IRC-Galleria

JJJenni`

JJJenni`

Tiputa mut kalliolta, hyppäät kumminki perään.

[Ei aihetta]Lauantai 19.07.2008 21:23

Poika ja tyttö olivat seurustelleet kolme viikkoa. Eräänä iltana poika ja tyttö söivät kynttilöiden valossa. "Voi kuinka minä sinua rakastan", poika sanoi hempeällä äänellä ja puhkesi kyyneliin.
Tyttö oli ihmeissään. "Mikä helvetti sinulle oikein tuli!", tyttö parkaisi.

Poika katseli vain tyttöä, ja hymyili alakuloisesti. "Muistatko lempiharrastuksemme?", hän kysyi.
"No en ihan dementikko ole!", tyttö sanoi ja naurahti.
"Mene huomenna keilaamaan, ja ota lempipallosi mukaan, se vaaleanpunainen", poika sanoi.

"Mikähän tuota vaivaa..", tyttö ajatteli. "Jos kerran niin tahdot, mutta tuletko sinä mukaan?", tyttö sai sanotuksi.
"Ei, en tule. Mutta mene sinä, ymmärrät sitten huomenna".

Seuraavana päivänä tyttö meni keilaamaan, vaaleanpunainen pallo mukanaan. Hän työnsi sormet keilapallon reikiin, mutta yksi sormi ei mennyt syvälle. Hän tunsi että sisällä oli paperia. Tyttö kaivoi paperin pois, ja luki sen. Lapussa luki: "Anna anteeksi, en pystynyt sanomaan sitä eilen. Minun täytyy muuttaa napajäätikölle, sain sieltä töitä. Lentoni lähti tänä aamuna, joten et voi ottaa minuun yhteyttä. Älä unohda minua".

"YHYHYHYH NIISK NIISK", tyttö ulvoi ja lähti kotiinsa. Hän itki huoneessaan kaksi viikkoa, kunnes hän uskaltautui katsomaan televisiota. Tyttö rupesi katsomaan uutisia, olihan hän jäänyt paitsi kaikesta informaatiosta.
"Napajäätiköllä mies rakasteli pingviinin kanssa", sanoi uutisankkurin ääni.
"Tämä ei voi olla totta!" tyttö kauhisteli. "Miehellä on samanlainen takki kuin poikaystävälläni! Minä en kelvannut hänelle!", tyttö parkui.

Tyttö itki taas huoneessansa, mutta sitten hänellä välähti. "Menen kauneusleikkaukseen, se saavat tehdä minusta pingviinin ja sitten kelpaan miehelleni taas!"

Operaatio oli vaikea, mutta tyttö oli tyytyväinen lopputulokseen. "Poikaystäväni ilahtuu kun näkee minut!"

Viimein hän sai puhelun. "Kulta, olen palannut! Tulen käymään!"
Tyttö oli täpinöissään. Hän käveli pingviinikävelyään ympäri huushollia, ja alkoi siivota. Hän halusi tehdä hyvän vaikutuksen.
Lopulta ovikello soi. "Juhuu!", tyttö ajatteli.

Tyttö avasi oven.. Pojan ilme oli ällistynyt. "Mitä sinä olet tehnyt!?"
"Näin televisiosta kuinka panit pingviiniä.. Ymmärsin etten kelpaisi sinulle ihmisenä..", tyttö sanoi.
"Enhän minä mitään pingviiniä ole painanut", poika intti.
"Hänellä oli samanlainen takki kuin sinulla, älä väitä vastaan!"
"No tottakai oli samanlainen, meillä napajäätikkö ja pingviini asiantuntijoilla on samanlaiset takit! Firmamme on ne kustantanut!", poika karjui ja lähti pois.

Tyttö itki taas. "Ei voi olla totta", hän ajatteli.

Tarinan opetus:
1) älä tee hätiköityjä päätöksiä
2) älä ota sellaista seurustelukumppania joka ei rakasta sinua esimerkiksi pingviininä </3

Ja jos rakastat jotakuta niin paljon, että hyväksyisit hänet pingviininäkin, lisää tämä päiväkirjaasi. Kiitos.

[Ei aihetta]Lauantai 19.07.2008 21:12


[ ]Ala-asteella
[x]Yläasteella
[ ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[ ]Jossain muussa

[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[x]160-170 cm
[ ]Yli 170 cm

[ ]Pitkähiuksinen
[x]Lyhythiuksinen
[x]Puolipitkähiuksinen
[ ]Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen

Omistan:
[x]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[ ]Jonkin muun kännykän

[x]Pikkuveljen
[x]Pikkusiskon
[ ]Isoveljen
[ ]Isosiskon
[ ]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[x]Bestiksen
[ ]Oman asunnon
[ ]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen


Olen horoskoopiltani:
[ ]Kauris
[ ]Vesimies
[ ] Kalat
[ ]Oinas
[ ]Härkä
[ ]Kaksonen
[ ]Rapu
[ ]Leijona
[ ]Neitsyt
[ ]Vaaka
[ ]Skorpioni
[x]Jousimies

OLEN..
[ ] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[ ] Ollut blondi
[x] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[ ] Saanut 4:n
[ ] Ollu leikkauksessa
[x] Viskonut omenoita
[x] Ratsastanut
[ ] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[/] Tehnyt rikoksen
[x] Paiskonut tavaroita
[XXX] Kuunnellut Himiä
[ ] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[ ] Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[/] Nukkunut tunnilla
[x] Ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[x] Tehnyt yli 100:n euron kännykkä laskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[ ] Saanut turpiinsa
[x] Soittanut kitaraa
[ ] Varastanut posteja laatikosta
[x] Lyönyt vetoa
[ ] Poseeranut alasti
[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x] Yöpynyt hotellissa
[x] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[x] Pelannut Harry Potteria
[/] Vittuillut vanhemmille
[ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Soittanut pilapuheluja
[ ] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[ ] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x] Valvonut koko yön
[x] Juossut alasti ulkona
[ ] Käynyt avannossa
[x] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskonu housuihin yli 10v.
[x] Pudonnut hevosen selästä
[ ] Omistanut hämähäkin
[ ] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiansa
[ ] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[ ] Seurustellut yli 20-vuotiaan kanssa
[ ] Karannut kotoa
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[ ] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[ ] nähnyt teurastettuja sikoja
[x] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] Käyttänyt vanhempien korttia
[x] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[x] Hyppinyt katolla
[/] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[ ] Nukkunut bussissa
[ ] Tekstannut mtv3 chattiin
[x] Itkenyt uneen
[ ] Ratsastanut aasilla
[ ] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[ ] Katkaissut luita
[x] Lukenut siskon/veljen viestit
[ ] Ostanut huumeita
[x] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Imenyt verta ( pienestä haavasta)
[ ] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä
[ ] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[ ] Harrastanut tanssia
[x] Ollut vesirokossa
[x] Perustanut bändin
[x] Puhdistanut wc-pönttöä
[x] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Tanssinut napatanssia
[x] Juonut Hyla-maitoa
[x] Hengittänyt heliumia
[x] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[ ] Laskenut pulkalla katolta
[ ] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Nähnyt kaupassa julkkiksen
[x] Ollut puolukassa
[ ] Liftannut
[x] Käynyt navetassa
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[x] Laulanut mikrofoniin
[x] Astunut lehmän paskaan
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[noprkl.] Täyttänyt 14 vuotta

Serrano. <3 Lauantai 19.07.2008 21:07



DIEGO SERRANO
[ ] Olen kolmen pojan isä
[ ] Olen naimisissa naisen kanssa, jolla on kaksi tytärtä
[ ] ...joten minulla on kaikkiaan 5 lasta
[ ] Olen kalju
[ ] Minulla on kaksi veljeä
[x] Puhun nopeasti, joskus hieman epäselvästi
[ ] Omistan tavernan
Total = 1

LUCÃŒA SERRANO
[ ] Minulla on keltaisenvaalea tukka
[/] ...ja yleensä pidän hiuksiani auki ja siksak-jakauksella
[ ] Minulla on kaksi tytärtä
[ ] Olen naimisissa miehen , jolla on kolme poikaa
[ ] ...joten minulla on kaikkiaan 5 lasta
[ ] Minun ex-miehelläni/poikaystävälläni on syöpä
[ ] Olen opettaja
Total = ½

MARCOS SERRANO
[/] Minulla on musta, kihara tukka
[ ] Soitan kitaraa
[x] Kirjoitan myös laulunsanoja
[x] Rakastun usein väärään henkilöön
[ ] ...kuten sisarpuoleeni...
[ ] ...ja opettajaani.
[x] Olen herkkä
[x] En aina pysty kertomaan todellisia tunteitani
[x] Olen perheeni esikoinen
Total = 5½

GUILLE SERRANO
[/] Minulla on isoveli/sisko ja pikkuveli/sisko
[ ] ...ja myös pari sisar/velipuolta
[/] Olen luokkani häirikkö
[x] Kuulun luokassani johonkin jengiin <- jos ny niin voi sanoo ..
[/] Keksin aina jotakin mistä on harmia opettajille
[x] Keksin lempinimiä ihmisille ulkonäkönsä perusteella
[ ] ...ja se tapa loppui kuin seinään kun itse sain silmälasit
[ ] Siskoni/veljeni on samalla luokalla kanssani
Total = 3½

CURRO SERRANO
[ ] Olen perheeni kuopus
[x] Kyselen paljon
[ ] Olen söpö
[ ] Isä on minun sankarini
[ ] Minun ja veljieni/sisarieni äiti on kuollut
Total = 1

EVA CAPDEVILA
[ ] Olen rakastunut velipuoleeni
[ ] ...silti seurustelen hänen parhaan kaverinsa kanssa
[ ] Äitini on opettaja
[ ] Vanhempani ovat eronneet
[ ] ...ja äiti on mennyt uusiin naimisiin
[ ] Isälläni on vakava sairaus
[x] Minulla on pikkusisko
[ ] Olen seurustellut yli kymmenen vuotta itseäni vanhemman miehen kanssa
Total = 1

MARIA TERESA CAPDEVILA (Teté)
[ ] Olen samalla luokalla veljeni/sisareni kanssa
[/] Olen hyvä koulussa
[/] Ricky Martin on mielestäni maailman komein
[x] Olen ollut ihastunut itseäni vanhempaan poikaan
[x] ...mutta poika olikin pelkkä idiootti
[/] Olen ystävällinen luokkani syrjityille oppilaille
[ ] ...vaikka olen suosittu luokallani...
[ ] ...ja yksi syrjityistä on paras kaverini
[ ] Minulla on isosisko
Total = 3½

SANTIAGO SERRANO
[/] Olen äkkipikainen
[/] Teen ennenkuin ajattelen
[ ] Minulla on todella lyhyt pinna
[x] En välillä ymmärrä veljeäni
[ ] Luovutan helposti
[ ] Omistan veljeni kanssa tavernan/ravintolan
[ ] Minulla on kaksi veljeä
[ ] ...ja olen keskimmäinen
Total = 2

FRUCTUOSO MARTINEZ BLANCO (Fiti)
[/] Minua on helppo huijata
[ ] Vaimoni/mieheni ei joskus jaksa minua
[ ] Minulla on yksi poika
[/] En aina ajattele mitä olen tekemässä
[ ] Vaimoni/mieheni on opettaja
[/] Olen valmis tekemään mitä tahansa saadakseni haluamani
[/] Puhun hieman epäselvästi
Total = 2

CANDELA MARTINEZ BLANCO
[ ] Olen opettaja
[ ] ...ja poikani on samalla luokalla, jota opetan
[ ] Häpeän miestäni/poikaystävääni usein
[ ] Veljeni oli koulumme rehtori
[ ] ...mutta nyt olen itse rehtorina
[x] Paras ystäväni on samassa työpaikassa kuin minä <- koulu on mun työpaikka x`))
Total = 1

RAUL MARTINEZ BLANCO
[ ] Tykkään kaverini siskosta/veljestä
[/] Olen yleensä tyhmä ja kovistelija
[x] ...mutta olen sisimmässäni herkkä
[x] Olen itsevarma
[ ] Olen melkoinen naistenmies (tytöillä tietty toisinpäin)
[ ] Äitini on ollut luokkani opettaja
Total = 2½

MARCOS SERRANO. ;)

[Ei aihetta]Lauantai 19.07.2008 21:01

A = 1 € B = 2 € C = 3 € D = 4 €
E = 5 € F = 6 € G = 7 € H = 8 €
I = 9 € J = 10 € K = 11 € L = 12 €
M = 13 € N = 14 € O = 15 € P = 16 €
Q = 17 € R = 18 € S = 19 € T = 20 €
U = 21 € V = 22 € W = 23 € X = 24 €
Y = 25 € Z = 26 € Å = 27 € Ä = 28 €

=

J = 10 €

E = 5 €

N 14 €

N 14 €

I = 9 €

= 52 egee. jes :D

H U O M E N N A T U R K U U N !Lauantai 19.07.2008 15:00

Pistätte sit paaaljo kommenttia :D

Tiistaina, tai sit vasta keskiviikkona pääsen koneelle.. ://

jollen sit iPodilla surffaile siel netis :DD

Arvakkaa kuka pääsee lilluu poreammeeseeee, ja shoppaileeee? :D (;

juuh,mutt pitäkää te hauskaa tääl pnos sillä väli ;P

tavaroita,mitä meiltä löytyy :DLauantai 19.07.2008 14:53

Tällästä kamaa meillä....


[ ] akvaario
[x?] arabian astioita
[x] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[ ] autotalli
[x] digiboxi
[x] digikamera
[x] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[x] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[x] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[x] kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone
[x] keittiövaaka
[x] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[x] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[x] kopiokone
[ ] kotiparturi
[x] kotiteatteri
[x] kottikärryt
[x] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[x] kuntolaitteita
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[x] lankapuhelin
[x] langaton hiiri
[x?] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[x] lemmikkieläin
[ ] litteä tietokonenäyttö
[x] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[x] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[x] navigaattori
[ ] oma ranta
[x] omakotitalo
[x] ompelukone
[x] pakettiauto
[x] partakone
[x] parisänky
[ ] parveke
[x] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[x] porakone
[/kylpytynnyri,jossa poreet (;] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[x] rappuset
[ ] rikkaimuri
[x] rullaluistimet
[ ] salarakas
[x] sauna
[ ] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[x] skanneri
[pian (;] suihkulähde
[x] sukset
[x] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[x] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[x] sälekaihtimet
[x] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[x] teepannu
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[x] traktori
[x] tulostin
[ ] uima-allas
[x] ulkorakennus
[x] ulkosauna
[x] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin
[x] vene
[ ] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[x] videokamera
[x] viinaa
[x] villamatto
[x] vohvelirauta
[x] voileipägrilli
[x] vuodesohva
[x] web-kamera
[ ] wokki-pannu
[x] yleiskone
[ ] yläkerta
Olet 75% kapinallinen.

Olet 75% kapinallinen. Olitko kenties mukana polttamassa makasiineja, tai Smash Asemissa? Jos nyt kuitenkin takoisit järkeä päähäsi, ei tämä maailma nyt ihan niin paha paikka ole


Tilastotietoa


Testin kerkimääräinen tulos on 45%. Olet siis noin 30 prosenttiyksikköä enemmän kapinallinen, kuin muut testin tehneet.


justiinsa.. :D

[Ei aihetta]Perjantai 18.07.2008 22:06

[x] Olen tyttö
[ ] Ikää en paljasta
[x] Asun omakotitalossa
[ ] ...joka on juuri rakennettu.
[x] Omistan oman huoneen
[ ] Huoneessa on mm. oma tietokone.
[x] Minulla on äiti ja isä, jotka eivät ole eronneet
[x] Minulla on myös pikkusisko
[ ] Halusin pari vuotta sitten oman koiran, mutta en saanut sitä.
[x] Rakastan shoppailua
[x] Ja omistankin melko paljon vaatteita
[1 prkl] ...ja monta vaatekaappia.
[ ] Pidän lautapeleistä
[x] Ja sisustamisesta.
[/] Demitän vähän liiankin paljon.
[/] Rakastan tummaihoisia pikkulapsia, niinkuin OD'ni kuvasta huomaa.
[x] Pidän tacoista ja pizzasta.
[ ] Useimmat ruoat mistä tykkään ovat kasvisruokia.
[x] Kaupungilla katselen ihmisten laukkuja
[x] ...ja kenkiä.

12/20


[/] Olen positiivinen,
[/] iloinen,
[/] omaperäinen,
[x] joskus ihan hauska,
[x] ystävällinen,
[/] hymyileväinen,
[x] kovaääninen,
[] 165 cm pitkä ja
[x] Kuulemma normaalin kokoinen.
[x] Minulla on 6 läheistä ystävää,
[] joista kaksi ovat nettikavereita.
[x] Olen heidän kanssaan paljon,
[/] mutta pidän myös yksin olemisesta.
[x] Minulla on omat mielipiteeni,
[x] ja kerron ne jos huvittaa.
[x] En pahemmin mieti mitä muut ajattelevat minusta.
[ ] Minulla on silmälasit.
[ ] Silmäni ovat vihreät ja
[ ] Hiukset vaaleat.
[x] En vaihtaisi elämääni mihinkään.

11½/20

[X] Rakastan musiikkia ylikaiken, se on suuri osa elämääni.
[ ] Soitan pianoa
[ ] ... seitsemättä vuotta.
[ ] Se on tärkein harrastukseni.
[x] Pidän rockista ja
[x] metallista.
[x] suosikkejani ovat esim. Sonata arctica,
[ ] Guns 'N roses,
[/] Metallica,
[ ] Ari Koivunenkin joskus.
[ ] Pidän myös michael jacksonista
[ ] ja madonnasta.
[x] suosin siis paljon vanhaa musiikkia.
[ ] Klassista musiikkia kuuntelen myös hiukan: rakastan Chopinia !
[x] Lempiaineeni koulussa on musiikki, todistuksessa 10.
[x] Pidän myös laulamisesta.
[x] Bändissä soittaminen olisi kans mukavaa.
[ ] Minulla on 2 omaa pianoa,
[ ] mutta vielä joskus haluaisin flyygelin.
[X] Musiikki > Elämä.

9½/20

[ ] Harrastuksiini kuuluu siis pianon soitto,
[x] kirjoittaminen,
[x] haaveileminen,
[x] piirtäminen,
[/] musiikin teoria ja musiikkitieto, vaikka kyllä pääsin ne läpi jo.
[x] dataaminen, demittäminen,
[x] shoppailu,
[x] laulaminen,
[x] musiikin kuuntelu,
[x] tanssiminen,
[x] nauraminen,
[ ] pitkien sähköpostien kirjoittelu,
[ ] OD'n muokkaus ja arvostelu yms.

9½/13


[ ] Lempivärejäni ovat esim. Sähkönsininen ja myrkynvihreä,
[ ] oranssi ja keltainen.
[ ] Pukeudun värikkäisiin vaatteisiin, vastaväreihin.
[ ] Minulla on sähkönsiniset pillifarkut ja
[ ] myös sähkönsininen läppäkännykkä.
[x] Pidän valokuvaamisesta.
[ ] Minulla on tällähetkellä reilut 400e, koska olen säästänyt.
[ ] Minua sanotaan taiteelliseksi.
[x] Olen oma itseni.
[ ] Lempi TV-ohjelmiani ovat mm.
[x] Serrannon perhe
[x] Pako
[x] Salkkarit
[x] Summeri ja monet muut.
[ ] Katson myös MTV music televisionin ohjelmia, kuten parental control ja super sweet 16.
[x] Tällähetkellä haluaisin matkustaa Espanjaan.
[ ] Unelma-ammatti on jokin vaatteisiin tai kirjallisuuteen liittyvä.
[ ] Minulla on paljon värikkäitä nilkkasukkia.
[ ] Omistan myös demi-kalenterin
[x] ja tilaan demi-lehteä.
[ ] Fanitus-kohteitani ovat mm. Marc Jacobs,
[ ] Audrey Hepburn
[ ] Marilyn Monroe
[x] Louis Vuitton
[ ] Coco Chanel ja monet muut.
[ ] Inhoan MCR:ää ja Tokio hotellia.
[x] Näitä 'oletko samanlainen...'-galluppeja on ihan liikaa.

10/27

52½/100