IRC-Galleria

hahahah ;D katottiin tos leffa, jonka äiti oli ostanu joskus, toimintakomedia, kuulosti hyvältä sunnuntaipäivän alotukselta. Alettiin kattoo, alku ranskaa, aateltiin et joo, kait se on vaan tää alku, mut se olikin KOKO LEFFA ranskaks ;DDD Noh, oli se kyl silti ihan mielettömän hyvä, sai nauraa ;D

Pitäs lukee vähän kirjaa.


nousi sit mukavat kuumeetkin täs illalla, ihanata.

kokosbollarnoita ja bamsenallei, mulkin on pinssi ;D montaki.

tänään oli tottapitonen bilsantunti, totta.

Miksei minulla ole omaa Ephramia joka puhuu suomee?

en sit menny ooceehen tänään kun minnan kaapis on mun kirja ja minnal on mun vihko ja minnakaan ei tullu! Ja oli viel yks poissaoloki käyttämättä.

Harmi kun on isänpäivä, kukaan ei varmaan pääse mun kaa laskee mäkee kun luntakin tuli <3
Oon tyytyväinen colliepoppooseen jotka piirsin iskän korttiin.

mut LUNTA!

Illalla sit kirjotan nyt vähän lisääää, et olipas kiva nähä serkkui ja nauraa taas mummalla lisää vuosia ;D Ja Härmät lehdet, wuuuhuu!

Anteeks mut minne on Jarkot hävinny?

Niin jos joku tuntee Jarkkoja, Jaakkoja, Perttejä, Perttuja, Petrejä tai Pettereitä, niin voi ilmottaa mulle jooko? Ja myös muunnokset nimistä käy.


Manta SPÖP sanoo:
melkei ehdotin et tilaa mäkist kotii mut sit muistin et teille ei voi tilaa ja et mäkki ei ees vie kotii

Nyt myönnän aivan suoraan ilman huonoa omatuntoa, että nyt tuntuu erittäin pahalta ja kurjalta ja suruisalta. Koska kello on vast koht kymmenen, heräsin jo puol kymmenelt, tuntu niin pahalta, etten millään saanu unta enää, koitin aatella kaikkee positiivista, mut ei siitä tullu mitään. ääää, tää ei oo yhtään kivaa.

Mut onneks oli sentää kiva uni. Olin joku noita mun kahen siskon ja kahen serkun kaa, me voitiin muuttua näkymättömiks ja osattiin me lentääkin, oli aika jännää. Ja asuttiin semmosella ihanalla alueella, jossa oli semmosia jänniä rivereita, että ovesta pääsi suoraan toisen taloon, kukaan niitä ovia ei silleen kyllä pahemmin käyttäny, paitsi jos meni kylään toiselle. Ja sit siel unes oli yks söpsy poika ja mun toinen nimi, jota käytin oli Maria. Ja sit se poika oli kuullu jostain oudosta tyypistä nimeltä Maria, ja koitti ottaa siitä kaikkee selvää.

Sillon juuri kun se poika selasi muistiinpanojaan ja söi pähkinöitä, satuin näkymättömänä liidellä niitten talon läpi seuraavaan taloon, jossa mun mumma ja paappa asu ja tiputin kädessäni olevan lehtiön vahingossa maahan. Pystyin muuttamaan myös tavaroita läpinäkyviksi, mutta kun päästin niistä irti, ne muuttui näkyviksi taas, joten poika ehkä huomas, että jotain on vialla. Poika otti kännykkänsä ja soitti jollekin kaverille; "mä oon ihan varma, että Maria kävi täällä" "Eikun ihan oikeesti! Varmasti on olemassa!" "Noh, eihän mulla mitään todisteita mut tuntuu siltä" "Okei, älä usko, moi." Tiesin siis et se puhui minusta ja menin istuu sängylle sen viereen, että näin muistiinpanot. Tämä poikahan ei sitä tietenkään huomannu. Se katteli puolelta toiselle ja kuunteli tarkkaan ja lähti kattomaan lehtiötä, jonka tiputin. Siellä oli vaan minun piirtämiä kuvia, joita poika tuli sängylle selaamaan. Aattelin, että kyllä voin sille itteni paljastaa ja potkasin sitä jalkaan. Pojan ilme oli mahtava kun se ihmetteli mitä ihmettä täällä tapahtuu. Poika kysyi; "Onko täällä joku?" vastasin; "Oon täällä, tiiätkin varmaan kuka oon." Poika tunnisti äänen [en kyl tiiä, että mistä hitosta, koska ei me oltu sen kaa vissiin ennemmin juteltu ;D] ja sanoi; "Sä oot oikeesti Maria!" Laskin kädet pään päältä alas, joka oli keino näkyväksitulemiseen ja kysyin; "Näetkö mut?" "En nää" Tein tempun uudestaan ja kysyin; "Entä nyt?" "En" "No voi perse!" kirosin. Poika naurahti ja sano ettei hänen minua tarvitse välttämättä nähdä. Vitsailin, että ehkä se jaksaa jutella kanssani kauemmin, kun ei nää ollenkaan, mutta mietin samalla, että miksi ihmeessä en nyt saa itseäni näkyväksi. Poika esitteli muistiinpanojaan, mitä oli tehnyt minusta ja olin aika vaikuttunut, kuinka tarkasti joitain tietoja siellä oli. Luin kohdan; "Mahdollisesti myös muita saman kyvyn omaavia, kuten sukulaisia." Muistin heti, kuinka tätini, joka minulle oli näistä kyvyistä kertonut ja opettanut käyttämään niitä, oli kertonut, että flunssan aikaan kannattaa välttää mäkymättömäksi muuttumista, koska silloin immuniteetti on vähän sekaisin, eikä välttämättä pääse näkyväksi yhtä helposti kun terveenä. Minulla oli hieman nenä tukossa ja muuta pientä flunssavaivaa. Kerroin pojalle tämän tiedon ja hän sen innokkaana lisäsi muistiinpanoihinsa. Sivulla oli tyhjä kohta yläkulmassa, kysyin miksi siinä on sellainen. Poika kertoi, että se on varattu sille, jos hän joskus näkisi minut tai saisi minusta kuvan. Kohta keittiöstä kuului huuto; "Kelle sinä siellä juttelet kulta?" poika vastasi; "Enhän minä kellekään äiti, kuulet omiasi!" Äidin askeleet kuuluivat tulevan lähemmäs ja koitin vielä kerran tulla näkyväksi, onnistuin. Äiti tuli ovelle. "Hei, kyllähän sinä voit minulle kertoa, jos sinulla on naispuolista seuraa täällä. Hei, etkös sinä ole Eveliina neljä taloa vasemmalle? Se vihreä mukavan näköinen talo?" "Juu, kyllä minä olen" vastasin. Poika katsoi minua ihmeissään ja äiti lähti huoneesta. "Olen nähnyt sinut muutamia kertoja kävelemässä sen teidän mäyrän kanssa, onko se oikeasti mäyrä?" poika kysyi. "Oikeasti Piki on mäyrän ja supikoiran sekoitus, sitä ammuttiin jalkaan ja hoidin sen kuntoon, enkä enää halunnutkaan luopua siitä, joten nimesin sen Pikiksi." kerroin. Poika nyökkäili. Katsoin kelloa ja älysin, että täytyy lähteä metsästämään saman taidonomaavat pikkusiskot ja kaksi serkkua kotiin. "Mun täytyy kyllä mennä hakemaan siskot kotiin ja syömään." sanoin pojalle ja hyppäsin alas sängyltä. Poika otti minua kädestä kiinni ja kysyi; "Voidaanko nähdä vielä Ma.. Eveliina?" "Sano Eve vaan ja nähdään ihmeessä, koska Mariana et mua voikaan nähdä. Ja luulen, että meidän on vähän mahdotonta olla näkemättä, kun niin lähekkäin asutaan." sanoin ja kävelin ulos ovesta. Olisi tehnyt mieli muuttua näkymättömäksi ja lentää hakemaan siskoja ja serkkuja, se on paljon nopeampaa, mutten flunssan takia uskaltanut, koska seuraavana päivänä pitäisi olla näkyvä. Kävelin kiviä potkien keltaiselle talolle, jossa tiesin siskojeni ja serkkujeni olevan ja huusin heidät kotiin. Tytöt tulivat ovesta ulos ja olivat muuttumassa näkymättömiksi, kunnes sanoin; "Ei, nyt me ihan vaan kävellään kotiin." Kuului muutama nurina, mutta lopulta kaikki tottelivat ja kävelimme kotiin, jonka portailla Piki olikin jo odottamassa.

laulu rakkaudelle, tosi koville hemmoille, tytöille, jotka uskaltavat tunnustaa, kuinka paljon merkitsee, kun on joku jota rakastaa.

Äsken hölkkäsin tossa olkkarissa Veeruu ja Veikkaa ympäri, jotka leikki jotain siin keskellä mattoo. Äiti kysy että mitä mä teen, vastasin lämmitteleväni, koska meil oli sisällä oikeesti kylmä. Juoksin muutaman kierroksen lisää, kompastuin mattoon ja meinasin lentää kumoon. Äiti totes ettei tää mun harrastus oo kauheen turvallista, hölkkäsin eteiseen, kaivoin kypärän, pistin sen päähän ja jatkoin hölkkäämistä ympäri Veerua ja Veikkaa. Kohta äiti katto taas, nauro ja totes; ei voi kyllä näyttää huvittammalta kun teini-ikänen tyttö hölkkää olohuonetta ympäri mopokypärä päässä!


Ja sit päivänkuva on just hyvä tänään pitkästä aikaa ;D