Jos Kaisa lukee tämän olen iloinen. Laitoin myös riisiin 9/25/2006, 23:55.
Tähän aikaan...
Aina tähän aikaan vuodesta kotini alkaa täyttyä hämähäkeistä, niitä tulvi ovista ja ikkunoista. Ne peittävät seinät, lattian, huonekalut ja katon.
Siinä vaiheessa minä lähden kävelemään ratakiskoille juuttikangassäkin kanssa.
Kävelen päämäärättömästi pitkin ratakiskoja kuten aina. Kuulen sihinää takaani, juna saapuu auringonlaskusta ja ajaa kolisten ohitseni. Hymyilen itsekseni ja poimin kellastuneen lehden.
Pudotan lehden kiskoille ja jatkan kävelyäni. Kunnes tulee tunne palata takaisin.
Kävelen eripuolella ratakiskoja. Vastaan kävelee nainen juuttikangassäkin kanssa. Murahdan harmistuneena mutta löydän silti itseni hänen kanssaan aseman ravintolasta.
Emme puhu tai syö paljoa, ainoastaan edesmenneistä henkilöistä ja kalkkunaa. Laskun jälkeen koittaa vihdoin lähtö.
Läheinen motelli saa tarjoaa meille miellyttävän yön.
Seuraava aamu onkin eilinen.
Lähdin kävelemään yksinäni ratakiskoille auringon noustessa. Hänen hengityksensä tuoksui vanhalta maakellarilta ja hän poltti maissipiippua. Tällä kertaa tiesin minne minun pitäisi mennä. Vaihteen läheltä löysin kuolleen vauvan. Asettelin sen juuttikangassäkkiin ja palasin kotiin.
Hämähäkit söivät vauvan ja lähtivät. Kaikki olivat jälleen tyytyväisiä.
Je, se oli siinä vanha kuin kärpässieni mutta edelleen yhtä hauska. Ja kuten Lachesis sanoi: "Vauvoja kuolee, joskus joku voi ne jopa syödä".
Finire.
