IRC-Galleria

Fight_for

Fight_for

Raskasta on sisällään kantaa,pienen pieni elämä,raskasta on pois se antaa,jotta olo olisi keveä..

HyväHyväHyvä..Torstai 10.06.2010 12:43

Tää päivä alkoi jo enteellisen pahasti koiran hermojaraastavalla vinkunalla 8:30. Koko talosta jotenkin haistoi sen ettei kaikki oo kohdallaan. Koira oli syönyt miehen kellon ja sen tähden en ole saanu minkäänlaista katsekontaktiakaan edes koko ihmiseen ja koiran ruokinta siirtyy iltapäivään. Sen jälkeen he huomasivat että Chevyn akku on kuulemma tyhjä.. Mä ajoin sillä viimeks luvatta. Nyt mä oon taas kuin hylkiö täällä ja haluaisin lähtee helvettiin. Koiraan sattuu selvästi,se ei enään vedä lenkillä ollenkaan. Elättelen toivoa rahojen löytymisestä,mutta varmasti aika turhaan..
11:11
Mystinen hetki. Joopajoo,venaan että kello olis edes 2 tai jotain. Tahtoo lähtee armonkalliolle.. Hakeen taas tavaroita joita täytyy piilottaa. Ei tää ole taas tänään ihmiselämää,korastakin näkee että siien sattuu. Ei vetänyt aamulenkillä ja nyt makoilee enemmän. Mitä sen kanssa tekee? Oon ihan hukassa enkä voi tehdä mitään.. Ketä tää edes kiinnostaa? Voi vittu kun on elämä vaikeeta. Yksi ihminenkin kai ajoi mun ohi illalla josta en enään saa puhua. :(
16:12
Elättelin jo turhia toiveita yhden ihmisen kohdalla,mutta koska en pysty olemaan hänelle täysin mieliksi oman elämäni puitteissa niin toiveet jäivät toiveiksi. Vituttaa taas tää elämä kun kaikki liikkeet pitää olla suunniteltu vuotta aiemmin ja kun meillä tää juttu vaan ei valitettavasti mene niin. Kai sitä pitää ansaita raat ihan itse 2 euroa kerrallaan niinkuin tänään kävi.. 100 päivää vielä samaa tahtia..

Vaatimus jos toinenkin.Keskiviikko 09.06.2010 12:32

Oon taas ihan lahkeitani myöden kusessa. Luulin jo että elämä tässä vaan rullaa eteenpäin eikä nyt sattuis mitään ikävää,mutta olin väärässä. Todellakin. Kaikki vaatii taas liikaa kaikkea. Ensin kummallinen mies nimeltä matti on päättänyt muuttaa mun kukkaroon hetkeksi asumaan ja huutelee sieltä setelipuolelta "misää on 200 euroo koiran kuvauksiin? Missä on 50 euroo rozin osamaksuun? Missä on 50 euroo kauppaan? Missä on 50 euroo bensaan? Missä on 200 euroo auton korjaukseen?.. Voihan vittu.. Kyllä tästä kesäsätä tulee köyhä ja kipee. Jos en itse niin koira saa kärsiä mun puolesta. Tuossa se makaa lattialla ja odottaa että lähden sen kaa aamupissalle ja annan punaisen kipon nenän eteen. Ei just nyt huvita lähtee mihinkään..mutta koira ei paljoa kysele. Ahdistaa myös päiväkirjan hylkääminen ja se,että facebook on melkein ainoa sosiaalinen kontakti mun elämässä ja oon ihan riippuvainen siitä. Mies ei tykkää yhtään.. Kai se heittää joskus tän koneen ikkunasta..
14:10
Tuossa soin puolenpäivän aikaan ja sit tartuin tiskiharjaan ja rättiin. Huh että alkaa näyttää kämppä taas hyvältä kun sai jotain tehtyy. Taas olis nälkä mutta ainakin tunti pitää vielä malttaa että rakas tulee kotiin HD:lla ja sen poika saa itsensä laskeudutettua yläkerrasta. Se on kai perjantaihin asti täällä,muttei se haittaa kun kerrankin on joku juttuseurana.
22:46
Tänään on ajettu niin monta kilometriä että avasin karkkipussin.. 23 ainakin.. Nyt väsyttää ihan törkeesti,mutta Tv viideltä tulee hyvä leffa. Ikävä rakasta. Päivällä nukuttiin hetki ihan vierekkäin ja se piti mua sylissä. Tuntui mukavalta..

Tiistaitörö..Tiistai 08.06.2010 13:11

Kiksun jalassa on ihmeellinen vika. Alan jo epäillä että vika on päässä koska yöllä joskus yhdeltä nousi ja ontui pahasti,aamulenkillä ei ollenkaan ja lenkin jälkeen kun huusin koissun syömään niin taas varoi askeltaan.. hmm. Ajattelin tänään päivällä heitellä keppiä tai käydä pitemmällä lenkillä kun toi sisällä oleminen ja pihassa kytkettynä makaaminen ei oo kiksun juttu. Vinkuu ja steppaa edestakaisin. Hitsi kun tuntis jonkun eläinlääkärin niin vois kysyä ilman 200 euron laskua mielipidettä. Suhteet kunniaan :) Tänään vois käydä hakametsässä kyllä puntarissa ja mainita "ohimennen" asiasta. Auttoivathan ne sirun etsinnässä ja silloin kun kynsi meni poikki..

13:40
Juuh,käytiin kävellen hakametsässä ja oli toisaalta virhe,mutta toisaalta pelastus.. Tyttö tiskiltä ehdotti nivelrasituskoetta jossa pidetään niveliä ääriasennossa muutama hetki ja juoksutetaan että nähdään ontuuko eläin enemmän jotain tiettyä niveltä,ja ontuihan se. Polvi ja lonkka aiheuttivat kipua ja Kiksu sanoi VING!! Mahdollista on,että ylipaino on tehnyt pahaa jälkeä ja sen takia kehuttiin kovasti huippusuoritusta -10 kg. Elopaino on 36,8 kg. Röntgen ja lonkkakuvaus olis edessäpäin jotta saa selville kuinka paha tilanne on ja onko nivelrikko vai jotain muuta vastaavaa. Tosiasia on kuitenkin,että tilanne on sama kuin Eetun kanssa. Jokainen askel sattuu..
Tuntuu kuin se kipu olisi mulla sydämessä. Kiksu meni heti nukkumaan kun päästiin kotiin. Auto olis ollu taas kätevä.

20:40
Lähdin puol neljä polkeen pankkiin jossa oli hirvee jono. Noh,sieltä sit Armonkalliolle iskää auttaan tietokoneen kanssa ja fiat puntolla hakeen 15kg ruokasäkki koiralle. Kirsi tuli puoli seitsemän meille josta mentiin sen vanhempien asunnolle ja sieltä jouduinkin lähteen äkkipikaa takasin messukylään kun kultainen oli ymmärtäny väärin että äne pojallaan on tarvetta pyörälle heti vaikkei ollut. Jatkon varalle haen punaisen fillarin tänne loppuviikoksi että on sitten aina toinen pyörä käytössä kun täällä ollaan. 15km tuli tänään lisää mittariin ja kokosaldo näyttää 67 km.. En nyt pirullakaan muista että koska mä ton mittarin hain? Etsin päiväkirjasta ja kaikkialta,mutta päiväkirjaakin ja blogia on jääny päivittämättä niin usein ettei ollu merkintää. Harmittaa kun kirjassa on kuukausi etten kirjoittanut yhtään.. Täytyy ryhdistäytyä. Iltakävely olis kiva,mutta ei oo kaveria sellaiselle :(

hyvää päivää..Maanantai 07.06.2010 13:26

Tulin just tuplalenkiltä. Kävin siivoomassa koiranpaskat naapurin postilaatikon alta, ihan naapurisovun säilyttämiseksi kun varsinaisella lenkillä ei ollu pussia mukana. Kohta meen syömään kun keittiöstä vapautuu tuoli. Hiukan ahdasta :( Kiksun jalka on jo parempi,iukan on jäykkä ja astuu lyhyllaempiä askeleita sillä eikä istu senpuolen kankulla vaan pitää painoa toisella puolella että vielä sattuu kuitenkin :( Edistystä on kuitenkin tapatunut ja kyllä se paranee jos kikin pää kestää rauhallisempaa elämää.
18:35
Täällä oon siivonnu. Imuroin ja tiskasin sekä pyyhin paikkoja niin johan alkoi kuningaslinna taas kiiltää. Hih,ei kyllä alkanu. Päivällä kävin pyörällä kaupungisa eli 3 päivän kilometrit ovat 36.. Tänään vielä tunnin kuluttua Kirsin kans jonnekin fillaroimaan niin eiköhän oo sit iltalenkin jälkeen ihan mukava ottaa lautasellinen appelsiini ja tomaatti viipaleita ja katsella töllöä.

"Olipa kerran koira,väriltään melkein musta.
Sen jalassa oli kipu,suuri tuska.
Vuodenpäivät kulki eteenpäin,
kunnes jälkeen yön paikoilleen jäi.
Oli tehtävä,vaikea päätös,
sanottava vihdoin,viimeinen kiitos."
"Minä suojelen sinua kaikelta,mitä ikinä keksitkään pelätä"


Muistin taas..

Touhutäyteistä elämää..Perjantai 04.06.2010 09:57

Joo,kello ei oo ton enempää ja herättyäni 6:10 siihen että Chevy Van lähti käyntiin ja helvetin raskas tavarajuna menee ohi samalla totesin että "eipä ongelmaa" sillä tänään on urakkaluontoinen projekti. Mun pumppu ei oo ollu tässä päivänä muutamana oikeen kunnossa aamuisin vaan nakuttanut miten sattuu niin joudun heräämisestä ootteleen tunnin pari että uskallan tai pystyn ylipäätään lähteen koiruuden kanssa ulos ilman pyörtymis/kuolemisen vaaraa. Nyt tuntuu taas aikas kurjalta kun henki ei meinaa kulkee. Paineet on kai hiukan ollu alhaalla kun paleltaa yli 15c päivinä. Noh,sitten kun saan aamupalaa ja koiran vietyä niin tartun hanakasti vempaimeen nimeltä ruohonleikkuri!! ja alan taas viidakonhoitajaksi.. On hiukan päässy kasvaan tuolla "puutarhassa" kukaan hengaile.. Sit kun oon saanu operaation valmiiks,otan fillarin alle ja poljen armonkalliolle etsimään juhlavaatetta serkun lauantaina pidettäviin YOjuhliin.. Kokopäivä siinä menee ja illalla tiedossa taas HD ajelua mikäli keli sallii. Ollaan nyt käyty jokapäivä ajelemassa jossain. Tiistaina oli 4 pyörää letkassa ja käytiin kääntymässä jossainpäin(paikannimi unohtui). Että sellaista operaatioo. Huomenna on kans hiukan järjestelemistä kun pitäis tulla pöytä ja pari penkkiä meidän puutarhaan eikä oo tietoo kuinka saan ne kuljetettua pihaan? Silmäripset joutuvat koville taas..

Jäljet piiloon..Keskiviikko 02.06.2010 14:43

Tänään kun rakas lähti töihin on ollu aikaa korjailla viikonlopun kaaosta. Tiskasin, pyyhin pöydät ja järjestin muutenkin pikkuisia asioita sekä vedin lastalla lattiat niin johan alkoi näyttää taas jotenkin ihmisasumukselta tää mökki :) Tunnin aamulenkki ja painimatsi naapurissa sai kiksun kans väsymään,mutta nyt vinkuu kynneksellä onnettomana. Hitsi kun se tykkäis olla yksin pihalla narussa kun mä nautin nyt harvasta hetkestä kun saa olla koneella..

Päivien jälkeen..Sunnuntai 30.05.2010 15:27

Tässä ei oo jaksanu paljoo kirjoitella.. On ollu aikas masentavaa elämää. Onneks toi duuni nyt loppu vaikka mua kusetettiin rankasti ja iski karenssi päälle. Noh,lupauksetkin ovat vain puheita.. On se kyllä kummallista että ihminen joka ei hyödy siitä mitään,heittäytyy vaan periaatteiden taakse suojaan kun tajuaa että pitäis syödä sanansa eikä edes pyydä anteeks. Vittu mitä kusipäitä työkkäri ja nuorisopalvelut on pullollaan. Fuck you niille vaan!! Nyt nousi verenpaineet,sorry!
Oon ollu koko viikonlopun autolla kuljettamassa milloin ketäkin ja koittanu säästää rahaa jotta saisin ostettua itselleni synttärilahjan.. Viikko jossain suomenrajojen ulkopuolella on kyllä luvassa,mutta puheita vielä.. Sit mennään jos mennään. Ainoa asia mikä mua piritää on se että KIKI ON LAIHTUNUT!! Käytiin puntarissa ja lukemat olivat uskomattomat 36kg!!!! Olin ylpeä... Kukaan ei tuu enään selittään "hieman pyöreä" Muistin jopa madottaa kiksun eikä se huomannut nälkäisenä epäillä jauhelihansa sisältöä :)

Korjaus..Maanantai 24.05.2010 14:14

"ei me sulle olla vihaisia"..niimpä,ymmärrys saavutti vihdoin oikeat ihmiset. Olo helpottui,kivi vieri sydämeltä. Töissä pitäis vielä jaksaa hetki olla,mutta todella,todella tuskaista on. Onneks tulee näistä päivistä viel rahaa..

Yksi vähemmän..Lauantai 22.05.2010 18:18

Eilen oli pakko valita,rakkaus,koti,koira vai 2 kaveria? Miksi? No siksi että minä olen huora..Näin ainakin kuulin kun olin hetken tanssimassa baarin discopuolella ja ukkeli ei ollut valvomassa vierellä. Puhelin hajosi siinä keskustelussa tuhanteen osaan ja uudesta ei tietoa.. Anteeksi en saa,kun jätin 2 ihmistä nokialle vaikka lupasin heidät sieltä tuoda pois..Syy ei ollut kuitenkaan minun ja silti saan minä kärsiä :( Ehkä tämä on vain kestettävä,sillä muuta kuin tämä,minulla ei vain ole.. Toivo on jälleen katuojassa. Ystäviä on taas yksi vähemmän..

Toivomuskaivo..Perjantai 21.05.2010 14:59

Eilen oli hieno ilta.. Avomersu SL 300 allani tunninverran ja lopuniltaa hilpeässä seurassa kierrellen baareja chevyllä. Illan päätteeksi sain huolehtia rakkaimpani iltapalan ja peitellä hänet kuorsaamaan. Vaikka aamulla väsytti 4 tunnin unen jälkeen,oli ihan kiva silti lähteä töihin.. Toivottavasti ei tarvi jäädä ylimääräistä killumaan tänne iltatapahtumaan.. Olis kivaa tiedossa..