IRC-Galleria

Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa kun ihan kaikesta täytyy avautua?

Mä oon muuttanut mieltäni aika täydellisesti tän asian suhteen. Ennen ajattelin että hienoa kun joku uskaltaa informoida kaikkia elämänsä vaikeuksista. Kenties muutkin yhtyvät keskusteluun ja huomaamme ettemme olekaan ihmisinä niin kovin erilaisia. Tabuista pitää puhua. Mielenterveysongelmista. Yksinäisyydestä. Lapsuuden traumoista. Seksuaalisuudesta.

Toisaalta kaiken paljastaminen muiden arvosteltavaksi tuntuu eräänlaiselta prostituutiolta. Muut haluaa tirkistellä. Ehkä kokea mielihyvääkin toisen epäonnesta. Ja mä myyn itseni muille. Oon täysin alastomana muiden edessä kun mikään ei ole enää "mun oma salaisuus".

Kai se pohjimmiltaan on sitä kun haluaa varmuuden. Varmuuden siitä että ongelmista huolimatta sut voidaan hyväksyä ihmisenä ihmisten joukkoon. Ja kenties vaikuttaa muita "rohkeammalta" kun on näin häpeilemättä tuonut kaiken esiin.

Siinä on vaan se että suurinosa ihmisistä on ilkeitä. Uskon tähän täysin. Suurinosa on niin katkeria, kateellisia sekä masentuneita omasta tilanteestaan että toisen epäonni tuottaa säälin sijasta vain mielihyvää. "No onneks mun asiat ei oo ihan NOIN huonosti vielä".

Säälikin. Milloin se on oikeesti auttanut paskaan oloon? En mä oikeasti ole tarvinnut empatioita. Lähinnä sellasta hiljaista hyväksyntää. Ettei ehkä vittuiltais ja poljettais maanrakoon vaikken picture perfect olisikaan.

Niin ja tietysti ne muut jotka kokee saman. Antaahan se jotain sellasta "enpähän ole yksin tän asian kanssa"-fiilistä. Toisaalta, paljonko sillekään antaisi painoarvoa että joku tuntematon ihminen kärsii myöskin. Kurjaahan se on jos muidenkin elämä sucks.

Paljon saa "syyttää" sosiaalista mediaa; Tumblr, Twitter, Youtube, Facebook- ja tietysti tää galleria. Kynnys paljastaa itsestään aivan liikaa on vaarallisen matala. Tulee ajatelleeksi että "nettihän tää vaan on, ei oikeeta elämää." Mutta kun on omalla kuvallaan täällä ihmiset saattaa tunnistaa kaduilla.

On ahdistavaa ajatella miten paljon ne tietää yksityiselämästä. But then again- jokainen on vastuussa omasta sisällöstä.

Parempi ehkä monelle olisikin avautua siellä terapiassa. Valitettavasti monet ei sitä kovasta tarpeestaan huolimatta saa. Lähiomaisten kuormittaminen omilla traumoilla on sekin varsin itsekästä- mm. isäni kuormitti mua jatkuvasti omilla ongelmillaan. Ups. Taas tulee avauduttua.

En mä silti varsinaisesti mitään katumalla kadu. Ehkä sanalle "privacy" pitäisi silti antaa vähän enemmän arvoa tästedes.

Ehkä se on sitä itsensä arvostamista ja kunnioittamista. Rajojen asettamista.

Oon aina ajatellu olevani äärimmäisen läpinäkyvä mutta tajunnu vanhemmiten ettei ihmisillä oikeesti ole mitään kuudetta aistia millä ne näkis mitä sä tunnet tai ajattelet vaikka ne kuinka tuntuis tuijottavan sun sieluun asti. Tavallaan vapauttavaa. Tuntuu että on enemmän ohjaksissa. Toisten vaikeampi manipuloida kuin luulis... Osoittaa sulle sun heikkouksia tai ajattelusi epäloogisuuksia.



(MAYBE YOU CAN'T)

En siedä epävarmuutta
haluan nähdä kokonaiskuvan
katsoa tulevaisuuteen

Asioissa pitää olla järki
jotain suurempaa kuin hetkellinen mielihyvä

Maailma jossa elän
on täysin väärä
kaikilla on kuuden sekunnin muisti
tunnelinäkö
loputon tarve
jano ja nälkä

Tärkeintä on olla viihdytettynä
tylsistyminen on pahinta

Arkielämää ei kestetä

Mutta kuka on kanssasi kun sairastut?
kun raajasi toimivat enää katkonaisesti nykien
kun talvi on pitkä ja kylmä

Uppoa sinne lumeen
toivottavasti muistot lämmittää

Miksiköhän naiset suihkii hiuslakkaa vähän koko ajan päähänsä (ja paljon)? Ymmärrän jos joku yyberhieno nutturakampaus mut kun, ei. Ihan tavallinen arkitukka. #KuntosalinPukkariOnAstmaatikonLempipaikka

1. Päässä pyörii aina tuhat ajatusta yhtäaikaa.

2. En jaksa lukea kirjaa alusta loppuun.

3. Jos luen kirjaa, pidän "tauon" 15 sivun jälkeen (en palaa enää kirjan äärelle).

4. En jaksa keskittyä mihinkään mikä ei ole aivan helvetin kiinnostavaa.

5. En tiedä mikä kiinnostaa. Kiinnostuksenkohteet vaihtelee jatkuvasti. Silloinkaan en tiedä kiinnostaako aihe oikeasti.

6. "Hyperkeskityn" tai en todellakaan keskity.

7. Olen jatkuvasti joko uupunut tai ylikierroksilla. Usein yhtäaikaa- outoa, tiedän.

8. Ahdistaa katsoa 2,5-3h:n elokuva.

9. En jaksa katsoa hidastempoisia elokuvia- esim. draamaa.

10. En pysty keskittymään "tähän hetkeen" juuri koskaan vaan ajatukset on aina menneisyydessä tai kaukana tulevaisuudessa.

11. Harrastan ns. päiväunelmointia. Mietiskelen. Filosofisoin.

12. Tunteet tulee ylivoimakkaina tai alivoimakkaina. Osaa edes selittää.

13. Käytän kofeiinia uupumukseen. Usein. Jonka jälkeen olen liiankin levoton.

14. Nukahtaminen vaikeaa. "Virittäydyn" yöksi.

15. Joudun olemaan neuroottisen tarkka siitä että avaimet, kännykkä ym. on matkassa mukana.

16. En muista sovittuja tapaamisia. Kirjoitan ylös. Tarkkailen kalenteria usein.

17. Ajantajuni on päin vittua. Jos paneudun tekemään jotain, luulen että on kulunut puoli tuntia mutta oikeasti vaikka about 2 tuntia. No melkein.

18. Huonon ajantajuni takia olen joka paikassa liian ajoissa. En osaa hahmottaa kuinka kauan matkaan menee.

19. Aloitan laittautumisen liian aikaisin- sitten odottelen tunnin ajan- tai kauemmin ajan kulumista.

20. Inhosin jo lapsena pulpetin äärellä istumista. En ollut fyysisesti ylivilkas, mutta inhosin joka tapauksessa sitä paikallaan pysymistä.

21. Aamuisin on äärivaikeeta herätä ja nousta ylös.

22. Olo on usein levoton ja ahdistunut.

23. Pohdin liikaa asioita enkä saa mieltäni rauhoittumaan.

24. Käytän liikuntaa rauhoittumiseen, ts. levottomuuden purkamiseen. Jos en pääse jostain syystä kuntoilemaan, ahdistun.

25. Liikunnan tulee olla rajua- joogat tai pilatekset rauhoittavan vaikutuksen sijasta ahdistaa.

26. Elämä on sekaisin.

27. Koen olevani _kohtalaisen_ älykäs mutta en pääse silti mihinkään opiskelemaan.

28. En jaksa istua pääsykokeissa useampaa tuntia. En jaksanut ylioppilaskirjoituksissakaan. Koin voimakasta ahdistusta. Olisin kirjoittanut taatusti paremmin jos olisin jaksanut vain istua.

29. Lapsena sain jatkuvasti kiukkukohtauksia. Myös ensimmäisen paniikkikohtauksen ollessani 8-vuotias.

30. Kärsin fyysisistä stressioireista.

31. Mulle ei tutkimuksista ja terapioista huolimatta löydetä psykiatrista diagnoosia. Paljon "epäilyjä" ja arvailuja ollut elämän varrella.

32. Masennuslääkkeet pahentaa hermostuneisuutta. Aivot ei kestä serotoniinia (ja masennus oletetaan johtuvan serotoniinin puutteesta).

33. Mulla on erinomainen mielikuvitus. Tarve tehdä jotain luovaa.

34. Autolla ajaessa helposti kaahaan.

35. Kukaan ei tunnu tajuavan mua. Mut ymmärretään väärin yhdeksän kertaa kymmenestä vaikka kuinka koittaisin selittää.

36. Vastaan tekstiviesteihin usein nopeammin kuin muut. Jos lykkään vastaamista, helposti unohdan.

I'm sick of it
of everything
my life is a dead end
I'm trapped within
dreams destroyed
my hope is gone
now I am

I'm lost
inside
a sea of burning tears

you think you had it all there's nothing more
I wish I could tell you everything I see everything I hear
My life is what you find on the street
everyone is mocking me that's destiny I guess that's my destiny

Chorus

I am shattered
I am shattered
I am shattered
I am shattered

I have the feeling there is something more
I wish I could tell you what you are for me what you mean to me
but with me I know you cannot breathe
any minute I spend with you is hurting me I guess that's my destiny

Chorus

Mistä tietää että on ollut hylkiö koko ikänsä?

You know, sellanen että vaikka niitä "frendejä" olisi ollutkin, ne ei koskaan ole oikeesti kokenut mitään tunneyhteyttä suhun.

No siitä ettei sulle ole koskaan keksitty mitään lempinimeä. Ei edes silloin kun tapailit jotakuta. Tai siis minä.

Oon kateellinen niille joilla joskus on ollut se kokemus- tai paraikaa että "Oon Laura mut kaverit kutsuu Laraks", tai "Oon Risto mut kaverit kutsuu Tepaksi" tai jotain muuta vastaavaa. :D

Kai se on tietyllä tapaa sellasta hellittelyä.

Mä oon aina ollut se mikä oon. Pahinta on ollut jopa se miten mua on kutsuttu sukunimellä. Tätä harrastivat pojat koko vitun peruskoulun.

Halusivat osoittaa että oon heidän silmissä täys nolla, sukupuoleton.

"Suurin vika mikä ihmisessä voi olla on laiskuus".

Ihmisen kuuluu olla stressaantunut. Jatkuvasti kiireinen. Hotkia ruokansa. Kahviakaan ei voi juoda istumalla kahvilassa katsellen rauhassa ympärilleen. Ei. Se pitää ottaa mukaan.

Stressioireet on osa jokapäiväistä elämää. Närästää. Mahaan koskee. Sydän hakkaa ja pyörryttää. Ei se mitään. Otetaan Activia-jugurttia ja nappaillaan jotain Losecia.

Flunssaakaan ei voi sairastaa rauhassa. Buranaa poskeen ja luontaistuotekauppaan kyselemään miten tää nyt lähtis parissa päivässä pois.

Rentoutuminen kuuluu ehkä lauantaille. Heti kun aamujumpasta ja Citymarketista selvitty. Arkena ei erikseen rentouduta. Nukkuminen hoitaa sen puolen- ja seitsemän tuntia unta saa riittää.

Mukavuudenhaluisuus on synti. Sohvalla makoilija on automaattisesti "sohvaperuna". Täytyy olla selvä syy siihen miksei silläkin hetkellä ole hääräilemässä jotain. Pää kipeä? Flunssa? Raskas työviikko takana?

Etelänmatkoillakin suomalaista ahdistaa. Viikko täytyy käyttää tehokkaasti. Listattava jo etukäteen paikkoja missä haluaa käydä. Kameralla kuvattava joka vitun minuutti. Rannalla löhöily minimiin.

Olen kait itsekin laiska. Jostain syystä mä koen että elämä tulisi elää rauhallisesti- nukkua kun nukuttaa. Nauttia hiljaisuudesta. Ottaa mielihyvää vastaan kaikkien aistien kautta.

Välttää stressiä.

Olen niitä joita jatkuva viriketulva ahdistaa. En oikeastaan jaksa nettiäkään; joka sivulla toinen toistaan värikkäämpiä ja välkkyvämpiä mainoksia. Mieltä yritetään ylikuormittaa kaikenlaisilla kuvilla ja teksteillä. Klikkaa tätä, klikkaa tuota.

Sitten illalla/yöllä kun menee nukkumaan ei vaan pysty rauhoittumaan. Päässä vilisee kaikki mitä netti ja TV on mieleni sopukoihin sysännyt.

Jännää ja kivaa sillä hetkellä, kyllä. Lopulta tulee kuitenkin sellanen informaatio- ja ärsykeähky kun ei vaan osaa lopettaa ajoissakaan. Stressaantunut olo.

Ehkei musta olisi mihinkään New Age-hörhöilyynkään. Siis siihen että luopuisin netistä ja istuisin vaan matolla meditoimassa päivästä toiseen. Stressaantuisin tylsyydestä. Mieleni kehittäisi ongelmia tyhjästä.

En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin laiskaksi haukkuminen on pahinta mitä tällänen suomalainen voi kuulla. Suomalainen olisi mielummin tyhmä tai hullukin kuin laiska. Mukavuudenhaluisuus on jotenkin eläimellistä- vähän niinkuin kissat makoilee suurimman osan päivästä nukkuen ja välillä raukeasti venytellen.

Toisaalta mä juurikin katson niitä ja ajattelen että ne tietää miten elämän tulisi elää. Rentona. Stressaamatta turhasta. Ei ne ole laiskoja- ne on vitun viisaita.

Keksin uuden tosi-tv-formaatin.

Runkkarille morsian.

Saa käyttää.

Haluan sinut, sanon
ja tarkoitan, etten halua
menettää
ja minä haluan sinua, sanot
ja tarkoitat sitä mitä sanot
että haluat
maata kanssani