IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Koiran kanssa lenkillä.Maanantai 27.10.2008 19:51

Meinasin tulla hulluksi. >.<

Eka lähin harjuille kävelemään. Siellä oli ihan pilkkopimeää. Minuu rupes pelottamaan kun kuulu jotain epäilyttävää rapinaa metästä ja käännyin takasin. No, bongohan on siinä iässä, että jokaikinen risu pitää haistella ja joka ikiseen nurkkaan kusta. Se vetäs niin helvetin kovasti minuu, että olin turvallani maassa ja miun nilkka meinasi uudestaan murtua, koska oli aivan poikittain rinnettä vasten. No sitten lähettiin ihmisten ilmoille ja päätin kävellä kaupan lenkin. No siinä sitten tuli "muutama" koira vastaan. Taas alko jumalaton vetäminen ja sit kunnon nykäisy. Oikea hauis revähti. Aina kun tuli koira vastaan, Bongo lukittautui maahan eikä suostunut liikkumaan minnekkään. Ja vielä lenkin lopuksi kun juostiin, Bongo päättikin äkkiä vaihtaa puolta ja nykäisi niin että ranne naksahti. Mie meinasin vetää raivarit keskellä katua. Olin niin motivoitunut ennen lenkkiä, että rupean päivittäin käymään koiran kanssa lenkillä, mutta tän jälkeen ei ole oikein intressiä lähteä koiran kanssa ulos. Varmaan tulen osissa seuraavan kerran takaisin. =.=' Miksei voi olla kilttiä koiraa?

[Ei aihetta]Maanantai 27.10.2008 12:35

Slipknotin keikka ens viikolla. <3 Jipii. :)

Halloween tänäperjantaina. ^^ Saa pukeutua kivoihin vaatteisiin ja pelotella muita ihmisiä.

Miksi riina nauroi illan?Keskiviikko 22.10.2008 23:38

"They are taking hobbits to Isengard"
"Stupid fat hobbit!" :DD

PREPARE FOR BATTLE!

http://www.youtube.com/watch?v=cWsuzRmqDuw

Haades/Cruella De Vil :DTiistai 21.10.2008 22:56

KUKA DISNEYN PAHIKSISTA OLISIT?

Ratigan
[ ] Minulla on arkivihollinen
[ ] Olen kilpailuviettinen ja voitontahtoinen
[x] Lässytän eläimille
[ ] Olen itsekin eläin
[ ] Minä en ole rotta!
[x] Nerous ja hulluus kulkevat käsi kädessä.
[/] Minulla on pää täynnä kieroutuneita suunnitelmia
[ ] Minulla on leveähköt hartiat
=2½

Pahatar
[ ] Voisin tappaa vain siksi ettei minua kutsuttu bileisiin
[x] Olen kalpea
[x] On ihan okei pitää viittaa
[ ] Omistan lemmikkikorpin, tai ainakin haluaisin
[ ] Olen noita
[ ] Käytän kävelykeppiä
[/] En anna anteeksi
[ ] Hattu ei ole pitämisen arvoinen ellei siinä ole sarvia
=2½


Frollo
[ ] Olen tekopyhä
[ ] Ja rasisti
[x] Ja himokas
[ ] Minulla on adoptiolapsi
[ ] Â…jota vihaan
[ ] Olen pyromaani
[ ] Olen arvostettu
[ ] …tai sitten minua vain pelätään
=1

Kapteeni Koukku
[ ] Minulla on paha trauma
[ ] Olen ison jengin pomo
[ ] Â…vaikka oikeasti olen luuseri
[x] Haluan tappaa ärsyttäviä kakaroita
[ ] Käytän polvihousuja
[ ] Olen epärehellinen
[ ] Soitan pianoa
[x] Simoooooo!
=2


Haades
[/] Oon aina ihan liekeissä
[x] Hiusten on oltava hyvin
[pikkuveljeni enemmänkin] Olen jäänyt isoveljeni/-siskoni varjoon
[x] Lupaukset pidetään
[/] Puhun ylinopeasti
[ ] Minulla on kaksi kätyriä
[ ] Turvaudun isompien ja vahvempien apuun
[/] Olen epäsuosittu
=3½

Gaston
[x] Olen mahdollisesti hieman väkivaltainen
[ ] Mutta järkyttävän komea
[ ] Jokainen pelkuri on karvaton!
[ ] Kaikki ovat kateellisia leuastani
[ ] Kiristän ihmisiä
[ ] En saa sitä yhtä tiettyä…
[x] Olen mustasukkainen
[ ] Ja haisusukkainen
=2

Cruella De Vil
[ ] Olen aina muodikas
[ ] Eläimet on tehty vaatteiksi
[x] En pärjää ratissa
[x] Poltan
[ ] Olen pakkomielteinen
[/] Mustavalkoiset vaatteet on kivoja
[x] Huudan ihmisille
[ ] Rahaa on kuin roskaa
=3½

Scar
[x] Olen katkera
[ ] Olen hintelä
[ ] Â…mutta olin jonossa kun aivoja jaettiin
[x] Minusta tulee kuningas!
[ ] Voisin häikäilemättömästi tappaa perheenjäseniä
[ ] Â…koska ajan aina omaa etuani
[x] Leikin ruoan kanssa
[ ] Manipuloin ihmisiä
=3

Jafar
[/] Karkeloin ja ratkean riemusta
[x] Olen pitkä, ruma ja ilkeä mies
[ ] Minulla on papukaija
[ ] Saan ihmiset tanssimaan pillini mukaan
[x] Mikäs on sen kivempaa!
[ ] Partani on ihana
[ ] Haluaisin toteuttaa kaikki toiveeni
[ ] Muita on kiva nöyryyttää
=2½

Ursula
[ ] Olen vähän tukevampi tapaus
[/] Olen ulkopuolinen
[x] Autan ihmisiä
[ ] …mutta sopimukseni ovat epäreiluja
[ ] Minulla on lemmikkiankeriaita
[/] Keittelen epämääräisiä
[ ] Janoan kostoa, kuten kaikki pahikset
[x] Buahahahahahahahaha!
=3

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 22:01

Kun tulin koulusta, selailin tullutta postia.
Puhelinlasku tuli tänään kotiin.
Menin ihan paniikkiin. Söin äkkiä ruokani ja menin olkkariin oottamaan kun ukko tulee kotiin.
Sit kun se tuli mie menin äkkiä omaan huoneeseeni ja leikin nukkuvaa. :D
Harmi vaan se ei onnistunu kun ukko tuli mökyämään miun ihanasta 65€:n laskusta.
Ajattelin, kun huuto oli ohi, että on turvallista jäädä vielä vähäks aikaa huoneeseen,
ettei ukko räjähä uudelleen miut nähdessään.
Sitten mie heräsin puol tuntia sitten. =.= Aargh. No, säästyin huoneen siivoukselta. ;D

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 13:59

Rakkaus

Seurusteletko?: Jep
Oletko ollut ihastunut?: Monta kertaa
Rakastatko ketään tällä hetkellä?: Kyllä. :)
Oletko koskaan ollut rakastunut?: Olen
Kuka sai ensimmäisen suudelmasi?: ...
Kuinka monen ihmisen sydämen olet särkenyt?: En tiedä.
Kuinka monta ihmistä on särkenyt sydämesi?: Pari.
Minkälainen on ihastuksesi?: Semmoinen kitaraa soittava huuhkajapöllö. :)
Luokitteletko ihmisiä ulkonäön vai persoonallisuuden mukaan?: Molempien.
Oletko koskaan suudellut ystävää?: Olen
Oletteko vielä ystäviä?: Joo

Päihteet

Poltatko tupakkaa?: Kyllä
Poltatko ruohoa?: En
Oletko kokeillut huumeita?: En.
Pidätkö kaljasta?: Joistakin
Pidätkö siideristä?: Kyllä
Kuinka usein käytät alkoholia?: Vähän riippuu.

Voisitko koskaan

Hypätä benjiä?: Toki
Hypätä laskuvarjolla?: Joo
Valehdella poliisille?: Joo (olen sen jo tehnyt)
Juosta poliiseja pakoon?: Joo
Valehdella vanhemmillesi?: Joo
Kävellä tuntemattoman luo ja suudella häntä?: Olen tehnyt jo
Olla stripteasetanssija?: Ehkä.
Kävellä ravintolasta maksamatta?: Voisin.

Oletko Koskaan

Yrittänyt iskeä itseäsi 5 vuotta vanhempaa ihmistä?: Tsihi. ;)
Ollut vankilassa?: En
Rullalautaillut?: Joo
Varastanut mtn?: Olen
Potkaissut jotakuta?: Olen
Ollut tappelussa?: Sivullisena kyllä
Rikkonut pulloja?: Olen
Ollut jossain k18 paikassa alaikäisenä?: Joo
Suudellut samaa sukupuolta olevaa?: Kyllä
Nukkunut itseäsi yli 7 vuotta vanhemman vastakkaista sukupuolta olevan kanssa?: En
Oksentanut alkoholin takia?: Joo
Sammunut alkoholin takia?: En
Ollut ulkomailla?: Joo
Väittänyt vastaan opettajalle?: Joo
Ollut jäki-istunnossa?: Joo
Ollut autokolarissa?: Kyllä
Rikkonut lakia?: Jep
Antanut rahaa kodittomille?: Kyllä
Itkenyt että asiat ratkeisivat?: Jep
Suudellut ystäväsi siskoa tai veljeä?: En
Suudellut siskosi/veljesi ystävää?: En

[Ei aihetta]Tiistai 14.10.2008 23:22

Jos saat:
10-15 Olet hetero
20-25 Wnb hetero
25-30 You are so gay
30-40 Olet ihan vitun homo
40-50 Homompaa saa ettii

Valmistaudutaan homppelitestiin !

[x] Olet kävellyt korkokengillä
[ ] Et usko Jumalaan
[ ] Etkä varsinkaan Jeesukseen
[x] Olet käyttänyt vastakkaisen sukupuolen vaatteita
[ ] Ja sinusta ne pukivat sinua
[x] Etkä oikeastaan nähnyt niiden käyttämisessä mitään pahaa
[/] Pidät sateenkaaren värejä kauniina
[ ] Olet kiinnostunut saman sukupuolen edustajista
[ ] Ja uskonut että teistä voisi tulla jotain
[rakkaus kuin rakkaus] Tyttörakkaus on mielestäsi oikeastaan aika kaunis asia
[x] Kyllä mielestäsi ihminen voi rakastua samaan sukupuoleen vaikka on joskus seurustellutkin vastakaisen sukupuolen edustajan kanssa
[ ] Muut ovat haukkuneet sinua homoksi
[ ] eikä se pahemmin edes loukannut
[x] Naurat ihmisille jotka uskovat että homous on sairaus josta voi parantua
[?] Välillä jopa ilman syytäkin
[ ] Viihdyt enemmän yksin kuin ystävien seurassa
[ ] Olet emo
[ ] Pidät vaaleanpunaisesta väristä oikein paljon
[ ] Seuraat L- koodia
[/] Pelkäät pimeää
[ ] Jos joku ei pidä homoista niin hakkaat sen tyypin
[ ] Ja lopuksi käännytät hänetkin homoksi
[ ] Exäsi on homo
[ ] Olet nimennyt jonkun ihmisen ruumiinosia
[ ] Sinulla on homofobia
[ ] Koska pelkäät muiden huomaavan sinusta että olet ihastunut saman sukupuolen edustajaan
[x] Inhoat räkimistä
[/] Et mene armeijaan
[ ] Valistat ystäviäsi päivittäin homoseksuaalisen hyväksymisestä
[x] Tykkäät banaanista
[x] Pidät korkokenkiä seksikkäänä
[ ] Ystäväsi kutsuvat sinua sukunimelläsi
[ ] Tissifetissi
[/] Silikonit on ihan perseestä
[ ] Koska ne ei tunnu luonnollisilta
[ ] Olet hieronut siinä mielessä saman sukupuolen edustajaa
[ ] Istut päivät pitkät katselemassa poikien peppuja
[ ] Perheeseesi kuuluu homoja
[x] Ystäväpiiriisi kuuluu homoja/homo
[ ] Äidilläsi on tyttöystävä
[ ] Isälläsi on poikaystävä
[ ] Olet syntynyt sateenkaariperheeseen
[ ] Ja aiot jatkaa vanhempiesi jalanjälkiä
[ ] Sinua kutsutaan/on kutsuttu pupuksi
[ ] Ja tiedät kyllä miksi
[ ] Olet luonnonlapsi
[ ] Olet riidellyt papin kanssa
[x] Inhoat ihmisiä jotka tuomitsevat homoja tietämättä ihmisestä lainkaan
[x] Elät päivä kerrallaan
[/] Biiseissä tärkeintä on sanat ja sanoma

13½

[Ei aihetta]Maanantai 06.10.2008 21:07

Vituttaa. Vituttaa paljon.

Mua itketti kun olin vauva
lapsena keljutti
sitten musta tuli nuori
ja alkoi vituttaa

Mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

Tunge positiivinen ajattelu hanuriisi
kierrän kriisiryhmänne kaukaa
älä tyrkytä minulle terapiaa
kaada lisää paskaa mun niskaan
mua vituttaa niin ankarasti
vituttaa aamusta iltaan
vituttaa, on kaikki turhaa
vittu kun vituttaa

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.10.2008 22:20

Sanoisinko että ihmiset on tosi ristiriitaisia.

Meijän lähikaupassa on yks vittumainen myyjä, joka
jokaisella kerralla kun ostan arvan tai teen loton,
kysyy papereita että oonko jo täyttäny 15.
Sitten junassa ostin nuorisolipun joensuuhuun,
niin se äijä kysyy papereita, että oonko varmasti
alle 17. :DD
Päättäsivät jo.

[Ei aihetta]Tiistai 30.09.2008 16:32

Voi luoja, mikä ihme minuu vaivaa kun sairastun kokoajan?
Yöllä heräsin ihan helvetinmoiseen janoon ja sitten kun nousin
sängystä ylös, jalat ei kantaneet ollenkaan. Kädet vapisi ja
otsalla oli kylmä hiki. Nielu oli niin turvonnut, että hyvä kun happea sai.
Mittasin kuumeen ja sitä oli kertynyt jo 39,7.
No eipä siinä enää hirveesti nukuttu, kun oli niin kamala olo.
Sitten nousin puol kaheksalta ylös ja mittasin kuumeen.
Nyt sitä oli jo 40,1 astetta. Olisin halunnut lääkäriin ajan,
mutta pääsin vaan terveydenhoitajalle.
Se oli niin epäpätevä, ettei edes kokeillu miun kaulaa,
vaikka valitin että ne risat on ihan turvoksissa.
Tietää nää terveydenhoitajat. =.=
Kiva kun huomenna saa vasta tiedon, onko pipiä kurkussa vai ei.
Ne ei siellä sitten yhtään kiirehdi.