IRC-Galleria

Herra-Visva

Herra-Visva

( ・д・)/--=≡(((卍

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.03.2008 01:52

Uudet rei'ät korvissa, Sonon lahja viittä vaille valmis (vaatii vielä pari tuntia kiroilua, itkemistä, kärsivällisyyttä, musiikkia ja pyyhekumin käyttöä), en ole miettinyt paskan vertaa mitä laitan keikalle päälle, koska kerrankin: ei kiinnosta (kunhan näytän hyvältä). Minulla ei ole hajuakaan monelta lähdemme veljeni, Senjan (+ mystery friend?) ja Ainin kanssa matkaan.
Tämän paremmin ei keikalle voisi valmistautuakaan.

(lauloin tänään honey dropia suihkussa)

Spook ShowMaanantai 24.03.2008 21:40

Olin eilen niin pirullisen hyvännäköinen, että siitä olisi pitänyt ehdottomasti saada kuva, mutta eipä tullut sitten otettua, vaikka piti!
Peggy diggaili sukkanauhoista ;> ja myös piirustuksesta.
Keikka oli...enemmän kuin täydellinen, tajuttoman hyvä tunnelma, suorastaan hilpeä. Riitti sekä kuunneltavaa että katseltavaa.
Onneksi ehdin vielä junaankin Nakkibitchin kanssa vaikka meinasi vähän ensin tehdä tiukkaa, mutta onnekkaiden asioiden ansiosta ei sitten jouduttukaan juoksemaan henkihieverissä.


[Ei aihetta]Torstai 20.03.2008 00:55

Kokelas nro 099 kokee onnistuneensa odotettua paremmin ruotsin ylioppilaskirjoituksissa.
En olisi koskaan uskonut, että kirjoitan ylppäreissä suosikkibiisistäni aineen :'D kiitos ytl:lle hyvästä tehtävänannosta, vaikka yritittekin hämätä minua "låt" sanalla, tajusin mitä se tarkoittaa.

[Ei aihetta]Perjantai 14.03.2008 19:08

Sweeney Todd med tomoya
(onneks tiet ei oo jäässä ja mulla on ilmaislippu)

[Ei aihetta]Keskiviikko 12.03.2008 22:50

Voi nyt, käänsin ihan innoissani tota ficciä pyynnöstä suomeksi, no ei perkele, kesken kaiken wordi lagasi ja meni kiinni! Sitten kirosin ja pirusti, olin kääntänyt jo 6 sivua -.-;;; aattelin, et nyt meni uusiks, sit avasin sen ja ei se poistanutkaan niitä :DDDD vaan oli melkein kaikki tallella, vaan puol sivua läks hohhoh!

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.03.2008 13:58

Tänään olen laiska ja huono ihminen ja pidän ensimmäisen vapaapäivän lukemisesta tyyliin kahteen viikkoon o/
Saan tästä hirveitä itsetunnon tuskia -.-; mutta pakko olla hetki lukematta kirjoja, kun päätä alkaa särkemään ja mieli on ihan sekaisin...eilinen 8 tunnin lukuputki oli hieman liikaa ylioppimista mun aivoille...en mä nyt parin vapaapäivän vuoksi reputa...ja kun selviän tästä aivojen jomotuksesta luen taas iteltäni tajun kankaalle :----D

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.03.2008 00:25

Yyyy~ etsin viattomasti kehityspsykologisia teoriajuttuja netistä...tietenkin mun tuurilla avaan jonkun käsittämättömän gaypornlinkin...taisi kuulua johonkin häiriöön Freudin kehitysteorian anaalisesta vaiheesta, joka ei olekaan muuttunut falliseksi....

(eikä ollut edes söpöjä poikia...)

[Ei aihetta]Perjantai 22.02.2008 21:53

asphyxiation

[Ei aihetta]Tiistai 12.02.2008 19:32

myspacen blogit lagaa jo toista päivää @___@ tuun hulluksi...haluan kirjottaa omaani, haluan lukea kaverin, haluan lukea mitä loput girun pojat tykkäs keikasta...alkais nyt jo toimiin...hetken meinasin jo kirjottaa sinne blogiin, että ottaa suuresti päähän kun ei toimi, mut en voi ees sitä tehdä!

yhyy oon järkeväMaanantai 11.02.2008 01:08

Jos saat sadasta alle 10, olet nössö.
Jos saat alle 20, olet tylsä.
Jos saat 20-40, rohkeutta!
Jos saat 40-50, olet järkevä.
Jos saat 50-60, olet teini.
Jos saat 60-80, olet pahis.
Jos saat 80-90, rauhotu!
Jos saat yli 90, olet nuorisorikollinen.

Maistanut tupakkaa
Polttanut vakituisesti
Pöllinyt yli vitosen edestä
Pöllinyt yli satasen edestä
Lintsannut koulusta
Haukkunut opettajia selän takana
Haukkunut opettajia päin naamaa
Väärentänyt nimikirjoituksen
Ollut jälki-istunnossa
Ollut yli kuudessa jälki-istunnossa

4/10

Juonut alkoholia
Juhlinut juhannusta yllämainitulla tavalla
...tai uutta vuotta
Varastanut rahaa
Ollut opettajan puhuttelussa
Ollut rehtorin puhuttelussa
Rikkonut koulun sääntöjä rangaistukseen asti
Soittanut pilapuheluita
Saanut rikosrekisterin
Ansaitsisin rikosrekisterin

4/10

Pettänyt tyttö-/poikaystävääsi
Tullut petetyksi
Kuunnellut heviä
Häiriköinyt suurta tapahtumaa
Päässyt rikkeilläsi lööppeihin
Lukenut salaa jonkun viestejä
Lukenut salaa jonkun päiväkirjaa
Käynyt pornosivuilla
Heittänyt ihmistä kivellä
Uhannut jotain puukolla

2/10

Levittänyt juorua
Pukeutunut mustaan
Valehdellut vanhemmillesi
Katsonut tv:stä/elokuvista jotain salaa jota et saisi
Katsonut alaikäisenä K15 elokuvia
Katsonut alaikäisenä K18 elokuvia
Leikkinyt sytkärillä
Sytyttänyt tahallisesti tulipalon
Harrastanut nettiseksiä
Raiskannut

5/10

Rikkonut lakia
Rikkonut koulun sääntöjä
Joutunut tarkkikselle
Kävellyt päin punaisia
Meikannut
Leikellyt hiuksiasi ilman lupaa
Yrittänyt/tehnyt lävistystä ilman lupaa
Kuunnellut musiikkia lähes korvien räjähtämispisteisellä volyymillä
Tappanut
Ampunut tahallisesti

5/10

Puukottanut
Soittanut seksilinjalle
Matkustanut jäniksenä
Liftannut tuntemattomille
Ollut käyttämättä kypärää
Käynyt salaa perheen viina/viini/ym. pulloilla
Pihistänyt joltain karkkia huomaamatta
Oksentanut alkoholin vuoksi
Syönyt tupakan sisukset että tulisit kipeäksi
Saiko yllämainittu asia sinut innostumaan?

3/10

Ollut häirikkö
Haahuillut kaupungilla ilman kunnon syytä
Lyönyt jonkun silmän mustaksi
Lähettänyt pilakirjeitä
Valehdellut ikäsi
Joutunut poliisikuulusteluun
Katsonut pornoa
Käyttänyt bikineitä
Laittanut herutuskuvia
Kuvannut tiettyjä elimiäsi

3/10

Etsinyt netistä seurustelukumppania
Tanssinut rocktansseja
Koputellut oviin ja häipynyt paikalta
Huudellut rivoja ohikulkijoille
Floodannut
Stripannut
Ärsyttänyt tositarkoituksella
Saanut kuulla olevani huora/lutka/pissis ym.
Piirtänyt pervoja
Puhunut pervoja

2/10

Ollut opettajan silmätikku
Kiroillut
Haukkunut jotain päin naamaa
Piirtänyt graffitteja
Sanonut opettajalle suoraan mielipiteesi hänestä
Haukkunut opettajaa niin, että tämä on sattunut kuulemaan
Hulissut tunneilla
Puhunut pahaa selän takana
Saanut jonkun itkemään
Kokeillut spiritismiä

8/10

Piirrellyt pienenä salaa seinille
"Parturoinut" kaveriasi
Vilautellut
Rikkonut jotain tarkoituksella
Heittänyt jotain jollakin
Lyönyt
Repinyt jotain hiuksista
Piilottanut joltain jotakin
Lukenut kauhukirjoja
Mennyt salaa jonnekin

5/10

41