IRC-Galleria

Eipä kerran ollut lieroa nimeltä Suoli Ero! Suolla turpealla eleli eli ei ja kosteassa reiässään oli hyvä olla. Kunnes paratiisiin luikerteli Lisko. Puo Lisko! Moista nähnyt ei ole eikä ole vieläkään, mutta parhaaksi kaveriksi tunnistaa kun näkee. Jos näkee. Ei ole Puolla kaikki kohdallaan, on tuolla ruma Sienes, Myrkky Sienekseksi kutsutaan, itse suon turpean päämulkku. Vittumaisella tavalla ihana. Saa aikaan rotujen välistä haureutta. Upottautuneena utopiaansa jota dystopiaksi haukutaan hän hautoo pahojaan. Piru-Hyssälän on päällikkö hän. "Paskahan se on mutta niin on tarkotuski" Runoilee hän... Ei ollut Puolle paskankaan tärkeä asia, ei aluksi halunnut kuin, ristinollanpeluu-kaveria. Kunnes päivänä synkkänä, kuuli kutsun, esitettynä viskinpolttaman käheänä, sekä sikarinkatkuisena; "kukkoa huuleen, oi Puo Liskoseni, kukkoa huuleen!". Ymmärtänyt ei, hännän päätä kun vähän huljutteli siellä lähti koko häntä. Kauhistuneena tästä toteaa että ei tästä tule nyt vittuakaan. Perseet olalla on pienellä liskoisella.. Suu kuiva kuin kamelin pillu hän matkaa halki iäisyyden, ikinä ei tiedä mihin tipahtaa, ei tiedä missä kamelinselkä katkeaa.. hän oli KOUKUSSA. Suon turpean Saatana, kylvää kauheuksiaan mutta asian eri valoissa näkee hän. Kauneuksiaan. Koskaan ei ole sateenkaari näyttänyt niin kauniilta. Sieneksen sikarin katkukin Maverickilta tuoksuu. Tämä oli taivas, ei ollut suo turpea, koostunut ei hirvenpaskasta ja rämeestä, koostui tisseistä ja kebabista. Kukonlauluun herää Puo Lisko-parka, kaiken muistaa. "Oi, tätä häpeää", angstaa Puo Lisko-Parka. Päätä särkee ja häntä on poissa. Ja tatit suon turpeanki vaan vittuilee!! "Hail Sienes! o/" Itseppähän äänestin Myrkky Sienestä. Mutta mitäs pienestä... Tästä alkoi uusi elämä, suolla turpealla, ennen niin kauniilla, nyt pilvien vihaisten alla, kuin piilossa auringolta, on aurinko piilossa suolta turpealta. Sateenkaari syleilee Puo Lisko-parkaa.. Liikutuksen kyynelet valuvat silmistäni kun ajattelen sitä onnea, mutta suru sydämein siniseks saa kun ajattelen sitä laskuhumalaa, jonka Puo Lisko-paska lopulta vain palkaksi saa :C

Ei ollut Liero mailla halmein kun yksin itki Puo Lisko-parka metsässä, kaukana suosta turpeasta.. Ei ollut paikalla kun nyyhkytys vaikeni ja jäljelle jäi vain hiljaisuus joka kiljui kuolemaa. Ihmisen aivoissa, kuoleman löyhkä nenässään, maiskutteli hän. Oli elämä ihanaa.

Sen pituinen se. Oli Millallakin sormensa sopassa!

np: Ruoska - Tuonen Viemää

[Ei aihetta]Perjantai 18.05.2007 03:53

http://dianepernet.typepad.com/photos/uncategorized/img_9949.jpg

Voi kuinka hymyilinkään ääneen :D

ttu minkänökäsiä

VVVVVVVITUTTAA1Torstai 17.05.2007 00:54

vedän kalsariangstikännit

[Ei aihetta]Tiistai 27.03.2007 15:27

17.03.07 10:40 <^^sam1^^> moi katra
17.03.07 10:41 <^^sam1^^> sul on coolit hiukset katra oon sun fani !!=)
17.03.07 10:45 <^^sam1^^> sano mulle jotain katra puhu mulle jotain esim.mitä kuuluu ??
17.03.07 10:45 <^^sam1^^> pliis katra puhu mulle jotaa?
17.03.07 10:45 <^^sam1^^> =)

KhyllKeskiviikko 21.03.2007 03:25

[Ei aihetta]Maanantai 19.02.2007 23:18

Päiväkirjoja koskevat säännöt

* Tekijänoikeuslain suojaamien tekstien, esim. laulujen sanojen, runojen tai novellien julkaiseminen päiväkirjassa on kielletty. Luonnollisesti tämä ei koske itse kirjoittamiasi taidetekstejä.

< c===3 *
<c===3 L
<===3 Ö
<==3 T
<=3 S
<3 *

Sivusto on tekijänoikeuslain suojaama. Käyttäjien tuottaman sisällön oikeudet ovat käyttäjillä. Loput Copyright © 2000-2007 Dynamoid Oy. Mediatiedot
1. Jos sairastuisit syöpään ja hyvä haltija antaisi sinulle mahdollisuuden antaa sen eteenpäin
parhaalle ystävällesi jotta pelastuisit, tekisitkö sen?
-Joo kunhan olen ensin alkanut kaveerata jonkun mulkun kanssa. Mulkun kuoltua lahtaisin itteni ihan vaan vittuiluna..

2. Suhtautumisesi emomusiikkiin?
-Musiikki on perseestä

3. Viikset vai ei? MIKSI?
-Ei helvetissä, ainoa kelle ne sopii on Hitler ja sillekin vaan kun sen viikset on legendat

4. Jos olet metallikeikalla ja ympärillsesi muodostuu väkivaltainen moshpit, mitä teet?
-Jään varmaan väkivaltaisesti jalkoihin mutta onneksi hyvässä humalassa.

5. Ansaitsisitko saada turpaasi, miksi/miksi et?
-Kaippa mäkin joskus sen verran mulkku osaan olla että nyrkinisku tai pari olis paikallaan

6. Moottorisaha vai kirves?
-Moottorisaha

7. Jos maailmassa on kaksi perisyntiä, joista toinen on HUULIKIILTO, mikä se toinen on?
-Cybergootit

8. Jos antaisin sinulle 50e lähtisitkö irc-galleriasta ikuisiksi ajoiksi?
-Tot maar

9. Hirttokuolema vai hukkuminen?
-Hirtto

10. Mikset mene jo parturiin?
-Kun ei tule letti paskalla käydessä tielle vielä.

11. Tunnetko ylemmyydentunnetta kohdatessasi hippejä ja amiksia (elämän häviäjiä)?
-Mun asemas ei tunneta ylemmyyttä edes koiranpaskaa kohtaan.

12. Kuka voittaa suomen euroviisukarsinnat?
-Ei perkele

13. Ensimmäinen itse ostamasi levy (jos et ole ikinä ostanut yhtäkään levyä olet huono
ihminen ja sinut pitää tuhota)?
-No doubtin joku tragic kingdom

14. Onko sinulle "käynyt hassusti" tequilan kanssa?
-Ei

15. Määrittele mikä on syntiä?
-Ei mikään.

16. Asia josta olet katkera vanhemmillesi?
-siitä että ne muuttivat tänne landelle.

17. Koska mennään laulamaan hevi-karaokeen?
-Ei ennen kun 5 promillea on täynnä.

18. Miksi basistit ovat _poikkeuksetta_ karvaisia?
- Roope ei ainakaan ole.

19. Mikset harrasta mitään? Pidätkö itseäsi häviäjänä?
- Harrastan ja pidän.

20. Miksi viinit maistuu oksettavalta?
- asdfgasfdohjsdfäph

21. Kuinka monta gallerian kuvaasi olet muokannut näyttääksesi paremmalta?
-Kaikki eli sen yhden mikä nyt on näkyvillä, oikeastihan olen 50-vuotias kaljuuntuva hamsteri.

22. Paras haukkumasana jota sinusta on käytetty?
- Mummonpotkija.

23. Vituttaako puolueiden vaalikampanjat sinua? (Erityisesti Timo Soini joka on ihan saatanan
ruma jätkä.)
- Ainoastaan sen yhden ruman rokkarin naaman näkeminen telkussa oli aika perseestä.

24. Olisitko mieluummin Kerry Kingin kalju vai Jeff Hannemanin polvisuojat?
-Vittujoo

25. Huvitutko kuollut vauva-vitseistä?
- En

26. Oletko kirjoittanut ikinä noloa runoa vapaaehtoisesti?
-Olen mutta vain vittuillakseni rakkausrunot.fin sakeille.

27. Miksi Tupacin piti kuolla? :((((((((((
- Koska se oli neekeri.

28. Kuka on suosikkisi idolssissa jos Aria ei lasketa?
- Vittuun kaikki idols-homot!

29. Miten alle 16v japanifanit olisi paras tuhota?
- No ohjuksen mukana japaniin niin kitketään lähde samalla.

30. Mitä yhteiskunta voi tehdä estääkseen goottien kohtuuttoman rumat silmämeikit?
- No siitä yhteiskunnastakin n. 98% ihmisistä on vitun rumia tai läskejä ja rumia joten niillä ei ole mitään varaa valittaa jos ei jonkun toisen pärstä satu silmälle sopimaan. Se 2% voi vaikka pitää silmiään kiinni jos ei kiinnosta katsella.

Rakas angstikirja <3Keskiviikko 10.01.2007 05:19

http://www.youtube.com/watch?v=gNTpORt_fEw :D

HAHASEHAEAWEHASETHAEHAEHHAEAEH :D

[Ei aihetta]Tiistai 26.12.2006 21:46

Nyt oon ihan masis kun tein goottitestin netissä ja ne sano et oon poseri:' (