IRC-Galleria

Nostalginen fiilis viestihistorioita selaillessa. Oompa mäki ollu pieni ja "tyhmä" joskus.

Sydän itkee verta,
kun kaukana sä oot.
Ei oo eka kerta,
kun pelkään et katoot.
Tiiän kyl ettet lähtis luotain pois sä näin
Mut raukaudesta sekaisin mietin kaiken väärin päin.
Jos lupaat soittaa mulle,
eikä pian soi mun luuri.
Niin ahdistun ja tuntuu
et kaikkial on vastas muuri.
Jään saartamaks pelon,
ikävän ja surun.
Se hyytävi mun elon,
kunnes murrun.

"Ellei oteta lukuun lapsia (jotka tietävät niin vähän että osaavat tehdä oikeita kysymyksiä) vain harva meistä pysähtyy miettimään, miksi luonto on juuri tällainen, mistä maailmankaikkeus tulee vai onko se aina ollut olemassa, miksi seuraus tulee aina vasta syyn jälkeen eikä päinvastoin, tai onko olemassa jokin raja, jonka tuolta puolen ihminen ei voi saada tietoa. Olen tavannut myös lapsia jotka haluavat tietää miltä musta aukko näyttää mikä on aineen pienin palanen, miksi me muistamme menneisyyden mutta emme tulevaisuutta, miksi kaaoksesta on voinut syntyä järjestys ja miksi maailmankaikkeus on olemassa. Meidän yhteiskunnassamme on edelleenkin tavallista, että opettajat ja lasten vanhemmat jättävät vastaamatta tai antavat epämääräisiä uskonnollisia selityksiä. Jotkut tuntevat olonsa vaivautuneeksi, koska juuri tällaiset kysymykset paljastavat tietämyksemme rajat." (Carl Sagan alkusanoissaan Stephen W. Hawking'in kirjaan Ajan lyhyt historia. 1988).

Miksi vaikeat ja syvälliset kysymykset yleensä sivutetaan elämässä?

Iltainen maitolasi ravitsee.
Auttaa poikaa kasvaa.
Valmistaa kohtaamaan haasteet.
Antaa voimaa aamuun uuteen.
Tukee poikaa ylä- ja alamäessä.
Pelkkä valkoinen neste
vai jotain suurempaa?
Maista!
Niin palaat lasin ääreen uudestaan.

Tuohisormusta väsäilen.
Mieleni täyttää historian kaipuu.
Kaipuu aikaan puhtaiden metsien
keskelle seppien pajojen.
Nauttimaan rankasta arjesta,
Tervehtymään puhtaasta ilmasta.
Puhdistamaan mieli ajasta
ja muista turhuuksista.
Mutta tuohisormusta lähemmäs
menneisyyttä pääse en.
siks joka päivä enemmän
menneisyyttä kaipailen

Hei kato tänne, mut älä mua.
Tuu mun lähelle, mut pieni rako sua.
Halaa mua, mut hellästi vain.
Suutele mua, nyt ja ain<3

Sataa.
Pisarat ropisee ikkunaan.
Ne rauhottaa ja tekee mielen levottomaksi.
Ne kehottaa pysyä pakoillaa ja yllyttää lentoon.

Enne kuin huomaan niin sade jo ohi on.
Palautunut normaali elämä.

Nää hetket on sun ja mun tässä,
kun kuun valossa ollaan kylpemässä.
Loistessa kuun täyden ollaan
ja rakkautemme on valloillaan.
Päästellään ääniä yöhön kuumaan
ja humallutaan rakkauden huumaan.

Ollaan hetkessä.
Ollaan nyt ja tässä.
Ollaan yhdessä
ja tullaan olemaan.

Kauniit kasvos unessain nään.
Niitä katsoessani en tahdo herää.
Kun niitä katson niin lumoudun.
Haluan liikaa huulia sun.
Haluun syödä sun kaulaa
Ja kanssas iloita ja nauraa.
Nauttia hetkistä yhteisistä.
Nauttia huveista salaisista.
Haluun pitää sut vain lähelläin,
en mitään muuta.
Jos sut vierellein saan vain,
en enää kurkottele kuuta.

Mietinkö liikaa?
Uppoudunko liian syvälle?
Miksi mä välillä liikaa kai ajattelen?

Miks en vaa ajattelis yksinkertaisesti?
Miks en antais asioiden vain olla?
Kun liikaa ajattelemalla hajoo vaa mun polla.