IRC-Galleria

Ansaittu loma! AAAAAAAAAAAAAAaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa..... Teatterilla meni ensi ilta hyvin, sain paljon positiivista palautetta, loppu ilta oltiinkin kännissä, kaveri toi skumppa pullon, join sen matkalla teatterilta kotiin, piti kiiruhtaa kun tuli latvia peli, no joo, oli ihan kiva ilta, mitä nyt joku pikkusielu pikkulikka alkoi kiukuttelemaan huomiosta...mut tää on tätä :P

Alkuun muutama päivä meni et jees, aikaa, nyt kaipaa lenkkejä, ja rääkkiä, ajattelin että aloittelin omatoimisen lenkkeilyn...ja vitut, mä en tee mitään muutakuin pakotettuna... Its so sad... Koekuvauksia ois kesällä siellä sun täällä jos jaksas vaan ravata, ja laittaa rahaa matkoihin, tovin pakkohan se on jos meinaa saada jotakin aikaseksi :)

Mitään mukavan filosofista paskaa, eli liirumlaarumia ei nyt tänään tuu, mut varmasti ne vaikeudet huomenna sitten yllättää ja laittaa vittupää-pessimistin kirjoittamaan irc-galleriaa...Thats allso very sad...
Halauksia ja ihanaa takatalveilua kaikille...ens viikolla kylmenee *vit*

XXXXXX

Henu

Ihminen yrittää harhauttaa itseään, niinkuin käärmettä..jos heiluttelet käärmeen edessä vaikka keppiä, käärmeen katse kiinnittyy siihen niin intensiivisesti, että voit koskettaa käärmeen päätä toisella kädelläsi. *jännä*

Ihminen harhauttaa itseään monimutkaisemmilla asioilla, kuin keppi, mutta täysin samalla periaatteella. Asiasta erikoisen tekee se ettei ihminen tarvitse ulkopuolista kepin heiluttajaa, ihminen tekee sen itse. Toki, jos hyvä lykky käy, ihminen löytää jonkun, jolla ei ole omaa keppiä heilutettavana, ja ulkoistaa heiluttelun toiselle ihmiselle, tässä on se etu, että harhautuksen aikana tapahtuvat draamat on helposti siirrettävissä sille kenellä keppi on kädessä.
Varokaa keppejä, omianne, tai muiden..
Että semmosta...

Predator on muuten seksikkäin thing ever......

Lapsset on rikkaus..vai miten se meni.....
Joskus oikeasti unohtaa oman uhoamisensa takaa, ettei lapsuus todellakaan aina ollut helppoa. Tyttärellä oli hiihtokisat. Aamulla kauhea tuska ja itku. Ei halunnut lähteä kun kaikki kuulema nauraa, ja pilkkaa kun on niin huono.
Muistan itse elävästi kuinka vihasin telinevoimistelua, koska pelkäsin liikaa. Jokainen suoritti liikkeensä vuorotellen, koko luokan katsoessa, ja luodessa maksimaaliset suorituspaineet. Jos munaat, voi vittuilua riittää vaikka koko vuodeksi. Paikkasi sosiaalisessa ympyrässä määriteltiin silloin vaatteiden,ja suoritusten kautta, tosin toisinaan tuntuu ettei näin aikuistenkaan maailmassa määreet paljon poikkea.
Jotenkin tuntuu vaan uskomatomalata, että jo noin pienenä joutuu ottamaan noin paljon paineita.
Voi kun sen huolettomuuden voisi jotenkin pitempään säilyttää. Nyt aikuisena olen kuullut joiltakin, kuinka koulu voi olla yhtä helvettiä, ja tuskaa. Eräs kertoi tuskan alkaneen ekana koulupäivänä, ja päättynyt paikkakunnan vaihdolla kaksikymppisenä... MItä v***ua? Miten omaa lastaan tältä suojelee...ei mitenkään....
Näin se maailma vaan makaa.
Aika voimattomana sitä tässä sivussa vaan seisoo..
Mä olen sielultani hippi, vaikka pessimistinen...pessimisti-hippi :DDDDDDD Siis ois hienoa että kaikki tulisi toimeen keskenään, ja maailma olisi kaunis ja ihana paikka elää, muttakun ihminen on perusluonteeltaan ahne, ja kilpailuhenkinen, ihmiset vaan sohii, ja suorittaa, unohtaa sitten siinä sivussa elää...
*sitten niin*

Oli monologi, se meni hyvin, vaikka en kyllä ole vielä ole itse nähnyt, mutta palautetta tuli
Kirjoitan sen tähän ,tokihan se oli aivan V**** paljon vaikuttavampi näyteltynä ;))))

"Haistan bensiinin käsissäni.....

Jos olet kristitty nainen, sinun isäsi on sinun Jumalankuvasi..
mutta jos hän on häipynyt, ei ole koskaan paikalla tai hakkaa, mitä se kertoo Jumalasta johon sinä uskot? Sinä päädyt etsimään isääsi ja Jumalaasi koko loppuelämäsi ajan..
eikä se ole pahnta mitä voi olla, sinun on otettava se mahdollisuus huomioon, että Jumala vihaa meitä..

Haista bensiinin käsissäni...

Meidän on saatava Jumalan huomio olemalla pahoja, ehkä siksi että Hänen vihansa on parempi kun Hänen välinpitämättömyytensä..jos voisit valita oletko Jumalan pahin vihollinen, tai et mitään, kumman valitset? KUMMAN VALITSET??

Haistan bensiini käsissäni...palavan talon liekit loittonevat..

Mikäli emme saa Hänen huomiota osaksemme, meillä ei ole toivoakaan kadotuksesta, tai pelastuksesta, silä voimme pelvastua vain jos jäämme kiinni ja meitä rangaistaan..
Jos tuhlaajapoika ei olisi koskaan poistunut kotoaan, olisi juottovasikka vieläkin hengissä..
....ei...ei riitä että kuuluu joukkoon kuin hiekajyvät rannalla...

Haistan bensiinin käsissäni....ajan niin lujaa kuin laki sallii, pois sinusta....pois ruumiistasi... olin lapsi...minun olisi pitänyt tappaa sinut kaksi kertaa...

Ajaminen ylinopeutta on sama kuin tulipalon sytyttäminen, on sama kuin pommin virittäminen, on sama kuin ihmisen tappaminen!!! RIKOLLINEN ON RIKOLLINEN ON RIKOLLINEN!!!

Sitten...yhtä viileästi kun iskujasi väistelisin, ohjaan autoni vastaantulevien kaistalle, ja täytän autoni vastaan tulevalla valolla..
Tämä voitti todellisen elämän...emme me ole mitään...emme mitään erityistä, emme myöskään roskaa tai paskaa, mutta me vain olemme...Ja Jumala huutaa-EIHÄN SE NIIN OLE....
miten vaan...ei Jumalalle voi opettaa mitään..
Ja Jumala kysyy, mitä minä muistan, ja minä muistan kaiken."
_the end_

Jonninjoutava aamu, sitten niin. Kahvi maistuu pahalta, kaadan sen viemäriin. En jaksa kuoria apelsiinia, leikkaan sen lohkoiksi,siitä valuu mehu sormille ja pöydälle, kun se kuivuu, se on tahmeaa. Kukat ovat kuolleita kuivuuteen, niistä tippuu lehdet lattialle. Niiden päälle kun astuu, ne rapsahtaa pieniksi muruiksi, ulkona lehdet on limaisia, ne tarttuu kenkiin, muttei mene muruiksi.
Tupakka maistuu hyvälle, se maistuu elämälle. Aamutakissa on tupakanpolttamia reikiä, ne tuntuu karhealta kun niitä hivelee sormenpäillä.
Jonninjoutava aamu..ei koulua ..ei ketään täällä. Kuuntelen Mike Oldfieldiä, se kuullostaisi paremmalta jos olisi pilvessä. Yläkerrassa on kanta-astuja...vittuumainen mies, tai nainen, varmaankin mies, jolla on rumia villapaitoja ja joka syö ryynimakkaraa ja juo suoraan tölkistä piimää. Vituttaa.
Farkut on pesun karheat, ne kiristää. En taaskaan kerkeä ajoissa dösälle, vaan joudun juoksemaan viimeiset metrit lujaa, auto onneksi odotti. Kirjastoon seuraamaan ihmisiä,ja ehkä lainaamaan pari kirjaa, ehkä näytelmäkirjallisuutta, vaikka Saisiota. Istun lukusaliin, ja rupean seuraamaan ihmisiä. Kirjani haisee vanhalta, aukaisen sen epämääräisesti jostakin. Edessäni istuu kaksikymppinen nainen. Sillä on kirjavat vaatteet ja haisee suitsukkeelle. Kassissa on monia rintamerkkejä, mutten näe lukea niitä. Nainen on varmasti retro-henkinen taiteilijatyyppi. Sillä on kotona kissoja. Hän ei katso telvisiota, vaan ahmii taidekirjallisuutta. Ei syö lihaa. Tekee tofusta ihmeellisiä ruokia. Varmasti mukava ihminen, ehkä hiukan saarnaava, mutta uskollinen ystävä.
Vieressäni istuu vanha mies, ehkä 75..lukee Suomen sodasta. Vaatteet on vanhat, mutta kovin siistit, hyvin pidetty. Tukka on liian rasvainen, kampa näkyy takataskusta. Hän on varmaankin hyvä isoisä, ehkä hiukan jäärä, ja hiljainen, mutta rauhallinen. Vaimo on ollut ikänsä kotirouvana, leipoo edelleen kerran viikossa pullia, jotka näyttävät siltä kun ne olisi kaupasta ostettuja, täydellisen pyöreitä voisilmäpullia...
Jos on jonninjoutava aamu, menkää kirjasoon.
*halii*

koulussa on aikamoinen töhötys menossa kokoajan, nauttin ut kuitenkin tästä olen suuresti. Pienestä treatteriyhteisöstämme on alkanut muodostua omanlaisensa perhe,ja tieteki opettejat sen huomaavat jasekoittavat joukkoa kokoajan niin. ettet kerkeä liikaan oleen turvallisilla vesillä.. MINÄ menin kihloihin......ja juu syön sanani ja juon votkapullon heti kun mulle järjestetään....
Improtunneista ja muutsa vois puhua tuntukausia... elämä tuntuu ihan muakvalta... kerramkin *syleilen kaikka
kiitän kaikkia tukijitani, ja minuun uskoneita......olette platinaa sydämmessäni..... ja rakkaus sekin on aika jees....vaikkakin yliarvostettu hormoonien riepoteltava tunntila....

Aikataulut paukkuu. Nyt minulle jää vain päivä aikaa järjestää aisat tampereella. Hitusen neuroottinen ihminen menee pähkinöiksi. Pakatut tavarat mistuttavat läsnäolollaan siitä, että kohta ollaan kaukana kotoa, itku ei ole kaukana...
Tulee jätettyä niin paljon niin kauas. eikä helpota ollenkaan että junat liikkuu. Jos jollekkin käy jotakin? Mitä jos....
Tai jos mulle käy jotakin ja ketään ei ole missään... *pakkaa vesurin ja lääkkeet*

Viime viikkoina olen miettinyt, kuinka saatanan pieniä hetket elämässä ovat. Lapsesta asti olen oppinut elämään hetkissä- tämä minuutti, tämä tunne...koska koskaan et voi tietää milloin tiput jyrkänteeltä, saati kuinka lujaa se sattuu, ja vaikka putoaisit kuinka monta kertaa, laskeutuminen on aina se mistä arvet jäävät. Yksi ainoa sana voi repiä myrskyn riepoteltavaksi, ja voit kadottaa koko jyrkänteesi, jonne lakkaamatta, uudestaan ja uudestaan kiipeät....kynnet verilä vittu vaikka perse edellä. Joskus joku jää eksyksiin, eikä koskaan palaa. Kenties se voi olla siunaus, sillä kiipeämisen äärellä sinun on oltava kasvokkain sen kanssa, mikä sinut alunalkaen pudotti.
Mutta mitä jyrkänteen laella on? Mikä sielä on niin elintärkeää että sinne on pakko päästä? Puhun itsestäni...
Kiipeän lakkaamatta johonkin määrittämättömään autuuteen. Olen hetkittäin kokenut olevani määränpäässä, kunnes taas näen korkeammalla jotakin kauniimpaa ja täydellistä. Tarkoitan nyt minuuttani, itseäni...tosin minua on niin moneksi....tuntuu että yhtä raahaan perässäni, ja toista otan kiinni,sieltä laelta. Ainoa hetki elämässä jolloin en taistele, on kun rakastun. Olen avuton. Roikun jossakin epämääräisessä tilassa, ja yritän pakottaa itseäni liikkeelle, silä juuri nyt on vaara pudota, ja lujaa..
Perfektionisti laella huutaa riittämättömyyttään, ja riippakivi repii häpeällään liikaa..
En taida päästä mihinkään tässä virrassa?
Toisaalta, kun elät hetkissä,uskollisesti..pelkäät putoamista vähemän..ja ennenkaikkea, jos rakastat, mieti tarkkaan kenen kanssa olet valmis putoamaan..
Rakkaus, ystävyys..inhimillisyys, avaa jokaisen mieleen oven, jonka takana seisoo haavoittuvainen sydän, arpineen kaikkineen.
Mietin,kuinka monta arpea minuun mahtuu..kiivetä jaksan kyllä, en osaa lopettaakkaan. Mutta yksin kiipeämisen onni on että on tulosvastuussa vain itselleen...

"en enää koskaan" ja blaa blaa... Joku kumma tunne tärähti päähän...mitäs v****a se siellä tekee? -en mä vaan tiedä...(.Kaikilla menee jakeluun???? ) Tapasin ihmisen, kerran, ja toisenkin.. nyt syön sanoja ja juon kuravettä päälle.
Olin asennoitunut elämään "me my self and I".. joku sekotti pakan. Voitteko kuviteella, SUUNNITTELEN huomista, tai siis seuraavaa päivää, jota yleensä en tee, ei pidä luuleman että ostan jo omakotitaloa ja suomenpystykorvaa tai edes farmariautoa.
EN koskaan ole ollut kovin suuri tunteiden palvoja. Vaikka elän enemmän sydämellä, kuin rationaalisuudella, en juuri sen,(sydämen) haavoittuvaisuuden takia ole juuri pitänyt olotilasta. Se johtaa tilanteesen jossa yritän järkiperäistää tunteita ja turhaudun...mutta....mutta.....
Jos rakastaa, on vaara tulla torjutuksi,jos elää on vaara kuolla,jos toivoo, on vaara vaipua epätoivoon,jos yrittää, on vaara epäonnistua,silti,on uhmattava vaaraa...vain varaa uhmaava on vapaa...sillä suurin vaaroista on olla vaarantamatta mitään..(jne)
Toivottavasti en joudu oksentamaan syömiäni sanojani takaisin. Kaikkihan näyttää kauniilta juuri suunnitelmissa, minuus muokkaa kaiken edukseen,joka sinällään on ihmeellinen uusiutuva voimavara,koska jostakin, aina, kaikkien pettymystenkin takaa,ihminen aina löytää itsensä toivomasta.

minä V****S***per**** mursin jalkani mummon mökillä (selvinpäin) että sekin vielä!!!! Jos keskustan alueella kuuluu huutoa, tai aseenlaukaus..se olen vaan minä, joka ampuu kaikki ketkä tulee neuvomaan miten kannattaa pakata. *niih*