IRC-Galleria

Miittiä pystyyn perkele! <3Lauantai 26.07.2008 23:28

Moi
Mitä kuuluu?
Huoh

Oli kyllä sikahyvä riparimiittinki! :D

Ensin oltiin palolaitoksen nurmikolla ja höntsättiin kaikkien kaa. Ajoin Sinnan jopolla ja voin kertoo, että se ei ollu ihmisten katottavaa touhua. Satutin jalkani.

J: Mää lähen kyllä ton auton kyytiin!
O: Sää lähet mun Kymcon kyytiin
J: MINKÄ???

Sitten siirryttiin Uimalanniemeen. Siellä uitiin vaatteet päällä vaihteeks. Koska kukaanhan ei ollu varautunu uimaan. Paitsi no mä osittain.
Uimalanniemestä bongasin Henkan, joka sitten hyppi Ritviksen kaa sieltä yläältä järveen. Ja Henkka lähti myös meidän mukaan ku siirryttiin nurtsille taas. Leikittiin parihippaa ja Konsta ja Jaakko halus liittyä seuraamme. Oli erittäin mukavia tyyppejä.

Porukkaa aina vähitellen alko häippästä ja sitten jossain vaiheessa päätettiin lähtee Jossulle. Meille alko tuleen nälkä, joten aateltiin hakee pizzat. Eihän pizzeriat enää tietenkään ollu auki, joten käytiinkin ostaan Ärrältä makkaraa.
Jossultakin porukkaa alko vähitellen lähtee ja lopulta me jotkut rohkeet (tai tyhmät), eli mä, Sini, Laura-iso, Atte ja Otto (joka kyllä eka kävi kotona) jäätiin Jossulle yöks.
Aluks yritettiin jopa nukkua, mutta eihän siitä mitään tullu, joten sitten pyörittiin siellä koko yö. Lauralla ja minulla oli ainakin jossain vaiheessa ihan sikahauskaa, vaikka muut ei sitä ihan ymmärtänytkään jostain kumman syystä. Halus kuulemma nukkua.
Lopulta koko yö tyyliin laulettiin Tommi Läntisen Syvälle sydämeen sattuu -biisiä. Ja muita mukavia lauluja.
Yöllä tuli myös aina välillä nälkä, joten me myös syötiin kaikkee kivaa. Otto toi meille lisää makkaraa ku edelliset loppu. Sitten Jossu teki meille nuudeleita ja syötiin myös ruisleipää. Aamuyöpalaks syötiin hedelmäsalaattia kuin linnunpoikaset konsanaan. Jossu ruokki meitä.

Möhköfantti oli tietenkin myös mukana riparitapaamisessa ja se joutu taas vaihteeks kokeen kovia. Sitä tungettiin mm. vaikka kenen suuhun keskellä yötä. Ja jossain vaiheessa etittiin Diegoo kissojen ja koirien kanssa, ni eikö se raukkaparka löytyny jääkaapista. Jäkikset oli kuulemma laittanu sen sinne.

Mulla oli päällä mun kana-paita, joka jo lörähti pikkasen siellä riparilla ku uin se päällä, mutta koska Hilda oli hieman raskaana, se paita tais kyllä mennä lopullisesti pilalle. Mistä tulikin mieleeni, että Ottopojan kypärä oli kyllä aika ihana. Se suojeli mua.

Kaikki aina välillä yöllä muistutti mua et "Jonna sun ois ehkä ihan kätevä nukkuakkin ku oot menossa aamulla yheksään töihin", mutta jotenkin ei vaan tullu uni silmään. Koska ei oltu edes nukahdettu (paitsi noi muut tytöt sillon ku käytiin hakeen Oton mp3), ei tarvinnu herätä aamulla aikasin. Me Lauran kaa tiskattiin ja sitten lähdettiin Laura kotiin ja mä töihin.

Hyvin jaksoin koko päivän töissä, vaikka jossain vaiheessa väsyttikin. Oli jopa ihan kivaa. Siellä oli hauskoja ihmisiä ja mä olin monen Onnetar (vaikka en kuulemma ollu kovin hyvä siinä). "Kolmella eurolla sijjaa kakkoselle." <3

Nyt oon valvonu tyyliin jotain kolkyt tuntia. Kohta vois lähtee valuun nukkumaan. Tai sitten jään vaan dataan.

Ja hei ps. voidaanks seuraavan kerran pitää riparimiittinki sillee et mun ei tartte mennä seuraavana päivänä töihin? :)

MOI MITÄ KUULUU? HUOH <3Lauantai 26.07.2008 03:52

JOSSU ON IHANALauantai 26.07.2008 03:51

HAHAHA Serranot <3Keskiviikko 23.07.2008 03:10

Santiago: "Herra antaa kinkkua niille, jotka eivät sitä ansaitse"

[Ei aihetta]Maanantai 21.07.2008 18:41

Nuaren likan elämä se on niin monenlaasta
Välistä on suru syrämessä ja välistä on irti maasta
Turha on taivalta tympeenä taittaa
Jos tinkii taharostaan

Nuaren likan elämä se on niin häilyväästä
Välihin ne tunteeta tuhlaaloo ja välihin niitä säästää
Enhämmä ittekkään häävinen oo
Enkä luullut näkevän mitään

Tyttöjen sielus palaa rakkauren tulta
Kätkekää sydämiinne nämä sanat multa
Aina muistan sun herskyvän heliän naurun
Sinunkin sielus palaa rakkauren tulta
Onni jos kätketään käsistä sulta
Sä tiedät eihän murhe mieltä muserra koskaan

Nuaren likan elämä se on niin kaksinaasta
Välihin on ku myrskymmerkki ja välihin kaksi taivasta
Oi kuinka monta ilon maljaa
Oon teirän kanssanne juonu

Laulettiin Ottopojan kaa mesessä :DDMaanantai 21.07.2008 01:57

JONNA sanoo:
lauletaanko kyriee?

Otto [Kyrie] sanoo:
JOOOOOOOOO

JONNA sanoo:
alota sää lauletaan kaanonina

JONNA sanoo:
voit myös rämpyttää... soittaa kitaraa

Otto [Kyrie] sanoo:
mullon kitara sylissä

Otto [Kyrie] sanoo:
kyyriiee

JONNA sanoo:
sun tyttöystävä

Otto [Kyrie] sanoo:
kyyrieee

JONNA sanoo:
kyyrie

JONNA sanoo:
kyyrie

Otto [Kyrie] sanoo:
eeleiiissooonn

Otto [Kyrie] sanoo:
kyyyriee

JONNA sanoo:
eeleisoon

Otto [Kyrie] sanoo:
kyyriee

JONNA sanoo:
kyyrie

JONNA sanoo:
kyyrie

Otto [Kyrie] sanoo:
eeeleiissooon

Otto [Kyrie] sanoo:
kyyriiee

JONNA sanoo:
eleeeisooon

Otto [Kyrie] sanoo:
kyyrriiee

JONNA sanoo:
kyyyyrie

JONNA sanoo:
kyyrie

Otto [Kyrie] sanoo:
eelleeissoooooonn

JONNA sanoo:
eleeisooon

Otto [Kyrie] sanoo:
ihannaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

JONNA sanoo:
enpä oo ikinä ennen laulanu mesessä

Otto [Kyrie] sanoo:
emmäkään

Otto [Kyrie] sanoo:
nyt voi leijua

OMENAINEN rankkaripariTorstai 17.07.2008 19:42

No aijaa!
Oli SIMOKIVA ripari ja oli kivat isoset ja pikkuset ja vetäjät ja kaikki. Myös Sisko oli hauska. :D
Joka välissä tietty syötiin ja Ritvis-kanttura ("Hei ollaanks sellast neandertaali-ihmis-leikkii?") veti ruokalaulun armeijatyyliin. Mä istuin pöydän päässä ja sitten syötiin omenaa. <3

Meillä oli kyllä MAHTAVA isosporukka! <3 Ja meiän sketsit ja muutenkin iltaohjelmat oli aina niin PARHAITA.. ainakin meidän mielestä! :D

"Mää oon barbie!"
"Kun kaks normaalii ihmistä kohtaa, ne leikkii. Ja by the way Otto on poika."
Unto ja Hilda <3
NORMI, NORMI. NORMI
"Oot sää eskimo?"

R: Ollaanks hei sitä et kaikki tekee tällee ja sit sellanen tyhjä katse?
A: Är alla här? Onks Alla täällä?
S: Ei ollu Arto ees hyvä..
A: No mites yö meni?
I: No pikkuset oli ihan rauhassa mut nää vetäjät...
S: No siis ku meillä oli kauhee ötökkäinvaasio.. siis se oli kauheeta!
R: Joo hei kuvitelkaa Satu yläsängyssä suihkuttamas jotain ötökkäspraytä.. Hei mites ois laulu tähän väliin?
S: No Ritvis hei ei todellakaan mitään lauluja siis täällä pitää siivota tää paikka on ihan kauheessa kunnossa!
A: Satu hei relaa vähän!
S: Ole sinä hiljaa Adidas-pappi! Ja Tuuli kans!
T: No siis hei en mä voi ku mul on nää lasit.. Älkää sit ihmetelkö jos nää katoo johonki!
R: Mä oon niin paras kitaristi, mä pieksen Oton ihan 6-0
I: TURPA KIINNI! Hyvää yötä..

Mun omat pikkuset oli aivan ihania! Mun pienet kanaset! <3

Jossun kaa otettiin paljon kuvia ja oltiin päikkäreillä poikien huoneessa. <3 Jossu on IHQ <3
Jonnella oli ihana Ressu-tyyny ja mää nukuin viimisenä aamunaki poikien huoneessa. Sinne piti aina tietty mennä ikkunan kautta ja mulla on nyt maha kipee ku mun kiipeemistyyli oli aikas huono.. ja Jonne, Kymis ja Könönen on jäkiksii! Ja Otto hyvä rämpyttään... no joo... No Otto piti hyvää huolta mun Diego-möhköfantista. Ja Atte ja Joni on muuten vaan ihania. <3
Pojat tykkäs myös laulaa Kyrie eleisonia.

Lauran ( siis jalis-Lauran) kaa voitettiin pojat GAMESissä 9-3! Oltiin vaan niin PARHAITA! Lauran ja Saaran kaa pelattiin muutenkin korttia ja kuvattiin videoita Sinin kameralla. :)
Me muuten ruetaan jalis-Lauran sponsoreiks ja perustetaan Omena ry.! Ja Laura rupee pelaan Englannin valioliigassa.

Mää heitin toisiks viimisenä iltana talviturkin ja sitten pojat kerto meille miten suihkut laitetaan ristituleen. Ja raapasin mun polven viimisenä iltana kiveen uidessa. :(

Hihi, mulla ainakin oli kivaa! Toivottavasti muillakin. Nähtäillään.
<3: Jonna-iso

PS. Arvatkaa kuka lähtee tänään Lauri Tähkään.. Ja kuka näki Roomassa Tom Hanksin?? ;D
PPS. Sitten muuten järjestetään se Serrano-maratooni! <3 Ja me tullaan Jossun kaa kaikille kylään.. myös Kymiksen luo Tikikseen! :)
laura on ilotyttö !
tänään ja eilen sain yliannostuksen Jonnan seuraa.

eilen soitettiin meillä vissiin puol yhteen illalla pianoo.
jonna teki omia eläinaiheisia sävellyksiä.<3
J:"arvaa mikä eläin tää on?"
L:"no en kyllä tiiä?"
J:"perhosen lento! kuullostaa ihan perhoselta."
J:"no entäs tää?
... UJO KARHUNPOIKANEN.
karhunpoika kurkkii ulos luolastaan.
Entäs tää?
...no JOUTSENIA!
No entäs tää sitte?"
L:"no en tiiä. joku eläin juoksee karkuun metsästäjää?"
J:"joo. AJOJAHTI."

tänää menin niitten perheen kaa ideaparkkiin :D

autossa:

Jonna: "äiti mää en tykkää laurasta ! se nauraa mulle."
Jonnan äiti: "no Laura onkin ilotyttö!"

Janni: "äiti mää HALUUN niitä juustopalloja !!"
Jannin ja Jonnan äiskä:"no pallo on nenässäs !
...RÄKÄPALLO."

sitte kuulin ihan parhaan jutun :D

"miks iskä ei aja?"
"nokun ei sillä puolella oo rattia!"

se oli vissiin joku jonnan pikkuveljen viisaus jostain vuosien takaa.

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.07.2008 15:39

Eilen rinteellä joku pikkupoika tuli vaan iskeen mua ja Marikaa :D
Et kyllä meillä on vientiä Suomessaki eikä vaan Italiassa :DD