IRC-Galleria

JALAT

JALAT

Mä sentään yritin.

:)Perjantai 16.01.2009 21:33

Pieni laulu ihmisestä

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä,
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

- Tommy Tabermann -



Minä uskon
aamujen valoon,
ihmisen syliin
ja rakkauden hitauteen
Minä uskon rakkauteen
joka kulkee etanan lailla:
ei yhden sydämen poikki
yhdessä elämässä loiki
Minä uskon
etanan nopeuteen,
sylien syvyyksiin,
ja alati kiihkeisiin silmiin
joista aamut juovat
kaiken valonsa.
Minä uskon rakkauden hitauteen.
Minä uskon.

- Tommy Tabermann -



Ihmisen pitäisi joka päivä
kuulla ainakin yksi pieni sävelmä,
lukea hyvä runo,
nähdä hieno taulu
ja jos vain mahdollista,
sanoa muutama järkevä sana.

- Johann Wofgang von Goethe -



Mistä tulemme, sen tiedän
mihin olemme matkalla,
osaan kuvitella

sano missä mennään.

- Juice Leskinen -




Kirjekyyhky luoksein saapuu
koputtaa mun ikkunaan.
Valkoiset on sillä siivet,
kultarengas jalassaan.
Ikkunani sille avaan,
sisälle mä päästän sen.
Kirjelapun sormin hellin
irroitan mä varoen.

Se on viesti sulta rakkain
se on viesti sydämen
Ja mä mieleen tahdon painaa
joka kirjaimen kultaisen.
Se on viesti sulta rakkain,
painan vasten rintaani sen
ja se kertoo, että vielä
muistat mua kaivaten.

Paperin mä etsin pienen
vastauksen lähetän
kyyhkyseni jalkaan kirjeen
varovasti kiinnitän.
Ikkunani sille avaan,
ilmaan päästän lentämään.
Katson kuinka siivin vahvoin
katoaa se hämärään,

Se on viesti sulta rakkain.

- Jukka Kuoppamäki -

Välitän sust typy<3Torstai 15.01.2009 20:00

Tunnetko hänet oikeasti?

1. Kuka hän on? - Paulaa<3

2. Mikä on hänen toinen nimensä? - Elina :D

3. Hänen äitinsä nimi on..? - Merja

4. Isän nimi? - Lauri

5. Jos hänellä on sisaruksia tiedätkö heidän nimensä? - Virpi,Mervi ja Kari :D

6. Mikä on hänen lempivärinsä? - ^^ Kaikki iloset.

7. Millainen on hänen musiikkimakunsa? - Kaeken maelman.

8. Kuka on hänen paras ystävä? - Ainaki sen serkut ^^

9. Seurusteleeko hän? - Jo 7 vuotta :D With me.

10. Onko hän aidosti rakastunut? - Ei sil oo ketään ulkopuolista rakastettavaa. Only me.

11. Mitä hän vihaa? - Kaikkia pissisteinejä joita tässä kylässä kyllä on. Ja sit muutenki ilkeitä ihmisiä,käärmeitä ja ainaki viel hämppyreitä :D

12. Mitä hän rakastaa? - Sukulaisii,Perhettä,Ystävii,kesää ja ainaki viel Lautamäkee :D

13. Mikä on hänen tämänhetkinen olinpaikka? - Omassa kodissa ja omassa huoneessa ^^

14. Mitkä on hänen lempivaatteensa? - Huppari,verkkarit tai muut löysemmät housut. Ei mitään tiukkoja sille likalle.

15. Syökö hän mitä tahansa? - Kyllä se melkeen kaikkee. Mutta ei kouluruokaa suurella innolla.

16. Mikä on hänen lempiharrastuksensa? - Riehuminen :D ja Syöpämika :D :) Lautamäki ja Kaappihiiren kiusaaminen.

17. Osaako hän soittaa nokkahuilua? - Heh kyllä varmasti vähän :D

19. Mikä saa hänet raivostumaan? - Kari ja Mervi ainaki :o Ja muu perhe joskus ja sit ne ilkeet ihmiset.

20. Osaako hän kutoa? - Eiköhän se jotenki luonnistu (:

21. Mitä lemmikkejä hänellä on? - Minä ja Kari.

22. Mikä on hänen lempiruokansa? - Makaronilaatikko!

23. Jos sinulle itsellesi tulisi kauhea rahapula, auttaisiko hän sinua? - Khyl se kai :D Jos se ei ois persaukinen.

24. Voisitko kuvitella että hän löisi jotakuta? - En osaa :D Mua korkeintaan se voi lyödä.(ja Mervii ja Karii jopa Virpiä.)

25. Jos sinä joutuisit sairaalaan, olisiko hän ensimmäisien joukossa katsomassa vointiasi? - Kyllä se tulis heti ekana! Koska se lentäs/tulis prätkällä<3(Kaappihiiri mukanaan)

26. Mikä on hulluin muistosi joka liittyy häneen? - Liikaa liikaa :D Paulallakin se lukee että Lautamäki mut on niitä varmaan miljoonia muita.

27. Uskaltaako hän itkeä jos sinä olet näkemässä? - Tottakai.

28. Oletko ikinä ollut hänen kanssa samalla luokalla? - Emmää.

29. Missä tapasitte? - Ulkona :D Paulan pihalla. Kun sen isi pyys mut leikkii Paulan kanssa enkä uskaltanu kieltäytyy :D Siinä se loppupäivä meniki Paulan barbie esittelyä seuratessa.

30. Onko hän ujo? - On se vähän.

31. Mikä on hänen lempi ohjelmansa tv:ssä? - Salkkaariit.

32. Miksi hän pitää sinusta? - Ken tietää. Varmaan ehkä mahdollisesti oon ainoo joka lähtee Lautamäkeen. Emmäätiiä kysykää siltä.

33. Muistatko hänen puhelinnumeronsa ja osotteensa ulkoa? - Osotteen joo mutta en puhelinnumberia

34. Oletteko käyneet yhdessä ravintolassa syömässä? - Pöh. Ei sitä voi viedä ravintolaan.

35. Mikä on hänen lempiasentonsa sängyssä? - Empä tiiä :D Missä asennossa kärpäset tapaa nukkua?

36. Minne hän haluaisi muuttaa? - Kärpäsvaltakuntaan. Ei vaan :D Se haluu sinne minne mä meen >;D Tai siis se tulee tahtomattaan.

37. Syökö hän epäterveellisesti? - Ei ei ei.

38. Antaako hän sinulle anteeksi jos petät lupauksesi hänelle? - En usko. Riippuu lupauksesta. Jos se ei oo suuri lupaus. Ja antas se anteeks ku veisin sen Lautamäkeen<3 :D

39. Arvostaako hän vanhuksia? - Kyllä.

40. Kuinka kauan olette nyt kaikenkaikkiaan tunteneet? - Seittemän vuotta tulee täyteen heinäkuussa.

41. Oliko tapaamisenne "rakkautta ensi silmäyksellä"? - Juu :D Lauriin heti rakastuin ja sit Paulaan. Ei vaan oli oli :D Paula sai mut uhrikseen ;o

42. Jos olisit/olet vastakkaista sukupuolta, voisitko ajatella meneväsi hänen kanssaan naimisiin? - Totta kai voisin.

43. Tuleeko hän toimeen seurustelukumppanisi kanssa jos sinulta sellainen löytyy? - Se on liian mustis. Sehän varmaan pakottas sen jumppaamaan kärpäsjumppaa. Ei vaan kyllä se tulis toimeen.

44. Millainen ihminen hän on? - Kultanen,rakastettava,sulonen,raxupoxu,hurjapää(ainaski lautamäessä), tärkee,ei voi sanoin kuvailla<33<33

NonniKeskiviikko 14.01.2009 23:15

1. Avaa paint.
2. Piirrä siihen peikko, itsesi(prinsessana,haltijana tai keijuna), lintu ja puu.
MUTTA, et saa kumittaa kuvasta mitään!!!
3. Lisää piirrustus päiväkirjaasi ja haasta 5 kaveriasi mukaan

Haastan:
Paulan taas :D
Marian
Raisan
Nikon

NIKO HUOM!
ALHAALLA OLEVAT SÄÄNNÖT SULLE!

1. Avaa paint.
2. Piirrä siihen prinsessa, itsesi (peikkona, sammakkona tai aasina), lintu ja puu.
MUTTA, et saa kumittaa kuvasta mitään!!!
3. Lisää piirrustus päiväkirjaasi ja haasta 5 kaveriasi mukaan

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.01.2009 20:50

Haaste

Tehtävänanto: Paljastan itsestäni asioita. Valitsen seuraavat 5 ihmiset, jotka haastat tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.

Nimi: Henni
Lävistyksiä: Rustossa kaksi koruaa
Tatuointeja: Ei oo :D

Pituus: 165?
Kengännumero: 38-39? :F Luulen.
Hiustenväri: Kato kuvasta.
Sisarukset: 2 siskoo ja 1 veli.

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka viimeksi ostit? : En osta elokuvia. Oisko se Hopon Poppoo.
...Kappale, jonka kuuntelit? : Oisko vaikka Mää ja Hiljanen Viljanen :D<3
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? : Mää ja Hiljanen Viljanen :D
...CD, jonka ostit? : Hmm. En oo ostanu eläissäni.
...Henkilö, jolle soitit? : Emmä tiiä.
...Henkilö, joka soitti sinulle? : Emmuist.
...TV-show, jonka katsoit? : Pikku kakkonen :D
...Henkilö, jota ajattelit? : MasaaSaraa !! Ku se vammas tossa.

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: Plääh. Aika hataria mut joskus toimii.
Itsemurha: Vastaan.
Ihmisten tappaminen: Vastaan.
Teinitupakointi: Tehköön teinit mitä haluaa.
Rattijuopumus: Vastaan.
Homo- ja lesbosuhteet: Puolesta tietty ^^
Saippuasarjat: :D Hahhahaa. En kato edes paljoo telkkaa. VASTAAN! Paitsi Salkkarit.

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi? : En oo varma :D Ollaan kait sitä itketty.
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi? : En ole. Ei kannata itkee niitten puolesta.
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa?: Haha :D Pienenä vähän löin..
...Koskaan joutunut pidätetyksi?: En ikuna.
...Rauhallinen? : En oo. Aina.

MITÄ...
...Shampoota käytät? : Röllit ei peseydy. Okei Sunsilk.
...Kenkiä käytät?: Puukengät. Ei vaan.
...Pelkäät?: Hömm.. En pelkää mitään! Ainaki hämppyreitä ;o Ampiaisia.

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut? : Never!
...Kertaa sydämesi on särkynyt?: Olen Rölli enkä mikään tavallinen peikko! Ei ikuna.
...Sydäntä olet särkenyt?: En oo.
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: Ainaski kahesti.
...Arpea on kehossasi?: Ainaki 4
...Asiaa kadut menneisyydesssi?: Kaikki katuu jotain. Kadun aika paljon.

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? : Hah :D Olen Rölli enkä mikään tavallinen peikko xD Revi siitä :D
...Hauska? : Nauran omille jutuilleni. Mieti sitä :D
...Kiihkeä? : Ota selvää läskipää.
...Rakastettava? : <3
...Huolehtiva? : Juu noista pikkasista<3 Ja Masasta joskus.
...Suloinen? : Oikee Pikku lutumutunen. Olen Rölli.

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: Kysy tota 2v päästä.
...Nelikirjaiminen sana: M-A-S-A
...Karkki: Namm. Salmiakki ainaski<3
...Sarjakuva / piirroselokuva: Disneyt kaikki mitä oon nähny.
...Aamiaismurot: En syö muroja aamulla. :D
...Purukumi: Kaikki menee.
...Väri: Kaikki räikeet.
...Kynsilakan väri: Äääh. Pinkki jos käyttäs.
...Viikonpäivä: Perjantai.
...Inhokkipäiväsi: Kaikki muut paitsi perjantailauantaisunnuntai
...Kukka: Röllinsydän.
...Koru: Rippiristi ja neliapila ja horosskooppari.

Erikoiskyvyt / -lahjat: Oon tosi pro näytteleen Lärvin isää :D
Kesä / talvi?: Kumpiki aikanaan.
Norja / Ruotsi?: Kumpiki on iha jees :D
Trampoliini vai uima-allas? : Uimatramppa.


HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?: Isi ja äiti.
...Näki sinun itkevän?: Empä tiiä.
...Sai sinut itkemään? : Uuuuulallaa. Emmuista.
...Oli kanssasi elokuvissa?: Sara :D ?
...Huusi sinulle? : Emmuista. Ehkä se oli Sasu.
...Lähetti sinulle sähköpostia?: Merja varmaan :D

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: Lällärit tekee niin. Röllit eivät.
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? : En ainakaa muista että oisin ollu.
...Pitänyt jonkun salaisuuden? : Olen.
...Itkenyt elokuvan aikana? : Enoo varma.
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? : En oo niiin sairas ;o

Paljonko kello on? : 18:39
Omenat vai banaanit?: Namm. Molemmat<3
Sininen vai punainen? : Äääärrh. Sinipunanen.
Kevät vai syksy? : Kumpiki on hyvää parast aikaa vuodessa.
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? : Hakee Hamatille vettä.
Minkä aterian söit viimeksi? : Spagetti.
Lukio vai yliopisto? : YLIOPISTO. Haha :D
Oletko tylsistynyt?: Hamatti kiusaa. En ole.
Minkä äänen kuulit viimeksi? : Erikoinen perse xD
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? : Meetwursti pitsaa.

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmyksellä? : Do e! Paljon kuuluu sulle!
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? : Joo ehkä ja joo kolme tai kuus.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? : H-taju,rehellisyys,luotettavuus yms. Ei kuse nilkkaan.


MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri? : Ei ole.
Mitä kieliä osaat? : Suomi ainoa jota osata mina huvin. Ja hamatti kieli. Ja vähän ruotsi ja ei ollenka englis.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Käärme.
Asia, josta pidät itessäsi vähiten: Rengas. Jota kannan mukana etten huku.
Ketä rakastat: Omia sukulaisia. Ja joita ystävii.
Ketä kaipaat: Aww<3 Elias ;<

SINÄ
Lempinimet: Rölli,Lerkkanen,Kompura,Hentsukka,Hemuli,Herkko,Henri :'D
Nimesi alkukirjaimet? : HSI
Kuinka vanhalta näytät?: Emmätiiä. Vaikee sanoo.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? : 3-15 hahaha!
Silmälasit / piilolinssit?: Noup.
Onko sinulla lemmikkejä?: Onon.
Mikä saa sinut noloksi?: Se riippuu.
Mikä saa sinut onnelliseksi? : Hamatti :D Ellu<3 Perhekkin jaa.. Ystävät.
Mikä huolestuttaa sinua? : Tämä ilmastonmuutos.

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet? :Tjuu.
...Halunnut karata? : Tjuu.
...Kokeillut huumeita? : En tietysti.

Haastan:
Maria
Raisa
Random
Random
Random

[Ei aihetta]Maanantai 12.01.2009 18:20

1. Avaa paint.
2. Piirrä siihen peikko, itsesi(prinsessana,haltijana tai keijuna), lintu ja puu.
MUTTA, et saa kumittaa kuvasta mitään!!!
3. Lisää piirrustus päiväkirjaasi ja haasta 5 kaveriasi mukaan.

Haastan:
Paulan :D
Marian >;D
Emmin
Saran!
Even :D

[Ei aihetta]Tiistai 06.01.2009 23:56

1. pidätä hengitystäsi.
2. mene päiväkirjaasi.
3. lisää tämä merkintä.
4. jos sait tehtyä tämän pidättäen hengitystäsi, olet hyvä suutelija.(tai nopee dataaja)

Lööv it<3Tiistai 06.01.2009 22:35

[Ei aihetta]Perjantai 02.01.2009 14:58

Muistatko, missä suutelit ensikertaa?
Eh ku en oo.
Nukutko alasti?
- Tuu kattoo :D Ei vaa aina on joku riepu päällä.
Oletko koskaan kaatanut joulukuusta?
-Eh.
Onko sinua koskaan leikattu?
- On.
Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset?
- En mää.
Pitäisikä aviopuolisoiden mielestäsi tietää toisistaan kaikki?
- Ei kai :D
Oletko soittanut pilapuheluja?
- Tjuu.
Oletko hypännyt benji-hypyn?
- En mut haluisin :DD
Pitäisikä miedot huumeet mielestäsi laillistaa?
- Sama se :D Voishan ne.
Laulatko suihkussa?
- Emmä enää :D
Haluaisitko olla mies vai nainen?
- Poika kiitos. Mut menee tää elämä naisenaki.
Uskotko ihmeisiin?
- Tjaa :D Eipä oo sattunu ihmeitä.
Oletko koskaan joutunut hautaamaan lemmikkisi?
- Tavallaan.
Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- Do e.
Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16000 euroa?
- Hyih ;o
Tykkäätkö juhlista?
- Hehhee joskus. Legendaarista.
Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä?
- Emmää.
Uskotko horoskooppeihin?
- Joo koska aina sanotaan mulle että ei rakkautta oo näkyvis.
Kutiatko helposti?
- Hihhihhii jooh.
Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- Itseni.
Koska ärsyynnyit viimeksi?
- Emmuist.
Koska viimeksi löit jotakuta?
- Hehehe. Nyt.
Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa?
- Krhh.. Olen pyromaani. En ole.
Uskotko, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää?
- Joojoo.
Oletko tehnyt testamentin?
- :D En koska mun tavarat on mun viel sillonki ku kuolen.
Missä maissa haluaisit käydä?
- Emmää tiiä tollasia :D
Antaisitko kumppanillesi anteeksi jos hän pettisi sinua?
- Riippuu.
Kuka on tärkein ihminen elämässäsi?
- Ei jaksa luetella. Ja jos luettelen joku tulee vinkuu että puuttuu joukosta.
Onko Titanic hyvä?
- Tylsä.
Ovatko naiset heikompia kuin miehet?
- Joo sellaset pissikset on.
Pelkäätkö karhuja?
- ;< Pelkään.
Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit?
- Olen xD Päädyin varuskunnan lähelle.
Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla?
- Bussilla joka arki aamul ja päiväl,taksilla aika harvoin ja junalla jonki verran.
Katsotko telkkaria joka päivä? Edes vähän?
- No riippuu.
Kenelle annoit viimeksi numerosi?
- Emuist :D
Mikä oli parasta kesässä -08?
- Hmm.. Vastaisin PipeFest mut en viitti ku joka teinipissis laittaa niin joten laitanpa että oisko se Riksussa vietetty aika parasta :D
Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- En suinkaan.
Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- En usko.
Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle?
- No uuh.
Voisitko osallistua idolsiin?
- Totta kai.
Pidätkö hiuksistasi?
- En xD
Olisitko valmis äidiksi/isäksi?
- En sitä teille kerro :D
Kuka sanoi sinulle viimeksi jotain kaunista?
- Hmh. Ei ainakaa oraakkeli.
Kamalin tunne?
- Pelko.
Paras tunne?
- Emmä tiiä. Iloisuuden tunne :D
8 Viimeisintä:
Viimeisin tupakki: Emmää polta.
Viimeisin alkoholijuoma:Emmää juo.
Viimeisin autoajelu: Emmää muista.
Viimeisin nähty elokuva: Kummeli-Kultakuume
Viimeisin soitettu cd: Emmää muista.
Viimeisin itku: Emmää muista.
Oletko koskaan deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi? -En.
Oletko koskaan joutunut tekemisiin poliisin kanssa? - Ömh. Emuista.
Oletko ollut vastakkaisen sukupuolen kanssa suihkussa? - Heh joo ellun ^^ ja Nikon ku se oli viel pikkupoika :)<3
Oletko koskaan uinut alastomana? - En kai :D
Oletko koskaan ollut TV:ssä? - Tjuu.
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta jostain tuntemastasi tyypistä? - Tavallaan :D
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? - Tjuu.
3 Valintaa:
1. Musta vai valkea: Sekotus kiitos :D Valkee.
2. Kuuma vai kylmä: Kuuma kuuma.
3. Suklaa vai vanilja: Suklaa.
1 asia, jota kadut: Ööh.. Kadun aika paljon joten en edes sano.
Oletko ikinä-Galluppi
2. Oletko ikinä luntannut? - Heheh :D Emmää silleen.
3. Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle? - x)) Noo... Joskus..
4....pussannut suulle poikaa? Tjuu.
5....ollut kännissä? - Eh.
6....polttanut tupakkaa? - En suinkaan.
7....lintsannut? - Hehe.
8....valehdellut pahasti? - Eiks me kaikki joskus?
9...karannut kotoa? - Juu. Joskus vuonna nakki ^^
10...ollut nälkälakossa? - enpä pahemmi
11...ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikisenä? - En ;o
12...mennyt ala-ikisenä baariin? - En :D Tai tavallaan.
13...syönyt lääkkeitä yli suosituksen? - En.
14...lyönyt ketään turpiin? - xD Heh.
15...varastanut? - ;o
16...tehnyt ilkivaltaa? - Legendaarista.
17...oksentanut tahallisesti? - Yök en.
18...ollut masentunut? - E.
19...vihannut ketään? - Tjuu.
LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN:
- ^^ Heh. Legendaarista.
LUETTELE 2 ASIAA MITÄ OLET TÄNÄÄN TEHNYT:
1. Olin ulkona.
2. Vammaillu ^^

Oraakkeli on vitun törkee :<Perjantai 02.01.2009 04:48

Mä:

1. “xD Häpeä! Et osaa äidinkieltä. Revi kielesi irti ja mene nukkumaan. Ok?!”
2. “Onko sulla silmät?”
3. “Mitä jos sitä kultaa ei löydy?”
4. “Hyi vittu -.- Saatanan pervosika.”


Oraakkeli:

1. "En oikeen pääse, ku perse on liimattu tuoliin"
2. "Ei ole, valitettavasti."
3. "Sitten harrastetaan seksiä ja kunnolla niin että sänky tärisee"
4. "Akkamainen pölvästi! Pimeä pelkuri!"

:<Perjantai 02.01.2009 04:29

Ei niin. Olen angsti paskankerääjä vanha piika ja rumilus ;< Itken ja raavin itseni kuoliaaksi.