IRC-Galleria

aivan,olen tosiaan tänään istunut koneella tähän mennessä jo kolme tuntia.suurimman osan ajasta ollut galleriassa.näin ei kuulu tapahtua ja näin ei käy usein.ja toinen juttu,toinen kerta tänään,kun päiväkirjaan kirjoitan.alunperin vannoin,etten koskaan tänne kirjoita.saatana.

on perseestä kun on ylimäärästä aikaa,ja liian vähän tekemistä,eikä mitään virikkeitä.oon tottunut tekeen ja meneen,nyt pitää bygiä ihmisiä,jotka tossa vieres pelaa.en oo tottunu tällaseen.ja nyt ottaa jo päähän,haluisin,et voitas lähtee,haluun nukkumaan,oon kumminki viime yön nukkunu vaan muutaman tunnin,ja nekin lattialla...

without love,Hera

mietin tässä,minne päivät on kadonnut.se aika,kun istuttiin konalassa puskassa syömäs jäätelöä ja mansikoita.tai se,kun kevät päivänä oltiin pohjois haagan tarhan varaston katolla,ja aurinko lämmitti.

ei kai ne päivät kadonneetkaan,tai se aika....tuskin ihmisetkään.kaikki vaan muuttuu.liian nopeasti.ihmiset katoaa toisiin ihmisiin,hukkuu yhteiskuntaan,kaikki käsinkosketeltava,konkreettinen, vain poistuu. kaikki kauniit mieli- ja muistikuvat katoaa jonnekin muistin syöveriehin,ettei enään ole varma,onko nähnyt unta,vai muistaako ihan oikeita ja aitoja asioita.

tällaisessa tilanteessa pitäisi läsnä olla sen,jonka kanssa näitä asioita on tehnyt.kukaan muu ei voi muistuttaa selkeämmin tapahtuneen todellisuudesta,ja tuoda muistoja eläväksi.

mutta ehkä näin,ehkä paikalla olo ei ole mahdollista.kaikki muuttuu,mutta ei minkään tai kenenkään pitäisi kokonaan kadota.en ymmärrä.enkä välttämättä edes halua.eniten mietin,miksi ja mihin menit.en tiedä,en osaa vastata itselleni tai muille.mutta silti en hyväksy,että olet lähes kadonnut.

ei tarvitse tietää,kenestä puhun.eräs tietty tietää,jos tän joskus lukee.enkä ole lepakko,vaikka näin naispuoliselle ystävälleni kirjoitankin.

sulle J,
kaikella rakkaudella, Hera.