Minä tarrasin kiinni siihen mitä omistin
Vihollisten sääriluilla kammioni somistin
mutta voittajan maljaa riemua valloittavaa
en saanut mä maistaa yksin jäin odottamaan
Sitä tunnetta suurta josta maat vavahtaa
mut ei runkoa juurta löytynyt mua tukemaan
ei auttanut uho ei huutaa ei rimpuillakkaan
ei edes itsetuho saanut mua rauhoittumaan
HEI
Joten reppuni noudin yöhön pois taivalsin
ylös vasta virtaa soudin niin kuin aina ennenkin
Ei tauolle paikkaa ei pielusta lämmittävää
vain jatkuva vimma joka eteenpäin potkii hätistää
Minä saanut en koskaan sitä niin tavoittaa
kun täällä lumeen ja loskaan kaikki katoaa
ei elämää varten valmista juonta tehdä voi
sitä yritin niin kovin mut lujempaa päässä vain soi
lujempaa päässä vain soi