IRC-Galleria

Kylmät kädet kietoutuvat ympärilleni. Tunnen sormien hipelöivän kapeaa vartaloani. Ennustan kuoleman.

Kaikki lajitoverini ovat jo menehtyneet, vain minä olen jäljellä. Tämä on minun viimeinen hetkeni. Miltäköhän se tuntuu? En ole koskaan ennen kokenut sitä. Tunnenkohan kipua? Vai mielihyvää… Ehkä kaikki onkin nopeasti ohitse. En ole edes nähnyt miten tämä seremonia tapahtuu. Onkohan niitä useampiakin tekemässä sitä?
Tunnen kuivien huulien painautuvan päälleni, huulten välistä paksu, märkä kieli saa pääni kostumaan. Sitten tulta. Näen liekkien tanssivan edessäni, tulevan koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Polttaa. Pian tuli jo koskettaa ohutta ihoani. Tuli pysähtyy kärventämään päätäni kuin moneksi tunniksi. Kipu on sietämätön. Jos pystyisin, huutaisin. Jos pystyisin, itkisin. Jos pystyisin, pyytäisin heitä lopettamaan ja pakenisin.

Kun tuli on saanut sytytettyä pääni sisuksia myöten, se katoaa ja huomaan kaipaavani jo tulen viileyttä. Nimittäin tämä palaminen on vielä tuskallisempaa. Sisukseni palavat savuten. Toisessa päässä tunnen voimakasta imua. Se tuntuu hyvältä. Mutta sen seurauksena sisälläni loimuava hiillos vain kuumenee entisestään. Palan nopeammin. Sen kivun ja kärsimyksen ohella kuulen sen kiduttajan äänettömät nautinnon huokaukset. Sadistista! Eikö hän näe että kärsin? Vai onko se tarkoitus? Kiduttaa viatonta olentoa omien halujensa täyttämiseksi. Savu alkaa ympäröidä koko olemustani, lyhenen hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Valun tuhkana maahan. Palan pois haihtuen savuna ilmaan. Kiduttajan huokailut kuuluvat vain kovempaa ja kovempaa. Savua. Tulta.

Polttaa.

Lopuksi puolikas ruumiini pudotetaan korkealta, suoraan maahan. Eikä sekään vielä riitä. Lisäksi päälleni tallotaan, liiskataan täysin litteäksi. Ainakin se sammutti tulen.

Ja siihen sammui myös elämäni. Makasin maassa lähes kuolleena, monta talvea, kunnes olin jos osa maata.

(Haha osaan kirjottaa ja silleen, mutta se ei ole nyt se pointti. TT__TT (Dramaturgian aine))