IRC-Galleria

I'm ready to start
my war.
I'm bitter enough
to bring,
bring you down.

Hate comes before remorse.
I'm gonna haunt you down.
Your soul is meaningless
and I'm mercyless.

You signed your destiny.
You're doomed to fall.
You can't see or hear
never - for once and for all.

Hate comes before remorse.
I'm gonna haunt you down.
Your soul is meaningless
and I'm mercyless.

Neal down before me.
Begging won't help you.
You don't have a soul.
You're going to hell,
with me too.

I curse you,
you should had thought it then.
No faith saves
you from my revenge,
which goes on again and again.

Hate comes before remorse.
I'm gonna haunt you down.
Your soul is meaningless
and I'm mercyless.

... Ei ole muuta kirjoitettavaa kuin Diablo ja In Flesh ...

Tiedän, että olen ennenkin käynyt aika syvällä. Tänään pomppasi sydän kyllä aika hyvin. En ole ollut ennen NÄIN syvällä. En ymmärrä miten upposin niin kauas. Ei näin ole minulle käynyt, ei minulle kuuluisi käydä näin. Pelottaa, mitä tästä eteenpäin tapahtuu. Oliko tämä vain yksi kerta, "vahinko" vai olenko menossa syvemmälle ja pimeämpään. En tiedä mitä ajatella... En uskalla enää ajatella.

Lila ihminen on täynnä unelmia, fantasioita, enkeleitä, keijuja ja muita satujen ja tarujen ihmeolentoja. Lila ihminen elää unelmien maailmassa ja saattaa seikkailla internetin ja tosielämänkin roolipeleissä paljon sujuvamin kuin arjen askareissa. Hänen sisällään elää mahtava taikuri tai uljas ritari, eikä todellinen elämä tunnu tarjoavan hänelle mahdollisuuksia näyttää toisille todellista kauneuttaan.

Lilan ihmisen mielikuvitusmaailma on todellisuutta paljon kauniimpi ja puhtaampi. Siksipä hän mieluummin elääkin mielikuvissaan kuin oikeasti omassa arkisessa ja kalpeassa ruumiissaan.

Herkkä lila on unelmoija ja tuulihattu, jonka on vaikea tarttua arjen rutiineihin. Hän mieluummin pakenee päiväuniin kuin ottaa vastuuta sen enempää itsestään kuin toisistakaan. Rahan ansaitseminen ja säännöllinen töissä käyminen on vastenmielistä tälle kauneuden palvojalle, joka mieluummin yrittää löytää viimeisiä viattomuuden rippeitä unelmistaan. Niistä voi tehdä runoja ja lauluja, mutta sekään ei ole lilalle niin kovin tärkeää - hänen ei tarvitse saavuttaa mitään konkreettista ollakseen onnellinen. Hän haluaa vain olla rauhassa ja seikkailla mielikuvituksensa loputtomissa aarreaitoissa ja satujen lumotuilla saarilla.

Yhteentörmäys todellisuuden kanssa onkin lilalle joskus väistämätön, sillä toisten on vaikea ymmärtää tätä "haihattelijaa", joka ei osoita minkäänlaisia vastuuntunnon merkkejä. Lilaa on kuitenkin turha yrittää muuttaa, tai edes ymmärtää. Hän kulkee omia polkujaan ja saattaa tiputtaa jälkeensä hyppysellisen tähtipölyä, jonka ansiosta toisetkin hetken aikaa oivaltavat elämän todellisen kauneuden.

No kaverit - kommenttia sitten :)

Jee jee jee... Tuli ihana olo, kun sai keskustalla ihanan ystävän kanssa. Tuli siinä sitten sovittua, että menen käymään helmikuussa hänen tykönään. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun samaan syssyyn tulee sitten käytyä Diablon keikalla. Ei jaksa odottaa maaliskuuhun asti, että kyseinen bändi tulee Turkuun. Ja muutenkin, tulee päästyä pois näistä pienistä ympyröistä.
Huomenna viimeinen koulupäivä. Luojan kiitos! Illalla olisi aikomus mennä sitten huomenna baariin. Ja kohta se jouluaattokin on täällä... ja uusi vuosi. Ahdistavaa, kun yrittää miettiä, että mitä tekisi, missä ja kenen kanssa. Tai no onhan se jo selvää mitä tekee ;)~ (ei kai sitä kuivin suin), mutta siihen se sitten jääkin.
Kyllä ne varmaan tästä sitten suttaantuu :)

Ihanaa saada taas muutama uusi kuva galleriaan. On inspiraatiota ollut kuvailla, muutama "runon/sanoituksen" pätkäkin on tullut kynästä. On tapahtunut kaikenlaista - niin hyvää kuin pahaakin. Ei oikein pysy perässä, että mitä missäkin tapahtuu, mutta kai se siitä. Kiitos tämän sekasorron vähän kadoksissa ollut into kuvailuun, kirjoittamiseen ja piirtelyyn on tullut takaisin. Tiedä sitten kuinka pitkäksi aikaa, mutta otetaan sitä miettiessä siitä kaikki ilo irti. Se on ihmeellistä miten vanhoja tekstejä ja piirrustuksia selaillessa huomaa kehittyneensä. Vaikka mielestään on aina yhtä huono, avuton ja peukalo keskellä kämmentä niin vanhoja kuvia selaillessa ajattelee, että ei helvetti, en kai oikeasti ole ollut noin huono. Ei kukaan ole seppä syntyessään. Nyt on taas hyvä mieli, että saa jotain aikaiseksi. Aiemmin ollut pientä ahdistusta, että on tehnyt mieli kirjoittaa, mutta ei ole saanut sanoja ulos. Se on ahdistavaa jos mikä. Minulle ainakin kirjoittaminen on eräänlainen itseterapiamuotokin - ihan vain kirjoittamisen huvin lisäksi. Mutta nyt on taas hjuva fiiwis :)
No eipä sitä muuta oikein ihmeellistä. Koulu alkaa olla pikkuhiljaa loppusuoralla. Enää noin kuukausi jäljellä. Nyt jo hermoillaan päättötyöviikon töiden ja mallien kanssa. 7 työtä 7päivässä: ei ihan helppo juttu. Varsinkin, kun pitäisi hankkia mallit niihin ja jokaisesta työstä tehdä työsuunnitelma roolianalyyseineen ja maskipiirroksineen. No, allekirjoittaneella on 2 työhön jo malli ja muutamaan työhön jo teemakin, että kyllä se tästä.
Ei kai, kaipa se on mentävä tästä koisimaan. Huomenna taas koulua. Ai niin, se käsikirjoituksen purku pitäisi tehdä torstaihin mennessä. No, kyllä sen kerkiää. Jos minä häivyn tästä sängyn pohjalle vähän vielä kirjoitellemaan. Taas pientä ajatuksen poikasta lykkää :) Pitäkää lippu korkealla ja itsenne miehinä. CA o/

These bloody wounds
won't seem to heal.
Am I insane
or is this real?

Walking
in the light of the moon,
I can not see.
Reality
is just so cruel,
I can not feel.

Backstabbing purity
is all there is.
Mental poverty
makes me sick.

Walking
in the light of the moon,
I can not see.
Reality
is just so cruel,
I can not feel.

Revelations spill
my guts inside out.
Faith is a weakness,
agony isn't a sin.

Pain and suffering,
reveal yourselves!

Walking
in the light of the moon,
I can not see.
Reality
is just so cruel,
I can not feel.

Päivä alkaa päin persettä, että voin vain kuvitella mitä tästäkin päivästä tulee. Maailma on täynnä selkään puukottavia ihmisiä, vain oman edun tavoittelijoita...
Taas tämä pikkukuppikunta ihmisineen saa olon ahdistuneeksi. Tahtoisi vain hypätä junaan ja mennä jonnekin. Olla uusi ihminen; tuntematta ketään ja ketään tuntematta sinua. Saisi aloittaa uudelta puhtaalta pöydältä. Ei olisi minkäänlaisia velvoitteita menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Ihmiset liikkuvat vain oman napansa ympäri. He eivät huomaa hurmioissaan, että saattavat loukata lähellä oleviaan - ja jopa erittäin verisesti. Mutta hei, mitä sen väliä. Sitä saa mitä tilaa, eikös niin? No sitten on kyllä menneet tilaukset ihan sekaisin, mutta shit happens. Haluan vain ilmoittaa, että vaikka en kaikkea näytä ulkopuolelle niin varokaa vain selkään puukottajani ja takinkääntäjäni. Olen kuullut, nähnyt ja kokenut kaiken. Vielä minun aikani koittaa... Ja silloin ette usko näkemäänne ja kuulemaanne. Kasvattakaa siis silmät niskaankin jos oma henkenne on teille kallis.

Jos tästä Jugend-esitelmästä pääsen eroon niin se on ihme. Ei, kyse EI ole Hitler Jugendeista vaan ihan jugend-aikakaudesta. En avaa yhtäkään arkkitehtuuri-, muoti- ja historian kirjaa tämän esitelmän jälkeen... PISTE!

Taas on yksi _niistä_ päivistä menossa. Aikaa olisi vaikka muille jakaa, mutta tekemistä ei oikeastaan. Tai no, kouluprojektia pitäisi tehdä, mutta sen palautus on vasta perjantaina. Aivan ihana ilma ulkona, kävin jo kameraa ulkoiluttamassa pihalla :) Huomenna on torstai, mikä auttaa jaksamaan tämän päivän loppuun asti.
Apulanta huutaa taustalla, mikä saa oloni hieman pöllähtäneeksi. Muutenkin ihan outo olo. Ihan kuin väsyttäisi, mutta kuitenkin rauhallinen ja onnellinen olo. Tätä kai se onni sitten on. Kun ei ole itsellä niin _kunnon_ kokemusta ko.asiasta ennestään. Päässä pyörivät ajatukset mitä tekisi koulun jälkeen tammikuussa. Opiskella sitä pitäisi, kun vielä on siihen varaa - talodellisesti ja iän puolesta. Kuitenkin haluaisi olla vain, käydä töissä kenties. Opiskelu ei nappaisi yhtään. Ja varmaan kuitenkin tulee toinenkin välivuosi, kun harvat pääsevät opiskelupaikkoihin ensimmäisellä yrityksellä...
Asuinpaikan muutos olisi kyllä poikaa - vaikka tänne jäisi asioita, joista ei haluaisi luopua. Tämä paikka ahdistaa, masentaa. Samat naamat, samat asiat, samat tapahtumat - rutiinia. Ei se mitään: rutiini on hyvästä, mutta saisi siinä joskus olla jotain vaihtelua. Jotain, mitä tiedän, että täällä ei voi tapahtua. Kyllä kestän vielä ~3kuukautta, sitten on aika uusi ja uudet kujeet. Odotan sitä suuresti. Tahdon vain pois täältä pienistä ympyröistä. Nyt ymmärrän ystävääni, joka kerran valitti, että tukehtuu omalle kotipaikkakunnallensa :/ Toivottavasti elämä alkaa tästä mennä paremmin, niin kuin varmaan meneekin. Suuri kiitos kuuluu siitä _you_know_who_ , Aki <3 .
Kai sitä on mentävä työstämään sitä projektia sitten ... See ya! o/