koulusta/työstä
( ) olen harrastanut seksiä työkaverin kanssa
( ) olen nähnyt jonkun kuolevan
( ) olen ollut rakastunut/ihastunut johonkin internetkaveriin
( ) olen ollut Kanadassa
( ) olen ollut Mexicossa
(x) olen lentänyt lentokoneessa
(x) olen oksentanut baarissa
( ) olen nähnyt osan itsestäni palavan
( ) olen syönyt sushia
(x) olen lumilautaillut
(x) olen ollut väkivaltaisessa suhteessa
(x) olen ottanut särkylääkettä
(x) rakastan tai kaipaan jotakuta juuri nyt
(x) olen tehnyt lumienkelin
( ) olen pitänyt tee-kutsut
(x) olen rakentanut hiekkalinnan
(x) olen hypännyt vesilätäkköön
(x) olen ollut naamiaisissa
(x) olen hypännyt lehtikasaan
( ) olen istunut rekissä
(x) olen fuskannut pelissä
(x) olen ollut yksin
(x) nukahtanut koulussa/töissä
( ) olen käyttänyt vääränlaista henkkaria
( ) olen ollut mukana maanjäristyksessä
( ) olen koskettanut käärmettä
( ) olen nukkunut tähtien alla
(x) olen tullut kutitetuksi
( ) olen tullut ryöstetyksi
(x) olen voittanut kilpailun
(x) olen kävellyt/mennyt päin punaista liikennevaloa
( ) olen ollut auto-onnettomuudessa
( ) olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi
( ) olen syönyt kokonaisen jäätelöpaketin yhden yön aikana
(x) olen inhonnut ulkonäköäni
( ) olen ollut riippuvainen post-it lapuista
(x) olen ollut eksynyt
(x) olen uinut meressä
(x) olen tuntenut itseni sillä tavalla että olisin kuolemassa
(x) olen itkenyt itseni uneen
(x) olen leikkinyt poliisia ja rosvoa
(x) olen laulanut karaokea
(x) olen maksanut ruuasta pelkillä kolikoilla
(x) olen tehnyt itselleni jotain sellaista mikä on jäänyt kaduttamaan
(x) olen soittanut pilaria/häläriä
(x) olen tanssinut sateessa
(x) olen kirjoittanut kirjeen joulupukille
( ) olen katsonut auringonlaskua jonkun sellasen kanssa kenestä välitän/välitin
(x) olen puhaltanut kuplia
(x) olen sytyttänyt tulen rannalla
( ) olen pilannut juhlan
(x) olen saanut toteutettua toiveeni
( ) olen harrastanut seksiä apinan kanssa
( ) olen hypännyt sillalta
( ) olen syönyt kissan-/koiranruokaa
( ) olen sanonut vieraalle ihmiselle että rakastan häntä
( ) olen suudellut peiliä
(x) olen laulanut suihkussa
(x) olen pitänyt mustaa leninkiä
(x) olen uneksinut että menen naimisiin jonkun kanssa
( ) olen liimannut käteni johonkin
( ) olen suudellut kalaa
( ) olen ollut cheerleader
(x) olen istunut katolla
(x) olen huutanut niin paljon etten saa henkeä
( ) olen puhunut puhelimessa enemmän kun kuusi tuntia
(x) olen valvonnut koko yön läpi
( ) en ole ollut suihkussa viikon ajan
(x) olen poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti
(x) olen kiipeillyt puussa
( ) on ollut lautamajassa
( ) pelkään katsoa kauhuelokuvia
(x) uskon kummituksiin
( ) olen pitänyt rumia/erilaisia vaatteita koulussa/työssä ihan vain sen takia että kuulisin mitä muut ovat mieltä asiasta
(x) olen leikkinyt kanaa
( ) on jalka murtunut joskus
( ) olen kalastanut kalan ja sitten syönyt sen
(x) olen saanut perhosen kiinni
(x) olen nauranut niin paljon että itkin
(x) olen itkenyt niin paljon että nauroin
(x) olen fuskannut kokeessa
(x) on ollut Britney Spears-cd
(x) olen unohtanut jonkun nimen
(x) olen nukkunut alasti
(x) olen pyörtynyt
(x) olen lyönyt jotakuta/jotakin
( ) olen itkenyt metro-asemalla
( ) olen varastanut
(x) olen puhunut ventovieraan kanssa enemmän kuin 5 min.
( ) olen antanut enemmän kuin 50 € kodittomalle henkilölle
( ) olen syljeskellyt jonkun päälle, kenestä en pidä
( ) olen pettänyt
(x) olen ollut mustasukkainen
(x) osaan kirjoittaa ilman että katson näppäimistöä
(x) osaan ajaa autoa

Oletko kuullut nämä biisit?

[x] Megadeth - Almost honest
[ ] Tarot - Undead son
[x] 3 doors down - Kryptonite
[x] AC/DC - Big Gun
[ ] Accept - Metal heart
[x] Alice Cooper - Poison
[ ] Arch Enemy - Ravenous
[ ] At the gates - World of lies
[x] Audioslave - Be yourself
[x] Billy Talent - Red flag
[x] Blink 182 - I miss you
[x] Bloodpit - Heal
[x] Children of Bodom - Living dead beat
[ ] Chimaira - Jade
[x] CKY - Close yet far
[x] Europe - Rock the night
[x] Faith no more - Easy
[x] Garbage - I think i'm paranoid
[ ] Goo Goo Dolls - Iris
[x] Guns 'n roses - Welcome to the jungle
[x] Guns 'n roses - Paradise City
[x] Deep Purple - Sometimes I feel like screaming
[ ] Deep Purple - Smoke On The Water
[x] Hanoi Rocks - Million miles away
[x] HIM - Soul on fire
[x] Hoobastank - The reason
[x] In Flames - Dialogue with the stars
[x] In Flames - Only for the weak
[x] Kalmah - Heroes to us
[x] Kilpi - Sielut iskee tulta
[ ] Knack - My Sharona
[ ] Kotiteollisuus - Viittä vaille vainaa
[ ] Lil Kim - Put your lighters up
[x] Lordi - Who's your daddy?
[x] Maj Karma - Sodankylä
[x] Metallica - One
[ ] Motörhead - Don't let daddy kiss me
[x] Negative - L.A. Feeding fire
[ ] Norther - Unleash hell
[ ] Omnium Gathrum - Cure a wound
[x] Ozzy Osbourne - Breakin all the rules
[ ] Ozzy Osbourne - Mr. Crowley
[x] P.O.D - Boom
[ ] Pain - Same old song
[ ] Paradise Lost - Ordinary days
[ ] Red Hot Chili Peppers - Dosed
[x] Red Hot Chili Peppers - Road trippin
[x] Sinergy - The bitch is back
[x] Sonata Arctica - Replica
[ ] Spiderbait - Black Betty
[x] System of a down - Old School Hollywood
[x] System of a down - She's like heroin
[ ] System of a down - Chop Suey!
[x] The Offspring - Self esteem
[x] The Who - Who are you
[ ] Iced Earth - Dracula
[ ] Mercy Drive - Burn in my light
[ ] LT United - We are the winners of the eurovision
[ ] Kaiser Chiefs - Saturday night
[ ] Manitou - Beat it
[ ] Don Johnson Big Band - Helsinki Cadenza
[x] Ruoska - Mies yli laidan
[ ] Hardcore Superstar - We don't celebrate sundays
[ ] Stone Sour - 30/30-150

Siinä se..

DISNEYTorstai 24.05.2007 13:57

Alla on lueteltu 51 Disneyn piirroselokuvaa. Rastita kaikki, jotka olet nähnyt joskus.
Jos rastitat 35 tai enemmän, olet klassikko.

[x] Lumikki ja seitsemän kääpiötä
[x] Pinocchio
[x] Fantasia
[x] Dumbo
[x] Bambi
[x] Tuhkimo
[x] Liisa ihmemaassa
[x] Peter Pan
[x] Kaunotar ja Kulkuri
[x] Prinsessa Ruusunen
[x] 101 dalmatiaista
[ ] Miekka kivessä
[x] Viidakkokirja
[x] Aristokatit
[x] Robin Hood
[x] Nalle Puh
[x] Pelastuspartio Bernard ja Bianca
[x] Topi ja Tessu
[ ] Hiidenpata
[x]Mestarietsivä Basil Hiiri
[x] Oliver ja kumppanit
[x] Pieni merenneito
[x] Kaunotar ja Hirviö
[x] Aladdin
[x] Leijonakuningas
[x] Pocahontas
[x] Notre Damen kellonsoittaja
[x] Herkules
[x] Mulan
[x] Tarzan
[ ] Fantasia 2000
[x] Keisarin uudet kuviot
[ ] Atlantis
[x] Lilo & Stitch
[ ] Aarreplaneetta
[x] Karhuveljeni Koda
[x] Lehmäjengi
[ ] Pikkukananen
[ ] Aivan Villit
[x] Autot
[x] Monsterit Oy
[ ] Robots
[x] Hain tarina
[x] Nemoa etsimässä
[x] Toy Story
[x] Nightmare Before Christmas
[x] Ihmeperhe
[x] Ötökän elämää
[ ] Nasun suuri elokuva
[x] Tiikerin oma elokuva
[ ] Antz

Helmee! :)

Vielä kuusi päivää..Torstai 24.05.2007 13:48

Ari Koivusen debyyttialbumi Fuel For The Fire kaupoissa 30. toukokuuta!!

Mitä nyt?Maanantai 21.05.2007 13:38

P E R H E
1. Onko sulla pikkusiskoa?: ei
2. Mikä on veljesi nimi?: Mikko
3. Mikä on isäsi toinen nimi?: Juhani
4. Koska riitelit viimeksi äitisi kanssa?: en muista
5. Kenelle perheenjäsenelle puhuit viimeksi?: isoveljelleni

K O T I
1. Minkä väriset ovat huoneesi verhot?: musta-oranssi-punaset
2. Kuinka monta taulua seinälläsi on?: yksi
3. Onko teillä parveke?: ei
4. Minkä väriset on siskosi/veljesi tapetit?: vaaleet
5. Minkä värinen matto teillä on olohuoneessa?: beige

Y S T Ä V Ä T
1. Onko sinulla parasta kaveria?: niitä on monta
2. Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?: on
3. Onko sinulla ketään ulkomaalaista kaveria?: on montaki
4. Käytkö kirjeenvaihtoa?: en
5. Oletko koskaan lyönyt ystävääsi?: joskus

K O U L U
1. Oletko tehny jo kaikki läksysi?: ei sellasia kuulu tehrä
2. Myös kaikki lukuläksyt?: -
3. Minkä numeron sait viime kokeesta?: ei tuu mieleen..ei voi muistaa..:)
5. Minkä aineen opettaja on lempiopettajasi?: yläasteel oli Suvanto..nyt varmaan Tuula :)

U L K O N Ä K Ö
1. Minkä väriset silmät haluisit että sinulla olisi?: ihan vaaleen siniset
2. Haluaisitko mieluummin olla 165 cm vai 175 cm pitkä?: 165cm
3. Oletko brunette vai blondi?: brunette
4. Pidätkö enemmän soikeasta vai pyöreästä pään muodosta?: soikea
5. Käytätkö nahkavöitä?: juu

V A A T T E E T
1. Omistatko henkselit?: en
2. Entä poolopaidan?: en sitäkään
3. Onko vaatekaappisi sekaisin?: todellaki
4. Pidätkö varvassukista?: juu ainaki neljä paria
5. Löytyykö sinulta pinkkejä vaateita?: ei kyl pahemmin!

Kengät:
1. Omistatko AllStarsin kengät?: juu!
3. Omistatko saappaat?: en
4. Millaiset talvikengät sinulla oli viime talvena?: mokkasaappaat
5. Kuinka monet kengät omistat (noin)?: ääh, korkokenkiä joita en ikinä käytä, on sellaset kahdeksaisen paria, kävelykenkiä neljät parit, 2 talvikengät.

N Y T
1. Onko isäsi nyt kotona?: ei ku on varmaan oluthuoneella
2. Onko sinulla panta nyt päässäsi?: ei
3. Kuunteletko nyt musiikkia?: en
4. Paistaako ulkona nyt aurinko?: kyllä
5. Onko sinulla hiukset auki nyt?: ei

S I T Ä J A T Ä T Ä
1. Oletko väsynyt?: hiukan
2. Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañana'?: ei mitää käryy
3. Koska leikkasit viimeksi kyntesi?: viimeviikolla
4. Saatko jalan niskan taakse?: joo venyttelyn jälkeen!
5. Pureskeletko kynsiäsi?: harvemmin

T U L E V A I S U U S
1. Mitä teet huomenna koulun jälkeen?: varmaan lesii narQ
2. Tuleeko sinusta lattiamuurari?: ei
3. Vaiko leipuri?: ei
4. Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta?: joskus
5. Millainen on unelmamiehesi/naisesi?: LUOTETTAVA

1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut?
- en

2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta?
- olen

3. Oletko tänään puhunut exälle?
- en

4. Oletko kaipaillut tänään jotakin?
- kylläh

VIIMEISN HENKILÖ

5. joka makasi sängyssäsi?
- meen koira :)

6. joka sai sinut itkemään?
- Hannaleena

7. jonka kanssa menit viimeksi leffaan?
- Jukan, Jessen, Tanelin, Nikon ja Jaanan kans

8. jonka kanssa menit shoppailemaan?
- Sariannen

9. kenen kanssa olit suihkussa?
- yksin
10. joka sai sinut nauramaan?
- Jere

11. joka sanoi sinulle rakastan sinua?
- hmm.. en muista..

12. joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä?
- Ipe

YLEISTÄ

13. Lempipaikka?
- oluthuoneen terassi on aika lovely

14. Tatuointeja?
- on ja tulee lisää

15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä?
- tota ikkunassa olevaa ampparia

16. Missä haluat mennä naimisiin?
- maistraatissa, kiitos!

17. Kenestä pidät?
- monestaki

18. Pitääkö kukaan sinusta?
- kyllä ainaki sanojen mukaan

19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa?
- kyllä

20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä?
- enpä ole

21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä?
- Himin legendaarinen JOIN ME<3

22. Oletko ollut radiossa/tv?
- en mä oo ollu ku 7 vanhana lounais suomen uutisis ja pari vuot sitte mun nimi sanottii mtv 3 formula lähetykses!

23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti?
- olen

24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi?
- liian moni

25. Mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä?
- trikoot, hame, toppi ja bolero

26. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin?
- pesen hampaat,puhun puhelimessa,nukun.

27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä?
- 55€

28. Onko sinulla sukat jalassa?
- oooon..

29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan?
- Riikka :)

30. Millä sivulla surffailet eniten?
- tasapuolisesti

31. Onko sinulla kasveja huoneessasi?
- on, bambuja :D

32. Sattuuko sinua johonkin nyt?
- vattaa