IRC-Galleria

Tää pistää miettimään jokaisen
vaikka oisit pitkäl, sieltki tän oikaiset
ei kukaan mahtanu mitään
mut tän kautta oon taas kasvanu lisää.

Mä revin haavat auki, vuodatan verta niist,
Mä puhun draamoista, en osaa pelkää niit.
Ku katon silmii niit, ne kattoo mua kans,
Ku laskin mun nyrkit, mun äiti sillon huokas.
Se oli helppo tunne lopetin väännön,
Nyt mua vähän hävettää ku meno oli päätöntä.

Mut en jaksa välittää siit tänään - pikkujuttuihin puuttuu
En jaksa tilittää vaik mä nään - et asioiden pitäs muuttuu
En jaksa pillittää ees vähän, - tai paikalleen juuttuu
"mul on paljon vihaa joillekin, mut tänään en jaksa suuttuu"

On paljon mielessä, mut kaikkeen turtuu
Moni juttu pielessä, just nyt en jaksa suuttuu.

Jöööö äää LUOVISTA PÄIVÄÄ.

Mä katson silmiin enkä pistä ovee lukkoon
Lähteminen hyvää, palaaminen parempaa
Ei pienelle päälle raskasmetallia pahempaa
Ikkunaruudussa oon laskemassa aamuja
Puhallan puupilliin ja pusken pakoon kaasuja
Metros hiljaa, eläköön sana vapaa
Huudan metsän reunal, koska tiedän mitä takan.

Et meihin tää maailma pysty ei
Aina jotain vailla mut ihan okei
Ja elämä jatkuu.

Mun mielestä on lähtökohtasesti perseestä
Et mun pitäis elää vittu kiiltokuvien keskellä
Jos mul on jotain sanottavaa, sanon se ääneen
En sylje verta sun kiiltokuvies päälle
Mut vittu sun ahdistus, sillei oo mitään mittareit
Oot vaan vähän jäljessä, skarppaa pikkasen hei
Ja ku frendis delaa, vedettyään kivasti pirii
Sä vedät nätillä fontilla nimii niiden hautakiviin
Mikä siinä on, ku et nää itse sitä
Et välillä tää on paskaa, ei ku glitteriä, glitteriä

Kokaiinia mainostoimistoissa
Kivasti elää poika, haavemaailmoissa
Sä tarvit sen tiputtavan todellisuuden
Eksy mun kantapaikkaan, niin tuut kohtaan sen

Näitä pienii perkeleitä vaanii päissä
ja välil meno lähti käsistä ku faanin häissä.
Silloin mä huusin,liikuin ja riehuin.
Kukaa ei vaa tajunnu et mun pään sisäl kiehu.
Aika ajoin ehkä pari astet liikaaki,
se oli viinast kii,sen oon tienny pitkää.
Silti kohtaukset paheni joka toistol,
lopult istuin huoneen nurkassa ku Mr. Oitzo.
Siin meni jalat, nyt ei toimi kädetkää,
pelkäsin joka hetki et mun sydän pettää.
Se hetkeks pienen elämäni särki,
valittavana oli kori kossuu tai järki.
Valkkasin järjen, varmaan monille tuttuu,
vaik tippa ei tapa niin ämpäriin voi hukkuu.
Lähtö voi ollakkii senttilitrassa tai sentissä,
mut ajatus kuolemasta pitikii mut hengissä.
Vaihdoin tapoi, jos oisin suoraan kulkenu,
oisin salee puolesvuodes ollu suljetul.
Nyt asettanu elämäni hopeiselle tarjottimelle ja sanon kohtalotovereille,
vaik nykyään sekoaminen on muotia,
älkää nojautuko luotiin,oon nähny pohjani.


Entistä vahvempi, sinnikäs veri, virtaa mun suonis, en anna periks
Eikä pysty nää demonit mua selättää enkä aijo niitä peläten elää tääl

Pieni poika jättimäisen vuoren juurel,
ihmettelee miten kaikki näyttää niin suurelt.
Ihmettelee millaset ois näkymät sen päältä,
näyttäskö kaikki huoletki sielt pienemmältä.
Niin mont kertaa vaan sekoillu illast toiseen.
Seuraavat päivät poukkoillu mielentilast toiseen.
Kaksonen, yleensä iloinen ja avoin
ja koitan ottaa läheiset huomioon kaikin tavoin.
Ja kaikin tavoin koitan peittää pimeen puolen,
välil on ku jedi tahtomattaan pimeel puolel.
Siel huimaa, kaikki kaatuu ympäriltä
ja pääs pyörii edelleen vaik suljen mun silmät.
Siel mun sydän ammottaa tyhjyyttään
enkä käsitä sitä miten ne ei välitä yhtään
ja se pelotti eniten mut teki hyvää myöntää et olin ite mun pahin vihollinen.


Ja ongelmii ei voi paeta maailman ääriin,
ite voit paeta dokaamal mielin määrin
ja voi viedä mukanaan sutkin se putki
ku viina vie kaiken, piru perii loputkin
ja jos vaan jatkaa ja jatkaa alaspäin
niin on mahdotont enää matkata takaspäin.
Onneks mukan ollu paljon rakkaut ja tukee
ja jengii joka osas mun ajatuksii lukee.
Nyt riekalein kuteet ja kantapäät verillä,
läpi tuulen ja tuiskun nyt vihdoinkin peril.
Tää on se paikka mis mä pystyn ottaa rauhas,
sade on ohi pystyn vihdoinkin näkee kauas.