IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

mhdmuTiistai 27.01.2009 14:26

Pantsukka jättää meiät tänään ;(. Mut ei sille voi mitään, pakko niittenkin on itsenäistyä!

JitterbugMaanantai 26.01.2009 18:18

On se elämä välillä aika jännää. Joskus yli vuosi sitten meidän kotiin rantautui kortti Kefaloniasta, jossa perhetuttu oli vieraillut lapsiensa kanssa ja kortti näytti kivalta. Googletin sitte et mikäs paikka toi on ja päätin et tonne taidan haluu joskus ja alotin opiskelun saaresta. Noh, aina välillä sit kurkin matkoja kyseiselle saarelle ja tässä viimein viimä päivinä tuli aika, että lomia päätettiin varailla. Omatoimimatkaa ajateltiin ensiks, mutta koska reissuun lähtee myös alaikäisiä, ois tämmönen reppureissailu vähän turhan riskaapeliä hommaa, joten päädyttiin sit valmismatkaan. Törmäsin sit hyvänhintaseen matkaan Lefkakselle Nidrin 'kaupunkiin', hotelliin nimeltä Avra, jossa TÄTTÄRÄTÄTTÄDÄÄ olin kesällä 2007 ja oli ihanaa! Joten, siis samaan hotelliin ja samaan paikkaan palaamme kera Jussin ja mukaan tulee myös Krisu ystävänsä Jaanan kanssa, toivottavasti tulee hyvä loma!

Kokeile mistä olet riippuvainen.

Tietokone
[/] Olen koneella tunteja
[x] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[x] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[ ] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[x] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[x] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht. 4½


Elokuvat
[ ] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[ ] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[ ] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[ ] Säilytän kaikki leffalippuni
[ ] Lainaan sanontoja elokuvista
[ ] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[ ] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[ ] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[/] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä [jos tähän tarvitaan viis näyttelijää yhteensä, oli ne miehii tai naisia, niin sit kokonainen, mut jos tarvitaan viis naista ja viis miestä erikseen niin naisista jää kyl uupumaan. Siksi puolikas]
yht. ½

Televisio
[/] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[/] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[/] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[/] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[/] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[ ] Televisio on herätyskelloni
[ ] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[ ] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[ ] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[/] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta [vaihtaisin ellen alkais kattoo kaikkia ohjelmia aina jälkikäteen et voin kelaa mainoskatkot.]
yht. 3

Urheilu
[ ] Katson urheilua joka päivä
[ ] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[ ] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[ ] Olen tosi hyvässä kunnossa
[ ] Kuntoilen koko ajan
[/] Lenkkeilen tai uin [kesäsin vaan :D]
[ ] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[/] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä [kesäsin joo]
[ ] Minua ei haittaa hikoilla
yht. 1

Ruoka
[/] Rakastan ruokaa
[x] Haluan kokeilla kaikkea
[/] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne
[/] En välitä painostani, haluan vain syödä
[/] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[x] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[ ] Menen juhliin ruuan takia.
[ ] Kaverini sanovat minua possuksi
[ ] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[/] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht. 4½

Sosiaalinen elämä
[ ] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[ ] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[/] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani [viihyn kyllä melkeen missä vaan kun on hyvää seuraa]
[ ] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[/] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja [kaikki on hauskaa hyvien kavereiden kanssa :D]
[ ] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
yht. 1


Tupakka
[ ] Poltan säännöllisesti
[ ] Säästän aina alitajuisesti rahaa tupakkaan
[ ] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[ ] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[ ] Kaapeissani tai pöydilläni on useita vanhoja tyhjiä askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[ ] Vanhempani tietävät että poltan
[ ] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[ ] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[ ] Tupakka on minusta ihan kestettävän makuista
[ ] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht. 0

Alkoholi
[ ] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[ ] Olen sammunut joskus
[ ] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[ ] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[ ] Joku on ollut huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[ ] Olen perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
[ ] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[ ] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[ ] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht. 0


Huonot asiat
[ ] Varastan säännöllisesti
[ ] Tupakoin säännöllisesti
[ ] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
[ ] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[ ] Kiroilen koko ajan
[ ] Joudun aina tappeluihin
[ ] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[ ] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[ ] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[/] Olen karannut kotoa
yht. ½

Pelit
[ ] Pelaan rahasta
[ ] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[ ] Lottoan säännöllisesti
[ ] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[ ] Olen pelannut noppaa rahasta
[ ] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[ ] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[ ] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[ ] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[ ] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht. 0

Musiikki
[x] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[/] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[x] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[x] Omistan ainakin 30 levyä
[/] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[ ] Olen soittanut/laulanut bändissä
[x] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[/] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[x] Omistan mp3:n ja se on aina mukanani
yht. 6½

Eläimet
[x] Omistan jonkun lemmikin
[ ] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[x] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[x] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[x] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[x] Olen ollut eläinlääkärissä
[/] Eläin on ihmisen paras ystävä
[x] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[x] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[x] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä
yht. 8½

Oli kyllä huono riippuvuustesti! En mä oo riippuvainen eläimistä, vaikka rasteja tuli noin paljo! Ja sit jossain kohassa noita rakseja pysty laittaa vaan johkin viiteen kohtaan, joten eihän tässä ole mitään järkeä :DD

nhmdyMaanantai 26.01.2009 15:06

Suosittelen kaikille, joilla on vatsakipuja kerran kuukaudessa, kirjoittamaan artikkelia englanniksi kuvitteellisesta tapahtumasta, ainakin minun vatsakipuni unohtuivat hetkessä!

Ja liittyen edelliseen merkintään, tein eilen lumipalloja ja nyt lihaksia särkee.

1925Sunnuntai 25.01.2009 17:04

Kävin äsken vähän tekee suuria lumipalloja ulkona ja sit kaikki vaatteet kastu ;(.

lisää lunta <3Perjantai 23.01.2009 14:21

talvista <3 pääsispä pulkkamäkeen kohta!

lunta sataa <3Torstai 22.01.2009 14:49

Lumi on ihanaa ja piristävää ^^. Mulla on vähän kaikki paikat kipeenä ku pyörittelin eilen ulkona isoa lumipalloa niin pitkälle ku jaksoin :D. Tuli vissiin käytettyä jotakin lihaksia mitä ei niin normaalisti käytä.

1924Keskiviikko 21.01.2009 23:26

1 Koska tapasitte viimeksi? - lauantaina
2 Koska viimeksi itkit hänen läsnäollessaan? - ööö, en muista
3 Koska viimeksi suutuit hänelle? - en oo oikee suuttunu
4 Onko sinulla hänen puhelinnumeronsa? - on
5 Milloin tekstasit hänelle viimeksi? - vähän aikaa ennen sitä kun se tekstas mulle
6 Milloin hän tekstasi sinulle viimeksi? - vähän aikaa sitte
7 Milloin teitte yhdessä jotain? - lauantaina kateltiin hesenkastikkeita netistä
8 Mitä hän harrastaa? - sählää välillä.
9 Mistä pidät hänen ulkonäössään ja/tai tyylissään? - niin paljon kaikesta <3 mut silmät ne on vaan niin ihanat <3 ja tyyli on kiva kun se on Jussi ^^.
10 Milloin tutustuitte? Mikä oli ensi ajatuksesi hänestä? - tutustuttiin kesällä 05 ja ajattelin et onpas nätit hiukset ^^.
11 Millaisia ongelmia hänellä on? Pieni, suuria? - aika ongelmavapaa mies ^^. Nyt on ehkä vähän matikkaongelmia kyllä
12 Pidätkö hänen kavereistaan? - luin ensin et tiiätkö hänen kavereistaan ja meinasin kirjottaa et joo, mut en kaikista, mut tota kyl mä pidän niistä sen kavereista joita tunnen, mut en sit voi sanoa niistä tuntemattomammista mitään.
13 Tiedätkö, mikä on hänen lempiruokansa? - maksalaatikko!
14 Tykkääkö hän suolakurkusta? - joo
15 Noudattaako hän erikoisruokavaliota? - no ei se syö tomaattia ku ei tykkää, pähkinöitä, omenoita, päärynöitä ja porkkanoita koska on allerginen, eikä heinää. Mut muute ihan normi.
16 Juoko hän alkoholia? Millaisesta alkoholista hän pitää? - juo hän, enkä mä oikeestaan tiiä et mimmonen ois sen ihan lempparia
17 Polttaako hän tupakkaa? - ei
18 Onko hän kokeillut huumeita? - ei
19 Mistä hän on riippuvainen? - ei kyllä mistään. Hyvin terve ihminen!
20 Oletko suudellut häntä? - oon
22 Nähnyt hänest unta? - oon usein
23 Varastanut häneltä? - en kyl oo
24 Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä? - on oikeestaan
25 Mistä olette riidelleet? - ei me oikein mistään
26 Kappale, josta molemmat pidätte? - no vaikka Coheed and Cambrian The Suffering
27 Käyvätkö musamakunne yleisesti ottaen yhteen? - ihan tarpeeks hyvin
28 Koska hän ottaa sinua hermoon? - ei oo viel ottanu
29 Milloin sinun tekisi mieli halata häntä? - usein just sillon kun en voi :D
30 Oletko velkaa hänelle? - sitä ku lähtis laskee et miten ollaan makseltu toistemme juttuja, musta ois oikeesti kiva tietää!
31 Hänen lempivärinsä? - jotkut rusehtavat ja vihreet varmaan
32 Oletko usein huolissasi hänestä? - joskus
34 Millaista elämäsi olisi ilman häntä? - huonosti erilaista
35 Onko hänellä hyvä yleissivistiys? - on
36 Huomaisiko hän kirjoitusvirheen edellisessä kysymyksessä? - uskoisin et joo
37 Onko hän kärsivällinen? - on
38 Puhuuko hän jotain murretta? - muutamia omia hauskoja sanoja sil on, tai no ainakin yks, mut muuten kyl ihan suomee :D
39 Onko hän biseksuaali? - ei kyllä
40 Mikä kappale muistuttaa sinua hänestä? - tosi monet mut ekana tuli mieleen nyt Coheed and Cambrian The Suffering
41 Puhutteko usein syvällisiä? - toisinaan
42 Oletteko matkustaneet yhdessä? - Seinäjoelle ollaan :D
43 Onko hänellä sisaruksia? - on, kaksi pikkusta, sisko ja veli
44 Lemmikkejä? - ei ole, harmi vaan
45 Millaisia arvoja hänellä on? - syvällinen kysymys, mut no kaikkee aika normaalia, kuten perhe ja ystävät on tärkeitä ja kyllä sitä vähän maailmantilannekin kiinnostaa ^^. Ja ehkä uskonnonkin voi tähän pistää.
45 Onko hän hyvä ihminen? - on ^^
46 Missä hän on hyvä koulussa? - missä vaan jos se kiinnostaa ^^. Mut on sillä hyvä matikkapää ja enkkuakin se osaa ja terveystietoa ja liikkaa jos sen voi sanoa :D Ja kyl se reaaleista hyviä vetelee koska on fiksu.
47 Mitä hän inhoaa koulussa? - ei se kauheesti ruotsista ja saksasta pitäny eikä oposta.
48 Mikä hänestä tulee isona /mitä hän aikoo opiskella tai opiskelee? - Nyt opiskelee viel lukioo, haluis opiskella liikuntatieteitä ja haluis olla suutari ja liikkamaikka ja konduktööri ja baarimikko :D
49 Mitä hän on näistä? Tyttömäinen/naisellinen/poikamainen/miesmäinen/kaunis/komea/söpö/ruma/erikoinen?
- kaunis, komea, söpö, erikoinen ja miesmäinen jos se on mikään sana.
50 kirjoita tähän joku inside vitsinne - ööö, ei mulle kyl tuu mitään muuta nyt mieleen ku MYY :D

Kerro hänen:
Musiikkityylistään :: vähän mitä millonkin :D mut sinne rockpunkmetal genreihin kääntyy eniten
Perheestä :: löytyy äiti ja isä ja pikkusisko ja pikkuveli ^^.
Luonteestaan :: ihana, rauhallinen, fiksu, mukava, hauska ja niin sopiva mulle <3

Onko hän:
Tärkein sinulle :: on <3
Rakastunut / ihastunut :: on <3
Masentunut :: ei.
Onnellinen :: kyllä se ^^.
Stressaantunut :: joskus vähän
Valitettavasti aina oikeassa :: oon mielestäni usein oikeessa ;D mut on Jussiki.

Kuinka usein:
Te näette :: muutaman kerran viikossa
Te riitelette :: ei oikeestaan koskaan
Shoppailette yhdessä :: niin usein kun kauppaan tarttee lähtee
Kerrotte toisillenne salaisuuksia :: niin usein kun semmosia on

Milloin:
Itkit hänen takiaan :: aika usein tulee kyynel silmään ku se on niin ihana <3
Nauroitte viimeksi yhdessä :: lauantaina
Hän on loukannut sinua :: kerran kauan sitten
Kuulit hänen äänensä :: ööö, lauantaina kai, ei me kai olla soiteltu?

(x) olen halannut häntä
(x) olen tervehtinyt häntä
( ) olen nähnyt hänet tänään
( ) olen huutanut hänelle tänään
(x) olemme olleet saunassa yhdessä
(x) olemme olleet leikkipuistossa joskus
(x) olen käynyt lintsillä/tai jossain muualla huvipuistossa hänen kanssaan
(x) olen suudellut häntä
( ) olen vihannut häntä joskus
(x) olen ostanut hänelle synttärilahjan
(x) olen itkenyt hänen takiaan
(x) olen käynyt elokuvissa hänen kanssaan
(x) olen itkenyt niin että hän näkee
(x) hän on minulle todella tärkeä
( ) hän ei ole juurikaan tärkeä
( ) tai ei ainakaan se tärkein
(x) pidän hänestä
(x) rakastan häntä
(x) hän on komea/kaunis
( ) hän on aika ruma
( ) ihan tavallinen
( ) hän pukeutuu huonosti
(x) tai aika hyvin
(x) hänellä on hyvä musiikkimaku
(x) olemme kokeneet paljon yhdessä
( ) emme ole vielä kokeneet paljoa yhdessä
( ) tai ei ollenkaan
( ) hän on yleensä aina pelaamassa
(x) tai hän pelailee silloin tällöin
(x) mutta sinä olet silti hänelle tärkeämpi kuin pelit
( ) hänellä on lemmikki
(x) hauska äiti
( ) tiedän mitä hän tekee juuri nyt
(/) tunnen hänet paremmin kuin kukaan muu

nghsnmhKeskiviikko 21.01.2009 14:04

Onnea Minnalle!

Sato lunta lisää, jeijee, näyttää kivalta ulkona. Pushing Daisies oli aika mielenkiintonen, jos se tommosena pysyy, niin alan kyl seuraa. Eipä oikein muitakaan sarjoja täl hetkellä tuu, mitä jaksaisin kauheesti katella. Niin ja iskä tuli huutaa mulle aamulla et nyt on Ebony ja Tatu karannu, että tuut nyt ettimään niitä mun kanssa ja seurataan jälkiä! Olin vaan vähän et mitä hittoa ku ulkona oli viel aikalailla pimeetä, että miten siellä ees jälkiä näkee, mut onneks en kerinny kun vasta lagaa sängyssä, kunnes äiti tuli lenkiltä :DD. Se oli vaan menny metsään kävelee koirien kaa, joten se ei ollu ottanu remmejä mukaan ja jättäny portin auki ja iskä tietenkin luuli et ne oli karannu. Avannu portin ite? Ei ne kyl siihen pystyis. Mut ehkä se luuli et joku oli vahingossa jättäny portin auki ja ne oli lähteny.

ngstTiistai 20.01.2009 16:10

niin ja pasila oli jees! Luulin et siit tulis ihan kauheeta paskaa ku ei suomalaiset jaksa keksii ikinä paljo hyvää mut toi oliki hyvä! Kiva yllättyä ilosesti kerrankin ^^.

hmdTiistai 20.01.2009 15:44

Ostin oikeesti vähän muutaki eile.