Löytyy niin paljon uhrimentaliteetilla varustettuja, opitusta avuttomuudesta kärsiviä naisia, jotka siis elävät siinä uskossa, että psyykkinen kärsimyksensä johtuu oman vaikutusvallan ulkopuolelta löytyvistä tekijöistä. Että elämä on lähtökohtaisesti pilalla koska ulkonäkö on väärä, isä on alkoholisti, koulu on myrkkyä tai (rakas) poikaystävä petti/jätti. Ja näin ollen ratkaisukin löytyy samasta kategoriasta, eli että peukaloita pyörittämällä se kiiltohaarniskainen anopin unelma voisi tupsahtaa taivaalta ja pysyvästi huuhdella huono mieli pois puheillaan ja läheisyydellään.
Ensinnäkin ratkaisu ei noudata yllä olevaa skenaariota, ja toiseksi sellainen mies ei haaskaa aikaansa yrittämällä korjata mitä hän ei voi korjata, vaan hän viettää aikaansa täysin muilla rintamilla. Ja sitten tällainen nainen joutuu kiinni kieron miehen verkkoon, joka aistii nuo heikkoudet omaksi edukseen. Ympyrä sulkeutuu niin pitkäksi aikaa, että hyväksikäyttäjä on riistänyt himoitsemansa osuutensa, jonka jälkeen ympyrä ei olekaan ainoa asia joka avautuu. Vaan saamme kuulla kyseisen naisen suusta siitä miten kaikki miehet on katalia, alapäällään ajattelevia sikoja. Oman arvonsa tuntevilla, määrätietoisilla, viisailla ja elämänmyönteisillä naisilla löytyy sisäänrakennettu, aktiivinen kusipäätunnistin ja -karkotin.
Joillekin se vaan on aivan liian iso pala purtavaksi ja sulattavaksi, että kukin on täydessä henkilökohtaisessa vastuussa omasta onnellisuudestaan/onnettomuudestaan. Miksi kukaan edes haluaisi ulkoistaa onnen tunteensa toisen ihmisen harteille jos tämä olisi mahdollista? Ei voisi olla ylpeä ja iloinen omasta saavutuksestaan ja olisi täysin voimaton ja riippuvainen sen kestävyyden ja intensiteetin suhteen. Voin kertoa ettei ole mukavaa elää parisuhteessa, jossa pyristelee mukana koska tietää ja pelkää miten syvään kuoppaan kumppani pudottautuu takaisin jos heittää pillit pussiin ja etsii tilalle itsensä kanssa samoilla itsetunnon ja tietoisuuden tasoilla olevaa seuraa.
Populaarikulttuuri on onnistunut myrkyttämään monta mieltä "You complete me" propagandalla. Että oma elämä on täysi vain jos löytää sen oikean vastakappaleen, joka täydentää. Saavat ne rikkinäisetkin palapeliosat yrittää natsata toisiinsa kiinni, mutta ainoa tapa millä sekin suhde korjaantuu parempaan suuntaan on jos kummallakin osapuolella löytyy omasta takaa halu löytää/rakentaa oikeat työkalut itsensä ylös kuopasta nousemiseen sekä niiden käyttämiseen.
Mutta kun täälläkin on niitä, jotka vain haluavat mainostaa sitä pahoinvointia. Jopa kilpailuttaa. Masentuminen kun on jotenkin trendikästä tietyissä nuorisopiireissä. Ja kun löytää vertaisiaan niin ajattelee, että tämä tunnehan on siis normaalia ja kuuluu arkipäivään. On sitten tullut sekin natsa kerättyä ja kiinnitettyä rintaan toisten nähtäväksi ja ihmetykseksi. Neuvoille voi siis kohauttaa olkapäitään.
Vastatakseni ensimmäiseen kysymykseeni, nyt ainakin olen.
Se on yksi luotaantyöntävimmistä ominaisuuksista mitä löytyy.
