IRC-Galleria

Rakkaus ja kaipuuPerjantai 29.02.2008 01:44

Rakkaus on sana jota ei voi ymmärtää, rakkaus on oikeastaan kaipuuta tai ikävää.
Ihminen rakastaa vain itseään ja kaipaa muita. Välittäminen ja huolenkanto ovat taas
toiseen ihmiseen kohdistuvaa paskaa. Rakkaus on kipua jos menettää toisen.
Lemmikeistä välittää, mutta jos on vain lemmikki ja ei ketään muuta ympärillä niin sitä voi alkaa rakastamaan, tai oikeastaan peilaa ikävää siihen. Äidin rakkaus tulee jo luonnostaan koska se on vaisto suojella poikasiaan vaaroilta ja suojata ensiaskeleet. Täytyy muistaa, että ihminenkin on eläin siinä missä muutkin eläimet. Koirasta voi tulla ihmiselle hyvin ja rakas ja ei ole turhaan sanottu, että koira on ihmisen paras kaveri, olen vahvasti sitä mieltä. Hevonenkin luo vahvan suhteen omistajaansa, mutta koira olettaa olevansa isäntänsä laumassa ja jopa isännästä seuraava. Kun isäntä vaihtuu tai kuolee, voi vain kuvitella miten koira sitä suree koska johtaja on poissa. Hellyyden osoitus ihmisten välillä on kans luonnon sanelemaa koska se johtaa pariutumiseen ja suvun jatkamiseen, eli lopputulos on että rakkaus on oikeastaa niin kuin soidin meno. Iskettäminen on samanlaista kun karhu kaatelee puita että pääsisi pukille.
Eli rakkaus on lisääntymiselle ja selviämiselle välttämätön luonno menetelmä.
Eli ilman rakkautta meitä ei olis ja jos se katoaa niin kohta meitä ei ole.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.