IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[-annica-]:lta vein :)Keskiviikko 17.01.2007 07:37



http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/


Salla syntyi maailmaan eräänä pilvisenä aamupäivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli kadehdittu ja he söivät suuria määriä. Koulussa hän ei osannut mitään, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen hampaistaan.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ihastuttamaan leikkiviemäröintijärjestelmät, niinpä elannonansaitsemiskeinoksi tuli finnit.

Salla kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin ystävälliseksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä vaaleanruskeat silmät.
Päättyneistä suhteista huolimatta hän oli suuresti rakastettava. Lempiruokaansa vihanneskeittoa hän sai työskennellen vonkaajana.

Salla tupakoi ja käyttää nuuskaa ollessaan raveissa. Alkoholia hän juo raitiovaunussa.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa ei uskaltanut mennä naimisiin.

Sen pituinen se.


{lopettaisit sen nuuskan käytön x) x) x) }

AAVE!Perjantai 29.12.2006 14:19

Istun kaikessa rauhassa tässä tietokoneen ääressä ja yhtäkkiä pihan läpi juoksi just samanlainen koira kun meidän ihana siperian husky nasse oli ... Tuliko nasse takasin?!?! se loikki tuosta pihan läpi ja meni pois.. Vähän aikaa sitä piti oikeen miettiä et mikä se oli.
Tuli ikävä rakkaita haukkuja :´( HCsuperstar

HERRANENAIKA!Maanantai 16.10.2006 03:10

voi tsiisus mikä olo oli taas aamulla!!!!!

kuuluipa taas ne legendaariset sanat: "mä en juo enään koskaan!!"..Ei sitä kukaan uskonu x)

Aamulla kyllä meinasin että hyppäänkö alas parvekkeelta vai mitä teen... Onneksi en kuitenkaan ollut ainut:D
Kiinalaisessakin oli tänään tavattavissa mielenkiintosta sakkia, kun käytiin rapulaamme kiskomassa hyvää ruokaa, taisipa siellä Kirsikin vilahtaa jossain välissä :)
Minulla tosin jäi aika paljon syömättä kun oli "aika" huono olo x)

Mutta nyt kun elämä jälleen voittaa (pitkien päiväunien jälkeen) voin rauhassa painella suihkun kautta nukkumaan..

PIIS PRODER!!

ps. älkää ihmiset juoko valkkaria ja kossua ja kaljaa ja tequilaa sekasin :D:D

EIIIH!Torstai 12.10.2006 02:30

istuin vaikka kuin kauan kaikessa rauhassa ja surffaili internetin ihmeellisessä maailmassa ku se iski tajuntaa.......

KUUNTELIN ANTTI TUISKUA!!!

WHY?!?!WHY?!?!?
olo on ku raiskatulla... korvien pesuun jouta...
ja biisit lähtee koneelta nytten!


YYYYYYYHHHHHHHHH!!!!!!!.....

Inhokki-kirjaTorstai 05.10.2006 15:19


Tämä on inhokki -ystävänikirja. Täytä ja haasta ystävät mukaan!

1. Nimi ja syntymäaika minuutin tarkkuudella?
Salla 2.11.1986 (kellonaika lisätään myöhemmin)

2. Inhottavin kuukausi?
kyllä se tuossa alkuvuodesta on, tammi-helmikuu

3. Mitä itsestäsi kuulemaa lempinimeä inhoat eniten?
ööö... ei mulla taida olla sellaista

4. Kamalin ihmisen etunimi?
Auvo

5. Inhottavin viikonpäivä?
tiistai on tosi kamala!

6. Kauppa, jota välttelet viimeiseen asti?
ömmm.. ei tuu mieleen

7. Kamalin ammatti?
jätevesiauton kuljettaja

8. Inhoamasi kukka?
ei kukkia voi inhota ^^

9. Kauhea kaupunki?
Oulainen :D:D

10. Kamalin paikka missä olet lomaillut?
norjan puolella joku surkea lomakylä. En muista missä se oli

11. Juoma jota et kaada kurkustasi alas (ei alkoholijuoma)?
tyrnimehu

12. Rumin automerkki?
ooo...lamporkiini se varmaan on

13. Kamalin kieli maailmassa?
tanska kyllä kuulostaa ihan oksentamiselta

14. Eniten inhoamasi ruoka?
limppikeitto ja rössypotut

15. Vaate, jota inhoat?
oloasu x) (tietynlaiset)

16. Kahvimerkki, joka maistuu kauhealta?
hyvä ostos-kahvi EHDOTTOMASTI!

17. Karkki jota karttelet?
sitkeät salmiakit

18. Tylsin ja huonoin elokuva?
en muista mikä se oli mutta nukuin makeasti kooooko elokuvan ajan

19. Inhoamasi värisävy?
tykkään aikalailla kaikista väreistä jos ne on oikeassa paikassa

20. Vuoden tylsin päivä?
jouluaaton aatto

21. TV-persoona jota inhoat?
ne tv-pelien juontajat

22. Huonoin TV-ohjelma?
benner & benner

23. Huonoin kuulemasi biisi?
niitä on mooooonta!

24. Inhoamasi artisti/bändi?
ei voi sanoa yhtä

25. Tylsin lukemasi kirja?
hucleperry finnin seikkailut (en lukenu läheskään loppuun)

26. Inhoamasi haju?
mätä peruna <-- I feel your pain man!

27. Kamalin vuodenaika?
talvella ei oo kivaa!

28. Ravintola, jossa olet saanut huonointa palvelua?
Taitaa olla Sun, oulaisissa

29. Vihaamasi urheilulaji?
aikalailla kaikki, jalkapallo on ehkä ylitse muiden

30. Inhottavin kouluaine peruskouluaikoina?
matikka/fysiikka/kemia

31. Eläin jota inhoat?
ampiainen

32. Inhottavin luonteenpiirre kanssaihmisessä?
valehtelu

33. Rumin sana maailmassa?
tuhero

34. Huonoin Lehti?!
maaseudun tulevaisuus

35. Kulkuneuvo jota inhoat?
linja-auto, silti käytän sitä melkein päivittäin x)

36. Harrastus johon sinua ei saisi mukaan?
laulaminen

37. Kamalin alkoholijuoma?
JALLU!

38. Inhottavin pizzatäyte?
jalapenot ja katkaravut

39. Kauhein työpaikka jossa olet ollut?
no näistä huimasta kahdesta kiistaton voittaja on kyllä RAISIO!! x)

40. Jos saisit poistaa yhden inhottavan ihmisen maapallolta?
en mainitse nimiä :D:D


Haastan : sindel_ , tiuhti-- , mimi_s

OraakkeliTiistai 19.09.2006 23:52

Kirjoita kahdeksan kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA kuka on? Lopuksi kysy oraakkelilta mitä mieltä hän on sinusta ? Haasta 3 ystävääsi.
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php



1. Suvi ->Yläasteen matikanopettajasi.
2. Henna ->Pakkasenpurema lappalainen, mutta näethän myös tilanteen koomisen puolen?
3. Tuija ->Turkkilainen kokki.
4. Satu ->Se nätti tyttö Anttilan alusvaatemainoksesta.
5. Sini ->Eräs joka pitää sinusta.
6. Pasi ->Sihteeri.
7. Tsuikki ->En minä nyt sentään kaikkea tiedä!!!
8. Jani ->Rikas pop-tähti xD xD xD

Sinä kysyit:
Mitä mieltä olet minusta?

Oraakkeli vastasi:
Mieti mitä sanot, oot erityistarkkailussa. Pitäiskö vaihtaa tyyliä?

Haastan: Sindel_ , Gia86 , mimi_s

Paras kuvaPerjantai 21.07.2006 18:51




Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten.

Dublin (Irlanti) 6.6-12.6.2006Perjantai 09.06.2006 16:23

Täällä ollaan Dublinissa.
Odottelen Pasia et pääsis kaupunkiin shoppailemaan ja katselemaan maisemia, taidetaan me pariin pubiinkin eksyä. The Bad Ass Caféssa haluaisin käydä, mutta se taitaa olla liian tyyris paikka minun budjetille:) olen tullut tänne tiistaina, joskus sillon puol kuuden aikaan koe laskeutui Dublinin lentokentälle.
Kuvia olen ottanut jo jonkun verran ja lisää on tulossa:) Sunnuntaina mennään käymään vuorilla jos sää suosii, oli kuulemma luvannit sadetta mutta jos ei sada niin hypätään linja-autoon ja lähdetään kohti vuoria:D
Eilinen meni vain täällä kämpillä löhöillessä. Piti kerätä energiaa tätä päivää varten XD
Maanantaina täytyy lähteä pois:( Ihana kaupunki on ja suosittelen kyllä tätä matkakohteena. mutta ei kai tässä muuta kerrottavaa ainakaan toistaiseksi ole..
Ei muutakun nauttimaan loppulomasta:D:D

[Ei aihetta]Perjantai 19.05.2006 14:09

"Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan. Lopuksi haasta neljä kaveriasi tekemään saman."




1. Mikä minun nimeni on?
Kati

2. Missä asun?
Lääkärissä

3. Mikä olen?
Ainoa kysymys johon en voi vastata?

4. Millainen olen?
Mä en tiedä miten kauan mä vastailen sulle vielä, mutta voit sä vielä kysyä. Sulle ei oo niin kamalan miellyttävää vastata.


5. Kuka olen?
Olet yksi ihminen täällä suurella maapallolla


6. Miltä näytän?
Tunkkaiselta.

7. Miltä tunnun?
Kitkerältä.

8. Miltä maistun?
Kissalta.

9. Miltä tuoksun?
Rakkaudelta.

10. Missä minun kuuluisi olla?
Nokialla.

11. Mikä minun kuuluisi olla?
Tää on vähän toisarvoinen asia, eikö sulla ole tärkeämpiä asioita mielessä?



12. Mistä minut löytää?
K-kaupan kassajonosta.

13. Miten minut tavoittaa?
Mikään ei muutu, olen tylsistynyt tähän.

14. Ikäni?
Minä olen ollut aina olemassa. Mutta kun roomalaiset rikkoivat temppelini, tein hanttihommia kunnes avasin netissä tämän palvelun 1.7.2000. Hulluja nuo roomalaiset *tok tok*.


15. Sukupuoleni?
Right..

16. Kuka on minulle tärkein?
Alma.

ja haaste menee gia86:lle, sindel_:lle, mimi_s:lle ja jemilai:lle

[Ei aihetta]Tiistai 28.02.2006 20:22


Tehtävänanto: Täytän ja haastan seuraavat 5 henkilöä täyttämään tämän.

ENSIMMÄINEN...

1. paras ystävä: varmaan...ömmm...oisko sini, jos serkut lasketaan
2. suudelma: ei voi muistaa.
3. lemmikki: Kissa.
4. rakkaus: Taitaa tottapuhuen nytte olla menosa:D
5. harrastus: Oli varmaan kuoro

KOSKA VIIMEKSI...

1. Poltit tupakan: nooh.. ei kai siitä kovin montaa tuntia viel oo
2. Joit alkoholia: Sunnuntaina join yhen oluen
3. Ajoit autolla: öhh.. ei passaa tunnustaa mitään ku ei oo korttia
4. Soitit: soitin samille tos joku aika sitte
5. Nauroit: No tosa äsköttäin hennalle nauroin
6. Kuuntelit musiikkia: nyt kuuntelen (Michael Jackson - Say Say Say)
7. Itkit: Hmm.. ei siitä oo kovin kauan ku sain märykohtauksen

OLETKO KOSKAAN...

1. deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi?: en oo tainnu..
2. ollut pidätettynä? Hmm.. No ei ne laittanu käsirautoja ^_^
3. uinut alastomana? olen tietenki!
4. ollut TV:ssä? Ooon.. viimeksi ku oli materiaalia Tampereen Taitajakisoista:D
5. Harkinnut itsemurhaa? ööö.. en varmaan koskaan oo tosissaan.
6. suudellut jotakuta ja katunut sitä? Kysy vaan kuinka monesti
7. Pelännyt: Pelkään aina ja kaikkea ja kaikkia

TÄLLÄ HETKELLÄ...

1. Mitä uraa harkitset? No ei mulla oo viel selvillä mikä oikeesti haluan olla
2. paras ystäväsi? Kaikki mun ystävät on ihan parhaita..!
3. sinulla on päälläsi? toppi ja verkkarit:D Tyylikkyyden riemuvoitto

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...

1. Aamulla piti saaha näkkäriä ja vissyä
2. Menin jopa kouluun asti (jaksoi justiis raahautua)
3. Hörppäsin kahvia aamulla siinä puol 10 aikoihin, ja oli hyvvää.
4. Kävin hennallaki kahvilla tänään, ja hengasin siellä vähä aikaa
5. Tulin kotia ja istahin konneelle.. (ei kauheen tapahtumarikas päivä)

huastettaampa vaikka sitte seuraavat :

gia86
mimi_s
Tiuhti--
satua1984
Jemilai
- Vanhemmat »