Onpahas taas ilta. Nukkunut eilisillan ja -yön aiheuttamaa väsymystä pois melkein koko päivän. Huomaa, että pikku hiljaa on suukin jo tottunut tuohon koruun. Onhan se vähän vielä turvoksissa ja kudosnestettä tulee - normaalia - mutta ei sitä enää huomaa puhuessa, syödessä yms. Pari kertaa säikähtänytkin, että onko koru tippunut, kun ei ole tuntenut sitä. :D
Ja taas on ollut aikaa miettiä syntyjä ja syviä. On kaksi henkilöä, joita saan enemmän ja vähemmän kiittää mun silmien avaamisesta. Osaa katsoa asioita erillä lailla ja eri näkökulmista kuin ennen. Huomaa, että on muuttunut parempaan suuntaan ja on siitä ylpeä. Siitä on jopa hyvä olo. Koulu ja tämä koru teki mulle paljon. Mä tiedän, että mä olen oikealla polulla nyt vaikka olen kääntynytkin vääristä risteyksistä. Ei tule olemaan helppoa, tiedän sen. Kuitenkin vanha minä pyrkii niin kovin ottamaan vallan, mutta EI. En anna sen enää tapahtua... Kiitos teille valituille