IRC-Galleria

"Nuoret valtasivat talon JoensuussaLauantai 02.05.2009 01:46



Nuoret valtasivat vanhan puutalon Joensuun keskustassa perjantaina iltapäivällä.

Valtauksen takana on muutama kymmenen nuorta, joiden ideana on tehdä talosta kaikille avoin "väen talo".

Torikatu 10:ssä sijaitseva talo on ollut viime vuodet tyhjillään. Aikaisemmin siinä on toiminut muun muassa osto- ja myyntiliike. Neliöitä talossa on 300-400.

Nuorten tempauksesta kertoi perjantaina sanomalehti Karjalainen nettisivuillaan.

- Haluamme tehdä tästä avoimen kohtaamispaikan, jossa voidaan järjestää esimerkiksi erilaisia kulttuurijuttuja. Vaikka Pakkahuone on saatu, niin Joensuussa on yhä liian vähän harjoitustiloja esittävälle taiteelle, kertovat valtaajat.

Valtausta oli suunniteltu jo pitkään, ja se ajoitettiin tarkoituksella pitkään vappuviikonloppuun. Valtaajat aikovat pysyä talossa ainakin lähipäivät."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200905019514550_uu.shtml



...kuulosta aiha silt ku ne matkis Porin Annista? :D

[Ei aihetta]Perjantai 01.05.2009 22:27

Vitun bilsa x_X

First one down, five to go.Torstai 30.04.2009 19:15

Ekat kirjotukset takana.

Peace & conflict oli ohjelmistossa.

Ei siita 7 tuu mut paasin ainaki varmaa lapi :DDDD


Hassuu miten odotukset muuttuu XD

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.04.2009 13:45

Hakusanat: WHO failure

Tulokset: World of Warcraft x 9326432682465894265


...Google<3

Facebookin kesa 2009 ennustus:Maanantai 27.04.2009 01:41

Pitkään toivomasi asia toteutuu!

Kesällä 2009 salaisissa haaveissasi pyörinyt asia tulee toteutumaan, kunhan jaksat vielä maltillisesti odottaa ja olla tekemättä mitään hätiköityä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.04.2009 02:08

I don't wanna lose control, but I'm falling
I just can't believe it
Never thought that I would be the one
Falling down
Meil oli academic blockseil musiikkii soimas language buidlingin katolta ja sit ku oltii matikas ni sielt tuli:

I was gonna clean my room until I got high
I was gonna get up and find the broom but then I got high
My room is still messed up and I know why
Why man? - Yea heyy
'Cause I got high
'Cause I got high
'Cause I got high

I was gonna go to class before I got high
I coulda cheated and I coulda passed but I got high

I am taking it next semester and I know why
Why man? - Yea heyy
'Cause I got high
'Cause I got high
'Cause I got high

Hetke paast Kai, meen opettaja, sano: "Theres NOTHING ELSE wrong about this song, it's just a bit boring." Oltii sillee wow, Kai, you little pothead. ...aija on melkei 60v XD


Sit kemias:
Opettaja: "I had no classes at all today before this. I was just writing your reports."
Beatrice: "Huh? Naked?" *confused face*
*silence*
Opettaja: "...no, I got dressed up for the occasion."

XDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Last day of classes carneval!Perjantai 24.04.2009 01:42

Niin, etta huomenna on sit OPPITUNNIT ohi hhahhahaahhaa. Okei. Ja ens viikol eka koe. Lollero.
"I am pleased to inform you that your application 2009 has been accepted. At the start of the fall semester you will be invited to study at University College Utrecht."



...nyt pitais vaan paasta IB:sta lapi :DDDD

Pim.Tiistai 21.04.2009 16:43