IRC-Galleria

Tai no tiesinhän minä, että tätä luetaan. Terkkuja vaan kaikille ja kaikkien sukulaisille ja varsinkin kaikkien tyttöystäville. Ugh. Elekäähän lukeko näitä juttuja kuin piru raamattua. Peace out.

Mis dias sin ti son tan oscuros, tan largos, tan grises, mis dias sin ti
mis dias sin ti son tan absurdos, tan agrios, tan duros, mis dias sin ti
mis dias sin ti no tienen noches, si alguna aparece es inutil dormir
mis dias sin ti son un derroche, las horas no tienen principio ni fin..
tan faltos de aire, tan llenos de nada
chatarra inservicle, basura en el suelo
moscas en la casa.

Joskus on ihan kiva että jotkut eivät puhu espanjaa. Saattaisi ajatukset mennä jopa perille.

Onkohan mun aivojen virityksessä jotain vikaa? DI-opintojen puitteissa joudun suorittamaan vihdoin virkamiesruotsin (6h sessioissa) 10 vuoden ruotsitauon jälkeen. Voi vaan arvata miten paljon olen unohtanut. Onneksi on edes jonkinlainen kielipää suotu.
Pahinta on kuitenkin se, että espanjanopinnot tuntuvat ylikirjoittaneen ruotsin sanat. Joka kerta kun yritän miettiä jotain erikoisempaa ruotsin sanaa, saan vain espanjankielen vastineen mieleen. Samoin kaikki lauseet tulevat ensimmäisenä espanjaksi. Puta madre.
Sinkkuus on oikeastaan kivaa. Hassua miten se toisen ihmisen kaipuu menee sykleissä, välillä ei mitään niin toivo, kuin että olisi se joku, ja nyt taas tuntuu pärjäävän vallan mainiosti yksin. Minusta on siis tulossa kyyninen vanha ämmä. \o/

Joskus sitä herää keskellä yötä yhtäkkiä ilman sen kummempaa syytä, kaikki aistit valppaina ja pää täynnä ajatuksia. Niinkuin tänä yönä. Olen nyt 3h valvonut ilman toivoakaan nukkumisesta. Ajatukset on.. no, muualla. Pimeässä tulee mietittyä kaikenlaista, diplomityöstä vanhoihin suhteisiin. Myöhäinen/aikainen kellonaika antaa kaikelle perspektiiviä. Ouluunkin tuntuu olevan matkaa muutama valovuosi, huolimatta tämän viikon tapahtumista. Jonkinlainen mental block, veikkaa tämä kotipsykiatri.
Mutta elämässä on paljon niin kaunista ja ihmeellistä, kuten se kun ajaa taksilla työmatkasta uupuneena suoraan lentokentältä eläinlääkäriasemalle keisarinleikkaukseen, ja pääsee auttamaan 200g koiranpentuja tähän maailmaan. Upea kokemus. Se valtava huoli mikä niistä pienistä ressukoista oli kun sinnittelivät elämässä kiinni vain muutaman minuutin ikäisinä. Lopputuloksena neljä elinvoimaista westiepentua, kiitos sille joka tästä elämästä päättää.

Kas kun ihminen laitetaan 4 yöksi hotelliin niin johan siinä pää hajoaa. Onneksi sentään 2 eri kaupungissa reissussa tällä kertaa.
Parasta oli kyllä tämä ilta, sen tietyn ihmisen kainalossa ja sylissä, jota kaipaan hirveästi edelleen vaikka en taida sitä sille tunnustaa. Mutta taitaa olla molemminpuolista. Kiitos kuitenkin, tiedät että puhun sinusta. <3 Nyt en sit saa nukuttua kun adrenaliini virtaa.
Huomenna takaisin Tampereelle ja koiranpentuja katsomaan. Elämä on?