En tiedä miten saada kirjoitetuksi kaikki tämä mitä pääni sisäll on.. Liian vaikeaa taas muodotaa järkeviä lauseita jotka muodotaisivat todenmukaisen kuvan tästä,mitä tämä nyt ikinä onkaan. Eilen siis hoidin siskon ja vanhempieni eläimet. Olin messukylässä miehen luona ja hän lähti viemään minua kuuden aikaan armonkalliolle. Eläintenhoito on juuri sitä mitä tahdon elämäni tehdä,ymmärsin sen. Tunne siinä hetkessä oli sanoinkuvailematon kun näin miten onnellisia pieniä otuksia ympärilläni oli. Olin jo yhdeksän aikaan nekalassa hoitamassa siskon laumaa ja nyt armonkalliolla vaihtamassa kissojen ja marsijen eväitä. Kikin eilinen makaroonilaatikko-temppu alkoi näkyä ja paska lensi hienosti. Kuka käski syödä 2kg makaroonilaatikkoa? Olen väsynyt ja kyllästynyt toisaalta elämääni. Suhde kylmenee kylmenemistään eikä toivoa ennen syksyä ole havaittavissa. Olen jäänyt varjoon,ja nyt kun vietän yöni yksin tai entisen heilani nyk kämppikseni vierellä on toivo pelkkä vitsi. Luottamusta en ole saanut nauttia osakseni.. Miksi näin on? "on liian kuuma nukkua vieressä"..Huonon selityksen makua. Mitä tehdä? En tahtoisi päästää irti,mutten roikkua kiinni. Typerät katoamistemput ja riidat vain lisääntyvät jatkuvasti enkä ole enään tervetullut hänen elämäänsä. Luonnollista vieroitusta? Mitä se on..? Jatkuva ahdistus ja ikävä,se saa kyllä riittää,olen nähnyt tarpeeksi painajaisia.
15:30
Pelasin isän läppärillä 2 tuntia mahjongia ja koomauduin sen ääressä. Nyt oon päässyt nekalaan asti ja just käytin kiksun ulkona..Mulla on jyrsijäkuume. On ihana hoitaa sellaisia pieniä piipittäjiä.. Harmi ettei oo mahdolista nyt ottaa yhtään otusta itselle.. Helvetti!Kämppää esiiiin!!