IRC-Galleria

Iridal

Iridal

I need a change of skin.

[Ei aihetta]Torstai 26.06.2008 04:25

I can see miras pantsut :o edelleen.

8DDd haha oon miralla ja täällä on tanjaki<3

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.06.2008 23:14

Olin viisi päivää pois ja sain huikeat yhden kommentin XD wuhuu. KUKAAN EI RAKASTA MUA!

Ihana olla kotona vaihteeksi, mummolassa oli ihan mukavaa vaikka paikoittain tylsää. Ainakin ihan eri rauha jos lähtee ulos juoksemaan mettään ja voi vaikka kiljua täyttä kaulaa eikä kukaan oikeastaan kuule. (ei sillä että sellaista harrastaisin hehehhehehe..)

Sato vettä paaaaaljon ja isä sai kolme haukea ja kaks harria kalastusreissuiltaan. Ja syötiin kalaa.
Olin ymmärtänyt että lähtö mummolaan olis vasta sunnuntaina mutta äiti ilmoitti tänään iloisesti että lähdetäänkin huomenna. Yritin puhua äitiä ympäri että olisin jäänyt kotiin, mutta kuulemma mummo pettyis niin pahasti etten tulis.. kun en ollut edes häissä samaan aikaan äidin ja iskän kanssa. Olisin halunnut jäädä kotiin, mutta ymmärrän pointin siitä että mummo haluaa kuitenkin nähä mutkin siinä missä muutkin. Tylsää tulee olemaan, mutta kestän sen keskiviikkoon asti.

Harmittaa kun kaikkea jää välistä enkä nää yhtä ihmistä reissun takia, mutta ei auta kun purra hammasta kun en voi nyt asialle mitään. Mutta en tykkää yhtään jos reissu menee isän takia läskiksi kuten yleensä. Haastoin äitiä siitäkin ja se vakuutti että kyllä se isä osaa pysyä rajoissa. Saa nähä, itellä ei riitä uskoa.

Kuhan sääsket ei syö mua ihan puhki niin tulen sitten kait keskiviikko iltana takaisin.

Jos en ois iha hien hajuinen ja räjähtänyt niin voisin itekkin tulla sinne lämykälle olemaan.. mutta äh. Ankstaan sitte >__>

MUTTA HAUSKAA JUSSIA KAIKILLE! Älkää hukkuko minnekkään että tapaan teitä kun pääsen takaisin kotiin :'D

OSTAKKKKAA.Torstai 19.06.2008 21:53

Haluaisiko joku ostaa kolme ekaa dvdtä Fruittareita, eikun Fruits Baskettia?
*katsoo Anniinaa mutta vilkuilee toiveikkaina muitakin*

Jos ei mee kellekkään niin pitkää kait pistää jonnekki huutonettiin tms :o
Tänä iltana tursuaa Tohrut korvistakin 8'D Onneksi on jätskiä<3

[Ei aihetta]Torstai 19.06.2008 01:04

Pöljä uusi luokittelu pah :D

Aino huomenna jee <3

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.06.2008 17:36

Huh, kirpparilta tuli löytöjä: Löysin harmaan sievän jakun, Musta-puna-valko tekstisen teepaidan, liituraitaset housut, mustavalkosen sievän paidan joka hmm näkyi olleen H&Mltä (mutta ihansama!) ja ostin salmiakkia. Elämä paranee kummasti kun saa karkkia!

Rakastan jakkuja, semmosia nättejä kivoja.. <3 Tuossa harmaassa on olkatoppauksen ja saa hartiat näyttää kait vähä turhanki leveiltä.. mutta AIVANSAMA. 8D Ollaan sitten mies. Siellä muuten parveili miesten puvuntakkeja. Jollakin kaheksalla eurolla oli, vink nyt näille puvun etsijöille.

Kohta lähden kirjastoon ja hankin kasan lukemista viikonlopulle. Huomenissa pitäis lähtä mökille, nauttimaan luonnon rauhasta hoho~

Kuitenkin alan inisemään tylsyyttäni XD

[Ei aihetta]Perjantai 06.06.2008 21:30

http://www.handsome-suits.com/

Ihan selvästi mun draama <3 8D
Voihan kikkeli. Pitäis kokeilla hyväksyisko tuo tuota ainohyppäätänne-videota..

Lets try again tomorrow!

<3Keskiviikko 28.05.2008 22:26

Vash: "What happened?"
Wolfwood: "Thank heaven you asked! It's a long story although it's kind of a short one..."

P.S. Tukka on nyt lyhyt. Näytän vähä pojalta :DDDD
lol vedän kohta semmosen vash letin tälle. Katotaan joku kesäpäivä kun on tylsää.
LOL TEIN ASEEN COSSIIN ITELLENI REPIKÄÄ SIITÄ! 8D

Sitä oli itseasiassa hauska tehdä (vaikka ilona kuuli mun kiroilun siinä samalla kun oli henkisenä tukena lukemassa kokeisiin vieressä) Aika tyytyväinen olen, vaikkakin se on aika möhkäle niin se on just sen kokonen kun pitääkin ja sain tehtyä jotain yksityiskohtia.

Hopiamaalia tarvittee vielä päälle, ootan että Sohvilta saan. Ja liipasin puuttuu, koetan tehdä myöhemmin.

Vielä kun en oo poika eikä isi oo tehnyt mulle leikkiaseita eikä mulla oo koskaan ollutkaan niin täytin sen tyhjiön juuri. Kuhan tuo tuosta kuivuu niin pääsen ammuskelemaan. (haha)

Oli pakko saada joku jolla posettaa.

...tälläisilla asioilla aloitetaan lapset tuleva koeviikko!