IRC-Galleria

Kuori mureni jo melkein kokonaan. Enää muutama pala piti sitä kasassa. Yli puolet kuoresta oli muruina lattialla. Onni ja ilo paistoi meistä kummastakin sen hetken, ne muutamat päivät.
Lopulta, viimeiset kuorenpalat onnistuivat tekemään hetkessä uuden, yhä kovemman ja hyvin umpinaisen kuoren. Tätä kuorta en aio edes yrittää murtaa.
Imit viimeisenkin innon olla täällä. Heitit sen roskiin, välittämättä mistään. Monia kiinnostaisi kai, mitä sä mietit. Mutta kuoresi on niin vahva, ettei mieleesi pääse. Et anna periksi, koska kuori on sanan ''kyllä'' edessä. Kuori suodattaa kaikenmyönteisen.
Minä en anna anteeksi sitä, että päästit sen taas kasvamaan. En unohda sitä viimeistä hetkeä, kun näin kuoresi läpi, raoista, joista kuori oli varissut kokonaan pois. Se on nyt lopullisesti mennyttä, edessä on tulevaisuus. Tulevaisuus, se on ehkä maailman kiinnostavin asia. Mutta myös maailman salatuin asia. Itselläni on kaipaukseen lievitys, ja se tehoaa.

Ehkä et olekkaan niin hirveän paha, miltä yrität näyttää. Kova kuoresi on ehkä säröillyt. Pehmeä ja hvä sisimpäsi paistaa pienistä halkeamista hieman ulospäin. Joskus, tulevaisuudessa, pian voi kuori kasvaa taas umpeen. Voi olla, että menee taas pitkän aikaa, ennen kuin kuori murtuu uudelleen. Yritän sitä rikkoa, muttei siitä välttämättä tule mitään.'
Kuitenkin, aamulla viideltä lähden leville, palailen torstaina. Saa kommentoida, ikävä tulee kumminkin.

Yritätkö sopia vai mitä tarkoitat moisella? En tottele sua niinkuin haluaisit, en välitä susta tarpeeks. Et saa mua manipuloitua taas puolelles, et vaikka auhkailisit. Mulla ei ole mitään menetettävää, joten voin jo elää omaa elämääni. Haluan olla omalla puolellani, en sun. Oot mulle vastustaja, en puolusta sua. Taistelu on ehkä lopussa, mutta ehkä pahin vaihe on vielä tulematta. Tulossa, edessäpäin. Edes sä et voi mua voittaa, en anna periksi. Oot ehkä fyysisesti vahva, mutta henkisesti sorrut helposti. Kätkeydyt kovan kuoren alle. Miks et päästä sitä omaa itseäsi ulos?

VIHAAN SUA. Ylitse muiden. Enemmän kuin muita. Erotut joukosta koska olet niin vihattava. Et siksi, että olsit muka erilainen, ei. Et ole erilainen. Olet samanlainen kuin muut ulkoa. Luulet olevasi niin hirveän viisas, oot kuitenkin aikuinen. Silti et ymmärrä kuinka naurettavaks itses teet.
Kaikki tietää susta jotain. Niistä jostain asioista saan päivittäin kuulla, vain koska luulevat mun sortuvan samaan virheeseen. Joka ikinen päivä. Sun syys, sun elämäs, ei sen mulle pitäis enää kuulua, mutta tuntuu muita liikaa kiinnostavan. Ei ne asiat niillekkään kuulu. Ainakaan tarvis multa kysellä, en mä oo sä.

Kun ykskin tietää, on se jo liikaa. Ei se pysy salassa. Keneen täällä voi enää luottaa?
Ja kuka luotettava jaksaa enää kuunnella? Tai joskus kertoa itekkin jotain.
Mikä mua vaivaa?

Eilinen perjantai voitti viikko sitten olleen perjantain. Nyt tuntuu jo paremmalta. Opin pikkuhiljaa elämään sen ajatuksen kanssa, että ei olla enää väleissä, ja hyvä niin. Hänkin on ymmärtänyt yskän, ja pysyy hiljaa.
Mitä tekisin tänään? kertokaapa se.

Oon menettämässä järkeni. En jaksa enää hermota ja surea kokoaikaa. Koko mun elämä, tarkoitan nyt iloisuuttani on pelkkää kulissia.

Oli harvinaisen mukava viikonloppu .

Pelkään sinua hullun lailla. En ikävöi paljon, mutta pelkään hysteerisesti.
Ehkä annat siihen aihetta hieman?
Eräs viisas ihminen sanoi mulle tänään; ''ikävä, on suuri tunne, henkisesti. Pelko on siitä vain murto-osan kokoinen fyysinen tunne.''
Ehkä se on totta. Mun pitäisi ikävöidä ja antaa pelon mennä ohi. Olit mulle niin läheinen, mutta teit tosi paljon kaikkea väärinkin. Silti välitin susta paljon. EI, nyt en puhu mistään exästä, todellakaan. Puhun minulle läheisestä ihmisestä, jonka menetin. En osaa väistyä pelkoa, ja annan sen lannistaa ikävän.
Lannistettu ikävä ja pelko yhdessä muuttuu minun sisälläni suureksi vihaksi. Okei, olen äkkipikainen ihminen, mutta en voi sille mitään. Toivon etten näkisi sinua vähään aikaan, etten tekisi mitään ajattelemattomuuksia. Kyllä se ikävä, rakkaus, ja läheisyys on jossain mun sisällä, mutta nyt olemme erillään, en tahdo sinua nyt lähelleni, et sinä minua. On parempi vaieta toisistamme, ainakin väliaikaisesti.
En saa unta eilisen, ja kaikki vanhat tekosi ja sanasi muistuu mieleen. Ihan kuin katsoisin diaesitystä sähkötuolissa. Muistan kaikki vastoinkäymiset kanssasi. Parhaiten ei kuitenkaan muistu viimeisin vastoinkäynti, vaan sitä vähän edeltynyt. Sitä en voi unohtaa. Muistan ilmeesi silloin. Ja kasvoni. muistan sen tunteen, kun tunsin kyyneleitä todella paljon kasvoillani.
En vain pysty unohtamaan näitä vanhojakaan tilanteita. Alan pelkäämään taas enemmän ja enemmän. En tahtoisi, mutten voi sille mitään. Näin sne kuuluu olla, en enää jaksa edes yrittää.

Joku minulle tuntematon ihminen tuli kotiimme raivoamaan tänään. Menetin rakastamani ihmisen siinä
samassa. Menetin myös itseluottamukseni kuullessani tuon ihmisen mielipiteen minusta. Menetin osan jäljellä olevasta, vähäisestä elämänilosta mitä minulla enää on.
Haluaisin kiittää tuota ihmistä silti. Haluaisin kiittää tuota tuntematonta, hän soi minulle melkein viisitoista vuotta yhteistä elämää. Nyt elämme henkisesti ja fyysisesti erillään.
Emme pidä enää yhteyttä. Ilmeisesti se on hänestä parempi ratkaisu. Viisaimmat ja nokkelimmat ymmärsivät kuka hän on. Älkää jaksako kauheasti kysellä. En jaksa vastailla paljoa.
voin kertoa, että kukaan ei ole kuollut. Muutamat tunteet ja yksi ihmissuhde on kuollut.