IRC-Galleria

kiitos (:Torstai 04.02.2010 16:45

Joku tosi ihana ihminen vois ostaa mulle uuden hammaskorun, en tykkää yhtää enää tästä mun entisestä!!

Keskiviikko 03.02.2010 19:22

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.
Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?
Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.
En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.
Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.
Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.
Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.
Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.
Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.
Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.
Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.
Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.
Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.
'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.
Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!
Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.
Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.
Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.
Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!
JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'
Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät
Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.
Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

Valitse MERI!Tiistai 02.02.2010 20:04

jos olet menossa ottamaan lävistyksen tai tatuoinnin niin kannattaa se meri ottaa mukaa, niiin se voutilainen!! :D Menin ottamaan napakorun(vihdoin) niiin meri kyseli koko aja et jännittääkö, sit olin sillee et eeei? :D sit se alhaalla sano mulle,että " mä tärisen,mua pelottaa. en pysty kattoo!!" ja se sit loppujen lopuks puristi mun kättä enkä mä sen :D

sweet sixteenTiistai 02.02.2010 18:12

ähähähähhää, sori jätkät, täällä on tosi kovat bileet ilman teitä, eli missasitte vuosisadan pileet. siis on kuule norsua ja löytyy lentokonetta ja ja ja sitte tulen nielijöitä ja sellasia akropaatteja sun muita vempeleitä ! ja täällä on niinku mä ja meri ja meri ja mä, eli on parhaat bailut missä oon ikinä ollu ! :)
psps. meri on ihan hirrrmu ihana ja kiva ja paras<3
SYDÄMMELLÄ : ILONA 6 V

nauroinMaanantai 01.02.2010 02:18

vai että mun jalka pitää amputoida, mielenkiintoista :D

One day!Maanantai 01.02.2010 02:02

niiin se aika vaan menee... mutta sit kans juhlitaa!!!

jess!Lauantai 30.01.2010 21:24

Löysin ihanan laudan,siteet ja kypärän. sit löysin myös tanssi puvun,-ja shortsit (: kaikki nauro,kun kävin vaa urheiluliikkeissä ja jalkapaketissa :D

Helsinkiin -->Perjantai 29.01.2010 15:44

byebye!

[Ei aihetta]Perjantai 29.01.2010 01:28

Tonight I wanna see it in your eyes
Feel the magic
There's something that drives me wild
And tonight we're gonna make it all come true
'Cause boy, you were made for me

And boy I was made for you

[Ei aihetta]Torstai 28.01.2010 22:07

Ilona: uuu what you say?
Iida: uu i don't shave my leggs!!