IRC-Galleria

Hyzteria

Hyzteria

Muokkaan tilaani
Siivosin pöytälaatikkoa ja löysin keskeneräisen onnellisuuslistan, jota teimme joskus hyvän ystäväni kanssa vuosia sitten asuessamme (alaikäisinä) Kalevan paskakämpässä. Ja minä kun luulin sen olevan onnetonta aikakautta.

"Tee. Se kun on ostanut uuden pussin teetä ja haistaa sitä ensimmäistä kertaa. Teen ensimaistajaiset. Kun keittää vieraille teetä ja teetä kehutaan. Kun kuuma kuppi lämmittää käsiä ja teen lämpö leviää sisältäpäin. Kun valuttaa hunajan hitaasti teehen, niin että näkee sen sulavan matkalla pohjaan. Aamun ensimmäinen teekupillinen. Teen arpominen. Teetrivialla päteminen. Kun joku muukin rakastaa teetä. Kahvilat, joissa on hyvä teevalikoima. Se, että tee on kahvia halvempaa mutta silti niin paljon paremman makuista. Teenjuonnin kiireettömyys. Munakellot, varsinkin kananmuotoiset, varsinkin Kata. Se kun juo teetä jossain, missä muilla ei tulisi mieleenkään juoda. Se kun Päiväsaari pitää filosofian kaksoistunnilla tauon, jolla voi käydä hakemassa kupin teetä. Se kun ihmiset ihastelevat isoa ja kaunista teemukiani. Teepannut, eritoten vanhat, eritoten keltaiset joissa on vihreitä kukkia. Se kun tee loppuu ja saa ostaa uuden ja säästää vanhan pussin.

Villasukat. Se kun voi kävellä villasukat jalassa koulun käytävillä, töpsötellä, hiihtää, ottaa vauhtia ja liukua. Se kun on hienot/kauniit villasukat ja joku kehuu niitä. Se kun ottaa patterilta lämpimät villasukat ja laittaa ne jalkaan (ja tumput kanssa). Se kun villasukat jalassa näyttää paljon söpömmältä. Se kun epäonnistuu piiloutumisessa, koska punaiset villasukat vilkkuu. Se kun villasukat ovat täydellisen sopivat. Se, että TYK on villasukkakoulu.

Kämppä. Keittiön 40-luvun sivustavedettävät kaapit (siis ne ovet on). Se kun on siivonnut ja tiskannut ja kaikki on siistiä. Se, että ei ole väliovea. Se, että asuu ensimmäisessä kerroksessa. Se, että naapurit ei tee valitusta vaikka äänieristys on huono. Se kun neuvoo kaverin kämpille ja saa sanoa, että se on se mintunvihreä talo. Se kun jää kavereita yökylään. Automatto keittiön lattialla. Ruotsinkieliset jääkaappimagneetit, joista voi tehdä lauseita. Jääkaapin sisustus, eritoten Omppu. Leivänpaahdin, joka ei pelästytä kun leipä pomppaa. Jääkaappi, joka juttelee, avautuu ja ottaa kantaa asoihin. Se kun näkee postinjakajan ovisilmästä. Intialaiset naapurit rappukäytävässä. Se kun kaverit heittää lumipallolla tai pikkukivillä ikkunaan, jotta pääsisivät sisään. Se kun kärpäsiä on jäänyt paljon ansaan. Se kun kärpäset räpiköivät olutansassa. Se, että vessan ovessa ei ole lukkoa ja kun menee vessaan, pitää huutaa 'vessa on varattu!'. Se kun Alenius rikkoi vessanoven lukon ja jäi ansaan. Se, että keittiössä ei ole pöytää ja ruoka pitää syödä lattialla. Pilvin postikorttiovi ja Sallan ovi. Sarjakuvat kaikkialla. Youth Against Drugs -juliste ja tupakka-askivaroituskokoelma. Se kun on ollut juhlat ja pulloja on kaikkialla. Se kun kaikkialle on lyhyt matka. Kalevankirkon sunnuntaikellot. Se kun viestivihossa on viesti. Se kun lakaisee lattian ja hiekkaa tulee ihan hirmuinen kasa. Kasvi. Muutkin kasvit joissa on edelleen vähän vihreää vaikka Markus sanoo että ne ovat jo kuolleet. Se kun saa mennä milloin haluaa ja tulla sitten kun tulee, eikä kukaan kiellä. Se, että joku kuitenkin huolestuu."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.