IRC-Galleria

Minulla on koira, saksanpaimenkoira.
Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen se
tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä ihan
lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat lenkkeilijät
poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen. Kuraiset tassunjäljet
rintapielessä ja naama nuoltuna. Haluavat tavata toistekin. Moni on
huutanut: te kuulette minusta vielä!? Mukavaa sakkia.

Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kapulan
heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin. Poliisit toivat koiran
illalla kotiin. Minä sanoin, että ei olis tarvinnut. Luulivat että lasken
leikkiä.

Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille
lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?

Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on
tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä
välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.
Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä.
Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä tassua
kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni horroksessa.
Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut huumekoiraksi.

Sakemannit ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä
nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.

Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Parilla tonnilla saa hyvät
paperit omaavan saksanpaimenen. Remonttiin menee kymppitonnin verran ja ruokaan
viitisenkymppiä kuussa. Meillä lisäkustannuksia aiheutti turvahäkin
ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko perheelle.

Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on
tärkeässä asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu
oikein: saksanpaimenkoirat ovat loistavia johtajia. Lenkkikaverihan minun piti
siitä itselleni kasvattaa. Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä köyttä tosi hienosti. Eri suuntiin.
Koiran kanssa juokseminen vaatii vahvoja
olkapäitä.