Tyhjennän mieleni.
Alan riimejä rustaa.
Kirjaimii järjestelen.
Sanoja tiputtelen.
Joskus ne ropisee kohdalleen.
Joskus taas ei.
Joskus uskon ihmisiin.
Joskus taas en.
Joskus.
Silloin.
Silloin kun uskon ihmisiin niin elämä loistaa.
On hohdokasta kun voi uskoa kanssakäyjiin,
elämän läpi raatajiin.
Toisinaan porukka vaan on niin idiooottimaista.
Ethän itsekkään usko ihmiseen joka syö sanojaan jo enne kuin alottaa.
Onko ihmiset hyviä vai pahoja?
Himoaako kaikki vaan toistensa rahoja?
Onko sitä rakkautta olemassakaan?
Katsooko kaikki vain omaa napaa?
Tänään tällästä paskaa ^^