IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

:DKeskiviikko 04.04.2007 15:15

1.) PYSYT VIREÄNÄ.
Aivosi saavat kaivattua liikuntaa, koska tavarat eivät milloinkaan ole siellä, minne ne laitoit, vaan haastavasti hyvinkin luovissa piilopaikoissa. Lehtiroskista ei kannata tyhjentää ennen kuin on ottanut lompakkonsa sieltä pois. Kenkä on potentiaalinen paikka etsiä kadonneita aurinkolaseja ja jääkaapin alahyllyltä voit löytää uusimman Kate Bushin levysi.

2.) TAJUNTASI LAAJENEE.
Koskaan aiemmin ei mieleesi olisi tullut katsoa tai puolella korvalla kuunnella 1457 kertaa samaa elokuvaa tai teeveeohjelmaa, mutta Muumilaakson tarinoiden kohdalla se ei tuota ongelmia.

3.) OPIT ERIKOISTAITOJA.
Esimerkiksi pizzan tekeminen yhdellä kädellä ei ole pikkuvauvan vanhemmalle temppu eikä mikään. Erityisen hienoa on oppia bravuuri, kuinka juusto raastetaan lapsi sylissä.

4.) OPIT SOSIAALISEKSI.
Sinun ei tarvitse käydä yksin edes vessassa.

5.) SAAT UUDEN SISUSTUKSEN.
Kun ennen keittiösi pöydän alla ei ollut mitään, nykyään siellä on kolmesta viiteen kiloa erilaisia ruuantähteitä, eikä auta, vaikka imuroisit kaksi kertaa tunnissa. Pöytä erittää murusia. Sitä mukaa kun siivoat kaksiosi länsisiipeä, itäsiipi alkaa täyttyä erilaisista traktoreista, kaulahuiveista, kattiloista, lehdistä, kirjoista ja ylipäätään kaikesta, mitä ei ole ruuvattu kiinni.

6.) OLET AINA SEN NÄKÖINEN KUIN OLISIT LÄHDÖSSÄ LOMALLE.
Vauvan kanssa tarvitset tunnin kyläreissulle kutakuinkin yhtä paljon tavaroita kuin normaalille kahden viikon etelänlomalle. Kylässä käyminen on myös matkana yhtä rasittava.

7.) ELÄMÄ MUUTTUU SEIKKAILUKSI.
On jännää huomata, kuinka tyynesti pystyt suhtautumaan siihen, että heräät keskellä yötä jalkopäähän piilotetun leikkipaloauton sireenin ääneen.

8.) OPIT KOMMANDOKSI.
Pystyt toimimaan niin hiljaa ja taitavasti, että onnistut riisumaan nukkuvan ihmisen ja vaihtamaan hänelle vaipat, pukemaan hanskat, haalarit, sukat ja kengät sekä siirtämään hänet paikasta A paikkaan B-ilman että hän herää.

9.) SAAT EXTREME-ELÄMYKSIÄ HALVALLA.
Base -hyppy ei ole mitään verrattuna siihen, että saat juoda kokonaisen kahvikupillisen rauhassa. Et kylläkään saa.

10.) ELÄMÄ TUNTUU PITKÄLTÄ.
Yksinkertaisinkiin asioihin, kuten lähtemiseen, saat helposti menemään hyvin piiitkän tunnin.

11.) MAAILMA MUUTTUU JÄNNITTÄVÄKSI.
Samastut James Bondiin, sillä sinunkin elinympäristösi on täynnä kuolemanvaaroja: tuoleja, joille voi kiivetä, legoja ja peukalonpään kokoisia ruoka-aineita, joihin voi tukehtua sekä ylisummaan kaikkea mahdollista, mihin ylettyy- ja kaikkeen ylettyy.

12.) KOET ENEMMÄN IHMEITÄ KUIN OPETUSLAPSET.
Kuten että on täysin mahdollista tunkea molemmat jalat tuolin selkänojapinnojen välistä, vaikka jalka on puolet paksumpi kuin pinnojen väli; tai ettei ole temppu eikä mikään tunkea nenään herne, vaikka sierain on niin pieni, ettei sieltä pääse edes räkä valumaan esteettä, mikä estää nukkumisen. Siis vanhempien nukkumisen.

***Keskiviikko 04.04.2007 14:24

Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä?
- Hmm.. riippuu, mut yleensä siinä eiseinän puolella.

Pihviä vai kanaa?
- Kumpikin käy.

Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan?
- voi on, monta kertaa.

Kumman jalan pistät housuista sisään ensimmäiseksi?
- jaa. varmaan vasemman.

Suihku vai kylpy?
- Kylpy ois ihana.

Mitä söit lounaaksi tänään?
-en mitään.

Menisitkö mielummin telttailemaan vai viiden tähden hotelliin?
- Hotelliin, luulisin.

Mikä on sinun lempi kova karkki?
- no joku salmiakki.

Oletko ikinä ollut niin humalassa että sinut on jouduttu raahaamaan jonnekin?
- Olen, monesti.

Oletko oksentanut koska olet juonut liikaa?
- :D Olen.

Oletko harrastanut seksiä autossa?
- Olen mä siel takakontissa :D

Oletko harrastanut seksiä kylpyhuoneessa?
-Joo.

SEKALAISIA
Kauanko olet yleensä suihkussa? - Riippuu kauanko mulla on aikaa.

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? – ihan hyvältä. Yllättävän hyvältä.

Oletko pitkä vai lyhyt? - Pitkä.

Kuunteletko nyt jotain kappaletta? – en.

Onko sydämesi koskaan särkynyt? – On.

Missä olet tällä hetkellä? – Kotona.

Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt? – poika höpöttää. sillä kyllä kans käy toi suu kokoajan.

Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella? – kahvikuppi, sämpylä, kännykkä.

Millainen on syntymämerkkisi? – se on muuten lähteny. mulla oli poskessa semmonen punanen täplä :D Äitillä oli lapsena samanlainen.

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi? – Njaa.ehkä mä pidän.

Jatka lauseita haluammallasi tavalla;

Rakkaus on... henkinen itsemurha.

Miksi kesä... ei sovi mun iholle?

Matikantunneilla olen... tai olin aika hyvä.

LEMPI
Jogurtti? -Mansikka.
Tupakkamerkki? -sininen smart.
Piirretty elokuva? -Nemoa etsimässä.
Itsetehty ruoka? –makaronilaatikko.
Sunnuntain viettotapa? –sängyssä makaaminen ja seksi.
Ruokakauppa? –s-market.
Vaatekauppa? –öööö.. Veris?

EPÄMIELUISIN
Virvoitusjuoma? -jaa-a.
Karkki? suklaarusinat.
Sairastettu tauti? paniikkihäiriö.
TV-ohjelma? 24
Alkoholijuoma? jekku.


[Ei aihetta]Tiistai 03.04.2007 18:39

. Moneltako heräsit tänään?
- mä olin hereillä vähänväliä.

2. Olitko iloinen, kun heräsit?
- en todellakaan,

3. Omistatko lemmikkejä?
- kyllä.

4. Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
- farkut ja musta paita.

5. Mitä teit eilen?
- olin töissä, kävin postissa, tein ruokaa, kävin Janille viemässä auton ja join kahvit siellä, sit kotiin suihkuun ja sänkyyn.

6. Mikä on viimeisin ostamasi asia?
- öö. purkkaa.

7.Paljonko se/ne maksoi?
- en muista.

8. Kuinka paljon olet käyttänyt rahaa tällä viikolla?
- tällä viikolla hyvin vähän.

9. Milloin viimeksi kävit leffassa?
- helmikuussa 2002.

10. Kenen kanssa?
- Annan ja Katrin muistaakseni.

11. Mitä kävitte katsomassa/kävit katsomassa?
- minä ja Morrison... vai Kuutamolla. emmä muista.

12. Mitä sanoit viimeksi?
- Niijjoo, avaussaldot pitää siis tehä käsin?

13. Kenelle puhuit?
- Joannalle.

14. Oletko soittanut yhtään puhelua tänään?
- joo.

15. Onko kukaan soittanut sinulle?
- on.

16. Ovatko isovanhempasi elossa?
- yksi vain.

17. Minkä väriset alushousut sinulla on?
- mustat.

18. Milloin kävit viimeksi suihkussa?
- eilen illalla.

19. Oletko ollut saunassa tällä viikolla?
- tällä viikolla en :)

20. Mitä teet huomenna?
- töitä.

21. Mitä teet viikonloppuna?
- en yhtään mitään. olla möllötän ja kiukuttelen.

22. Mitä aiot tehdä kesälomalla?
- Olen vaan... no jos muumimaailmassa käväsis pojan kanssa.Niijja mökillä.

23. Minkä ikäinen olet?
- ikivanha.

24. Oletko tyttö vai poika?
- tyttönen.

25. Onko sinulla meikkiä juuri nyt?
- Tietenki, mä olen töissä.

26. Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi?
- Olenolen.

27. Onko sinulla lävistyksiä?
- o.

28. Entä tatuointeja?
- on.

29. Minkä merkkistä deodoranttia käytät?
- öh... vaihtelen.

30. Missä kaupungissa olet syntynyt?
- HKI

31. Oletko täysin suomalainen?
- Olen.

32. Missä ulkomaanmatkalla kävit viimeksi?
- viros :D

33. Onko kukaan koskaan kehunut sinua kauniiksi?
- ehkä.

34. Oletko sinä koskaan jäänyt kiinni tupakanpoltosta?
- olen.

35. Poltatko?
- mmh.

36. Mainitse kolme asiaa, joita rakastat.
- Poikani mun, kissani mun, ja vaikka öö.. en tiedä.

37. Mainitse kolme asiaa, joita vihaat.
- maksalaatikko, paskanpuhuminen, kylmät ihmiset.

38. Lempiruokasi?
- makaronilaatikko.

39. Kuinka usein käyt ravintolassa (pikaruokapaikat lasketaan myös)?
- No riittävän usein?

40. Osaatko lasketella?
- En oo vuosikausiin kokeillu.

41. Kuinka monta kertaa olet käynyt Ruotsissa?
- monta.

42. Pidätkö koulusta?
- Kai mä omalla kierolla tavallani pidin.

43. Minkämerkkinen tulostin sinulla on?
- tääl töissä vai? emt.

44. Milloin olet viimeksi syönyt jäätelöä?
- Lauantaina.

45. Tykkäätkö enemmän uida meressä vai järvessä?
- Järvessä.

45. Päärynä vai porkkana?
- Porkkana.

46. Oletko koskaan ollut auto-onnettomuudessa?
- e.

47. Oletko uinut avannossa?
- hyi en.

48. Uskaltaisitko hypätä benji-hyppyä?
- Uskaltaisin mä.

49. Uskotko enkeleihin?
- Mä en usko mitään ennenku ite nään.

50. Mikä on kaukaisin paikka, jossa olet käynyt?
- Jaa-a.

Hihittelee väsynä.....Tiistai 02.01.2007 03:42

Kirjoita galleria-tunnuksesi äläkä korjaa virheitä.
+
+

Nenällä: piugee (heeehhhh, tosi PiuGee :D )
Kyynärpäällä: pikkugee (terävä kyynerpää, kyynerpäätaktiikka toimii)
Kielellä: ppikkugee (lyhyt kieli :O)
Leualla: pkgvbrr (Leuaton? Hjallis?)
Varpailla: pikikuygeer (rumat varpaat, se on sen syy)
Silmät kiinni: pikkudee (vai IsoDee?)

Ennen kuin minusta tuli äiti...Maanantai 09.10.2006 20:18

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Ennen kuin minusta tuli äiti.Nukuin niin myöhään kuin halusin,enkä kantanut huolta
siitä,kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hampaani ja hiukseni joka päivä.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Ennenkuin minusta tuli äiti, en tullut ajatelleeksi, olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä
vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia. Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu, kakattu, syljetty, pureskeltu, pissitty eikä nipistelty
pienillä sormilla.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,-ajatuksieni ja vartaloni hallinta.Nukuin koko yön.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit voisivat tehdä kokeita tai
antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiinja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta. Ennen kuin minusta
tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi, etten
halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi pieniksi palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voi vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan ollut tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.

Ennen kuin minusta tuli äiti.
En tiennyt miltä tuntuu kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä. En tiennyt, että jokin niin pieni
voisi saada minut tuntemaan itseni niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti.En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin
välein tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä iloa rakkautta sydänsärkyä ihmetystä tai tyytyväisyyttä,
joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon... Ennen
kuin minusta tuli äiti.


- Vanhemmat »