IRC-Galleria

Fight_for

Fight_for

Raskasta on sisällään kantaa,pienen pieni elämä,raskasta on pois se antaa,jotta olo olisi keveä..

Vihaa,raivoa ja pelkoa..Torstai 21.10.2010 19:56

Toissapäivänä oli iltapäivä j ilta ihan huippua kun pääsin hypyttämään kikiä oikeilla esteillä ja sain näyttää mitä ollaan opeteltu TOKO puolella..? Tiituli oli katsomassa :) Menin kentälle myös eilen kun kiki oli taas täynnä virtaa. Noh,aluksi se ei tietenkään voinut keskittyä minuun/rapisevaan herkkupussiin mutta hetken kun sai haistella oli taas huomio minussa. Oltiin siellä varmaan tunti ja hyvin meni,ainakin mitä videomateriaalissa näkyi.
Tänään on ollut taas ei niin hyvä päivä kikin kansa. Puolenpäivän maissa aloin imuroimaan ja koira tärisi aivan hirveästi ja säntäili ympäri asuntoa etsien piilopaikkaa. Lopulta laitoin sen vessaan kun en kestänyt katsella. :( Sen jälkeen olin viemässä sitä hoitoon hetkeksi kun vastaan tuli mies kävelysauvojen kanssa. Kiristin narua hieman,jotta päästäisiin ohi nätisi,mutta kiki oli yhä järkyttynyt imurista ja päätti "mä tapan ton" ja niiin maisua vietiin muutama askel täydellisen murinan ja rähinän saattelemana kohti mutta onneksi sain pidettyä koiran ennekö se pääsi "iskuetäisyydelle".. Pelästyin tietenkin,ei kiki koskaan ole hyökännyt ketään kohti. Pidin koiraa jalkojenvälissä kurkuista koska en luota pannan kestävyyteen (muovilukko) ja kehotin sauvailijaa liikkumaan ripeämmin/toiseen suuntaan.
Laitoin asiasta tiedon ystävälleni joka on ollut täysin hullujen "sotakoirien" kanssa tekemisissä ja myös eräälle toiselle joka on erikoistunut käytöshäiriöihin. En tiedä mitä tehdä jos kiki on pidettävä muualla aina kun imuroi,vaihtaa roskapussia että sen kanssa olisi helpompaa ja turvallisempaa liikkua ulkona. Saa nähdä mitä ihmiset kommentoivat.. :( Ostan myös kestävämmän pannan mikäli kikin traumat pääsevät valloilleen uudelleen..

Aika kuluu..Sunnuntai 17.10.2010 14:25

Vaikka oon asunu täällä vasta 18päivää,tuntuu silti että oon ollu jo ikuisuuden..Tänne on niin mukava tulla jokainen kerta. Mulla toimii netti niin huonosti,että on jäänyt tää blogi pitäminen kokonaan. Päiväkirjaan oon kirjoittanut ehkä 2 kertaa.. Kaikkee tapahtuu mun elämässä kokoajan,sekä mukavia sekä niitä ei niin mukavia asioita. Rakkaus asiat ovat ihan kohdillaan taas hetken aikaa ja koiran kanssa olen päättänyt aloittaa ihan kunnolla oman elämän ja panostaa koiraankin enemmän. Kiki on mulle oikeasti liian rakas..Toisinaan kyllä sitä rakkautta tarvitaan etten heitä viimeistä toivoa menemään kun mikään ei onnistu enkä tiedä millä saisin kikin ymmärtämään mistä on kysymys kun sanon "älä vedä" tai "ei ota" ilman että se heittäytyy peloissaan "mä en kuuntele" vaihteelle ja painaa pakoon minkä jaloistaan pääsee,oli narua tai ei.. :( Sen jälkeen tulee aina se hyvä aika,kun kaikki on kohdillaan ja me kuljetaan tunteja pitkin iidejärven rantaa rauhassa,naru löysällä ja nautitaan vaan toisistamme. Kun tullaan sisälle,kiki menee automaattisesti omalle paikalle istumaan ja odottamaan ruokaa eikä hypi pöydillä kerjäämässä sitä.. Kumpa aina olisi näin.. Nyt tuo otus on saanut tunnin aamulenkin,ruokaa ja nukkuu sängyllä kippurassa. Hyvä..

Mä kävin eilen kaupungissa moikkaamassa kavereita vaikka mul ei ollu rahaa. Huomenna KELA:n paskiaiset ehkä saavat laitettua mun tilille jonkun euron jotta pääsen tiistaina autolla Dobberi tapaamiseen ensimmäistä kertaa. Tekee kikille hyvää tavata uusia ihmisiä ja koiria,ehkä pääsisi leikkimään kun ollaan harjoiteltu hetki käyttäytymistä :D Nyt on kyl hyvä fiilis,ei voi muuta sanoa. Tänään olis tarkoitus pitää kuvaus sessio puistosa,saa nähdä mitä siitä tulee?

Oma koti..Lauantai 02.10.2010 19:50

Torstaina sain avaimet käteen ja astuin paikkaan,jota olen tahtonut jo vuosia. Omaan kotiin. Muuttohälinä on ollut minulle vierasta joten hyvin rasittavaa,mutta kokoajan tiedän että se päivä koittaa kun tämä on valmis ja se päivä kun saan itse päättää kenet päästän tuosta ovesta sisään ja ketä en? Vihdoin minulla on valta!! Kiki on viihtynyt myös hyvin. Ei edes haukkunut kun kävin tänään kaupassa ja hakemassa loppuja tavaroita tuosta 500 metrin päästä jukalta.
Tänään on tarkoitus käydä vielä K kaupassa kunnolla ja ostaa pieniä mutta tarvittavia asioita jotka tekevät tästä hetki hetkeltä enemmän minun näköisen..ihanaa. Kuvia tulee kun saan ahdistavan valkoiset seinät jotenkin peitettyä..

Pitkästä aikaa..Tiistai 28.09.2010 20:14

Olin eilen kävelyllä koiran kanssa puiston laidalla kunvierestäni ajavasta autosta vilahti jotain niin tuttua että piti jäädä katsomaan.
Ylöjärven sankari nousi autosta ja huomas mut,kun oli menossa portista yhteen taloon. En voinu muuta kun paeta paikalta,vaikka toivoinkin hetken että hän tulisi perässä.. Hyvä ettei tullu. Tänään olis suuntana keijärven kierto mutta en sit tiiä että jaksaako ja saanko autoon bensaa sen vertaa.. Ei ehkä.

Miksi?Maanantai 27.09.2010 01:00

Yksi ystävä haudattu,miksei ihmiset voi ymmärtää tai pitää turpaansa kiinni? Yritin saada mieltä paremmaksi ja lähdin pelaamaan biljardia niin eiköhän messukylän sankari taas loukkaa mua pahimmalla mahdollisella tavalla.. Shit! Nekalaa kohti vievät askeleet tänä yönä. Olen jälleen huomannut elämässäni tehdyn virheen.. aina liian myöhään.

Tosiasia on se,että minä en ole se joka rukoilee takaisin. En koskaan..

In memorian..Lauantai 25.09.2010 10:22

Julius The Punk -Marsu nukahti ikiuneen tänään 04:30 omassa häkissään pitkän sairastelun uuvuttamana.

Julius The punk nukahti omassa häkissään ikiuneen 04:30. </3


Yhteisitä vuosista voi vain kiittää..</3

Huijataan kuolemaa..Perjantai 24.09.2010 13:34

Juliuksen halvaus johtui E vitamiinista.. Ei kuollut vieläkään. Pirun sitkeä otus..

Luopumisen tuska..Keskiviikko 22.09.2010 18:29

vajaa 4 vuoden jälkeen on päästettävä jälleen irti pienestä elämästä. Julius- marsu on jälleen vakavasti sairas eikä eläinlääkäri voi tehdä kuin viimeisen teon. Odotamme ihmettä,mikäli takajalkojen halvaantuminen johtuu E vitamiinista tila voi parantua,mutta epätodennäköistä se on. Voimme vain kiittää yhteisistä hetkistä ja katsoa silmien sulkeutumista..Snif..Nyyh..
Julius the punk nukahti omassa häkissään 04:30 ikiuneen..<3


Vipellä marsujen taivaassa sitten lisää..

Hiljaisuus..Tiistai 21.09.2010 16:39

Jeb,pitäis välttää puhumista mahdollisimman paljon ettei tarvi turvautua antibioottiin.. Äänihuulitulehdus :( Odottelen täällä kalliolla postia jotta saisin tilinumeron,pääsisin maksamaan vuokran ja tekeen vuokrasopparin. Sit pääsis hakeen sairaslomaa ja nukkuun miljoonan peiton alle ... Kylmä ja väsy. :( Rakkauskuviot ovat liian sekaisin enempään pohdiskeluun. Kiksu vihaa näitä sadekelejä yli kaiken,onneks eilen oli hieno keli ja päästiin UKK instituutin rantaan juoksenteleen.

PaniikkiPaniikkiPaniikki!!!Lauantai 18.09.2010 17:50

Joo,kyse on kyllä kikistä eikä minusta. Ryhdyin jälleen syvälliseksi ja miettimään kikin pelkotiloja. Eilinen imurointi oli jälleen yksi show kun koira juoksee häntä koipien välissä pakoon kun otan imurin kaapista.. Johan tässä ollaan 9kk harjoiteltu ettei imuri ole vaara,ilman tulosta. Luovuttaa vai ei? Joskus meni paremmin kun oltiin messukylässä. En jaksais kiusata toista kun on suorastaan kauhuissaan joka kerta kun imuri on päällä. Joudun sammuttamaan imurin,siirtämään sitä syrjään ja komentamaan koiran pois esim keittiöstä olohuoneen puolelle kun olen vaihtamassa huonetta. Joskus kiki hyppää vielä isolla loikalla imurin kohdalla ohi. Kurjaa katsella kun toista pelottaa.. Osaisipa hän kertoa mitä kauheuksia liittyy imuriin?