1. Mitä teit vuonna 2006 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
~ Pääsin tekee töissä uusii juttuja, esim. kuvaamaan tuotteita studioon.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
~ Kyllä.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
~ Jep, kaksikin. Onnea.
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
~ Kyllä. :(
5. Missä maissa kävit?
~ Virossa ja melkein Turussa.
6. Mitä haluaisit vuodelta 2007 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2006?
~ Uuden duunin tai palkankorotuksen.
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2006?
~ 11.6.
8. Vuoden suurin saavutuksesi?
~ Laihdutin 6 kg ja pääsin esiintymään elokuvassa 'V2 - Jäätynyt Enkeli'.
9. ...ja suurin epäonnistuminen?
~ Mokasin yhen duunin niin pahasti että siitä tuli ihan kirjallinen varoitus.
10. Kärsitkö vammoista?
~ Henkisistä.
11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
~ Varmaan uus tietokone.
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
~ Eipä nyt tuu ketään tiettyä mieleen, kaikki on käyttäytyny suht' ihmisiks.
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
~ Esimiehen.
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
~ Laskuihin, asuntoon ja ruokaan.
15. Mistä innostuit eniten?
~ Joensuun reissusta jätkien kanssa.
16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2006?
~ Suburban Tribe - While the World Awaits :S
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
~ Surullisempi
18. Lihavampi vai laihempi?
~ Laihempi
19. Rikkaampi vai köyhempi?
~ Köyhempi.
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
~ Liikkunut ehkä vielä enemmän.
21. ...entä vähemmän?
~ Laiskotellu
22. Miten aiot viettää joulun?
~ Perheen kanssa äidin luona.
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä?
~ Papan kuoleman.
24. Rakastuitko vuonna 2006?
~ Kyllä.
25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
~ 1
26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
~ Big Brother :O
27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
~ En.
28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
~ Luin aika vähän kirjoja, mut se tais olla Da Vinci-koodi.
29. ...entä musiikillinen löytö?
~ Niitä oli paljon; Tarot, Charon, Lacuna Coil, For my Pain, Opeth...
30. Mitä halusit ja sait?
~ Uuden työhuoneen.
31. Mitä halusit, muttet saanut?
~ Palkankorotuksen / uuden työpaikan.
32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
~ Pirates of the Caribbean - Dead Man's Chest
33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
~ Höhöhö... Sen tietävät vain harvat ja valitut :D
34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
~ Katso vastaus 31
35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2006?
~ Kesällä vaaleaa ja värikästä, syksyllä mustaa.
36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
~ Kaverit ja äiti.
37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
~ Ohi.
38. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
~ Ohi.
39. Ketä kaipasit?
~ Erästä Savonlinnasta.
40. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
~ ananas, Ile ja Ellu
41. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2006.
~ "Stop, en rakastua saa, se tietää vain surua ja murheeksi käy." -Zen Café
Kiitos ja anteeksi.