IRC-Galleria

Sunnuntai 13.1.2008 Tiistai 22.01.2008 16:04

Tylsyyspäivä. K on töissä ja ollaan sen englantilaisen miehen kanssa kotona. Ollaan käyty Bn kanssa sisiliskojahdissa ja valokuvaamassa maisemia, luin vihdoinkin ”noutajasta metsästyskoira” –kirjan (siinä oli tosi hyviä neuvoja), tein ristikoita yms ja nyt pelaan spider-pasianssia. Katselin jonkun suomalaisen leffankin, jonka löysin tuolta noiden DVD-kokoelmista.

Koira riehui tänään Kn miehen kanssa parvekkeella, vaikka kissakin oli siellä. B ei edes huomannut kissaa kun leikki pallon kanssa. Ja kun vihdoin huomasi sen, niin ei välittänyt siitä kun oli niin kiva leikki menossa.

Illalla viimeiseksi en voinut mennä nukkumaan ennen kuin pasianssi meni läpi. Reilu puoli tuntia siinä kesti. Ja B kuorsas koko sen ajan vieressä ja näki jotain ihme unia kun sätki niin.

Lauantai 12.1.2008Tiistai 22.01.2008 16:02

Aurinkomatkat eivät olleet puoli kahteentoista mennessä soittaneet mulle, joten soitin sinne. Se mun asiaa hoitava ihminen ei ollut paikalla, mutta täti sanoi, että se ”oikea täti” soittaa mulle puolen tunnin sisällä. Tunnin päästä soitin sinne uudelleen, ”oikea täti” oli paikalla, mutta ei osannut vielä sanoa mitään. Soitti sitten iltapäivällä mulle päin. Mun lentoa ei ollut peruttu. Kysyin sit mahtuuko koira mukaan. ”Ootko sä varannut sen koiran lennon etukäteen Suomesta?”
Selitin sitten vielä uudelleen miksei koiran lentoa oltu varattu. ”Mutta kun koiran lento pitäisi varata etukäteen Suomesta.” Se ei nyt ole mahdollista, mutta sille tädille se oli hirmu ongelma. Lupas kuitenkin kysellä Suomen päästä asiaa. Laitoin sitten vielä itsekin Suomen päähän s-postia asiasta, mutta eihän siellä lauantaina kukaan päivystä.

Toivottavasti maanantaina joku soittaa sit mulle. Tarvis kysyä samalla, ett miten mä pääsen täältä lentokentälle. K on just töissä silloin, kun mun pitäis olla kentällä. Muuten se olis lupautunut kuskaamaan tolla sen ”tila-autolla”.

B keksi uuden kivan leikin, sisiliskojen jahtaamista. Vähän nauroin sille, kun se meni kivikossa innoissaan eikä ollut lähelläkään saada yhtään mitään kiinni.

Iltapäivällä lähdettiin Kn ja Bn kanssa Teidelle. Kivat maisemat oli. Ei kyllä käyty aivan huipulla, koska nousu sinne hiihtohissillä olis maksanut 20eur!!! Teiden kivikoissa on kuvattu mm. Apinoiden planeettaa ja Star Warsia. Olivat peittäneet tien hiekalla ja katkaisseet sen muilta liikkujilta. Aika reilua.

Illalla testattiin Kn saunan uusia kiuaskiviä. Ihanan lämmin, kun pihalla oli jo kylmennyt. Hirveän kuiva vain, mutta ymmärrettävää, koska saunalle ei tullut vettä. Ja Kn mies oli just suihkussa, etten saanut edes kasteltua hiuksia. Mutta silti ihanaa päästää saunaan.

Perjantai 11.1.2008Tiistai 22.01.2008 16:00

Ensin aamulla soitin Aurinkomatkoille, ett onhan mun paluulento voimassa ja mahtuuko koira siihen lennolle mukaan. Selitin kolme kertaa miksei koiralle ole varattu jo Suomesta lähtiessä paluulentoa. Lupasivat soittaa viimeistään la aamulla takaisin, kunhan selvittävät asian.

Sit käytiin koiran kanssa eläinlääkärillä. Luulin että saisi ekinokokkoosia vastaan piikin tmv heti, mutta pitääkin mennä tiistaina uudestaan. Kuulemma pitää tehdä lentoa varten joku todistus, että koira on terve. Sitä varten se sit tekee jotain peruskokeita. Osasi jo sanoa hinnakin, 42eur, Suomen hinnoissa.

K kävi vielä omilla asioillaan, käveltiin Bn kanssa se aika rannalla. Taitaakin olla tän reissun ainoa rannalla oloaika. Kylästä on joku 5-10km rantaan, ei jaksa kävellä sinne asti. Enkä kehtaa jatkuvasti Ktakaan häiritä kuskauspyynnöillä.

Vietiin koira kotiin ja iltapäivällä leikittiin turisteja. Käveltiin Los Cristianoksessa, käytiin myös Kn työpaikalla. Se on sellaisessa ”turisti-lääkäripalvelussa” töissä, siellä on muitakin suomalaisia töissä. Yhdellä niistä olisi ollut nettikahvilassa mulle töitäkin, mutta se olis ollut vain osa-aikainen eikä sen palkalla olisi pärjännyt. Ajeltiin vielä ympäri de las Americasia ja jotain muita. Käytiin kysymässä Aquaparkista saadaanko mennä katsomaan vain delfiinejä sinne. Mutta sinne pitää ostaa koko alueen lippu. Ei me sit näin ”kylmällä” tahdottu vesiliukumäkiin.

Illalla käytiin vielä syömässä ulkona. Mussuttelin pitsaa, kun en jaksanut alkaa ajattelemaan mitä muuta vois syödä. ;)

Kn mies on englantilainen. Ja nyt voin yhtyä parin kaverin kommentteihin, että englantilaisen englanti on tosi järkyttävää. Kun se puhuu Klle, en saa siitä mitään selvää. Jos se oikein keskittyy ja puhuu mulle, niin ymmärrän sitä.

Torstai 10.1.2008Tiistai 22.01.2008 15:58

Viimeinen päivä töissä. Taas samaa paskan lappoa. Piti tulla yks lapsikin, niin olisin saanut taluttaa sitä. Mutta se peruikin viime tipassa. Siivosin myös tallin ympäristöä roskista, en ymmärrä miten joku voi elää sellaisessa tunkiossa. Järkyttävässä kunnossa, siis koko saari. Varmaan turistialueet on ainoat, joita joku jaksaa siistiä. Tallin vieressäkin on hylättyjen pesukoneiden koti.

K (mun nettituttavuus) tuli hakemaan mut tallilta. Saan punkata niiden luona viikon päivät, niin ei tarvitse enää Uta katsella. Pakattiin mun kaikki kamat kerralla sen pikkuautoon, oikea tilaihme. Ne asuu tossa naapurikylässä, siis reilun kilsan päässä. Aika sattumaa.

Kävin viemässä Ulle kämpän avaimenkin, mut se ei avannut ovea kun koputtelin. Sen mies ilmestyi pihaan, mut en mä sen kanssa edelleenkään osaa kommunikoida. Heilutin sit vain auton ikkunasta ja ajeltiin pois. Ulle laitoin illalla viestin, etten tule enää töihin.

Tässä Kn kämpässä on oikein vierashuone. Tämmöinen 5 neliön koppi, johon just mahtuu mulle peti ja mun kamat. Mut kyllä tällä pärjää, ei tän isompaa tarvikaan.

Keskiviikko 9.1.2008Tiistai 22.01.2008 15:56

Taas lapoin paskaa tallilla. Pysyttelin omissa oloissani ja pitäydyn paskan lapossa, etten taas tee jotain väärin. Tällä kertaa en saanut mitään kommenttia miten eilisen paskan lappo oli onnistunut enkä tämän päiväisestäkään.

Ruokinnassa en muistanut yhden hevosen nimeä, virhe. U kysyi osaanko 100% varmasti oikeat ruuat oikeille hevosille. Vastasin kyllä, jos ne on samalla tavalla kuin ennenkin. Ei vastausta. Kun kolmannen kerran kysyin onko ne samalla tavalla, sain vastauksen, että joo. Vaikka täti seisoi ihan vieressä tekemättä mitään, eli kuuli varmasti mun kysyvän.

Nettisivuista U puhui ruokatauollani, ett jos tekisin heille sellaiset. Mutta omaa nettiä en siis saisi, vaan mun pitäis käydä nettikahviloissa tekemässä niitä. Eli kirjoittelisin tähän läppärille koodin pätkä, raahaisin läppärin lähikylään ja siirtäisin koodit nettiin. Taas näitä erittäin hyviä ideoita. Mä saan jo muutenkin riittävästi kävelyä, saati raahata tää kone jonnekin tiedon siirtoa varten. Muistitikkua ei tietenkään voi ajatella, koska sen voi siirtää suoraan koneeltakin.

Ahdistus nro 31: VeetettuuÂ…

Tiistai 8.1.2008Tiistai 22.01.2008 15:55

Tiistai 8.1.2007
U on alkanut ärsyttämään. Mitään ei tee oikein. Vaikka miten päin yrittää niin ei onnaa. Töitä pitäis tehdä tuplanopeudella ja jo nyt teen aika äärirajoilla, ett jaksan vielä huomennakin nousta sängystä. Ensin tein liian huolimattomasti tarhoja. Luulin, että se riittää, kun U sanoi, että mieluummin jättää vähän kuin siivota hiekkaa pois. Kun tästä sanottiin, siivosin kaikki tarhat kokonaan, myös ne vanhat ja vielä vanhemmat paskat, jotka oli hevosten mukana levinneet, pois. Tarkoittaen sitä, että käytännössä haravoin koko puolen – hehtaarin kokoisen alueen. Nyt olin liian hidas. Ihmettelinkin mitä U istuskeli eilen koko päivän terassilla, se kellotti mun työtä. Yritin selittää miksi olin niin hidas, mut ei auta. Teen mitä pystyn ja toivotaan, että U on tyytyväinen.

Yritin tänään kysellä palkasta. Ei osannut oikein sanoa mitään, jotain siihen suuntaan puhui, että mun työ (8h/pv ja 6pv/vk) ei korvaisi edes kämpän vuokraa. Eli joutuisin vielä maksamaan siitä että saan tehdä pitkät päivät töitä. Myöskään mitään sopimuksesta hän ei maininnut, tosin en kysynytkään. Ruokaakaan ei enää taideta mulle tuoda. Ainakin U sanoi siihen malliin, että pitäisi itse käydä naapurikylässä kaupassa. Eli noin 10h työpäivän (matkat mukaan lukien) jälkeen pitäis vielä kävellä kauppaan.

Keskusteltiin myös mun työn kuvasta. Piti kouluttaa nuoria. Hmm. Tallilla on 6 varsaa, joista 5 niin nuoria ettei vielä ratsuteta. Ja sen yhdenkin selkään olen kuulemma liian lihava (on joku 155cm korkea jätkä), ett katsellaan joskus myöhemmin. Yhden orivarsan voisin opettaa takaa-ajolle, mutta apulaista en siihen hommaan saa Usta. Ei taida yksin onnistua se homma kuitenkaan.

Myöskään ulkomaalaisia en nyt voi viedä maastoon, kun nyt ei käy suomalaisia (niitä käy tod.näk. seuraavaksi hiihtolomalla ja vuoden päästä talvella). Eli lapan sitten paskaa ja ehkä välillä harjaan jonkun hevosen tai jos oikein oppivainen olen, niin saan myös juoksuttaa.

Sain myös valitukset siitä, kun olin mennyt laittamaan tarhan portin kiinni. Portteina tuolla on kaksi rautatankoa, jotka siis suljetaan erikseen. Kävin viemässä ruokaa tarhaan ja laitoin myös alatangon kiinni, kun enhän mä voi muuta olettaa kuin että tarhaN portit suljetaan. Mut eihän sitä olisi saanut laittaa, kun se vaikeuttaa siellä tarhassa käymistä. Olis senkin voinut kertoa etukäteen eikä valittaa jälkikäteen asiasta.

Tänään sit kävelin hakemaan mehua naapurikylästä töiden jälkeen. Tie on pimeä ja kivikkoinen. Ja siinä on kaikkea rojua, jalka jäi pari kertaa jumiin johonkin. Oli muuten lähellä etten kiljunut. Mutta selvisin kylään.
Löysin apteekin ihan tuurilla ja sain kortisonia tähän mun ihooni. Farmaseutti ei kyllä puhunut englantia kuin pari sanaa, ett onneks pystyin näyttämään mihin vaivaan ainetta haen. Osas se sit kysäistä ett otanko tablettina vai voiteena. Luulin, että täältäkin saisi vain hydrokortisonia, mutta sainkin beclometasoni-voidetta. Siis vahvempaa kortisonia. Noh, ei siinä mitään, tää iho alkaakin olemaan aika huonona. Aivan järkyttävä aurinkoihottuma kaulassa, vaikka oon voidellut paksun kerroksen aurinkovoidetta siihen joka aamu. Päivällä ei voidetta voi enää lisätä, kun on ihan pölyinen iho. Jos huomenna kokeilis pestä ihan vaan vesiletkun alla edes vähäsen. Tosin se tarkottais sitä että se aurinkovoide tarvis jaksaa kantaa sinne tallille. Ei taida jaksaa. Olisin myös tarvinnut tassuvahaa Blle, mutta en sitten jaksanut yrittää selittää, kun ei se täti osannut englantia. Pistän sitten vähän vaseliinia.

U myös ehdotti, ett jos toisin rats.kamppeet tallille niin pääsisin ratsastamaan. Mulle on ihan tarpeeksi roudata itseni, koira ja eväät tallille. Ja se moottoritien alituskohta on niin kapea, ett mulle riittää ihan täysin ett mun pitää saada koira kulkemaan nätisti ja eteenpäin. Eli jää sitten ratsastukset ratsastamatta.

Luovutin jo espanjan kielisten ohjelmien katselun, ei niistä saa mitään selkoa. Eilen ja tänään oon illan pelannut spider-pasianssia. Enkä ole kertaakaan päässyt sitä vielä läpi. Nyt pääsin ekan kerran sen läpi. Nyt on hyvä mennä nukkumaan.

Ahdistus nro 28: Mikään ei luonnistu enkä osaa mitään.
Ahdistus nro 29: Selkää särkee, tosin nyt lihaksia eikä tosta rangan kohdalta kuten aiemmin.
Ahdistus nro 30: Koiran polkuanturat kipuilee, ontuu välillä huonommassa maastossa. Pieniä halkeimia näkyy, toivottavasti ei pahene. Muuten ei päästä tallille millään.

Maanantai 7.1.2008Tiistai 22.01.2008 15:50

Maanantai 7.1.2008
B sai turpiinsa naapurin vitipää-koirilta. Naapurin täti oli pellon reunassa koiriensa kanssa ja huusi mulle jotain espanjaksi. Minä sitten fiksuna ajattelin, että sen koirat eivät pidä muista ja vaihdoin tien reunaa. Ja tietysti huusin englanniksi takaisin etten ymmärrä. Muija vaan seisoo ja jatkaa huutamista. Kunnes sitten päästi ne kaksi isoa bullterrieria tmv irti. Molemmat saman tien Blondin niskaan kiinni. Kun kaikki kirosanat huusin ja löin niitä flexillä, niin irroittivat. Blondilta lähti vain muutama karva ja vähän aikaa oli hieman häkellyksissä. Olis voinut käydä huonomminkin. Ihmettelen vain, miksei se täti lähtenyt koirien kanssa toiseen suuntaan, kun näki meidät ja tiesi ettei pärjää koirillensa.

Käveltiin tallille, tehtiin koko päivä töitä ja käveltiin kotiin. Blla varsinkin oli tärkeä työ vahtia lampaita ja kanoja. Tais kyllä nukkua tai leikkiä koko päivän. Mä jopa sain tehdä hevosten kanssa jotain. Juoksutin yhden ja harjasin toisen. Vautsivau. Siivosin itselleni ”komeroa” siis sellaista huonetta, jonne saan saappaat, kypärän yms. Siellä on tavaraa, jota tarvitaan harvoin ja ne pitäis saada järjestykseen.

Perheen 7v poika on ihana ja ärsyttävä vuorotellen. Sillä ei taida olla mitään rajoja mitä saa tehdä ja mitä ei. Mutta se on niin ystävällinen kuitenkin, hyppää aina kaulaan kiinni kun näkee mut. ;) Ja se rakastaa yli kaiken eläimiä. Bkin kanssa tulee loistavasti juttuun, yhteiset leikitkin ovat jo keksineet.

U valitti, että auto on eilisen jäljiltä aivan koiran karvoissa ja että mun pitäis käydä siivoamassa se. Kävin katsomassa, siellä oli peräti 10 karvaa, mut nypein ne sitten kiltisti pois sieltä.

Un kanssa kinattiin, olinko ollut töissä 8h vai vasta 7,5h. Olen 100% varma, että olin ollut jo 8h. Tulin 9.30 ja olin lähdössä 17.30. Mutta ei kannata vastaan väittää, koska U tietää kaiken paremmin kuin sinä itse.

Kotiin päin käveltiin tosi-tosi hitaasti. B on hienosti oppinut ”seuraa” ja ”oikea” käskyn eron. Pakko kulkea välillä tien laitaa niin, että koira joutuu olemaan mun oikealla puolella (mun ja ”ojan” välissä), kun se yleensä on vasemmalla. Varsinkin takaisin päin tullessa se ei edes kiskonut mihinkään lyhyessä hihnassa.

Ahdistus nro 23: Se etten mä osaa edes harjata ei riitä, mä en osaa myöskään pukea riimua oikein saati sitten juoksuttaa. Muistakaa nyt 1 kierros käyntiä, 1 ravia, 1 käyntiä, 2 ravia, 1 käyntiä, 3 ravia, jne. Hevosen päivä voi mennä ihan pilalle, jos pyydät ravia väärän määrän. Niin ja liinaakin pidin aivan väärin kädessä, mulla on kuulemma ollut huono opettaja.
Ahdistus nro 24: Ei yhtään kiitosta mistään.
Ahdistus nro 25: Siivosin mun ”komerosta” roskia roskiin ja Ulla kaivoi ne kaikki takaisin. Valitti kun en ollut pyyhinyt pölyjä. En ollut löytänyt rättiä ja olin juuri kysymässä siitä. Pölyt kuulemma kuuluu harjata alas, eli siis omaan niskaansa. Ei kiitos.
Ahdistus nro 26: Unohdin kortisonivoiteen kotiin.
Ahdistus nro 27: Väsyttää.

Sunnuntai 6.1.2008Tiistai 22.01.2008 15:46

Yleinen vapaapäivä. Kaikki paikat on kiinni, liikennekin rauhallista. Tänään täällä jaetaan joululahjoja. Lapset tossa tiellä leikkii uusilla leluillaan. Un mieskin oli tossa mun naapurissa puuverstaallaan ja hänen poikansa rullaluisteli tiellä. Harmi kun ne puhuu vain Espanjaa. Poika kyllä puhuu paljon ja rohkeasti käsillään, joten sen kanssa voi edes vähän kommunikoida. Eilen ”keskusteltiin” siitä mikä kuva on hänen piirtämänsä ja mikä ei.

Mun normaali aamiainen on vähän muuttunut Suomessa syödyistä. Nyt menee 3-4 palaa patonkia tuorejuustolla, 2 paahtoleipää tomaatilla, jugurtti, hedelmä ja pari lasia mehua. ”Kunnon ruokaa” saa vasta illalla. Paitsi nyt vapaapäivänä vois kokkailla jo päivällä.
Kattelin tossa Taru Sormusten Herrasta ja Tanssii Susien Kanssa, järkyttäviä dupattuna. Siis TODELLA kauheaa kuunneltavaa. Ja Klonkku ei kuulostanut lainkaan Klonkulta. Täällä tulee myös ainakin Greyn Anatomiaa, Lostia ja Housea, en vain tiedä minä päivinä (pitäis opetalla viikonpäivät espanjaksi).

B on jo kuin kotonaan, ei stressaile ja nytkin nukkuu rauhassa mun jaloissa ja piereskelee. Hirmuisen likaiseksi se on jo tässä ajassa tullut. Sellaista hienoa pölyä koko turkki täynnä. Samoin mun vaatteet on hirmu pölyisiä. Ehkä siihenkin tottuu.

Simolle kävi pieni aksidentti tänään. Kun kävin naapuri kylässä katsomassa paikkoja ja etsimässä nettibaaria (ei löytynyt). Pari tavallista pubia kyllä löytyi. Jätin Bn sisäpihalle siksi aikaa. Simo oli siellä vielä kun lähdin, mutta takaisin tullessa se oli kadonnut. Hmm. Enkä yhtään epäile koiraa. ;)
Torstiakaan ei ole näkynyt. Löysin sille haavinkin siivoustarvikkeiden joukosta, niin voin pyydystää sen ja viedä ulos. Myöskään Hilleviä ei ole näkynyt.

Täällä kämpässä on hirmu kylmä, vain 18 astetta päivällä (Huittisissa meillä tais olla 23?). Nytkin saa laittaa villapaidan päälle. Telkkariakin kattellessa mulla on villasukat ja välillä toppatakki peittona. Ja öisin vasta kylmä onkin. Lämmin yöpuku ja paksu fleecepeitto niin tarkenee suurin piirtein.

Hih. Pesin vaatteita käsin. Uskokaa tai älkää. Vaihtoehto on kantaa vaatteet tallille (siis Ullan kotiin) pesulle, mut ei jaksa. Pyykkinarullekin mahtuu peräti 3 paitaa ja kahden päivän alusvaatteet kerralla. Eli tarvis sit pestä melkein joka päivä pyykkiä. Hmm.

Käytiin Bn kanssa vielä iltalenkillä eri suunnassa kuin ennen. Löydettiin talli tosta 200m, paikka oli nimeltään Team Events & Factory Adventure Center. Voitte googlata. Alue on aidattu, joten tarvii mennä joku toinen päivä kyselemään mikä paikka se on. Sekä toinen reitti naapuri kylään. Ei se reitti varmaankaan lyhyempi ole, mutta on kapea hiekkatie, johon ei mahdu autoja. Eli varmasti paljonpaljon turvallisempi kuin edellinen reitti. Ja tätä tietä pitkin uskaltaa kulkea myös koiran kanssa. Ja jos vaikka näkis vielä illallakin käyttää sitä, niin ois hyvä.

Opein myös käyttämään DVD-soitinta ja ymmärsin ett se soittaa myös CD:tä. Nyt Lauran äänittämät SUOMI-CD:t soi taukoamatta (toi ”hiljaisuus” biisi on tosi hyvä). Eikä enää tarvi harmitella kun läppärissä ei ole kaiuttimia. Niin, ja yritin kaapata naapurin langatonta verkkoa. Juuri kun olin saamassa yhteyttä, naapuri katkaisi nettinsä. Voisivat ajatella vähän muitakin.

Ahdistus nro 19: Oikeesti kauppaan pääsee vain silloin tällöin Un kyydillä. Lähikauppaan ehtii vain pimeän tultua eikä sieltä jaksa kantaa kovin paljoa. Pitää opetella hamstraamaan.
Ahdistus nro 20: Vapaapäivinä ei ole mitään tekemistä. Pitäisi saada jostain linja-autoaikataulut, niin pääsis kaupunkiin. Ja se netti.
Ahdistus nro 21: Jos noilla mun tossuilla kävelee 8h, ne hiertää rakon peukalo varpaaseen. Eli pakko ottaa toiset kengät tallille, ett saa välillä vaihdettua. 3h kävelyssä ne ei vielä hiertäneet.
Ahdistus nro 22: Olis niin kiva ottaa koira sohvalle kainaloon, mutta U kielsi tai joudun ostamaan heille uuden sohvan.

Lauantai 5.1.2008Tiistai 22.01.2008 15:44

Edelleen eletään Suomen aikaa ja heräiltiin ilman kelloa siinä 7 aikaan. Mentiin koiran kanssa kävellen tallille, matkassa menee joku 60-70min, ei siis taida olla 2km, vaikka U niin väitti. Veikkaisin neljää kilsaa. Mulla sentään on vettä matkalla, mut koiralle ei ole mitään tarjota. Matka olisi puolet lyhyempi jos pääsis moottoritien ali/yli vähän lähempää, nyt pitää kiertää. Moottoritien ali mennään erittäin kapeaa tunnelia, jossa saa pelätä koska joku hullu autoilija ajaa päälle. Noh, kunto kasvaa. U kyllä ehdottelee vähän väliä oman auton ostoa, ei mene jakeluun, ettei mulla ole varaa sellaiseen.

Tallilla kävi paljon asiakkaita, kuuntelin päivän aikana suomen ja espanjan lisäksi, englantia, ruotsia ja italiaa. Englantia ja ruotsia ymmärsin yllättävän hyvin. Ruotsia en kyllä suostunut puhumaan vaan vaihdoin englanniksi. Mutta kohtuullisen hyvin englantia höpöttelin turistien kanssa, en olis uskonut.

Blondi pelkäsi hieman lampaita, mutta päivän mittaan tottui niihin. Koiratkin hyväksyivät Bn laumaansa ilman ongelmia ja B oppi pitämään välimatkan vanhaan rouvaan, joka murahteli sille. Naapurin nuori uros on Bn uus mies eli tarkoittaa sitä ett juoksujen aikaan koira on tiukasti sisätiloissa kotona. Kanit onneksi on häkeissään, mut kanat sai aina välillä kyytiä Bltä. Mutta ei niin paljoa, että pitäisi huolestua, ei se niitä tosissaan kiinni yrittänyt.

Illan tullen muut pukivat pitkähihaisia paitoja ja tuulitakkeja päälle, kun tuli kylmä. Mä pitäydyin t-paidassa ja nautin viileydestä. Kuulemma lämpöön tottuu ja kohta mäkin vedän pitkää paitaa päälle. Epäilen.

Un kanssa puhuttiin netistä. Tarvisin oman kännyliittymän ja sen kautta netin. Mutta kun koskaan ei ehditä kaupunkiin asti ostamaan noita. Un kanssa mentiin vielä illalla ruokakauppaan, kun koko päivän kerroin että multa on vesi loppu. Ekan kerran sanoi, ett ei ehdi. Mut kun tarpeeks kauan sopersin, niin lupas viedä mut kauppaan, jos autan sitä iltaruokinnassa. Mikä tarkoitti siis 9h työpäivää. Ostin 32 litraa vettä. Sillä pitäis pärjätä hetki. Koirakin pääsi sillä kertaa kyydissä, koska U ei muuten olisi ehtinyt kauppaan. Enkä pimeässä todellakaan kävele kotiin mitään polkuja pitkin saati siitä tunnelista. Hmm. Suihkuun ja nukkumaan klo 20.30. Bkaan ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, ett tulisko sekin nukkumaan. Illalla kuulin ihan varmasti, että joku naapuri huusi räksäävälle koiralle ”nyt riittää”. Pitää etsiä se käsiini. Siis naapuri, ei koira.

Ahdistus nro 14: Torsti Torakka ilmaantui suihkun jälkeen.
Ahdistus nro 15: Hevonen voi stressaantua, jos aloittaa harjaamisen oikealta puolelta, kun AINA ON ALOITETTU VASEMMALTA. Elämä on. Niin, ja mun harjojen käyttö järjestyskin on täysin väärä.
Ahdistus nro 16: U ”käskyttää” myös englanniksi ja ruotsiksi. Espanjaksikin yrittää mut se ei mene perille asti. *tuleva kielinero*
Ahdistus nro 17: Kaupasta saa yllätyksiä, jos paketista ei näe läpi.
Ahdistus nro 18: Siestan aikaan olis itellä aikaa käydä kaupassa, niin silloin ne ovat kiinni. (tämän kyllä tiesinkin)

Perjantai 4.1.2008Tiistai 22.01.2008 15:41

Nukutti hyvin 13h, tosin koira herätti muutaman kerran yöllä. Koiran kanssa ollaan Suomen ajassa, joten heräiltiin pirteinä paikallista aikaa jo klo 8. U haki mut tallille, koira jäi siksi aikaa sisäpihalle. U oli just myynyt vanhan autonsa, eikä suostu uusissa kuljettamaan koiraa. Joten kävellään sitten töihin. Tallille piti olla matkaa 2km, mutta tuntui autolla paljon pidemmältä. U näytti oikopolunkin tallille.

Olin joku 3h tallilla, lapoin paskaa tarhoista. Hirveän uteliaita hevoset olivat ja varsat yrittivät kiusata kaatamalla täydet kottarit. Eivät siis onnistuneet kun suomeksi kirosin niille just ennen. Tallilta löytyy siis 2 orivarsaa, 4 tammavarsaa, 3 pikku ponia ja 7 isompaa ponia / hevosta. On tallin hevosia, Un omia hevosia sekä muutama yksityinen. Tallilta löytyy myös lampaita, vuohi, kaneja, jotain hamsterin tapaisia sekä yksi fretti tmv, erilaisia kanoja, hanhia yms.
Oli aika pilvinen päivä, joten en kuollut kuumuuteen. Lentäviä ötököitä ei ole lähes lainkaan. Muutama kärpänen, mutta nekin lähinnä eläinten kimpussa ei ihmisten.

U ei ehtinyt kauppaan, joten illalla lähdin vielä koiran kanssa sinne kävellen, kunnes totesin että tie jota pitkin sinne mennään oli niin kapea, ettei koiran kanssa uskaltanut sitä kävellä. Koira takaisin kotiin ja yksin kauppaan. Ostin sitä vettä ja raahustin sen kanssa kotia kohti. Ehti tulla pimeätä ennen kuin ehdin kotiin takaisin, vähän pelotti sillä kapealla tiellä.

Ahdistus nro 9: kylppärissä hämähäkki pariskunta. Paikallaan oleva Hillevi ja liikkeellä oleva Teuvo. Teuvo tapettu, ettei tule perheenlisäystä. Hillevi piiloutui lavuaarin alle.
Ahdistus nro 10: ulkona sekalaista/likaista/roskaista.
Ahdistus nro 11: Kauppaan 15min kävely aivan liian kapean tien reunaa (valitse sementtiseinämä tai rotko?), pelottavaa.
Ahdistus nro 12: pimeää klo 18.30-8.30, siis 14 tuntia vuorokaudesta.
Ahdistus nro 13: sisiliskot, yksi nimeltään Simo asuu mein sisäpihalla.