IRC-Galleria

Sami syntyi uudelleen maailmaan eräänä koleana aamupäivänä. Jo miltei heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli mielettömän iso ja he elivät rikkaasti. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ihannoitiin rumista hampaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan paperipiirakat, niinpä ajankuluksi tuli sanomalehdet.

Sami kehittyi neljännelläkymmenellä varsin nuorekkaaksi. Päähänsä hän sai valkoiset hiukset, sekä punaiset silmät.
Ärhentelystä huolimatta hän oli melko paholainen. Lempiruokaansa pottulaatikkoa hän sai työskennellen nautilusexperttinä.

Sami ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa ollessaan synttäreillä. Alkoholia hän juo kirkossa.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa ei uskalatanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


Felarof putkahti maailmaan eräänä pyöreänä iltapäivänä. Välittömästi näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli suuri ja he söivät vain sieniä. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä kiusattiin sukunimestään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oksettamaan kirjat, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli hävittäjälentokoneet.

Felarof kehittyi kuudennellakymmenellä varsin ilkeäksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä vaaleat silmät.
Vilpittömyydestä seuraten hän oli melko miehekäs. Lempiruokaansa vesikeittoa hän sai työskennellen velanperijänä.

Felarof ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän juo lyötyään päänsä haravaan.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.

Oke..Maanantai 08.05.2006 02:30

Tänää oli kivaa.. keksittii ton yhen kans et kerätää porukkaa kasaa ja mennää keskustaa jonneki pihalle pelailee pelei.. :) ja mentii! harmi kyl moni ei päässy.. mut oli nii kivaa, ni toi veetää uusiks joskus.. ja monesti varmaanki.. :) varsiki ku mä oon iha pelihullu.. oikeesti.. viikon päästäki pidän peli-iltaa keskiviikkon, sinne tulee väkee.. :) katotaa ketä.. :) mut silti.. lautapelei, korttipelei yms! :) joo.. mä lopeta.. ja meen nukkuu.. kello paljo.. huomen spinningii ja iltavuoro duunii.. et näi..

Ja vähä jotai muuta sit.. :)Maanantai 08.05.2006 02:27

Kirjoita 21 tuntemasi ihmisen nimet alle. Älä lue, vaikka mieli kuitenkin tekisi, jäljessä tulevia kysymyksiä ennen nimien kirjoittamista! Tehtävään saa haastaa myös muita, jos haluaa.

01. Heli
02. Jani
03. Nelly
04. Mallu
05. Vili
06. Susku
07. Heini
08. Henni
09. Mikko
10. Elisa
11. Jenna
12. Elina
13. Antti
14. Reetta
15. Mirva
16. Bini
17. Iiris
18. Terhi
19. Ville
20. Miia
21. Mikael


Ja nii.. sit ku ennekö katotte pitemmälle.. ni tehkää ite.. jokane ku luette tän.. jos vaa viittitte.. :) ja tosiaa kantsii noi nimet listaa enneklö katotte pitemmälle olleskaa.. :)







Nyt vastaa kysymyksiin niin, että vastaukset koskevat aina kyseistä numeroa vastaavaa ihmistä.

Kysymykset:

Missä ja milloin tapasit ensimmäisen kerran 10?
- Syysleirillä Saarikos viime syksynä

Mitä tekisit, jos et olisi koskaan tavannut 16?
- Hmm.. enpä tiä.. ehken pal mitää erilaist.. välttis..

Oletko koskaan nähnyt 4 itkevän?
- Hmm.. oonkoha.. kait joskus..

Olisivatko 13 ja 21 hyvä yhdistelmä/pari??
- Lol.. enpä kyl usko.. siis edes toimivan kaveriyhistelmänä..

Mikä tekee 7 erityisen?
- Nauru.. :) njoo.. kaikki on omal tapaansa erityisii.. mut sil on mahtava nauru.. :)

Kuvaile 9:
- Mc Helmipöllö.. melkosen menevä ja vitsikäs.. :D

5 lempimusiikki?
- Hmm.. rokkii.. gunnarit, iron maiden, darkness, queen, vaik mitä..

Voisitko koskaan asua 19 kanssa samassa kämpässä?
- No miks ny en.. en o miettiny, mut miksen..

Onko 15 vapaa vai varattu?
- Kait se vapaa on..

Mitä 17 ajattelee sinusta?
- Paha tietää.. kai se mua kaverina pitää.. :)

Mikä on 20 toinen nimi?
- Ööm.. en tiä..

Oletko koskaan halunnut vakavaa suhdetta 6 kanssa?
- Hmm.. enpä kaiketi.. muistaakseni.. :)

Missä 3 asuu?
- Lohjalla..

Mitä mieltä olet 18?
- Iloine, mukava, puhelias, hieno ihmine.. :)

Mikä on parasta 14?
- Se on nii sillai ilone ja piristävää seuraa..

Voisitko kuvitella riiteleväsi verisesti numero 8 kanssa?
- Enpä usko.. en siis silt kantilt et en vois kuvitella itteeni riitelees verisesti..

Miten tapasitte 11 kanssa viimeksi?
- Hmm.. jossai seurakunna nuortejutus siin se oli..

Onko sinulla sisarellinen suhde 2 kanssa?
- Hmm.. joissai kohin joskus ehkä.. mut ei selkeesti..

Paras piirre 12?
- Empaattisuus.. öm.. joo.. ehkä.. :) vaikee sanoo.. :)

Luuletko pitäväsi yhteyttä 1 kanssa koko loppuelämäsi ajan?
- Kyllä! toivottavasti! oikeestiki..

Hitsit tääää on pitkä..Maanantai 08.05.2006 02:16

1. Saat selville, että vuoden ikäinen lapsesi ei synnytyslaitoksella tapahtuneen häiriön vuoksi olekkaan sinun. Haluaisitko vaihtaa lapsen omaan biologiseen lapseesi?
- Mä luulen et siin vaihees se ois mun paremman puoliskoni enemmänki päätettävä.. ite en välttis kyl vaihtais, ku kuitneki vuoden kasvattanu toist..

2. Sinulla todetaan parantumaton tauti ja saat tietää kuolevasi kolmen kuukauden kuluessa. Olisitko viikon sisällä valmis suostumaan kehosi syväjäädytykseen, jos tietäisit, että sinulla on pieni mahdollisuus elpyä tuhannen vuoden kuluttua ja parantua?
- Öm.. liian paha.. melkee sanoisin että en.. ainakaa viikon sisällä.. jos sen tekis iha siin viime hetkel, ni ehkä... mut en usko..

3. Suostuisitko esiintymään hyväntekeväisyysjuhlassa, jossa olisi vähintään tuhat vierasta? Jos suostuisit niin mitä esittäisit?
- Njää.. kyl varmaa.. miksen.. mut mitä, en tiä..

4. Jos sinulla olisi kyky siirtyä kauas tulevaisuuteen ja palata vuoden kuluttua, mukanasi kaikki tieto, mutta ei yhtään konkreettista esinettä. Lähtisitkö matkalle jos siihen sisältyisi 50% mahdollisuus kuolla?
- En..

5. Jos ystäväsi sanelisi sinulle lottorivin jolla voittaisit suurehkon summan rahaa. Vaikka olisit itse maksanut lottorivin, kertoisitko ystävällesi voitostasi? Jos kertoisit, antaisitko hänelle osan voitostasi?
- Of cooz sile kuuluis osa siit voitosta.. aivan varmasti.. muutenkaa jotai tosi isoo järkee jättää pelkästää itellee..

6. Olisitko valmis näkemään vuoden ajan hirveitä painajaisia jos sinut palkittaisiin 16000 eurolla?
- Miks just tol summal.. mut luult. joo.. ku en mä uniani muista..

7. Jos sinulla olisi mahdollisuus palata ajassa taaksepäin, mutta ei palata enään takaisin. Lähtisitkö?
- En..

8. Jos sinulla olisi mahdollisuus saada vuoden ajaksi ilmaiseksi loistava: kokki, hieroja, autonkuljettaja, taloudenhoitaja tai sihteeri. Minkä näistä valitsisit?
- Hieroja.. kokata voi ite jotai, en o mikää supergurmetisti.. autoo ajan ite.. taloudenhoitoo ei tartte ku nii vähä mitää koskaa o.. sihteeri ois suht turha.. suht..

9. Jättäisitkö viidestä miljoonasta kotimaasi, jos et enään koskaan saisi astua sen kamaralle?
- Hmm.. Melkein vois sanoo et oikeesti en.. mut jos toi tulis vastaa tilanne, ni ehkä..

10. Haluaisitko olla kuuluisa ja millä alalla?
- Mikä jottai.. alaa en osaa sanoo.. muusikko..??

11. Jos sinulle annettaisiin mahdollisuus herätä seuraavana aamuna toisena henkilönä, kuka tämä henkilö olisi?
- Öm.. mä haluun olla itteni.. mut jos joku.. ni hmm.. ehkä jos se ois vaa seuraava aamu ja päivä.. ni joku rikas nuori jäbä.. tai sellai.. rikas ainaki.. lahjottaisin sit rahaa itteleni seuraavaks päiväks..

12. Asuntosi syttyy palamaan kaikkine rakkaine esineinesi. Pelastaisit perheesi ja lemmikkisi, jonka jälkeen sinulla olisi aikaa pelastaa vielä yksi tärkeä esine, mikä se olisi?
- Oikeesta pakko sanoo läppärin tän.. tääl on vaiks mitkä tiedot.. esim kaverien yhteystietoi yms.. ni tän..

13. Mistä elämässäsi pidät vähiten?
- Öm.. siit ettei oo iha sillai talous kunnos..

14. Haluaisitko tietää täsmällisen kuolinhetkesi?
- En kyl oikeestaa..

15. Olisitko valmis luopumaan television katselusta viideksi vuodeksi, jos pelastaisit teollasi 1000 nälkäännäkevää?
- Hmm.. aika laimee palkkio.. vaik oikeesti siit ei olis sillai liikaa haittaa, mut toi on aika tosi laimee apu..

16. Mistä elämässäsi tunnet suurinta kiitollisuutta?
- Ystävistä!

17. Valitsetko mieluummin tylsän ja hyväpalkkaisen uran vaiko mielenkiintoisen ja huonopalkkaisen?
- Hmm.. jälkimmäine..

18. Olisitko valmis luopumaan kaikesta omistamastasi, jos saisit pillerin jonka avulla sinulle riittäisi puolen tunnin uni vuorokaudessa?
- En tod..

19. Jos sinulle annettaisiin mahdollisuus palata valitsemaasi hetkeen menneisyydessä ja muuttaa tapahtumien kulkua, lähtisitkö muuttamaan ja mitä hetkeä?
- Hmm.. tekis mieli ehkä jotai.. mut sit ku tosiaa tajuu et kaikki siit muuttuis.. ni en.. en.. en mistää hinnasta..

20. Montako kertaa päivässä katsot itseäsi peilistä?
- Sopivasti.. ku sellane edes o..

21. Jos voisit elää 90-vuotiaaksi ja säilyttää viimeiset 60 vuotta 30-vuotiaan ruumiin tai mielen, kumman valitsisit?
- Mielen.. tai en tiä.. ehkä..

22. Jos tietäisit kuolevasi vuoden kuluttua, muuttaisitko millään tavalla tämänhetkisiä elämäntapojasi?
- Ööö.. ehkä jotai.. mutten kyl selkeest palkjoo..

23. Kenet maailman kaikista ihmisistä haluaisit päivällisvieraaksesi?
- En tiä.. vaik kenet.. ystävät.. :D

24. Kumman valitsisit, sen ettet enää koskaan voi poistua paikkakunnalta jossa asut, vai että joutuisit poistumaan sieltä palaamatta enää koskaan takaisin?
- Jos jompikumpi ni jälkimmäine.. ei tääl koko joka hetkee vois ol.. mut en kyl kumpaakaa haluis..

26. Testamenttaisitko koko omaisuutesi ihmiskunnalle, jos tietäisit että siten voisit poistaa yhden ydinpommin maailmasta?
- Miksen..

27. Olisitko valmis makaamaan vuoden halvaantuneena, jos siten voisit estää saimaannorpan kuolemisen sukupuuttoon?
- En.. en oo nii aktivistine..

28. Muuttaisitko jostain tapahtumasta mieleesi jääneitä muistoja, jos sinulla olisi siihen mahdollisuus?
- Oikeesta en.. kaikki muistot on tärkeit.. huontki.. niist oppii.. toivottavasti..

29. Mikä lapsuudessasi kokemasi asia on osoittautunut arvokkaimmaksi elämäsi aikana?
- Ei mikää erityine..

30. Jos saisit nyt heti tästä päivästä alkaen 8 300 euroa vuodessa rahaa, sillä ehdolla ettet enää koskaan saisi tehdä työtä. Suostuisitko?
- En.. ei riittäis mihkää..

31. Jos saisit esittää kysymyksen jollekkin ihmiselle valheenpaljastustestissä, kuka tämä ihminen olisi ja mitä kysyisit?
- Öm.. ois nii mont kysymystä.. Ja nii monelle.. ei voi tietää..

32. Jos huomenna voisit herätä jotain kykyä tai ominaisuutta rikkaampana mikä se olisi?
- Osata lukee ajatuksia.. :P no oikeesti ehken.. mut se ois tietty kivahkoa.. :D mut nii.. oikeesti.. Kyky valita ja tunnistaa omia ajatuksia ja tunteita paremmi...

33. Jos löytäisit kadulta lompakon jossa olisi 600 euroa rahaa, veisitkö lompakon poliisiasemalle jos siinä ei olisi nimeä?
- En kyl varmaankaa.. pakko myöntää..

34. Kohottaisitko äo:täsi 40 pisteellä jos sen jälkeen joutuisit kärsimään koko poskesi yli ulottuvasta arvesta?
- Miks tarttis kohottaa..? tarpeeks on jnyt sopivaa järkee.. en mä mitää hitsin superäota tarttis..

35. Kenet näistä henkilöistä ottaisit mukaasi autiolle saarelle: Madonnan, Michael Jacksonin, Juice Leskisen, Eisabeth Rehnin vai Pamela Anderssonin?
- Juice.. en tiä miks..

36. Kenellä ihmisellä on ollut eniten vaikutusta elämääsi?
- Paha sanoo..

37. Jos seurustelukumppanisi joutuisi onnettomuuteen ja halvaantuisi jaloista alaspäin, olisitko yhä valmis menemään hänen kanssaan naimisiin?
- Jos oikeesti seurustelis ja rakastais ni kyllä.. jos se ny ei ite täysin myös sisäsesti muuttuis ihmisenä siin vaihees..

38. Jos sinulla olisi mahdollisuus kuulla kaikki huonot puolesi ystäviltäsi rehellisesti, olisitko valmis kuulemaan ne?
- OIkeestaa joo..

39. Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16000 euroa?
- Hmm.. en..

40. Miten pukeudut kun haluat näyttää seksikkäältä?
- :P

41. Jos saisit kysyä ennustajalta yhtä asiaa elämästäsi ja se olisi varmasti totta, mitä kysyisit?
- Menenkö naimisiin ja kenen kanssa milloin.. no ehkä toi eka ainaki.. mut noi kaks, nii ei välttis ois tärkeintä siinv aihees.. vois sekottaa asioita jos sen tietäs noi jälkimmäiset..

42. Jos saisit valita haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika?
- Molempi parempi, mut jos vaa toine, ni ehkä tyttö..

43. Voisitko tappaa lapsesi, jos hänellä olisi niin hirvittäviä kipuja, että hän kuolisi kuitenkin? Oletetaan että et saisi käyttää tappamiseen mitään lääketieteellisiä keinoja, esim. myrkyttäminen tai yliannostus lääkkeillä.
- En..

44. Haluaisitko mieluummin vain yhden sydänystävän etkä yhtään tuttavia vaiko paljon tuttavia etkä yhtään sydänystävää?
- Noista jos pakko ois ni öö.. ei tuska.. ekan.. mut en oikeesti.. ei mitää tolalsta vois ottaa.. molempii tarttee..

45. Näet äitisi suutelemassa vierasta miestä intohimoisesti ravintolan ulkopuolella, mitä teet?
- Öm.. kysyisin sen jälkee et mikä on tilanne..

46. Kumman kanssa pelaisit mieluummin jotain peliä, itseäsi huonomman vai itseäsi paremman pelaajan kanssa?
- Kenen vaa!! jos vaa on hauskaa pelates..!!

47. Olisitko valmis valehtelemaan ystäväsi puolesta oikeudessa vaikka tietäisit hänen olevan syyllinen?
- En luult.

48. Mitä tekisit jos saisit tietää että viikon kuluttua puhkeaa kolmas maailmansota?
- En varmaa mitä... ei siin pal pystyiy.. ehkä vähä jotai safkaa hamstraisin ja muta kamaa..

49. Pukeutuisitko kutsuille mieluummin liian hienosti vai liian huonosti?
- Hienosti..

50. Kumpi on sinulle tärkeämpää parisuhteessa, että sinua rakastetaan vai että sinä rakastat?
- Both best!

51. Olisitko valmis lunttaamaan jos tietäisit ettet varmasti jää kiinni?
- Ehkä..

52. Kenet näistä olisit valmis uhraamaan pelastaaksesi muut varmalta kuolemalta: äitisi, koirasi, poikaystäväsi/tyttöystäväsi, parhaan ystäväsi, pikkusiskosi vai molemmat isovanhemmat?
-Koiran..

53. Minkälaisessa tilanteessa olisit valmis lukemaan poika/tyttöystäväsi päiväkirjaa?
- En oikeestaa missää.. se on ain päiväkirja oma juttu..

54. Jos kumppanisi haluaisi muuttaa vuodeksi yksin lapin erämaahan miettimään elämäänsä, suostuisitko?
- Jos oikeesti rakastais ja tietäs et se on jatkuva se sit, ni luult..

55. Haluaisitko mieluummin kauniit kasvot ja ruman kropan vai rumat kasvot ja upean kropan?
- Eka varmaa..

56. Jos voisit puolittaa tai tuplata seksihalusi, kumman tekisit?
- Puolittaa varmaa.. en tiä..

57. Mikä on huonoin luonteenpiirteesi? Entä paras?
- huonoin: 'ujous', paras: sosiaalisuus

58. Mitä näistä pelkäät eniten: Raiskaajaa, ufoja, väkivaltaista poikaystävää, pahoinpitelyä vai pimeää?
- pahoinpitelyä..

59. Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettäisi sinua?
- Sanotaanko et ehkä anteeks vois antaa, mut ymmärtää ei koskaa.. eikä jatkaa luult sitä juttuu..

60. Kummasta luopuisit ennemmin, parhaasta ystävästäsi vai poika/tyttöystävästäsi?
- No täl hetkel jälkimmäine ku ei oo sitä.. muuten vaikee valita.. ei pystyis valittee.. mut ei tota valintaa voi oikee tul muullo ku et jos tyttöystävä vaatii et paras ystävä jäis.. ni sit oikeesti kans jälkimmäine.. koska se haluis liikaa muuttaa mun elämää siin.. luult..

61. Oletko mielestäsi äklöttävän ruma vai erittäin kaunis?
- En kumpikaa..

62. Miten reagoisit jos isäsi ottaisi eron äidistäsi ja menisi naimisiin parhaan ystäväsi kanssa?
- Ööm.. sick..

63. Kuka on tällä hetkellä tärkein ihminen elämässäsi?
- Aika moni.. en osaa luokitel..

64. Ketä viimeksi kadehdit?
- Hmm.. montaaki.. niit ketkä seurustelee.. :D

65. Kenen puolisoksi näistä mieluiten ryhtyisit: Ranskalaisen koomikon, ruotsalaisen pitsanpaistajan vai venäläisen mafiapomon?
- Ruottalaisen pitsanpaistajan..ruottii sentää osaan..

66. Mikä on ollut kauhein painajaisesi?
- Susi ovensuussa.. siit on aikaa kyl iha sikana.. nykyää en muista unii..

67. Olisitko valmis muuttamaan kaikki maailman moottoriajoneuvot hevoskärryiksi?
- En..

68. Olisitko valmis menemään 100 vuotta taaksepäin vai eteenpäin?
- Eteenp..

69. Jos ufot hyökkäisivät maapallolle aikomuksenaan tuhota se, kenelle luovuttaisit paikkasi pelastukseen vievässä raketissa vai pitäisitkö sen kenties itselläsi?
- Ite..

70. Missä tilanteessa oisit valmis tappamaan itsesi?
- En missää.. uskoisin näi.. no jos toine vaihtoehto on kituu loppuelämä katkerasti iha fyyysisesti..

71. Kenen vuoksi olisit valmis uhraamaan henkesi?
- Pakko sanoo, mutten kenenkää kyl varmaa..

72. Minkä tässä mainittujen asioiden puolesta olisit valmis pitämään valtakunnalisen puheen: Homous, lesbous, orpolapset, eläintensuojelu, nälänhätäiset, ufot, siisteys, murrosikä, hienhaju, autot, kuukautiset, kanankakka lannoitteena, kauneus, pakarat? valitse vähintään kolme.
- En mä pitäis kyl valtakunnallista puhetta..

73. Mikä maa on unelmiesi lomakohde?
- Kanada..

74. Uskotko jumalaan?
- Kyllä!! totta kai!!

75. Olisitko valmis tekemään abortin jos saisit tietää lapsesi olevan kuolemansairas ja tietäisit että hänellä on vain 20%:n mahdollisuus selvitä kolmen vuoden ikään asti?
- paha sanoo.. ku en voi tul raskaaks.. mutten siis periaattees oo abortin kannal.. mut ni.. en mä varmaa kuitenkaa parempaa puoliskoo estäis jos se sen haluis tehä.. en kyl kannustaiskaa..

76. Olisitko valmis jättämään perheesi ja ystäväsi jos rakastamasi mies/nainen vaatisi sitä?
- En missän nimess!!

77. Olisitko valmis ajamaan itsesi kaljuksi jos siten voisit pelastaa isopandan kuolemisen sukupuuttoon?
- Luultavasti.. jos se pelastais sen pysybästi..

78. Olisitko mieluummin pappi vai lähetystyöntekijä?
- Pappi.. en usko et must ois lähetystyöhön välttis.. oikeesti.. ku lähin kv-harjotteluunki koulust mieluummi Kanadaa, ku Afrikkaa tai johki.. ei..

79. Kumpaan sitoutuisit mieluummin, ikuiseen parisuhteeseen vai ikuiseen sinkkuuteen?
- Ekaa.. totta kai.. koska mun mielest parisuhde johtaa avioliittoon, tai pitäs periaattees johtaa.. ja sitä kautta ikuseen parisuhteeseen.. ikune sinkkuus ois suht perseestä..

80. Jos sinä saisit siiamilaiset kaksoset ja he olisivat vaikeasti kiinni toisissaan, kuman uhraisit mieluummin, tytön vai pojan, pelastaaksesi toisen?
- En kumpaakaa..

81. Mistä ruumiinosastasi luopuisit mieluiten?
- Joku sormi ehkä.. tai läskimaha..

82. Vanhenisitko vai nuorenisitko mieluummin 10 vuotta?
- Enkumpaaakaa.. nuorenisin ehkä...

83. Olisitko valmis lähtemään vuodeksi vaihto-oppilaaksi Afrikkaan?
- Enpä oikeestaa varmaa loppuje lopuks..

84. Jos puolisosi olisi erittäin sairas, olisitko valmis myöntymään armokuolemaan?
- Ehkä.. mut aika suur ehkä.. tai en tiä.. oikeesti.. kyl mä varmaa myöntymää olisin valmis..

85. Oletko jo tehnyt tai aiotko tehdä elintenluovutustestamentin?
- Ehkä.. siis aion.. ehkä..

86. Aiotko tehdä avioehdon?
- En usko.. jos se toine sit haluu, ni sit..

87. Mikä on pahin tapasi?
- Hmm.. liika tihrustus..

88. Jos joku tappaisi lemmikkisi, olisitko valmis määräämään tälle kuolemantuomion?
- En..

89. Mitä asiaa maailmassa et voisi koskaan tehdä?
- Tappaa!!

90. Mikä on sinulle rakkain paikka maailmassa?
- paha sanoo.. niit on nii mont..

91. Ystäväsi peruvat salaa häämatkasi, suuttuisitko heille? Jos suuttuisit, mitä tekisit?
- Häh?? miks ne sen tekis..?? öm.. en tä.. ehkä se ois vähä niinku vitsinä otettava.. eli en..

92. Olisitko valmis myymään koko omaisuutesi pelastaaksesi ystäväsi hengen?
- Ehkä.. en oo varma.. riippuu kenestä ois kyse, valitettvasti..

93. Mikä on mielestäsi maailman suurin ongelma tällä hetkellä?
- Toimeentuloerot

94. Pommisuojanne on huonossa kunnossa, menisitkö sinne vai jäisitkö taloosi, jos molemmissa olisi 50% mahdollisuus säilyä hengissä?
- Talossa.. tai siel mis on parempaa seuraa.. :D

95. Jos sinun olisi valittava ilotytön, stripparin, mestaajan, aineiden testaajan eläimillä tai palkkamurhaajanuran uran, minkä näistä valitsisit?
- öm.. strippari..

96. Oletko mielestäsi rasisti?
- En.. rasismi on perseestä!

97. Kumman näistä valitsisit, kunnon ja rajun seksielämän vai selibaatin?
- Eka varmaanki kyl..

98. Voisitko ryhtyä nunnaksi tai munkiksi?
- En kyl.. en ainakaa uskois..

99. Oletko koskaan ajatellut tekeväsi itsemurhan?
- En oikeestaa..

100. Onko sinulla vihamiehiä?
- No ei oikeestaa.. käsittääkseni... joitai mä ehkä inhoon sillai hiuka.. mut en tiä onks joku mun vihamies nii et vihais mua.. kyl joku on vähä jotai outoi valei vetäny selän takana.. :/

101. Valitse näistä yksi asia mitä haluaisit elämässäsi olevan lisää: ystävällisyyttä, rakkautta, rahaa, aikaa, jännitystä vai ystäviä?
- Kaikkii.. mut enite ehkä sit jos valita pitää.. rakkautta! <3

102. Mikä saa sinut nauramaan?
- Vaik mikä.. melkee kaikki..

103. Osaatko Isä meidän -rukouksen?
- joo.. totta kai.. suomeks, jossai vaihees meni kans enkuks..

104. Oliko kiva kysely?
- melko mielenkiintosii kysymyksii mut iiiha liia pitkä..
"Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonu näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!!!"

( ) Rocky Horror Picture Show
( ) Grease
(1) Pirates of the Caribbean
( ) Boondock Saints
(2) The Mexican
(3) Fight Club
( ) Starsky and Hutch
( ) Blazing Saddles
(4) Airplane
( ) The Princess Bride
( ) Young Frankenstein
( ) AnchorMan: The Legend of Ron Burgandy
( ) Napoleon Dynamite
( ) Saw
( ) White Noise
( ) White Oleander
( ) Anger Management
( ) 50 First Dates
( ) Jason X
( ) Scream
(5) Scream 2
(6) Scream 3
( ) Scary Movie
(7) Scary Movie 2
(8) Scary Movie 3
(9) American Pie
(10) American Pie 2
(11) American Wedding
( ) Bootcamp
(12) Harry Potter
(13) Harry Potter 2
(14) Harry Potter 3
( ) Harry Potter 4
( ) Resident Evil
( ) Resident Evil 2
( ) The Wedding Singer
( ) Little Black Book
(15) The Village
( ) Donnie Darko
(16) Lilo & Stitch
(17) Lilo & Stitch 2: Stitch has a Glitch
(18) Finding Nemo
(19) Finding Neverland
( ) 13 Ghosts
(20) Signs
(21) The Grinch
( ) Texas Chainsaw Massacre (The Original)
(22) White Chicks
( ) Butterfly Effect
( ) 13 Going on 30
( ) I, Robot
( ) Dodgeball: A True Underdog Story
(23) Universal Soldier
( ) Lemony Snicket's A Series Of Unfortunate Events
( ) Along Came Polly
(24) Deep Impact
( ) KingPin
( ) Never Been Kissed
(25) Meet The Parents
(26) Meet the Fockers
( ) Joe Dirt
( ) A Cinderella Story
(27) The Terminal
( ) The Lizzie McGuire Movie
( ) Passport to Paris
(28) Dumb & Dumber
(29) Dumb & Dumberer
( ) Final Destination
( ) Final Destination 2
( ) Final Destination 3
( ) Halloween
(30) The Ring
( ) The Ring 2
( ) Harold & Kumar Get the Munchies (H&K go to white castle)
( ) Practical Magic
(31) Chicago
( ) Ghost Ship
(32) From Hell
(33) Hellboy
( ) Secret Window
( ) I Am Sam
( ) The Whole Nine Yards
(34) The Day After Tomorrow
( ) Child's Play
( ) Bride of Chucky
( ) 10 Things I Hate About You
( ) Just Married
( ) Gothika
(35) Nightmare on Elm Street
( ) Sixteen Candles
( ) Remember the Titans
( ) Coach Carter
( ) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
( ) Joy Ride
(36) Se7en
( ) Oceans Eleven
( ) Ocean's Twelve
( ) Lone Star
(37) Predator
( ) Predator II
(38) Independence Day
( ) Cujo
(39) A Bronx Tale
( ) Darkness Falls
( ) Christine
(40) E.T.
( ) Children of the Corn
( ) My Boss' daughter
( ) Maid in Manhattan
( ) Frailty
( ) Best Bet
( ) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) She's All That
( ) Calendar Girls
( ) Sideways
(41) Mars Attacks
(42) Event Horizon
( ) Ever After
(43) Forrest Gump
( ) Big Trouble in Little China
(44) X-Men
(45) X2
(46) Spider-Man
( ) Spider-Man 2
( ) Sky High
( ) Jeepers Creepers
( ) Jeepers Creepers 2
(47) Catch Me If You Can
( ) The Others
( ) Freaky Friday
(48) Reign of Fire
(49) Cruel Intentions
( ) The Hot Chick
( ) Swimfan
( ) Miracle
( ) Old School
( ) The Notebook
( ) K-Pax
(50) Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring
(51) Lord of the Rings: The Two Towers
(52) Lord of the Rings: The Return of the King
( ) A Walk to Remember
( ) Boogeyman
( ) 'Hitch
(53) The Fifth Element
(54) Star Wars Episode I The Phantom Menace
(55) Star Wars Episode II Attack of The Clones
(56) Star Wars Episode III Revenge of The Sith
(57) Star Wars Episode IV A New Hope
(58) Star Wars Episode V The Empire Strikes Back
(59) Star Wars Episode VI Return of The Jedi
( ) Troop Beverly Hills
( ) Swimming with Sharks
(60) Airforce One
( ) For Richer or Poorer
(61) Trainspotting
( ) People Under the Stairs
(62) Blue Velvet
(63) Sound of Music
(64) Parent Trap
(65) Parent Trap Re-make
( ) The Burbs
(66) The Terminator
(67) Terminator 2
(68) T-3
( ) Empire Records
( ) SLC Punk
( ) Meet Joe Black
(69) Nightmare Before Christmas
( ) The Silence of the Lambs
(70) Red Dragon
( ) Sleepy Hollow
( ) I Heart Huckabees
( ) 24 Hour Party People
( ) Blood In Blood Out
(71) Neverending Story
( ) Bedazzled
( ) Ran
(72) Schindler's List
(73) 2Fast 2 Furious
(74) The Grudge
( ) Devil in a Blue Dress
(75) Peter Pan
(76) Grimmin veljekset
( ) lords of dogtown
( ) Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä (muttet ole koskaan kehdannut kysyä)
( ) villit kämppikset
(77) The Cube
(78) Spirited away
( ) Cradle Of Fear

Mutta sehän jo tiedettiin ettei mul oo elämää.. :P

Sellasta..Keskiviikko 03.05.2006 00:06

Vappu oli ja meni.. kivaa oli, pääosin.. :) Kivassa seurassa kivaa useimmiten on, niin sikskin oli kivaa.. :)

Nyt on sit kevät, kai.. mä oon jotenki sillai 'unohtanu' vuodenaikojen rytmin jollai tapaa, ku jotenki ei sitä muuta huomaa täl hetkel ku koko aja duunii tekee, ku siit että on ilma muuttunu ja keli ja tollaset.. nih.. en tiä.. kaikelaista täs on mietittävää ja sillai, miettii kaikenlaisii asioi.. juttelee niist ja pohtii niit.. sit ehkä jossai vaihees sitä vois päästä johonki johtopäätökseenki ehkä.. sen näkee sit.. jossai vaihees..

Joo.. pari levyy ehkä pitäs taas käyd jossai vaihees jostai ostamas.. yks on vaa nii kallis ollu kaikkial etten oo viel ostanu.. toine ilmesty nyt vappun, se pitää heti ku löytyy ni ostaa kans..

Ja sit o kaikkee muut mitä pitäs ja ei pitäs tehä..

Joo.. mä lopetan täl kertaa tähä..

Katotaas mitä se oraaakkeli sanois..Sunnuntai 30.04.2006 16:25

Nii eli siis kyselen noi siltä ja se vastaa.. sit suluis vähä mun kommenttii.. jos tekee mieli..

1. Mikä on minun nimeni?
Leevi.. (joo ei.. Sami se vaa..)

2. Missä asun?
Lähikaupassa. Tai sitten jossain supermarketissa. Ihan heti makkaratiskin vieressä.

3. Mikä olen?
Olet teinivuosieni hairahdus.

4. Kuka olen?
Olet joku ihme hiihtäjä. (Hihihiii..)

5. Mikä on ollut elämäni suurin saavutus?
Pitäskö tää kattoa Ennätysten kirjasta?

6. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni?
Köyhyys. (Njoo.. oha se aika turhaa.. :S)

7. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa?
Kysy tuota naapurin koiralta.

8. Miltä näytän?
Elämältä. (Jaha.. mul ku ei sitä oo, ni kai mä sit voin siltä näyttää..??)

9. Miltä tunnun?
Kissanpissalta. (Aijaa.. miltäköhä seki tuntuu.. oonks mä sit iha märkä tai jotai..??)

10. Miltä maistun?
Puhtaalta.

11. Miltä tuoksun?
Mieheltä.

12. Missä minun kuuluisi olla?
South Parkissa.

13. Mikä minun kuuluisi olla?
Auringon vetovoima suhteutettuna sinun pääsi leveyteen. (ömkmm.... löl)

14. Mistä minut löytää?
Kouvolasta, mutta se on Suomen turhin kaupunki. (aha.. no ite asias mietin aiemmi et olisin tänää menny Kouvolaan.. et siin mieles.. lol..)

15. Miten minut tavoittaa?
Onko se, mitä minulle kuuluu, todellakin sinun elämäsi suurimpia murheita? (öh...)

16. Kuinka vanha olen?
Näyttää 5-kymppiseltä, saattaa olla vanhempikin. (Öö.. pelottavaa..)

17. Mitä sukupuolta olen?
Ei se näinä päivinä ole enää niin varmaa.

18. Kuka on minulle tärkein?
Vanha mummo kulmakaupasta. (pelottavaa..)


ja pari jokeria...

1. Mitä harrastan?
Ruuanlaittoa. (aha.. vois teorias.. mut ei koskaa jaksa.. ja se jälkisiivous.. :/)

2. Mitä puuhailen kaikista mieluiten?
Mene vankilaan. Mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta ja ottamatta pankista 200 mk. (hei vois ol melkee oikein.. nääs pelailu on mahti ajanvietettä, lautapelit kunniaan!!!!!!!)

3. Pääsenkö koskaan naimisiin?
Aina on toivoa. (NO HYVÄ!!!!!)

Jos haluut ittekin vastata näihin niin kokeilepa osotetta: http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/
Olen leffafriikki, jos olen katsonut näistä vähintään 75 elokuvaa.

( ) Sinussa on se jokin
(1) Harry Potter: Viisasten kivi
(2) Harry Potter: Salaisuuksien kammio
(3) Harry Potter: Azkabanin vanki
( ) Harry Potter: Liekehtivä pikari
( ) Mr. and Mrs. Smith
(4) The Mexican
(5) Nemoa etsimässä
(6) Leijonakuningas
( ) Ocean's eleven
( ) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
(7) Fight Club
( ) Meet Joe Black
(8) Seven
( ) Thelma & Louise
( ) Grease
( ) Seitsemän yötä Tiibetissä
(9) Pirates of the Caribbean
(10) Troija
( ) Starsky and Hutch
( ) Saw
(11) Moulin Rouge
( ) Scream
(12) Scream 2
(13) Scream 3
( ) Scary Movie
(14) Scary Movie 2
(15) Scary Movie 3
(16) The Grinch
(17) American Pie
(18) American Pie 2
(19) American Wedding
( ) I, Robot
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
(20) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(21) Men in Black
(22) Men in Black 2
(23) The Village
( ) Along Came Polly
(24) Forrest Gump
(25) Deep Impact
(26) The Terminal
( ) Halloween
(27) The Ring
( ) The Ring 2
(28) Space Jam
(29) Chigaco
(30) Riku Rikas
(31) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(32) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(33) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(34) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
( ) Ten Things I Hate About You
( ) Just Married
(35) Painajainen Elm Streetillä
(36) Titanic
( ) Romeo & Julia
( ) Tiedän mitä teit viime kesänä
(37) Independence Day
( ) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
(38) ET
(39) Yksin kotona
(40) Yksin kotona 2
(41) Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen
( ) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
(42) Catch Me If You Can
(43) Spider-Man
( ) Spider-Man 2
(44) The Fifth Element
(45) Air Force One
(46) Sound of Music
(47) Terminaattori
(48) Terminaattori 2
( ) Vanilla Sky
(49) Addams Family
(50) Ace Ventura
(51) Valehtelija, valehtelija
( ) Hevoskuiskaaja
( ) 8 mile
( ) Die Hard
(52) Eurotrip
(53) Deep Blue See
(54) Kasper
( ) Alexander
( ) Save the Last Dance
(55) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
( ) Uneton Seattlessa
(56) Top Gun
(57) Sairaan kaunis maailma
( ) Cast Away
( ) Wicker Park
( ) Kuka sanoo tahdon?
(58) Vuosi nuoruudestani
(59) Shrek
(60) Shrek 2
(61) Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
(62) Fucking Åmål
(63) Saksikäsi Edward
(64) Vihreä maili
( ) Amelie
( ) The Truman Show
( ) School of Rock
(65) Big Fish
(66) Pelastakaa sotamies Rayan
(67) Austin Powers
(68) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(69) Austin Powers: Kultamuna
( ) Pelikaanimies
( ) Blues Brothers
(70) Blues Brothers 2000
( ) Aristokatit
(71) Piano
(72) American Beauty
(73) Pahat Pojat
(74) Pitkä kuuma kesä
( ) Honey
( ) Notting Hill
(75) Kummelin kultakuume
(76) Morsian karkuteillä
(77) Karhuveljeni Koda
(78) Herrasmiesliiga
( ) Pieni suklaapuoti
(79) Kauna
(80) Helmiä ja sikoja
( ) Erin Brochowich
(81) Ihmeperhe
( ) Kellopeliappelsiini
(82) King Arthur
( ) Koirankynnen leikkaaja
( ) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer in the Dark
( ) Lapsia ja aikuisia
(83) Unbreakable
(84) Jali ja suklaatehdas
( ) boys don't cry
( ) Syksy New Yorkissa
( ) Kuutamolla
( ) Kaverini mahtava Joe
( ) Olimme sotilaita
(85) Häjyt
( ) Pikkunaisia
( ) Kukkia ja sidontaa

Noh.. sentää oon friikki.. mut yllättävän vähä.. oli iha 'väärii' leffoi täs.. :P

KaSunnuntai 23.04.2006 18:05

1. Mitä on yöpöydälläsi? Millä? :P

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi? Miks häpeäisin mitää niistä.. hiiii..

3. Käytkö öisin jääkaapilla? No mikä käsitetää täs yöks..

4. Elokuva, jonka aikana itkit? Monen monta.. esim Pearl Harbor

5. Mitä pelkäät? Melko paljon.. esim täyttä yksinäisyyttä.. et ystävät jättäis mut..

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi? Monet.. en oikeesta tiä ees..

7. Tunnetko ketään julkkista? Hmm.. riippuu miten aattelee..

8. Kuvaile sänkyäsi. Parvisänky ja sillai..

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen? Pääosin liianki spontaani..

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi? Varmaa hmm.. joku Johnny :P

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa? Njet..

12. Mitä kannat aina mukanasi? Kännyä, sit kotoota poiss.. avaimia... siin oikeestaa onki kaik..

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten? Huolettomuutta.. :D

14. Oletko tyytyväinen nimeesi? No vähä ehkä liian yleine mut muuten..

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi? Tienhaara

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä? Jep, kuka ei muka..?

17. Pidätkö itsestäsi? Tarpeeksi..

18. Oletko tehnyt mitään laitonta? Hih.. joo..

19. Pidätkö itseäsi söpönä? En..

20. Epämiellyttävin kotiaskare? Siivoomine.. :P

21. Syötkö roskaruokaa? Of cooz..

22. Viilaatko kynsiäsi? Njet..

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi? Harjaan hiukset, pesen ne joksus.. ajan parran.. (joskus)

24. Oletko koskaan laulanut karaokea? Of cooz..

25. Ikä ja sukupuoli? 23,53 ja miespuolinen..

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia? Joskus.. kai..

27. Oletko koskaan halunnut malliksi? Njet..

28. Seuraatko naapureidesi elämää? Jonku vferran.. kute et naapurin jätkä sai ekaks autoks just suht kadehdittavan kapineen.. :S

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja? En kait..

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä? Maksaisin velkoja..

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi? Hmm.. jotai mä eile ostin kyl cashillä.. mut en muista mitä.. :P aini.. limun.. 1,50 euroo..

32. Odotatko jo kesää? Njoo..

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla? Laudalla jos joskus jotai..

34.Turhin juhla? Kaikki tai ei mikää.. oikeestaa jälkimäine..

35. Mitä kieliä osaat puhua? Suomea, ruottia, enkkua[, espanjaa(, saksaa yms.)]

36. Edellinen matikan numerosi? Hmm.. päättäris oli.. 8 ja ylppäreis B

37. Onko sinulla lävistyksiä? Njet..

38. Jos tulisit(/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit? Kyllä se pidettäis, hyvinki varmasti.. ainaki jos saisin sanoo.. mut ei o kumppanii ees, ni paha sanoo tollasta..

39. Onko sinulla hyvä itsetunto? On..

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi? Nuorempi..

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Joskus täs alkuvuoden aikana.. kai.. tai sit viime vuon..

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta? Njet!!

43. Onko sinulla nälkä? Eip..

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin? Njet.. en tartte.. :P saisin ajaa ilmanki.. :D

45. Oletko sitä mieltä, että neonvärit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa? Njä.. riippuu tietty yhistelmästä.. :D

46. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan? Ripari!!

47. Teetkö kotitöitä? Pakkoha niit jonki verra..

48. Pidätkö linnunlaulusta? Jep..

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran? Kaikki!!! tai no.. koiran voi jättää väliin.. ja lapsii ehkä jopa enemmä.. mut omakotitalo ja naimisiin ois 100% melkeenpä 'pakko'..

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi? Järki.. ainaki välil tuntuu et se on kadonnu.. :S ainaki osalta.. liian suurelta siltä.. ja tapakasvatus..

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit? En oikeestaa loppujen lopuks mitää.. mä oon mikä oon.. mut jos jonku ni ehkä järkeä eräisiin asioihin lisää.. :)

52. Mikä sinusta tulee isona? Iso mä oon jo.. enkä siltikää tiä.. aikusta must ei tuu.. ja muutenkaa en tiä mitä tuun tekee..

53. Mitä aiot nyt tehdä? Istuu täs..

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa? En tiä.. periaattees.. vaik oha täälki iha kätsy ol..

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa? Näkee kaverei..

56. Kuinka monta levyä omistat? 252 Albumia ja singleä ja muuta, joissa 298 cd:tä (plus kaikki muutamat dvd:t ja sikamonet tietokonelevyt..)

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi? Aika huonosti..

58. Laitatko rahaa esim.punaisenristin keräyksiin? Joskus.. harvoin..

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi? En oikeestaa.. :D osan, osaa en..

60. Janottaako sinua tällä hetkellä? Eip..

61. Mitä tahtoisit juoda? :)

62. Miten vietät viikonloppusi? Töissä, vapaalla, kaverien kanssa!, sopivasti.. :)

63. Se normaali, haasta kolme kaveriasi! En haasta enää ketää.. paitti jos joku haluu tehä.. d:

KraakLauantai 22.04.2006 17:35

[x] Gallerian VIP
[ ] työtön
[ ] rappiolla
[ ] ihkudaa
[x] syönyt multaa
[ ] pelannut spritismiä
[ ] ollut lavatansseissa
[ ] syrjäytynyt
[ ] kinesteettinen
[x] vähän outo (vähän enemmän ku vähän)
[x] täyttänyt tälläisiä ainakin sata (melkein)
[ ] katsonut uutiset tänään
[x] lukenut Aku Ankkaa kkden sisällä
[x] häiriintynyt
[x] onnellinen
[ ] hypännyt katolta
[x] ajanut volkkarilla
[ ] ollut pokemessuilla
[x] täysi-ikäinen
[ ] juonut lasillisen ruokaöljyä
[ ] osallistunut Canon-kilpailuun
[x] tyhmä
[x] ostanut jotain kallista, mitä et tarvitse
[ ] masokisti
[ ] viherpiipertäjä
[x] vasenkätinen
[ ] mökkihöperö
[ ] haastanut riitaa grilli/taksijonossa
[ ] lentänyt baarista
[x] jutellut pulsujen kanssa
[x] ruokkinut lintuja
[ ] syönyt mustekalaa
[x] leikannut varpaankynsiä
[x] juossut juoksumatolla
[x] kerännyt autojen rekisterinumeroita (joskus pienenä)
[x] laulanut karaokea
[ ] käynyt Zoolandiassa
[x] heittänyt puhelimen seinään


Tällä hetkellä...
[ ] on nälkä
[ ] väsyttää
[ ] on krapula
[ ] musiikki soi
[ ] tv on päällä
[ ] joku puhuu
[ ] huoneessa on jokin eläin
[ ] joku tiirikoi varmaan ovea...
[x] on viikonloppu
[ ] olen pirteä kuin peipponen
[ ] on kylmä
[ ] on kuuma
[x] joku asia ärsyttää
[x] olet yksin
[ ] olet yleisellä koneella

Pitäisi...
[x] siivota
[ ] laittaa ruokaa
[ ] käydä kaupassa
[ ] katsastaa auto
[ ] maksaa laskuja
[x] etsiä elämä
[x] päästä rantakuntoon
[ ] heittää kannat kattoon
[x] lukea jokin kirja loppuun
[x] lähettää sähköpostia
[ ] laittaa uusia kuvia galleriaan
[ ] ostaa kissanhiekkaa
[ ] viedä koira lenkille
[ ] mennä nukkumaan
[x] vähentää koneella istuskelua
[ ] tehdä remonttia
[/] mennä parturiin
[/] hyppiä tasajalkaa

Sinulla on...
[x] vaal.pun vaatteita
[x] julkkisten nimikirjoituksia
[ ] Kirkan levy
[ ] Kaj Stenvallin tauluja
[ ] ruoska
[ ] leipää
[ ] sähkölasku maksettu
[ ] käsiraudat
[x] epämääräisiä esineitä
[ ] nahkatakki
[ ] sohvakalusto
[x] Arabian astioita
[x] kummilusikka
[ ] hiirimatto
[ ] kenkäfetissi
[ ] Nalle Puh-pehmo
[x] aina nälkä ja KAUHEA jano!
[x] pakkomielteitä
[/] suuret suunnitelmat
[ ] komeat näköalat
[ ] kaakaoriippuvuus
[x] fanipaita
[ ] todella iso ego (;DDDD)
[x] digikamera
[ ] koira
[x] äiti
[ ] rumat verhot
[ ] tölkkikokoelma
[ ] murtunut joskus käsi/jalka
[ ] poistettu alimmat kylkiluut
[ ] BC-ajokortti
[ ] pupukorvat
[ ] jättiarskat
[ ] Lamina-tarra
[x] hulluja sukulaisia
[x] järjettömiä ideoita
[ ] suklaata :(
[ ] kirves
[x] aapinen
[ ] makuuhuonekarsastus
[ ] säkkituoli
[x] muki, jossa on nimesi
[ ] pitkät päällä

Tänään olet...
[x] herännyt
[/] saanut jotain aikaiseksi
[ ] käynyt kaupassa
[x] nähnyt äidin tai isän
[ ] nähnyt kaverisi
[ ] ryypännyt
[ ] tervannut keuhkojasi
[ ] syönyt salaattia
[x] ajanut ylinopeutta ( en oo vielä ehtiny..)
[ ] hajottanut jotain
[?] KONKELOINUT!
[/] ollut jossain juhlissa/menossa sellaisiin
[ ] meikannut
[ ] korjannut jotain
[x] puhunut yksiksesi
[/] kiroillut
[x] käynyt ulkona
[ ] voidellut leipää

Haastan...
[x] kaikki
[ ] riitaa
[x] teidät jotka tämän luette
[ ] en ketään
[ ] kuka näitä muka lukee?