Tukka se kasvaa niin kuin heinä
silmät täynnä ripsiä
oiskohan aika, oiskohan aika
parturiin tästä hipsiä?
Kiipeän ylös parturin tuoliin
häviän pyyheliinaan
katson peilistä pörröistä päätä
tahtoisin karata Kiinaan
Sakset korvan vieressä napsaa
olo on oudontapainen
iloitsen silti mielessäni salaa
että en ole karvanapainen
Kun tukkaa on jäljellä enää vähän
en tunne kuvaani lainkaan
miksi, oi miksi suostuin tähän
mistä koko idean sainkaan?
Jonakin päivänä annan sen kasvaa
minä katoan tukkani sisään
silloin varmaan saan rauhassa olla
en törmäile äitiin, en isään
Ei kimppuuni silloin sateet pääse
ei kohtaa minua halla
Minä tyytyväisenä nauran vaan
elän piilossa tukkani alla
Raili Mikkanen, 2003
Uusimmat blogimerkinnät
- [Ei aihetta] 16.02.
- ”Erehdyn taas parturiin” 05.02.
- Jäässä,niin jäässä, on sydämet jä... 19.01.
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2006 (3)
- ▶ helmikuu 2006 (2)
- ▶ tammikuu 2006 (1)