IRC-Galleria

Maailma lyö sut katuun
ja jättää sut siihen pää veressä makaamaan
Kun jäävesi on kaadettu niskaan
se saa sut huomaan
Et vaikka kuinka yrittäis
ei onnea kenelle vaan suodakaan

Verson Petteri. Ärrän pihalla. Tunnisti minut ja selitti kaikkea. Tsiisös.
Olin ihan et vataa ja hämilläni ja puolinolona ja et täh enkä tajunnu mistään mitään. Uh ku olin niin viisaskin...' x< Tsiisös.
Siis niinku Petterin oisin melkein kaikista vähiten oottanu just sillä hetkellä näkeväni (Pamela Andersonia ei lasketa). Sain halinkin. Tsiisös.


En kuulkaas taida palata maan pinnalle enää ikinä... :3

Josta johtuen en voi käyttää mun Rendez-Vous paitaa kun se pesun jälkeen mystisesti katosi.

Varsinki ehkä sellane joka ei muuten ihan niin hirmusti ainakaan paljon hymyile.
Vähän siitä tulee niinku itsetyytyväinen olo :>

~NyappyIneko


Ps. Opettajiemme Mahtavat Väläytykset osa 1.
Virta ja Aapo.

"Tukehdu muniis pääsiäisen.."
"Nonii nyt sää opetit noil tytöil uuden jutun ja ne nauraa sitä koko ens tunnin!"
"Ei ne mitää ymmärrä!"

Aijjaa niinkö vai :<

Ei oikeen jaksa hymyilyttää kauheesti.
Mut hymyilin kyl paljon ku kattelin pysäkillä semmosta kisua mikä oli ikkunalla iltapäiväpesulla. Se oli söpönen ja se laski aina välillä tassulla yhtä sälekaihdinta ja kurkisteli sisälle. Sillon toivoin että voisin elää yhtä vapaana ja ilman huolia ku se kissa, ni ei nytkään tarvis murehtia ja istua vaan koneella perse homeessa.

Elämä ois kaunis asia jos sen eläis oikein. Mä en vaan aina osaa.
Annattehan sen mulle anteeks?

~InekO~

Tarvisin paljon kaikkee uutta. Vaatteita kyniä kavereita. Paljon.
Haluun tehä jotain mullistavaa, laittaa ihmiset huomaamaan että kyllä mäkin pystyn, enkä oo aina se surkee paska jona mut on totuttu näkemään. Antaisitte mun näyttää sen, älkää sanoko heti ettei ikinä tuu onnistumaan, mä pystyn kyllä jos oikeesti haluan.

Mun täytyis kai yrittää nostaa mun itsetuntoa jotenkin, kun se on viimeaikoina ollut vähän nollilla joistain hämäräperäisistä syistä johtuen. =='

*kiroilee* *kirokirokiroilua* *piip* *KIROSANOJA* *lisää kiroilua*

Juu ei, mikään ei ota päähän tänään. Joo, oon ihan kunnossa. Ei, kukaan ei oo mitenkään ärsyttävä paskiainen. Enkä mä oo yhtään vihanen. Mistä te sellasta päättelitte? =='

Mut olis kuulunut herättää silleen että joku tulee hiljaa mun huoneeseen, avaa verhot äänettömästi niin että aurinko paistaa ikkunasta sisään ja hellästi kuiskaten "herätys" laskee tarjottimen mun viereen tohon sängylle. Ja sillä tarjottimella kuuluis olla kahvia, paahtoleipää, lasi tuoremehua ja kolme jaffa-keksiä.
Mutta eeeei. Late ja Juusohan siellä mölisi ja kun ne huomas että olin heränny ne tuli mun oven taakse laulamaan omia versioita typeristä kappaleista ja heittelemään tyynyjä. Ja meijän Juuso kiljuu ku nainen.
Eikä aurinkokaan paistanu.

Isi oli viemässä äitiä töihin ku äiti oli eilen hujauttanu liukkaalla autotiellä ojaan. Auto meni ruttuun mut äiti ei onneks.
Jeejee.

Turha kuvitellakaan että luopuisin helpolla mistään mikä on mulle rakasta. Joskus on ihan pakko mut vapaaehtosesti en.
Ei saa välittää vaikka mulle rakkaat ei pitäiskään aina niin tiukkaan kii musta, mut jos mä pidän kii niistä ni eihän ne sit pääse karkuun, eihän? Jos ne tahtoo että irrotan ni irrotan sit mut purasen kyllä sitte ainaki sormen irti.
Ei mun kuulu siitä valittaa jos muilla ei oo mulle aikaa, en mä sille mitään voi vaikka haluaisinkin joskus. Katotaanko sitte ku teillä ei oo suunnitelmia muitten kanssa, jooko? Ei se mua haittaa, ei ainakaan paljon. Istun kyllä ihan mielelläni yksin huoneessanikin.
Ottakaa yhteyttä sitte, otattehan?


Mooouuu...

Tyhjä olo, ei tunnu oikeen miltään. Alan varmaan tottua kaikkeen pikkuhiljaa, siihen ettei kukaan enää oo samanlainen ku ennen. Välillä pelkään että erkaannun kavereistani enkä mä mahda sille mitään. Vaikka mä tekisin mitä vaan, ne tuntuu lipuvan yhä kauemmas musta ja melkeen kaikki mistä mä ennen oon pitäny tiukasti kii valuu nyt mun sormien läpi. Turhauttavaa aina huomata epäonnistuvansa. Eikä kukaan välitä.

Olenpas taas hilpeä tänään..