IRC-Galleria

Etsi blogeja

Toiminnot

Uusimmat blogimerkinnät

« Uudemmat -

Tomi1989ghost adventuresLuonut: Tomi1989Torstai 09.01.2025 00:44

vois katsoa siinä ne tutkii asunnon joka on entisen sarjamurhaajan talo liekkö se on siellä vieläkin on se siellä

mira-x[Ei aihetta]Luonut: mira-xTorstai 09.01.2025 00:29

Kulta nyt oli niin kaunista että tekis mieli itkeä <3 <3 <3

_Iltsu_Tammikuun kahdeksas päiväLuonut: _Iltsu_Keskiviikko 08.01.2025 23:57

Tänään on keskiviikko ja tammikuun kahdeksas päivä. Kävin ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Otin samalla valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu talvisessa säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi juustoista kana-kasviskeittoa. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä liukkailla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, niin ette kaadu ja liukastu. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn kävelyllä huomenna jossain sopivassa välissä.

Jack84XXKireä ollaLuonut: Jack84XXKeskiviikko 08.01.2025 21:34

Eipä se parhaita päiviä ollu tämä ainakaan henkisesti kun kireellä pinna eikä voi sille mitään ei ole mitään mikä poistais sitä joten siinä sen keskellä ollaan sitten, huomenna pitäis olla avuksi mutta toivon todella että apua myös arvostetaan ilman mitään poikkipuolista siinä tai lopetan heti ku sietokyky ei ole joidenki asioiden kanssa kovin korkealla eli mitta täysi niistä, voin auttaa mutta paskaa en ota koska en ole roskakori kenellekkään se kannattaa pitää mielessä.

Ja ystävien ei kannata käsittää nii etteikö mulle vois puhua jos on jotai mitä haluaa puhua ei sillä ollenkaa mut joillai ihmisillä on sellanen tapa että pitää iskee suoraan hermoon ku yrittää jotain ja se ei vetele alkuunkaan vaan ajaa minut pois omaan rauhaani jossa saan tehdä asiat kunnolla ja loppuun asti jos kerran aloitan että näin.

Ole kiitollinen ja arvosta saamaasi hyvää mutta älä auo päätä kiitoksena.

https://www.youtube.com/watch?v=_G3T49R0rBE
Uutta tulee kun vanhaa järjestelty ja varastoa on edellistä toissa vuonna ja niin ollen tehty joitakin tilan muutoksia..

Johon palataan kunhan selkenee missä määrin palaa toiminta kyky siis no vuoden 2024- 25 joulun jälkeen..

Edellistä toisena vuonna jo on palattu aiempaan sykli on varastoa on järjestelty on tehty samalla uutta asiaa ja tämä ?


Käytännön töitä on tehty halkoja ja siistitty ympäristöä muut on kaataneet ne puut tontilta joka on isovanhempieni mökki..

Jonka omisti täti jonka pieni perintö on uusi keittiö ja huonekalut..

Menetelmä on silti tämä nyt vielä ja siis nyt se on itse kuntouttaa itsensä työkyky on siinä muuta ei ole olemassa nyt..


Saunan ja leivinuunin polttopuita on tehty aiempaa on jo poltettu jo viime syksyn joulun edellä leivinuunissa..

Vielä 1980 luvulla oli kotini lähellä kellareita joissa on huoltovarmuutta vaikka muille jakaa mutta nyt ei ole näin joka on..


Siistin ja laitan ympäristöä osaltani on ensikeväänä edessä kun on vielä energia pajua ja siistimistä lisää..

Kuvake käännettynä ja omana kielikäännöksenä tulkinta tiedosta joka olisi poistettu koska se sisältää jotakin väärää...


Yritetty yhtä sun toista minne asti netin kautta pääsee valmistauduttava kone menee uusiksi ohjelmat menee uusiksi..

Kuva on suora yritys ja kehitelmä miten voit vaikuttaa maailmassa välivaihe tässä asiassa älyohjelman välineellinen....


Tehty monia kokeiluja kielenkääntö ohjelmilla tuloksia on nyt aika vähän mutta jokin on toisin nyt sitä ei tiedä mikä se on mutta..

Ehkä ole merkitystä on yksi vaihto ehto nyt toinen pieni ja samalla sitä suurempi jokin merkitys kuitenkin johonkin sillä voi olla vaikutusta..

Tomi1989[Ei aihetta]Luonut: Tomi1989Keskiviikko 08.01.2025 13:30

onko sinulla nhl 25 peli?Keskiviikko 08.01.2025 13:30, 4 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Tomi1989kävinLuonut: Tomi1989Keskiviikko 08.01.2025 13:16

nukkumassa ja tänään peli

Jack84XXHuomenta ja hyvää KeskiviikkoaLuonut: Jack84XXKeskiviikko 08.01.2025 09:58

Tuli nukuttua ihan jees ja seikkailtua unimaailmassa jossa näkyi kivojakin hetkiä siis ei mitään pervoja vaikka tuskin olis haitannu mut lähinnä nättiä hetkeä ^^
Unessa olin myös väsyny jostain syystä ei ollut eka kerta kun on tuollaisia unia ja en vielä löytäny selitystä kun etsin kun tiedän että unet usein kertovat jotain niin silläpä olin utelias mut voihan se fyysinen tila heijastua uniinkin nii. . Noh oli mitä oli juon toisen kupillisen kahvia kohta ja teen aamutoimet ni pääsen liikkeelle toivoen että tulisi mahdollisimman tasapainoinen päivä tästäkin ku eilenki meni kohtuu kivasti paitsi illalla oli vähän tyhjä olla en tiedä mistä johtuu vai olenko yhä eksyksissä elämässä enkä suuntaa tiedä? Tässäpä on miettimistä ja voi totta olla monen asian summakin ja tähän saa ystikset kertoa näkemyksiään halutessa kyllä otan fiksujen ajatuksia vastaan mielellään ^^ <3

Sen ihmeemmittä lisää sitä kahvetta, rakkaille tärkeille hyvät toivotukset päivään ja paljon positiivisuutta&terveyttä :) <3

Tomi1989[Ei aihetta]Luonut: Tomi1989Keskiviikko 08.01.2025 05:31

panisitko sanna marinia?Keskiviikko 08.01.2025 05:15, 3 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Viikko lähtenyt hyvin käyntiin kivaa oli palata taas töihin loman jälkeen ja nähdä kaikki työkaverit päivä meni kivasti siellä. Menen töihin tänään hetkeksi ja lähden sieltä sitten tuonne suuhygienistille mulla on aika kello 12. Käyn siellä pari kertaa vuodessa aina hampaat ovat olleet nyt hyvässä kunnossa ei yhtään reikiä pesen niitä aamuin ja illoin. Aina kun olen käynyt suuhygienistillä saan sielä 50 euron laskun onneksi vaan sen verran eikä enempää maksan sen sitten heti pois ensi kuussa kun tulee rahaa. Tänään aloitan vihdoinkin salitreenit menen vasta illalla treenaamaan tykkään silloin aina olla salilla ja syön hyvin niin jaksaa sitten. Aloitan alkuun pienillä painoilla että kroppa tottuu sitten ja mä lisään niitä pikkuhiljaa. Syke liikkeitä teen myös siellä poljen kuntopyörää aina välillä. Olen valinnut jo tämän päivän treenivaatteet laitan mun harmaan urheilutopin ja sen kanssa nuo uudet violetin väriset urheilulegginsit mitä en ole vielä käyttänyt ostin ne tokmmannilta viime vuoden lopulla koska oli alennuksessa. En mennyt vielä apteekkiin menen tänään hakemaan ne lääkkeet eli leponexit ja masennuslääkkeet sekä maksan sen omavastuun pois mikä oli 70 euroa. Onneksi rahaa tuli taas eilenä maksoin myös vuokran. Olo tuntuu tällä hetkellä hyvältä ei ahdista tai masenna mikään mä sain lomalla aika hyvin levättyä ja nukkunut paljon päikkäreitä. Nyt olen nukkunut joka yö ainakin 10 tuntia enkä ole herännyt yöllä ja valvonut. Voin sanoa että kun nukkuu joka yö hyvin niin jaksaa päivän ja on hyvä olo. Uni on mulle todella tärkeää ja aina kun menen nukkumaan niin nukahdan heti. Iltalääkkeistä on iso apu Leponex lääke rauhoittaa hyvin illalla otan sen aina kuudelta ja menen nukkumaan jo seitsemän jälkeen illalla kun olen syönyt iltapalan. Alan nyt tiskaamaan ja kuuntelen hyvää musiikkia. Ihan ok päivä tulee on jonkin verran tekemistä.

Tomi1989karamellikahvitLuonut: Tomi1989Keskiviikko 08.01.2025 04:46

juon

_Iltsu_Tammikuun seitsemäs päiväLuonut: _Iltsu_Tiistai 07.01.2025 23:58

Tänään on tiistai ja tammikuun seitsemäs päivä. Kävin ulkoilemassa kun kävelin töihin ja takaisin. Otin samalla valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu talvisessa säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi ohrapuuroa. Hyvää tiistai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä liukkailla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, niin ette kaadu ja liukastu. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn kävelyllä huomenna jossain sopivassa välissä.

Tomi1989mulle tuotiinLuonut: Tomi1989Tiistai 07.01.2025 17:58

karamellikahvi

Tomi1989max payne 3Luonut: Tomi1989Tiistai 07.01.2025 14:41

asennus menossa kohta valmis

Jack84XXHuomenta vuanLuonut: Jack84XXTiistai 07.01.2025 09:56

Tuli nukuttua mut kummasti ekan nukahtamisen jälkeen jonku ajan päästä heräsin taas mut sain sit melkeen heti unta nii ei se mitään, uni tarjos välähdyksiä menneestä sillä oli vahvoja viittauksia entiseen ihastukseen ja olinki silloin aikalailla ihastunu mut siitä on yli 20 vuotta mut alitajunta ei vuosia katsele vaan tekee mitä tekee, ei itse unessa ollut huonoa sinänsä vaikka tosin muistutti miten syrjitty joskus olin että kyllä vieressä oleva kelpas tietty -_- !!
Mut unessa asia jotenki suoristu ku kyseinen ihminen jutteli en muista tarkkaan mitä mutta mieli koheni ja asiat selkisi, hyvä niin vaikkaki oli unta :)
Muuten uni oli sitä tavanomaista sekoa ennenku nousin ylös pedistä keittään kahvit jne.

Nyt nautin tavallista aamupalaani tässä mutta voisin kyllä pian taas tehdä kuten joskus eli puuroa, kahvia ja leipää siinä olis kuitupitoista syötävää ja sisukset kiittäis kun on pientä ongelmaa maksanki kans ni kuidut kuulemma lääkitsee sitäkin siinä joten eipä olisi paha idea ja niin nyt on 11 päivä ilman alkoa tässä meneillään eli päivä kerrallaan koska se vaadittu aika menee yllättävän nopeesti eikä sekään olis ainoa hyvä syy olla irti liiasta juomisesta tosin viimeks katkaisin kohtuu aikaisessa vaiheessa sen joten kehitytään hitaasti mutta varmasti :)

Mut mitäpä tässä muuta ku ystäville rakkaille hyvvee Tiistaita :)
Työt alkaa loma vietetty pakko sanoa että olo tuntuu aika hyvältä teki todella hyvää jaksaa taas arkea mennä eteenpäin. Huomenna aloitan salitreenit kuukauden tauon jälkeen mistä olen innoissani alan treenata pari kertaa viikossa koko kevään ajan kroppa pysyy hyvässä kunnossa.
Lääkkeitä menen hakemaan työpäivän jälkeen onneksi eläke ja hoitotuki raha tullut tänään niin saa heti maksettua pois. Sählypelit alkaa meillä vasta viikon päästä tiistaina odotan innolla että pääsee taas pelamaan olen kaivannut sitä aivan parasta liikuntaa saa juosta ihan täysiä pallon perässä. Syke nousee kivasti ja saa purettua paineita samalla jos niitä on. Maksan kohta tuon mun vuokran ja se nousee sitten sen 45 euroa maaliskuusta alkaen laskin että hyvin pystyn maksamaan sen joka kuukausi niin sitä ei tarvitse yhtään murehtia. Salkkarit alkaa viikon päästä maanantaina mä en edes enää muista mihin kohtaan se jäi viimeksi tuntunut oudolta kun se on ollut joulutauolla, mutta kivaa kun alkaa taas ja tulee koko kevään ajan. Katselin Netflixiä eilenä illalla "Resident" sarjaa tällä kertaa mikä on hyvä olen toisella kaudella siinä neljä kautta jäljellä. Otan aamulääkkeet ja katson mitä puen päälle tänään. Tästä tulee hyvä päivä näen poikaystävän myöhemmin iltapäivällä.

_Iltsu_Tammikuun kuudes päiväLuonut: _Iltsu_Maanantai 06.01.2025 23:55

Tänään on maanantai ja tammikuun kuudes päivä. Kävin ulkoilemassa kun otin valokuvia itsestäni ja otin myös maisemakuvia. Ulkoilu talvisessa säässä tuntui mahtavalta. Lisäksi olen opiskellut saksan kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja saksaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa talvesta ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 15:30 jälkeen. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä talvipäivistä. Sää on talvista kun lämpötila on päivällä ja yöllä pakkasella. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi kanapaistia, perunoita ja salaattia. Hyvää maanantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on talvi. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Nastakengät on hyvä olla näillä liukkailla keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, nuin ette kaadu ja liukastu. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Käyn kävelyllä huomenna jossain sopivassa välissä.

Jack84XXLoppiaisen iltooLuonut: Jack84XXMaanantai 06.01.2025 22:22

Sellanen päivä se ja ei hermot tahtonu pysyä täysin kurissa ikävä kyllä eikä mahda aina mitään, kumpa huomenna olisi paljon parempaa ilmassa ei mitään pientäkään ilkeää mut vaikuttaa nii moni asia kuten kun täytyy taistella mielihaluja vastaan ja sitten jokapäiväinen juilinta päässä...riesa se on pienikin riesa mutta saisi se edes mennä jo kun muuten on piristynyt verrattuna parin viikon takaiseen oloon, jotain on jumissa ja ei ole ketään joka hieros :/

Kukapa väitti että elo olisi yhtä ruusuilla tanssimista nii näillä korteilla nyt ja selvitellään ellei oireet mee ohi ja sillä se.

Huomenna pari pakettia pitäis tulla ja kaksi tuotetta tilattu tänään kun niissä ei ole muutamat eurot hukassa ja tarvitsen niitä harrastuksiin joten odotellaa, hyvä olla virikettä kotona ettei ala miettimään huonoja niin helposti, järkeily on sallittua vaikka joskus on kiva olla vaan aivot vapaalla :D mutta iloisella menolla ^^

Jospa lisää juomaa onneks ostin Festival pullon ni hörpin sitä tässä ja varmaa jää huomiseksikin siitä, mie ainaki tykkään mut illat ja yöt vuan ja koitetaan päivä kerrallaa mennä :)

https://www.youtube.com/watch?v=6Zm3nR7VRBE
« Uudemmat -