IRC-Galleria

Lähde kanssani Tanskaan. Siellä on kaunis sää. Ajaisimme pyörillä Belgiaan. Silmäsi näyttäisi kuun valossa kahdelta harmaalta silmältä.

Ulkona sataa, kuu loistaa, on jännää.

Jäätynyt meri sulaa, jää on kohta vain vettä ajatustemme pohjalla. Tuska kuolee, kaikki on hiljaista. Kuuluu tuhinaa.

Jotain mystistä tapahtuu ja kaikki muuttuu. Arki palaa ja pakottaa tuskallisesti takaisin vanhaan tylsyyteen. Minusta tuli taas syöpäläinen, se sama vanha, muuttumaton syöpäläinen.

Kuu laskeutuu ja aurinko nousee lännestä.

kun ulkona hämärtyy, odotan sinua
istun keittiön ikkunassa, ei oo tupakkaa
kadulla seisoo poikia, etsin sua katseella

täällä ilman sua ei oo mitään
ei ilman sua ei oo mitään
ei mun oo hyvä olla yksin

täällä ilman sua ei oo mitään
ja tästä ilman sua ei tuu mitään
ei mun oo hyvä olla yksin

liikenne on lakannut, kuuntelen kaikua
hiljaiseen käytävään odotan sun askelia
mä oon istunut tässä jo monta tuntia
mun jalat puutuu jalat puutuu
mä oon istunut tässä jo monta tuntia
mun jalat puutuu jalat puutuu

täällä ilman sua ei oo mitään
ei ilman sua ei oo mitään
ei mun oo hyvä olla yksin

täällä ilman sua ei oo mitään
ei tästä ilman sua ei tuu mitään
ei mun oo hyvä olla yksin

Jos eilinen päivä oli kammottava, ahdistava ja kylmä niin onko tänään yhtään helpompaa. Ei ole, ilmapiirin ja ajatukset täyttyvät ahdistuksen massattomilla atomeilla, jotka ovat raskaita sekä saavat lehdet putoamaan. Väkinäinen hymy levittyy kavereiden seurassa, ajatukset ovat aivan muissa maailmoissa. Muutos on melkein huomaamaton, muutama päivä tuhoon tuomittuna, kuolleena kaik(ki)en keskellä. Ilo ei tule päivällä koulussa, se tulee iltaisin pimeän aikaan.

Ihminen on riippuvainen, mutta ihmisellä on kyky vierautua. Huominen aamu ja huominen päivä sitä samaa ja puuduttavaa. Olisipa jo seuraava viikko, jolloin kaikki olisi toisin, paremmin ilman tuskaa. Pelkkä toisen olemassa olo saa minut tuntemaan rikkinäisyyttä ja haluaisin vain pois.

Jos kolme päivää on vain hetki elämää, tuntuu se loputtomalta, kolme päivää. Kolme päivää jostakin, huomenna jo neljä. Ilon ja surun ero. Päiviä menee ja päiviä tulee. Menneisyys on nyt osa tulevaisuuttani. Nykyhetki on karannut käsistä.

Vihdoinkin emme ole ketään.

Viime päiväkirjamerkinnästä on jo päälle kaksi viikkoa. Kaikkea on ehtinyt sattua ja tapahtua. Enemmänkin sattunut. Joskus tuntuu kuin olisi rikki kuin kaljapullo Kariniemen aallonmurtajalla, ja nyt tuntuu siltä. Totaalista hajoamista kaikkialla ja asiat kiteytyvät yhteen pieneen kiteeseen, joka tuntuu olevan aina läsnä, kaikkialla. Tulevaisuus näyttää menneisyyden ilkeältä irvailulta ja perhosen siivissä on silmät. Silmät heiluu vinhaa vauhtia ja maailma muuttuu epäjärjestyksen valloittamaksi aavikoksi, jota hallitsee hedonismi, itsekkyys.

Ihmiset ovat julmia. Kaikki ihmiset. Tahtomattaan. Ihmiset jyrää toisiaan ja jyrätyt ovat niitä kaljapulloja kuin myös jyrääjät. Julmat ihmiset ovat myös niitä sulatusuuneja joissa pullot saavat uuden muodon ja elämän, ilon.

Aina ei saa mitä haluaa, sanoo Jagger. Näin se on melkein aina, elämässä. Sisäinen tuho kohtaa ja mielekkyys katoaa koko turhuudesta.

Pienet asiat, yksikin sana, yksitoista tuntiakin voi muuttaa kaiken. Silmänräpäyksessä, perhosensiiveniskun aikana, palauttamattomasti. Kaikki muuttuu, et voi kontrolloida mitään, et edes itseäsi. Kukkulalta kuuluu kaukainen tykinlaukaus ja kaikki on erilaisuuden vallassa, myös sinä itse, pam. Suhtautuminen, mieliala, käyttäytyminen, moraali, kaikki muuttuu silloin kun siivet katkeaa, silmät tuhoutuvat ja uni katoaa höyrynä härmistyen Alfa Centaurin läheisyyteen. pam. Ei ole reilua että käy näin, se loppui, tuhoutui.

Haluaisin laittaa aurinkolasit nenäni selkään ja toivoisin, että tekisit samoin. Ajaisit kanssani ylämäkiä, venyttäisit aikaa ja nauraisit. Onnetonta, mutta mukavaa. Ihmiset luulevat usein, mikä on oikein ja toivottavaa, epäilykset ja teoriat ovat todellisuus, maailma, toisin kuin se totuus, joksi me sitä kutsumme. Onko totuus sitä mitä haluamme? Onko totuus totta? On, mutta mikään ei ole absoluuttista totuutta paitsi sen minkä minä ja sinä näemme. Usein näemmekin nukkeja, jotkut näyttävät sellaista mitä he haluavat näyttää meille ja sitä mitä he haluavat nähdä. Me hämmästymme. pam.

Ps. lukija saattaa olla hukassa lukiessaan tätä, jos ei ole se joka tietää. :)

Nyt en viitsi enkä kehtaa kirjoittaa yhteiskuntakriittistä proosaa, joten kerron vain itsestäni ja tulevaisuudensuunnitelmistani.

Olimme tänään Suomen Mansesterissa eli Tampereella yliopistovierailulla Reinon ja Irmelin kanssa. Vierailun aikana olin ehkäpä ainoastaan n.45 minuuttia tutustumassa itse yliopistoon. Olin palttiarallaan 2,5 tuntia "Mansen" keskustassa tutkimassa onkohan kyseinen kaupunki tuleva opiskelukaupunkini. Ei ole! Minä ja joku pubista temmattu naishenkilö palloilimme kahdeksan kertaa Tampereen "Wall Streetin" päästä päähän nälissämme, eikä siellä ollut muuta kuin karu Stockmanni ja pari erotiikkakauppaa. Ankea ja harhaanjohtava kurakaupunki, jonka ainoat todelliset nähtävyydet ovat fallosmainen Näsinneula ja Simo Frangenin henkselit. Hyviä puolia oli Tampereen tuomiokirkko, joka sai aikaan karismaattisen reaktion ettei suustani tullut sanaakaan ulos. Myös tuomiokirkon vieressä sijaitseva Klassillinen koulu oli hienoa katseltavaa. Menimme sen pubiruusun kanssa tutkimaan koulua sisältä päin aivan röyhkeästi ja itsekkäästi. Mansen reissu oli pettymys osittain viime vuoden reissuun verrattuna.

Viime aikoina olen vakavasti ajatellut uraa fysiikan alalla. Aika nörttimäistä. No mutta fack yuu humanisti pelle! ( Anarkia )!!! No mutta olen hypettänyt tuota fysiikan opiskelua aivan liikaa, joten plaah plaah plaah. Fysiikan opiskelun haittapuolia on alalla riehuva skitsofrenia. Luulen, että itse mieli"sairauksille" herkkänä ihmisenä flippaisin viimeistään siinä vaiheessa kun pääsisin hiukkaskiihdyttimellä törmäyttämään "vitun" isoja kappaleita humanisteihin. Toisaalta myös fyysikkojen huonot ihmissuhteet pelottavat. Haluanko rakastaa Linux-pohjaista Crocodile Clipsiä vai playboy-tason huulilla varustettua omaa klooniani?(tuon klooni-jutun tajuaa jos oli tänään samassa bussissa kanssani tai sitten ei).

PS. nimet ovat vaihdettu asianomaisten yksityisyyden suojelemisen takia.
P(XXL)S. oheinen kuva kertoo ja näyttää, että hiukkasfyysikot voi olla kuumia (Brian Cox)

Kirjoittaja on vieraillut kaksi kertaa Tampereen Yliopiston avointen ovien -päivillä.

Tänään kemian tunnilla tapahtui supermassiivinen epäonnistuminen. Kaikki meni pieleen. Vielä edellisellä tunnilla haukuimme muita, mutta tänään tapahtui jokaisen kemistin pahin painajainen: julkinen häväistys. Ensin naispuoliset kemiaryhmän edeustajat eivät osanneet yksinkertaista tehtävää, jonka minä, aikamme moni puolisin uomo universale, ratkaisin yhdellä kädellä ja putkella. Seuraavaksi kuitenkin jouduimme sellaiseen liemeen, ettei edes jo yhden vuoden presidenttinä ollut Nicolas Sarkozy voisi kuvitella pahempaa. Suolahappo syövytti suurimman osan kemiakerhon itseluottamuksesta ja elitismin tapaisesta ylenkatsomuksesta. Tunnen vieläkin paloa sormieni välissä, jonne suolahappo lensi tai valui tai hinkkaantui. Epäonnistuimme kaikkein yksinkertaisemmassa, viimeisessä kokeen vaiheessa, jonka jälkeen oli ainoana vaihtoehtona tyttöjen vessan itkukoppi tai kokeen uusinta. Valitsimme uusinnan, koska Outi katsoi hempeillä, hamsterin, silmin ja kehoitti yrittämään uudestaan. Nyt kaikki onnistui, eikä kukaan tappanut itseään tai jotakuta muuta epämiellyttävää henkilöä. Onnistuimme ja lämäsimme työn vetokaappiin. HURRAA JA HULLABALLOOO!!! Onnistumisen tunnetta jatkui ruotsin tuntiin asti, jolloin Meussi sai kylmää kyytiä THE JENGILTÄ.

PS. oikeasti olen kemiakerhon heikoin lenkki ja olen mukana ainoastaan siksi, että olen säälittävä ja aina hukassa kuin Holopaisen Eero Ruotsissa vuonna 1982.

Hyvää kevättä kaikille höpönassuille!

Rakas päiväkirja.
Tänään heräsin paljon aikaisemmin kuin oli tarkoitus. Menin kouluun ja istuin kunnes äidinkielentunti alkoi. Istuin tunnilla mukavan pojan vieressä ja puhuttiin. Seuraavaksi oli pienen pieni kahvitauko. Sitten oli historian tunti, jolloin istuin usean ensimmäisen vuosikurssin oppilaan kanssa opiskellen roomalaisesta taiteesta. Ruokana oli kalapihvejä , joita en jaksanut syödä loppuun koska keskityin juttelemiseen. Sitten oli ryhmänohjaajan lyhyt tuokio. Sain pienen kolauksen kun rakas ryhmänohjaajamme huomautti jaksotodistukseni palauttamatta jättämisestä. Se harmitti. Sitten oli ruotsia. Kun opiskelimme ruotsia minulla oli tosi hauskaa kolmen muun pojan kanssa. Sitten oli hyppytunti, koska Outi oli koulutuksessa. Teimme poikien kanssa matematiikan tehtäviä, joista kaksi jäi kesken. "Hyppärin", kuten jotkin kusipäät sanovat, aikana joku soitti aulan kovaäänisestä hirveää melumusiikkia. Se oli hurjan epäkypsää. Sitten oli päivän toinen historian luento. Opimme aivan uskomattoman paljon siitä, kuinka suomalaiset poliittisesti valveutuneet ihmiset ja poliisit olivat helvetin tyhmiä. Sen jälkeen menin kotiin ja aloin katsoa televisiosta hauskaa musiikkivisaohjelmaa. Sitten olin vain ihan muuten vaan. Sen jälkeen kun olin ollut ihan muuten vaan pelasin veljen kanssa hieman FIFA08 -tietokonepeliä. Sitten katsoin televisiota ja menin ulos potkimaan hieman Nike-merkkistä jalkapalloa. Sitten menin Internettiin ja aloin kirjoittaa jo perinteeksi muotoutunutta päiväkirjaa. Tänään aion vielä katsoa jännittävän jalkapallo-ottelun Liverpool-Chelsea. Minä olen Chelsean puolella.

Pusuja ja haleja.

Ajattelin nyt hieman perinteisempää tyyliä. :---D

Tänään kävin paroni von Mäkysen kanssa biblioteekissä lainaamassa Franssi Kafkan Oikeusjutun. Hieman tuota absurdia mestariteosta ehdin availemaan kunnes tajusin oman elämäni oikeusjutut: rikokset ja rangaistukset. Miten minä rötöstelen ja kohtelen muita ja miten itse joudun niistä kärsimään. En halua kiinnittää huomiota miten minä rankaisen minua väärinkohdelleita vaan huomio kiinnittyy ainoastaan omaan pahuuden sulatusuuniini. Valehtelen paljon, vääristelen asioita, yritän livahtaa epämukavista tilanteista ja olen muutenkin hyvin ilkeä, nämä asiat ovat varmaan osalle minut tuntevista ihmisistä arkipäivää minussa, mutta osalle nämä voivat olla täysin kummallisia piirteitä.

Pidän usein yllä esirippua minun oikean persoonallisuuden ja muiden ihmisten välillä. Tämä näkymätön siirappiesirippu antaa minulle kieron oikeuden (tsekkaa viime merkintä: teemana kierous) toimia salaa. On usein hyvin vaikeaa olla oma itsensä, etenkin minulle, yritän luoda itselleni erilaisiin tilanteisiin sopivan profiilin, joka tyydyttää useimpia tai on hyvin kontroversiteettinen "hahmo" itselleni. Usein tämä toimii ja alan viihtymään näissä uusissa, vaihtuvissa "univormuissa". Tämänkaltainen moni(vale)persoonallisuus on osoittautunut yllättävän raskaaksi, etenkin kun tuntee olevansa vanki omassa päässään jolloin itsestä on tullut piskuinen orjatar, joka on kahlehdittu pelon ja ujouden kettinkeihin. En ole kuitenkaan skitsofrenikko psykopaattitappaja, enkä ole muuttumassa siihen.

Takaisin aiheeseen lyhyen ekshibitionismin jälkeen. Kohtelen ihmisiä kuin ihania hamstereita tai sitten kuin viikon vanhaa kurria (sanille kiitokset uudesta sanasta). Kohteluun ei välttämättä ole syynä se, että vihaan heitä ja he ovat rumia kuin Barrack Obaman vasemmassa jalassa oleva syylä, vaan se, etten vain tajua kuinka kohtelen tärkeitä ihmisiä huonosti. Tänään 21. päivä huhtikuuta armon vuonna 2008 kiusasin erästä tuntematonta syntistä naista koulussamme sen takia, että olisin saanut kavereita. No, tuo tekosyy on yksi versio, mutta se on minun totuuteni. Usean suuren, riettaan, halventavan ja nöryyttävän kiusanteon jälkeen podin suurta ahdistusta, pahaa oloa sekä pahaa selkäkipua. Haluan pyytä koko Suomen suuren ja uljaan kansan edessä anteeksi.

Usein en edes ajattele, että olen satuttanut toista ihmistä oikeasti omalla julmalla, omasta mielestä hauskalla jutulla. Joissain tapauksissa en pysty päästämään suustani muuta kuin solvauksia vaikka yritykseni olisi kertoa:"kuinka ihanasti auringon säteet taittuvat kukkien terälehdistä hiustesi kautta paitasi vetoketjuun" sen sijaan, että kerron:"sä olet epäonnistunut ja muutenkin ruma".

Luulen, että minun tuomioni on Danten helvetin 7. tasolla roistojen, itsemurhaajien ja sodomiittien kanssa. No, mutta en ole oikeasti niin hirveä kuin kerron ja vaikka olisinkin vetäisin sellasen kabaree-esiyksen ettette huomaa mitään. Aika itsekästä, no mut joo.

Olipa kerran kiero puu sekä suora puu,
ja ne kasvoivat vierekkäin.
Ja joka päivä suora puu katsoi kieroa puuta.
Ja sanoi, "olet kiero."
"Olet aina ollut kiero,
ja tulet aina olemaan kiero."
"Mutta katso minua, katso minua",
sanoi suora puu.
Ja jatkoi, "Olen pitkä ja olen suora".
Ja eräänä päivänä metsurit saapuivat metsään
ja katselivat ympärilleen.
Ja päällikkö sanoi,
"Kaatakaa kaikki suorat puut."
Ja kiero puu on yhä paikallaan tänäkin päivänä,
kasvamassa vahvaksi ja vinoksi.

-elokuvasta Wristcutters: A Love Story

Aamulla heräsin aamuyöstä, ilman väsymystä, mutta sisälläni oli käynnissä epäorgaanisten aineiden kemosynteesi. Asioiden yhteennivoutumat ja maailmankaikkeuden tosiasiat vaivasivat todellisuudentajun hämmentämiä aivosoluja kuin myös aorttani seinämiä. Olinko kokenut aivan uutta ja tuntematonta, joka vaikuttaa nyt ja tulevaisuudessa koko käsitykseeni itsestäni ja muista, jotka ovat eräänlaisella podiumilla elämässäni?

Mitä lähemmäksi pääsen täysi-ikäisyyden haamurajaa, sitä rikkonaisempi ja monimutkaisemmaksi elämäni pienet, helpot ja jokapäiväiset asiat ovat muuttuneet. Elämä on oman pään sisäistä lasimurskaa, jota ystävyyssuhteet jyrää maantiejyrällä kuin Kiinan kansandemokraatisen puolueen edustajat pornografiaelokuvia. Maailmankaikkeudessa harhailusta on tullut primitiivistä oman itsensä suojelua ja hedonistista "keräilyä". Ehkä se ei olekaan niin(?). Haluan antaa lähelläni oleville jotain sellaista jota he tarvitsevat ja sellaista mikä on pyyteetöntä(?). Tähän väliin ateisti huutaa:"haista homo pitkä paska ja työnnä tuo kristillisetiikka poikittain sun läskiin homoperseeseen". Asioita ei missään tapauksessa saa ajatella niin, että minulta pitää vaatia lohduttavaa, karvaista, kainaloa tai minulle voi tulla rypemään itsesäälissä. EI TOD NII! Viimeiset neljä riviä on älytöntä kissanruokaa, mutta ei hätää.

Mitä enemmän katsoo YLE tv1:sen dokumenttejä, sitä enemmän tuntee olevansa turha, mitätön, pieni ja kykenemätön muuttamaan maailmankaikkeutta edes sen vertaa mitä Iiro Viinanen muutti Suomen ruistuotannossa käytettävän veden määrä. Jos voisin palata aikaan jolloin ihmiskunta putoaa kolmatta kertaa banaanipuusta ja tajuaa seuraavan kerran lyödä kahta kiveä yhteen, ja kolmannella kivellä tulevaa ranskalaista vasempaan kivekseen, tuntisin voivani vaikuttaa tulevaan. Pimeinä kosteina torstai iltoina pelkään näkeväni oman itseni verrattuna koko maailmankaikkeuteen ja muuhun sellaiseen. Kyseinen näky saisi minun pääni niin selkeäksi ajatuksista, että tulisin luultavasti ihan kunnolla sairaaksi.

Yllämainitut asiat ovat saaneet itseni varmaksi siitä, että elän vain yhden kerran ja olen todella kaunis (hehhee tosi hyvä :() ja asiat jotka haluaisi tehdä pitää myös tehdä. Pitää niin sanotusti "Tabula Rasa" eli tarttua hetkeen. Pelko, tunteet, viheliäisyys ja muut ali-ihmisten ongelmat usein estää toteuttamasta omaa tulevaisuutta järisyttävästi muuttavia mahdollisuuksia. Ainut mahdollisuus vaikuttaa omaan universumiin on tehdä valintoja sekä heilutella omia pieniä perhosen siipiä. Oma universumini näkyy jonkun universumiin viiveellä ja jotkut universumit näkyvät omaani viiveellä, jolloin näen sen synnyn ja se näkee minun oman suuren supernovani. Aika on minun elämäni aika, joka on jotain aivan muuta kuin sinun elämäsi aika.

PS. koko teksti on pelkkää "tajunnan virtaa" ja täynnä epälogisuutta ja kirjoitusvirheitä ja sekavuuta, johon et voi vaikuttaa...anteeksi.

(luulenko tosissani, että joku lukisi tämän)