IRC-Galleria

Green_Day

Green_Day

kukaan ei ole täydellinen ja minä olen täydellinen esimerkki siitä.

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.08.2007 14:33

Niina putkahti maailmaan eräänä pyöreänä aamupäivänä. Sukkelaan näki että hänestä tuli tyttö. Perhe oli kaunis ja he elivät loisteliaisuudessa. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä hänelle oltiin hyvin katelellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi raivostuttamaan paperiarkit, niinpä harrastukseksi tuli uskonnolliset kirjat.

Niina kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin luotaantyöntäväksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä valkoiset silmät.
Googletustaidoista seuraten hän oli melko tampio. Lempiruokaansa näkkileipäsoppaa hän sai työskennellen kokin apulaisena.

Niina ei tupakoi eikä nuuskaa koska pitää sitä itsemurhana. Alkoholia hän ei juo edes ollessaan jo valmiiksi humalassa.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.08.2007 14:31

1. Etunimi: niina.
2. Lempinimi: niisku, ninsku.
3. Syntymävuosi: -91.
4. Syntymäpaikka: iisalmes putkahin.
5. Horroskooppi: oinaaaas.
6. Sukupuoli: nainen.
7. Koulu: maaaaaaaahis.
8. Aiemmat koulut: peruskoulu.
9. Asema: opiskelija.
10. Asuinpaikka: kiuruves.
11. Nettinimet: GreenDay, Sonata_Arctica, rallikuski, sonata,..
12. Hiusten väri: oikeesti ruskeet mut värjään ain mustaks taik sinimustaks.
13. Hiusten pituus: iha pitkät, mut liia lyhyet.
14. Silmien väri: siniset.
15. Parasta ulkonäössä: hiukseeet.
16. Pituus: alle 170, yli 160.
17. Näkyviä arpia: joo, joku pien kisukan tekemä.
18. Silmälasit: ei.
19. Lävistyksiä: molemmis korvis neljät, tahon huuleen ja nenukkaan.
20. Tatuointeja: tahtoo.
21. Oikea vai vasuri: oikee.

22. Ensimmäinen paras ystävä: tanja taik essi, ku maaju o serkku ja muutenki paras.
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: kerhos.
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: kävely.
25. Ensimmäinen oma lemmikki: kaniiii.
27. Ensimmäinen konsertti: joku vammane indica. :SS (ala-asteel olin.)
28. Ensirakkautesi: hmm..

29. Paras elokuva: moooonia.
30. Paras TV-ohjelma: pari hyvää.
31. Lempiväri: black.
32. Paras laulaja: pari parasta.
33. Paras bändi: pari parasta niitki.
34. Lempibiisi juuri nyt: 'working class hero' on hyväääää.
35. Paras ystävä: moooooonia.
36. Paras karkki: salmiakki.
37. Paras urheilu: lätkäää.
38. Paras ravintola: pari hyvää o.
39. Lempivaatteesi: niitki on pari.
40. Lempikauppa: vaatekaupat.
41. Lempiaine koulussa: öw.
42. Lempieläin: kisu, hepo, jyrsijät.
43. Paras kirja: pari hyvää o.
44. Paras lehti: suosikki, demi, soundi, inferno,..
45. Lempikengät: tennariiiiit.

Juuri nyt

46. Olosi: normal.
47. Sinkku vai varattu: sinkku.
49. Syöt: purkkaa.
50. Juot: emmitää.
51. Fonttisi: tahomaa.
52. Online: offline.
53. Kuuntelet: emmitää.
54. Ajattelet: porkkanaa. no en, jotai..?
55. Haluat: ratsastaan.
56. Katsot: näyttöö.
57. Olet pukeutunut: toppiin, lökäpöksyihi ja sukkii.

Tulevaisuudessa

58. Haluatko lapsia?: näköö sitte.
59. Haluatko naimisiin?: joo.
60. Mitä sust tulee isona?: hevosehoitaja sekä luultavasti ylioppilas.
61. Missä haluaisit asua: maal tai kaupungis.
62. Auto: iiiiiiso (hummeri, volvo xc90) tai matala avoauto (cadillac,..)

Parasta vastakkaisessa sukupuolessa

63. Hiusten väri: vaalee.
64. Hiusten pituus: jotai 175.
65. Silmien väri:
66. Hoikka vai tukeva: normal.
68. Silmät vai huulet: simmät.
69. Suukkoja vai haleja: molempii.
70. Lyhyt vai pitkä: normal.
71. Humoristinen vai vakava: humoristine kait.
72. Romanttinen vai neutraali: molempii?
74. Herkkä vai äänekäs: äänekäs.
75. Yhden illan juttu vai suhde: suhde.
77. Häirikkö vai kiltti: enemmä häirikkö. x>

Oletko ikinä

78. Suudellut tuntematonta: en.
79. Juonut alkoholia: enn.
80. Polttanut: en.
81. Karannut kotoa: en.
82. Murtanut luita: enn.
83. Särkenyt jonkun sydämen: kait.
84. Lyönyt jotakuta: joo.
85. Puhunut paskaa selän takana: ehk.
86. Eronnut jostakusta: emmä.
88. Itkenyt koulussa: en.

Uskotko

89. Jumalaan: enn.
90. Ihmeisiin: joo.
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: kyl.
93. Ufoihin: en.
94. Sielunkumppaneihin: juu.
95. Taivaaseen: en kait.
96. Helvettiin: empä kait.
98. Ensitreffeillä suuteluun: joo.
99. Horoskooppeihin: yleesä.

Vastaa totuudenmukaisesti

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: kyll.

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.08.2007 14:11

TOTTA/TARUA

Olen halailija
- taruaaa.

Olen aamuihminen
- tarua.

Olen ainut lapsi
- tarua.

Olen tällä hetkellä pyjamassa
- tarua.

Olen tällä hetkellä raskaana
- tarua.

Olen tällä hetkellä sinkku
- totta.

Olen vasenkätinen
- tarua.

Olen vähän hullu välillä
- totta.

Olen ihastunut tällä hetkellä
- totta.

Kadun tällä hetkellä jotain mitä sanoin eilen
- tarua.

En pidä kenestäkään
- tarua.

Pidän jazz musiikista
- tarua.

Pidän puhelimessa juttelusta
- totta.

Minun on vaikea keskittyä koulussa
- tarua.

Minulla on paljon opittavaa
- totta.

Minulla on lemmikki
- totta.<3

Minulla on salaisuus jota en kehtaa paljastaa kenellekään
- totta.

Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin
- maybe.. totta? x>

Kaikki isovanhempani ovat elossa
- tarua.<3

Minulla on ainakin yksi veli tai/ja yksi sisko
- yk sisko, totta.<3 (kaks veljee.<3)

Minulle on sanottu että olen viisas
- totta.

Minulta on murtunut luu
- tarua.

Olen vaihtanut vaipan
- ehkäää.. totta?

Olen muuttunut paljon viime vuosien aikana
- totta.

Minulla on ystäviä jotka eivät koskaan ole nähneet oikeata hiusväriäni
- totta.

Olen tappanut toisen ihmisen
- tarua.

Olen leikannut hiuksiani viikon sisällä
- tarua.

Olen nipo tietyissä asioissa
- tarua.

Olen tänään onnellinen
- totta.

[Ei aihetta]Lauantai 18.08.2007 22:29

mene kännykkäsi puhelin luettelolistalle:

Nimi 1:
Onko hän hauska? - kyll.
Oletko halannut häntä? - joo.
Joku muisto hänestä? - sukulaisen vaimo.

Nimi 5:
Missä tapasitte ensimmäisen kerran? - öö, niil kai.
Onko hän sinulle tärkeä? - joo, kummi.
Hänen nimensä viimeinen kirjain? - ii.

Nimi 8:
Tyttö vai poika? - tyttöö.
Rakastatko häntä? - en.
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa? - monesti.

Nimi 9:
Kuinka kauan olette tunteneet? - ylä-asteelt asti.
Oletko ikinä suudellut häntä? - en oo päässy. x>
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi?- joo.

Nimi 16:
Onko hän kaunis/komee? - komee.
Tunnetko hänet hyvin? - joo, serkku on.
Onko hän varattu? - kyll.

Nimi 20:
Onko hän sukua sinulle? - ei.
Millainen hän on luonteeltaan? - välil 'ei kiva'.
Tunnetko hänet hyvin? - joo.

Nimi 24:.
Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä? - joo, kai.
Onko hän tyttö? - molemmat (tädin ja sen miehe kotinum).
Onko hän samassa koulussa kuin sinä? - ei.

Nimi 34:
Minkä ikäinen hän on? - neljätoist.
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - kyll, pikkuveli on.
Vihaatko häntä? - en.

Nimi 39:
Oletko käynyt hänen luonaan? - mooonesti, eno on.
Onko hän hauska? - kyll.
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? - jiillä.

Nimi 45:
Mistä biisistä muistat hänet? - ööö..
Brune , blondi vai punapää? - bruuune.
Milloin näet hänet taas? - tän vuode lopus, kai.

Nimi 54:
Oletko halannut häntä? - joo.
Oletko nähnyt hänet humalassa? - enn.
Onko hän sinua vanhempi? Paljon? - onha se. aika paljo, jotai 33v?

Nimi 55:
Onko hän kaunis? - ei mun mielest.
Joku muisto hänestä? - kaveriiii.
Onko sinulla hänen mese? - joo, mut ei se siel ikinä käy.

Nimi 62:
Onko hän läheinen sinulle? - ei.
Oletko koskaan halannut häntä? - enn, julkkis on.
Oletko ollut ihastunut häneen? - en

Nimi 69:
Yksi sana, joka kuvaa hänen luonnettaan? - rämäpää.
Asuuko hän pääkaupunkiseudulla? - eip.
Oletko nähnyt hänestä unta? - enn.

Nimi 73:
tyttö vai poika? - tyttö.
Oletko nähnyt hänet juovuksissa? - en.
Onko hän kiva? - onha se.

Nimi 75:
Kuinka vanha hän on? - lokakuus kuustoist.
Vihaatko häntä? - enn.
Pidätkö hänestä? - joo, serkku/ystävä mieles.

Nimi 80:
kuinka vanha hän on? - 81 tais olla.
onko hän sukua sinulle? - joo, mummi.
onko hän nätti? - kyll.

Nimi 84:
Onko teillä ollut koskaan riitaa? - joo.
Missä tutustuitte? - tääl, pikkusisko on.
Onko se mukava? - joo.

[Ei aihetta]Lauantai 18.08.2007 17:22

1. Ikäsi ? 16 ja risat. :DD
2. Oletko vapaa / varattu ? vapaa. x>
3. Ihastutko helposti ? helposti ja helposti. x>
4. Tykkäätkö enemmän ujoista, vai äänekkäistä pojista ? ehkä enemmä äänekkäist. 8D
5. Entä millainen vaatetyyli pojilla tekee sinuun vaikutuksen ? tavalline. :D
6. Kuinka monesti olet seurustellut ? en kertaakaa. x>
7. Oletko suudellut jotain ja katunut sitä ? öw.
8. Oletko pettänyt seurustelukumppaniasi, vai onko sinua petetty ? ei kumpikaa.
9. Milloin sait ensisuudelmasi ? öw.
10. Oletko ollut koskaan ihastunut kaverisi jätkään ? emmä viel. (:
11. Ihastuksesi tarjoisi tupakkaa, polttaisitko, vain hänen takiaan? ehkä. x>
12. Kuinka monesti sinua on pyydetty yhteen ? emmää muista enään. :S
13. Mikä on ihanin muistosi, joka liittyy poikiin ? ööö... pitkät jutut. :D
14. Mikä on hirvein muistosi poikiin liittyen ? en tiiä.
15. Mikä olisi ihaninta mitä poika voisi sinulle tehdä ? kysyy yhtee, pussata, halata, pitää kädest, jutella pitkää.. x>

[Ei aihetta]Lauantai 18.08.2007 13:16

IHANNEIKÄ KUMPPANILLA?

[ ] Alle 13 vuotta
[x, 15. x>] 13-15 vuotta
[x, 16. x>] 16-18 vuotta
[ ] 18-21 vuotta
[ ] 21-25 vuotta
[ ] Yli 25 vuotta
[ ] Iällä ei ole merkitystä
[ ] Ei väliä, kunhan olen vanhempi
[ ] Ei väliä, kunhan olen nuorempi
[ ] Saa heittää muutamalla vuodella suuntaan tai toiseen


SINUA MIELLYTTÄVIN TYYLI SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[x] Hevari
[x] Punkkari
[x] Skeittari
[x] Emo
[ ] Gootti
[ ] Pissis
[ ] Fruittari
[ ] Peikkis
[ ] Rokkari
[ ] Hoppari
[ ] Japaniernu
[ ] Glamrokkari
[ ] Grunge
[ ] Manganörtti
[ ] Tietokonenörtti
[ ] Negative-teini (myös Lovex, Uniklubi jne.)
[ ] Lolita
[x] Jäkis :D
[x] Mikä vain käy, kunhan se ei ole ylikorostettua
[x] Pidän enemmän sellaisista, ketkä eivät omista erityistä tyyliä
[x] Minulla ei ole varsinaisia tyylikriteereitä


MITÄ LÄVISTYKSIÄ SIETÄISIT/SIEDÄT SEURUSTELUKUMPPANILLASI?

[ ] Genitaalialueen lävistykset
[ ] Kulmalävistykset
[ ] Suun sisäpuolella olevat lävistykset (kieli, smiley)
[ ] Huulilävistykset
[ ] Nenäkorut (myös bridge)
[ ] Nännilävistykset
[ ] Napalävistykset
[ ] Lävistykset muualla naamassa (poski jne.)
[ ] Lävistykset muualla kehossa (niska, käsivarsi)
[ ] En voi sietää lävistyksiä
[ ] Kaikki käy, tai siis melkein kaikki
[ ] Kaikki käy ja mielellään
[x] Siedän hyvin lävistyksiä, mutta kohtuuden rajoissa


SINUA MIELLYTTÄVIN HIUSTYYLI SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?

[ ] Kalju
[ ] Siili
[x] Normaalinmittainen tai hieman pidempi
[ ] Jonkin verran normaalia pidempi
[ ] Heviletti
[ ] Rastat
[ ] Irokeesi
[ ] Kihara, enemmän tai vähemmän
[ ] Afro
[ ] Tuuhea ja iso

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.08.2007 19:59

(1 p.) nähnyt minun nauravan?
(3 p.) nauranut kanssani?
(2 p.) nähnyt minun itkevän?
(4 p.) itkenyt kanssani?
(2 p.) halannut minua?
(5 p.) pussannut minua?
(1 p.) tavannut minut?
(3 p.) käynyt luonani?
(2 p.) nähnyt sisarukseni?
(4 p.) ollut kanssani lomalla?
(5 p.) kertonut minulle salaisuuden?
(1 p.) riidellyt kanssani?
(4 p.) ollut luonani yötä?
(2 p.) kuullut minun laulavan?
(4 p.) nähnyt minun nukkuvan?
(2 p.) tuntenut minut kauan?
(2 p.) nähnyt vanhempani?
(3 p.) iloinnut puolestani?
(4 p.) itkenyt puolestani?
(4 p.) lohduttanut minua?
(3 p.) rohkaissut minua?
(4 p.) ollut mukanani jossakin tärkeässä jutussa?
(2 p.) pitänyt kivaa kanssani?
(3 p.) nähnyt kun syön?
(6 p.) sanonut että rakastat minua ja tarkoittanut sitä?

70-76 pistettä; <3

60-69 pistettä; ystävä

45-59 pistettä; kaveri

20-44 pistettä; tutustutaan paremmin!

00-19 pistettä; et tunne minua. tutustutaan?


kirjoita kommentti. :D

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.08.2007 19:55

Hei.
Olen Maria Hyvönen, olen 38 ja asun Hämeenlinnassa. Ammattini on maanviljelijä.
Harrastan balettia, yli juomista ja sumopainia.
Minulla on kahdeksan lasta.
hiukseni ovat mustat joissa valkeita raitoja, silmieni väri on tumman sininen.
musiikkimakuni on ehdottomasti iskelmä ja lempiartistini on Green Day.



Kannattaa kokeilla!
- ota nimeksesi 2. nimi ja lähimmän naapurin sukunimi
- asuinpaikaksesi kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla ja
iäksesi äidin ikä.
- ammatiksesi isän ammatti
- harrastuksiksi ne harrastukset, joita et ikinä voisi
harrastaa/joista et pidä?
- lasten lukumääräksi se, montako lävistystä sinulla on. (kaikki
korvakorut lasketaan).
- hiustenväriksi tämän hetkinen paidan väri
- silmienväriksi tämän hetkinen housujen väri
- musiikkimauksi genre, jota et siedä
- lempiartistiksi tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.08.2007 19:50

Peppi Pitkätossu

[ ] Tykkään pitää hiuksiani leteillä melkein aina
[ ] Minulla on pitkä nimi
[ ] Minulla on oranssinpunaiset hiukset
[ ] Olen todella voimakas tyttö
[ ] Minulla on kultarahoja
[ ] Äitini on enkelinä taivaassa
[ ] Isäni on merikapteeni
[omistasinki. 8DD] Omistan hevosen
[ ] Roistot vainoavat minua
[ ] Minun parhaat kaverini asuvat naapurissani

0/10

Topi-kettu ( Piirretystä Topi ja Tessu)

[ ] Metsästäjä tappoi äitini, minun ollessani ihan pikkuinen
[ ] Paras ystäväni on koira
[ ] olen asunut ystävällisen muorin luona
[ ] Minulla myös yksi hyvä ystävä, joka on vanha pöllö-muori
[ ] Metsästäjä ajaa minua usein takaa
[ ] Olen todella söpö
[/] Olen ehkä liian varomaton joskus
[/] Minä olen myös hyvin ystävällinen kaikille
[ ] Olen joutunut taistelemaan parhaan ystäväni kanssa
[ ] Nykyään asun metsässä rakkaani kanssa

1/10

Kaunotar ( Piirretystä Kaunotar ja Kulkuri)

[ ] Olen todella herttainen tapaus
[ ] Poikaystäväni on Kulkuri
[ ] Olen syönyt poikaystäväni kanssa spagettia
[ ] .. samalta lautaselta
[x] ..lihapullien kera.
[ ] Olen kaikkien mielestä vastustamaton
[/] Olen tuntenut oloni yksinäiseksi
[ ] Joskus olen karannut pois kotoa
[ ] Poikaystäväni on vienyt minut romanttiselle illalliselle
[ ] .... "oi mikä yö...." <3 on todella romanttinen kappale

1½/10

Ihaa (Nallepuhista)

[/] Olen hiljainen
[ ] Asumukseni sortuvat usein
[x] Arvostan ystäviäni kun he auttavat minua
[ ] Olen saanut ystäviltäni syntymäpäivälahjaksi mm.tyhjän hunajapurnukan ja räjähtäneen ilmapallon
[ ] Olen luonteeltani pessimistinen
[ ] Lausun usein sarkastisia ja lakonisia tilannehuomioita
[ ] Häntäni on välillä kadoksissa
[ ] Käytän pinkkiä rusettia
[ ] Olen masentunut
[x] Silti minulla on suuri sydän

2½/10

Lilo ( piirretystä Lilo ja Stitch)

[x] Olen pikkuinen.
[ ] Asun siskoni kanssa ilman vanhempia.
[ ] Pidän kaikesta kummallisesta
[ ] Minulla on suloisen näköinen eläin joka joka ei muistuta koiraa tai mitään normaalia eläintä.
[x] Haluan löytää uskollisen ja ikuisen ystävän
[x] Ihailen Elvistä
[x] Minulla on mustat pitkät hiuset
[ ] Minulla on iso nenä
[ ] Käytän paljon sandaaleita
[ ] Olen ihastuttava

4/10


Pieni merenneito Ariel

[ ] Olen heleä-ääninen neitokainen
[ ] Minulla on punaiset pitkät hiukset
[/] ja isot silmät
[ ] Olen siskoistani nuorin
[ ] ..ja uhkarohkein
[ ] Rakastan seikkailuja
[ ] Prinssi on ihastunut minuun
[ ] Minulla on pyrstö
[ ] Isäni vahtii minua kuin haukka
[ ] Minulla on violetit rintaliivit

½/10

Nala (elokuvasta leijonakuningas)

[ ] Minun paras ystäväni on poika
[ ] ..ja hän on minun ainoa ystäväni.
[ ] Seuraan häntä jokapaikkaan.
[ ] Minusta tulee vielä kuningatar
[/] Minulla on isot silmät
[/] Olen lempeä
[/, ?] Olen rakastunut
[ ] Minä vien "jalat alta"
[ ] Poikaystäväni vie minut usein vaarallisiin tilanteisiin
[ ] ..mutta hänen isänsä aina pelastaa meidät.

1½/10

Bambi

[/, x>] Olen ollut pienestä pitäen äitini perään
[ ] äitini on kuollut
[ ] Minä asun nyt isäni kanssa
[/] Olen ollut pienenä todella pelokas
[ ] hyviä ystäviäni on muummoassa kani ja haisunäätä
[x] Minusta tulee vielä jotain suurta
[ ] uskon aina melkein kaiken mitä ystäväni sanovat
[ ] Olen ollut suuressa tulipalossa
[ ] Minua on ammuttu
[ ] ..mutta isäni käski nousta minun ylös ja pelastuin.

1½/10

Marie-kissa (Kissanpentu aristokateista)

[ ] Käytän rusettia
[x] Minulla on kaksi veljeä
[ ] Leikin aina heidän kanssaan
[ ] Olen seurapiiri neitokainen
[x] Äitini sydämen on vienyt komea kolli
[ ] Pidän kermasta
[x] Minun äitini on todella herttainen ja huolehtivainen
[x] hän on minulle kaikki kaikessa
[x] ilman häntä olisin pulassa
[ ] Olen söpö

5/10

Dumbo

[ ] Minulla on isot korvat
[ ] ja pitkä nenä
[ ] Olen syntynyt suureen sirkukseen
[ ] Kaikki kiusaavat minua suurten korvieni takia
[ ] osaan lentää
[ ] Paras ystäväni on hiiri
[ ] Olen tähti!
[ ] Osaan tehdä paljon erilaisia temppuja
[ ] Olen aika säikky
[x] Minulla on siniset silmät

1/10

Jane ( piirretystä tarzan]

[ ] Olen kaunis
[x, ei mee kauankaa. x>] minulla on ruskeat hiukset
[ ] Poikaystäväni on pienestä pitäen asunut viidakossa
[ ] hän hyppelehtii puissa
[ ] Minun piti opettaa hänet puhumaan
[ ] koska hän vain mumisi jotain outoa
[ ] Minulla on keltainen mekko
[ ] ja keltainen hattu
[/] Minulla on isot silmät
[ ] Poikaystäväni on todella vahva

1½/10

Nasu (Nallepuhista)

[x] Olen pikkuinen
[/] luonteeltani olen arka
[/] ..ja hermostun monesta asiasta
[ ] pukeudun aina pinkkiin
[x] Minua luullaan yleensä tytöksi
[ ] mutta olen oikeasti poika
[ ] Paras ystäväni on minua paljon lihavempi ja kookkaampi
[x] Pidän raitapaidoista
[ ] Paras ystäväni pitää hunajasta
[ ] menen usein hukkaan

4/10


oon marie-kisu. 8D

[Ei aihetta]Maanantai 13.08.2007 20:23

Kyselen yksityiselämästäsi kysymyksiä. Kaikkiin on pakko vastata. Are you ready?
- luultavasti. :DD

Hyvä on, nyt se alkaa.

Monta ihastusta sinulla on ollut?
- paaari. x>

Milloin ihastuit ensimmäisen kerran?
- joskus pikkusena pirpanana. x>

Kuka oli ensimmäinen ihastus?
- joo, ei näit voi muistaa. :o

Vastasiko hän myöntävästi huutoosi?
- en tiiä ku en huutanu. x>

Oletteko edelleen yhteyksissä?
- no voiku muistasin kuka se ees oli. 8DD

Monta poikaystävää sinulla on ollut?
- eipä yhtää. x>

Ovatko suurinosa alkanut iskeä sinua vai sinä heitä?
- en voi vastataaa. x>

Kävimme hieman tietoa menneisyydestäsi. Nyt mennään takaisin nykyhetkeen.

Onko sinulla tällä hetkellä poikaystävää?
- eip. :>>

Onko sinulla tällä hetkellä ihastusta?
- kyll. ;>>

Tykkäätkö pojista, tytöistä vai molemmista?
- pooojista. ;>>

Ikävöitkö jotakuta tällä hetkellä?
- joo, ystävii.<3

Jos vastasit edelliseen kysymykseen kyllä, kerro, kuinka iso ikävä sinulla on?
- hiiiiiiiiirmu ikävä. <3

Rakastatko jotakuta tällähetkellä?
- joo. <3

Kysyimme nykyhetkeäsi. Nyt mennään tulevaisuuteen.

Haluatko joskus naimisiin?
- oisha toi iha kiva. :>>

Haluatko lapsia?
- ei sitä tiiä vielll. :>>

Luuletko olevasi aikuinen kun pääset todella vakituiseen suhteeseen?
- sen näkee sitte. :DD

Uskotko sen ikäisenä kuin nyt olet, että olisit poikaystäväsi kanssa ikuisesti yhdessä?
- ei sitä tiijä. ;>>

Haluatko tulevaisuudessa vielä monia eri poikaystäviä?
- yks vakituine riittää, mut sen näkee sitte. :DD

Monta päivää/viikkoo/kuukautta/vuotta sinusta kannattaa olla yhdessä ennen kuin menee kihloihin?
- jokaine menee kihloihi millo haluaa, mulle se on iha sama. 8D

Minkä ikäisenä haluat kihloihin?
- näköö sitte. :DD

Entä minkäikäisenä haluat naimisiin?
- nooo, jos tota aikuisena haluis. :>>

Entä minkä ikäisenä haluat lapsen?
- ei sitä tiijä. x>

Jos saisit valita ihan kenet tahansa ihmisen miesystäväksesi, kuka se olisi?
- hmm.. monta valinnanvaraa, jotaki ei voi sanoo täälkää, jote julkkiksist billie joe.<3

*********

TÄMÄN OLEN KOKENUT:
[ ] Parisuhdeväkivalta
[ ] Seksuaalinen hyväksikäyttö
[x, tavallaa. 8D] Ensirakkaus
[x, tutun. :S] Läheisen itsemurha
[x] Läheisen muu kuoleminen
[ ] Läheisen/oma mielisairaus
[ ] Petetyksi tuleminen parisuhteessa
[ ] Petetyksi tuleminen muuten vain
[ ] Läheisen pettäjänä oleminen
[ ] Sukurutsaus!

MINÄ PIDÄN:
[ ] Itsestäni
[x] Ystävistäni
[x, jos sellane ois. ;>>] Seurustelukumppanistani
[x] Jäätelöstä
[ ] Juanesista
[ ] Työstäni
[ ] Teeskentelystä
[/] Hevareista
[ ] Elämästäni

MINULLA ON:
[ ] Sukupuolitauti
[x] Ihana ja onnellinen elämä
[x] Paljon ystäviä
[x, mielestäni. 8D] Hyvä musiikkimaku
[x] Paljon rahaa
[ ] Rumat hiukset
[ ] Huono itsetunto
[eiiii viel, koh. :DD] Oma kämppä
[x, 2.<3] Lemmikki
[ ] Parisuhde
[x, tooosi. x>] Iloinen luonne
[ ] Hyvä fyysinen kunto
[ ] Anoreksia
[ ] Ystävä joka uskoo Jumalaan

TAHTOISIN...
[x] Maailmanrauhaa
[ ] Lyödä äitiäni
[x] Lisää rahaa
[x] Lisää ystäviä
[x] Lisää valtaa
[ ] Itkeä
[x] Olla lahjakas kuvataiteessa
[ ] Alkoholia
[x] Osata lentää
[ ] Paremman tietokoneen/tietokoneen ylipäätään..
[ ] Kuolla
[ ] Olla erakko
[x] Olla kauniimpi/komeampi
[x] Parempia televisio-ohjelmia
[ ] Tappaa USA.n presidentin.