IRC-Galleria

Härkä on tähtikartan kärsivällisin merkki. Heidän luonteensa on järkkymätön ja periaatteissa pysyminen on kunnia-asia. Pitkäjänteinen ja sinnikäs Härkä rakastaa toimintaa, hän toimii heti eikä jää koskaan unelmoimaan. He pystyvät omistautumaan asioihin koko voimallaan, ja vievät minkä tahansa projektin loppuun asti.

Härät ovat taiteellisesti lahjakkaita, mutta eivät kuitenkaan liikaa häröileviä taitelijasieluja. Härän jalat ovat tiukasti maassa, yleensä polvia myöten.

Härät eivät vaadi paljoa ollakseen tyytyväisiä. Hekin haluavat rahaa, mutta eivät hankkiakseen materiaa vaan voidakseen suunnitella tulevaisuutta.

Härät rakastavat mukavuutta ja rentoutumista. He ovat hyviä kokkeja ja osaavat myös valita oikeat viinit. Heitä saa ärsyttää kauan ennen kuin he hermostuvat, mutta kun rajan yli mennään, antavat Härät harvoin anteeksi.

Härät ovat luonteeltaan tyyniä ja tasapainoisia. He mietiskelevät paljon ja ovat aistillisuudessaan herkkiä. Turvallisuuden tunne on Härille tärkein, ja sen eteen he ovat valmiita tekemään paljon töitä.

Härät ovat lempeitä ja rakastavia. Mukautuva ja vastaanottavainen Härkä on tähtikartan potentiaalisin pitkäaikainen parisuhdekumppani.

Härkä sängyssä:

Härät ovat intohimoisia. He jaksavat rakastella pitkään, ja kokevat toisen osapuolen nautinnon tärkeämmäksi kuin omansa. Härät kokevat rakastelun kaikilla aisteillaan. He ovat kokeilunhaluisia ja nauttivat myös verbaliikasta sängyssä. Härät syttyvät nopeasti. Hellyys on heille seksin lisäksi myös tärkeää.

[Ei aihetta]Perjantai 08.08.2008 14:43

Pieni poika kysyy isältään:
-Isi, miten minä tulin maailmaan?
-Nooh, siinä kävi sillä tavalla, että eräänä päivänä äitisi ja minä tapasimme netin keskusteluryhmässä. Sovimme treffit sähköpostilla ja tapasimme virtuaalikahvilassa. Siellä livahdimme salaiseen huoneeseen, missä äitisi suostui latamaan tavaraa kovalevyltäni.
-Mitä sitten tapahtui?
-Juurin kun aloitin latauksen, huomasimme, että olimme unohtaneet kytkeä palomuurin päälle. Siinä vaiheessa olikin sitten liian myöhäistää painaa delete-nappulaa ja yhdeksän kuukauden kuluttua tietokoneidemme näytölle ilmestyi pop-up-ikkuna, jossa luki, että olemme saanet postia

: PPPPPPPPPPPerjantai 08.08.2008 14:15

Kirjoita kappale, joka sinulle tulee mieleen minusta

[Ei aihetta]Torstai 07.08.2008 18:59

KALAT

Kalat ovat yleensä rapajuoppoja, narkkareita ja työttömiä. He esittävät loppuun asti pirteää ja sosiaalista, vaikka mieli on hautonut itsemurhaa jo viimeiset kolmetoista vuotta. Kaloista valitettavasti pidetään, sillä he keksivät aina tekemistä. Usein he keksivät tekemistä, vaikka kukaan ei ole enää edes paikalla. Kalat ymmärtävät vasta kolmen tunnin päästä, että juhlat ovat ohi. Siksi he ajautuvat masennuksissaan juomaan, koska he missasivat hyvät jatkot.

MOTTO: "Meille pääsee!"
TYÖPAIKKA: kiitä onneasi jos on
AUTO: moottoripyörä

NEITSYT
Neitsyet ovat raivostuttavan siistejä ja pilkunnussijoita. Kukaan ei kestä heitä kahta minuuttia kauempaa. Usein armeijassa tai vastaavissa paikoissa neitsyitä ammutaan ja uhrataan *******lle. Silloin moni henkilö on helpottunut ja he saavat taas jättää märän pyyhkeensä sängyn päälle. Neitsyet eivät tule toimeen kenenkään kanssa, eivät edes toisien neitsyiden, sillä aina jokaisessa ihmisessä on parannettavaa ja he ovat epähygieenisiä.

MOTTO: "Pesiköhän tarjoilija kätensä käydessään vessassa?"
TYÖPAIKKA: Automekaanikko
AUTO: Citroën


OINAS

Oinaat ovat itsekkäitä vittupäitä, jotka suuttuvat joka asiasta, eivätkä ymmärrä huumoria mikäli se kohdistuu heihin tai johonkin heidän puutteisiinsa. Oinaat luulevat olevansa helvetin hauskaa ja mukavaa seuraa, mutta todellisuudessa kukaan ei pidä heistä. Rakkaudessa oinaat ovat parhaimmillaan, mikäli seurustelevat itsensä kanssa. Yhteiselosta kenenkään kanssa ei tule mitään, sillä oinas ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin he.

MOTTO: "Sanoks joku jotai?"
TYÖPAIKKA: Useimmiten se vihatuin kersantti
AUTO: Joku nopea, virtaviivainen ja sisältä pieni


HÄRKÄ

Härkä inhoaa kylmää ja kuumaa ja yksinoloa ja seuraa ja kovia ääniä ja liikaa hiljaisuutta... Härät ovat todella heikkoja ihmisiä sisältään ja valittavat joka asiasta. He kuvittelevat olevansa vahvoja ihmisiä, mutta todellisuudessa he ovat varsinaisia jeesmiehiä ja -naisia. Härälle ei koskaan käy mikään. Härät nukkuvat paljon.

MOTTO: "Emmää..."
TYÖPAIKKA: aina kun menet asioimaan jonnekin, jossa pitäisi saada joku hoitamaan asiasi jämptisti, esiin piipertää koko työpaikan ainoa härkä, joka sanoo "kyllä" aina kun sinäkin sanot ja "ei" aina kun sinäkin sanot.
AUTO: iso ja vähäkuluttava


KAKSONEN

Kaksonen on niin vauhdikas, ettei kukaan kerkeä edes muodostamaan mielipidettään tästä rasittavasta vieteri-ihmisestä. Mikäli täpötäydessä juhlasalissa kuulet sen vittumaisimman ja kovaäänisimmän nauruäänen, siellä on kaksonen. Yleensä hän on kertomassa jotain itsestään eikä edes huomaa, että kukaan muu ei naura. Mikäli haluat seurustella kaksosen kanssa, muista laittaa hänet sähköaitaukseen lähtiessäsi kotoa, sillä palatessasi et löydä häntä mistään.

MOTTO: "Ai minä?"
TYÖPAIKKA: Mahdollisimman meluisa paikka, esim. baari.
AUTO: Mikä tahansa, jos siellä on cd-soitin


RAPU

Rapu on koko luomakunnan ihmetys. Kukaan ei ymmärrä, miksi tällaisia ihmisiä on olemassa. Ravut ovat mustasukkaisia jopa omasta tietokoneestaan ja juoksuttavat mieluusti muita. Rakkaudesta ravun kanssa ei tule mitään, hän elää vain itsensä kanssa, vaikka kuinka kuvittelisi olevansa seurallinen ja sosiaalinen. Rapu haluaa kolmetoista lasta, seitsemän koiraa, viisi kissaa, marsun, kanin ja perunamaan, eikä edes hoida niitä. Usein tämä jää puolison harteille. Ravut ovat yleensä niitä, joista tulee vanhana erakoita ja he tulevat ihmettelemään lopun elämäänsä, kuinka ovat tähän joutuneet.

MOTTO: "Kukaan ei pidä minusta!"
TYÖPAIKKA: Mikä tahansa, sillä ravut ovat ikävä kyllä usein hyvin varakkaita, vaikka tekisivät mitä
AUTO: Iso perheauto, jonka on itse ostanut, mutta suree asiaa koska haluaisi Ferrarin


LEIJONA

Usein kun leijona tulee huoneeseen, moni ajattelee - "voi vittu..!" Leijonat ovat kaikki itserakkaita, leuhkia ja kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken. Leijonat osaavat mielestään maalata, piirtää, kirjoittaa ja näytellä, vaikka ovat vain surkuhupaisia yritellessään jäljitellä suuria mestareita. Mikäli joku leijona lukee tämän, hän nauraa suureen ääneen ja lähettää tämän kaikille ystävilleen hyvänä vitsinä ymmärtämättä, että se on totta.

MOTTO: "Olen jo pyrkinyt teatterikorkeakouluun, mutta he eivät ilmeisesti ole vielä käsitelleet hakemustani. Ovat niin häkellyksissä esitelmästäni, että haluavat käsitellä sen viimeiseksi ja tehdä sitten rauhassa päätöksen, olenhan niin taitava vaikka itse sanonkinminullaonuseitatuttujanäyttelijäpuolellajaolen jne jne"
TYÖPAIKKA: Joku, jossa saa olla koko ajan esillä, esim. idols-koelaulut.
AUTO: Kallis ja näyttävä Mersu


VAAKA

Vaa'at kuvittelevat olevansa kauniita ja komeita, vaikka näyttävätkin ihan homoilta ja huorilta. Vaa'at saavat usein huomiota minne tahansa menevätkin, mutta se johtuu siitä, että heillä roikkuu vessapaperia kengässä tai heidän suupielissään on suklaata. Vaaka tuijottaa koko ajan peiliin ja rakastaa itseään. Se hyvä puoli heissä on, että itserakkaus ei näy ulospäin. Ainoastaan se on raivostuttavaa, että he yrittävät koko ajan saada jotakuta rakastumaan häneen itseensä. Luoja auttakoon häntä, joka rakastuu vaakaan!

MOTTO: "Kato eiksooki hieno?"
TYÖPAIKKA: edustustehtävät
AUTO: Söpö, punainen Renault


SKORPIONI

Skorpionit puhuvat jatkuvasti puhekumppaninsa päälle, ovat käytökseltään hyökkääviä ja kiroilevat jatkuvalla syötöllä. Skorpionit pettävät kumppaneitaan, kusettavat pomoaan, kavaltavat rahaa jokaiselta, jonka tuntevat ja potkivat naapurinsa koiria ja lapsia. On siis helppo arvata, ovat skorpionit rakastettavia?

MOTTO: "Haista vittu!"
TYÖPAIKKA: joku, jossa on tarpeeksi hölmö pomo
AUTO: vaarallinen


JOUSIMIES

Jousimiehestä et saa itsellesi ainakaan kumppania, ellei sinulla ole tarpeeksi hyvät lenkkarit. Jousimies juoksee koko ajan, pakoon ongelmiaankin. He yleensä jättävät asiat muiden hoidettavaksi ja lähtevät itse pois. Jousimiehet ovat piikitteleviä ihmisiä. He ajautuvat yleensä joka paikkaan, niin hyvään työpaikkaan kuin seurustelusuhteeseen tekemättä itse mitään, sillä ovat varsinaisia hannuhanhia. Tästä syystä moni vihaa heitä.

MOTTO: "Kato mitä voitin arpajaisista"
TYÖPAIKKA: riippuu tuurista
AUTO: riippuu arpajaispalkinnosta


KAURIS

Kauriita ei kukaan vihaa, sillä he tekevät töitä koko ajan yksinään pommisuojassa kaukana häiriöstä. Ainoastaan heidän puolisonsa ovat jatkuvasti katkeria ja vihaisia. Kauris ei edes huomaa. Hän ei yleensä huomaa edes sitä, että puoli kotia, lapset ja puoliso ovat lähteneet, ennen kuin on aika maksaa yhteisiä laskuja. Silloin kauris kyllä huomaa.

MOTTO: "Lasketaanpas tarkalleen se 10%:n tippi"
TYÖPAIKKA: oma perustama firma
AUTO: Jaguar, tarpeeksi tyylikäs, mutta ei liian kallis


VESIMIES

Vesimies on vitun idiootti. Hän ei yleensä tajua mistään mitään ja kävelee kaikkien perässä. Hän kävelisi vaikka sillalta alas, jos joku kehottaisi. Vesimies kuvittelee olevansa Einstein, mutta epäonnistuu kaikessa pahasti. Yleensä he saavat pelkkää tuhoa aikaan ja sitten tulee joku muu ja korjaa jäljet (yleensä kauris).

MOTTO: "En mä huomannut"
TYÖPAIKKA: puolison valitsema
AUTO: ei ole


RAKASTAN TEIT <3Tiistai 05.08.2008 23:49

1. Kenet ystävistäsi olet tuntenut pisimpään? Kuinka kauan?
- Mira tai Mirka ;) Varmaan Mira <3

2. Kuinka pitkä matka kodistasi on hänen kotiinsa?
- Yli 10km ;<

3. Mikä on viimeisin asia, jota olette tehneet yhdessä?
- Ööm... olin sen kyydis ku ajo mu skoppel ;)

4. Mikä on varhaisin muisto hänestä?
- Muahahaa,tuli meijä puska-aidan läpi ;D

5. Oletteko pysyneet tähän päivään saakka ystävinä?
- Juuh, ja tullaan aina oleen <3

6. Kuinka monta sisarusta hänellä on?
- Kaks ;>

7. Tiedätkö heidän toiset nimet?
- En muist ;D

8. Onko kyseinen henkilö hyvä piirtämään?
- En oo sen piirrustustyylii oikee kattonu ;D

9. Tapaatteko usein?
- Ei kauheeeeeen usein ;<

10. Mikä hänen toinen nimensä on?
- Emmää muist ;D

11. Syntymäpäivä?
- 18.12 -92

12. Lempiväri?
- Öömm... :D

13. Missä hän opiskelee tällä hetkellä?
- Laurin koulus ;>

14. Onko hänen perheessään lemmikkejä?
- Eih

15. Kertoisitko hänelle syvimmät salaisuutesi?
- Ilman muut <3

16. Mitä hän ei ikinä voisi tehdä?
- Ööm... ei tuu ny mielee :D

17. Mitä hän inhoaa tässä maailmassa?
- Öömm... vaikka mitä :D

18. Missä näet hänet 10 vuoden kuluttua?
- Ööm... töissä jossai hianos paikas ;D

19. Onko hänellä kuvia galleriassa? Nick.
- On. miraum




1. Kuka on toisiksi pisimpään tuntemasi henkilö? Kuinka kauan olette tunteneet?
- Mirka <3

2. Kuinka pitkä matka kodistasi on hänen kotiinsa?
- Asuu samas talos Miran kans ;)

3. Mikä on viimeisin asia, jota olette tehneet yhdessä?
- Emmää muist o.O

4. Mikä on varhaisin muisto hänestä?
- Tuli vissii Miran peräs meijä pihal :D

5. Oletteko pysyneet tähän päivään saakka ystävinä?
- Juuh,ja ollaan vielä pitkään <3

6. Kuinka monta sisarusta hänellä on?
- Kaks

7.Tiedätkö heidän toiset nimet?
-Emmää voi muistaa :D

8. Onko kyseinen henkilö hyvä piirtämään?
- En oo hänenkää piirustustyylii katellu ;D

9. Tapaatteko usein?
- Eih ;<

10. Mikä hänen toinen nimensä on?
- Ei muist ;D

11. Syntymäpäivä?
- 9.7 -91

12. Lempiväri?
- Emt :P

13. Missä hän opiskelee tällä hetkellä?
- Menee amiksee vissii ruuanlaittopuolel ;>

14. Onko hänen perheessään lemmikkejä?
- Eih

15. Kertoisitko hänelle syvimmät salaisuutesi?
- Totkai<3

16. Mitä hän ei ikinä voisi tehdä?
- Ööm.. :D

17. Mitä hän inhoaa tässä maailmassa?
- Vaikka mitä :)

18. Missä näet hänet 10 vuoden kuluttua?
- Jossai töis isol palkal ;D

19. Onko hänellä kuvia galleriassa? Nick.
- On. mirkÄx

HIM - Join me in deathMaanantai 04.08.2008 14:39

Baby join me in death
Baby join me in death
Baby join me in death

We are so young
our lives have just begun
but already we're considering
escape from this world

and we've waited for so long
for this moment to come
we're so anxious to be together
together in death

Won't you die tonight for love
Baby join me in death
Won't you die
Baby join me in death
Won't you die tonight for love
Baby join me in death

This world is a cruel place
and we're here only to lose
so before life tears us apart let
death bless me with you

Won't you die tonight for love
Baby join me in death
Won't you die
Baby join me in death
Won't you die tonight for love
Baby join me in death

this life ain't worth living
this life ain't worth living
this life ain't worth living
this life ain't worth living

Won't you die tonight for love
Baby join me in death
Won't you die
Baby join me in death
Won't you die tonight for love
Baby join me in death

Baby join me in death
1. Kun hississä on lisäksesi vain yksi toinen henkilö, koputa häntä olkapäälle ja teeskentele, ettet se ollut sinä.

2. Paina nappuloita ja teeskentele, että saat niistä sähköiskun. Hymyile ja aloita alusta.

3. Kysy saisitko painaa nappuloita muiden puolesta, mutta paina vääriä nappuloita.

4. Soita GSM:llä Psykologien Kuumalle Linjalle ja kysy heiltä, tietävätkö he missä kerroksessa olet.

5. Pidä ovia auki ja sano odottavasi ystävääsi. Hetken kuluttua päästä ovet ja sano: Terve Yrjö, millainen sinun päiväsi on ollut?

6. Pudota kynäsi ja odota kunnes joku nostaa sen ylös. Huuda sitten: "Se on minun".

7. Ota kamera mukaasi ja ota kuvia muista hississäolijoista.

8. Siirrä työpöytäsi hissiin ja aina kun joku tulee sisään, kysy heiltä onko heillä aika varattuna.

9. Aseta lattialle pelimatto ja kysy ihmisiltä haluttaisiko heitä pelata.

10. Laita hissin nurkaan pahvilaatikko ja joka kerta, kun joku tulee sisään,kysy heiltä kuulevatko he jonkun tikittävän.

11. Teeskentele olevasi lentoemäntä/stuertti ja kertaa pelastus- toimet ja reitit matkustajien kanssa.

12. Kysy muilta: "Tunsitteko tuon?"

13. Seiso lähellä jotakuta ja nuuhki häntä.

14. Metsästä näkymättömiä kärpäsiä.

15. Kun ovet sulkeutuvat sano toisille: "Tilanne ok, ei paniikkia. Ne avautuvat kyllä."

16. Sano ihmisille, että näet heidän auransa.

17. Huuda: "Halitaan" ja sitten tee niin.

18. Virnistele tuskallisesti samalla kun lyöt otsaasi ja huudat: "Suu kiinni...kaikki, suu kiinni."

19. Läväytä salkkusi tai kassisi auki ja kurkkaa sisälle kysyen: "Onko teillä tarpeeksi ilmaa siellä?"

20. Seiso hiljaa ja liikkumatta nurkassa, kasvot seinään päin jäämättä pois hissistä.

21. Tuijota tiiviisti toista matkustajaa hetken ja huuda kauhuissasi: "Sinä olet yksi NIISTä!" ja peräänny hitaasti.

22. Käytä käsinukkea puhutellessasi muita matkustajia.

23. Kuuntele hissin seiniä stetoskoopillasi.

24. Päästele räjähdysääniä aina kun joku painaa nappulaa.

25. Piirrä kalkkiviivoilla pieni ruutu lattiaan ja julista muille matkustajille: "Tämä on minun henkilökohtainen tilani!"

26. Tuijota muita matkustajia virnistellen ja sano: "Minulla on uudet sukat."

S a u n a h o r o s k o o p p i : PPSunnuntai 03.08.2008 14:59

Oinas
- hakkaa puut, halki poikki ja pinoon. Saunaan hän ei ehdi. Ei hän jaksa odottaa niin kauaa, että sauna lämpenisi.

Härkä
- ihailee ensin esteettisesti kaunista jykevää puupinoa, jonka joku muu on tehnyt. Hän nautiskelee puun maanläheisestä tuoksusta, lämmittää niillä puilla saunan, (tai toivoo, että joku muu lämmittäisi hänelle niillä puilla saunan), jossa hän voi raukeana sitten makoilla ja nautiskella. Hän toivoo, ettei saunaan tulisi ketään muuta.

Kaksonen
- tulee kuitenkin, nimittäin kaksonen - yllättäen ja kutsumatta. Piipahtaa pikapikaa saunassa, jossa puhuu härän pyörryksiin ja sanoo lopuksi: Miten voit makoilla noin hitaasti?! Poistuu paikalta, ennenkuin härkä ehtii vastata. Kaksosen mielestä hitaasti rentoutuminen on hermostuttavaa.

Rapu
- saapuu saunaan kääriytyneenä vanhimpaan ja rakkaimpaan pehmeään pyyhkeeseensä. Mukana hänellä on myös isoäidin äidiltä peritty pesusieni ja saunaharja. Ne ovat kulkeneet suvussa kauan. Hän ei luopuisi niistä mistään hinnasta.

Leijona
- saapuu saunaan siinä vaiheessa, kun muut jo kököttävät lauteilla. Hän tietää näin tehdessään saavansa huomiota. Hän astuu ylväästi saunan ovesta sisään ja täyttää huoneen. Saunan ihana lämpö hyväilee miellyttävästi tätä kuuman aavikon kissaa. Saunasta puuttuu vain aurinko. Siksi leijona tuntee, ettei sauna ole aivan hänen arvoisensa, se vähentää hieman muuten täydellistä nautintoa. Peseytyessään hän keskittyy erityisesti hiustensa, leijonanharjansa, kuohkeuttamiseen.

Neitsyt
- saapuu paikalle kädessään pefletti. Ennenkuin hän pesee itsensä saippualla, hän pesee saippuan. Kuka nyt likaisella saippualla itsensä pesisi? Lauteilla hän asettelee pefletin alle pienen pyyheliinan, jottei pefletti likaantuisi. Hänellä on mukanaan luontaistuotekaupasta ostettu karhunvatukka-raunioyrtti-shampoo sekä Topz-pumpulipuikot.

Väliaikatiedotus:
- härkä on edelleen saunassa, tosin kerran vaihtanut asentoa.
- rapu on hiukan huolissaan: missä minun pesusieneni on? Se on kulkenut suvussa kauan...

Vaaka
- Saapuu saunaan toivoen, että sieltä löytyisi mukavaa seuraa. Mukanaan hänellä on hunaja-vanilja-shower gel, kielon tuoksuinen shampoo (se oli aika halpa, mutta hän osti sen koska siinä oli niin kaunis pullo), sekä Cocoa Nut Rich Body Cream. Ne hän asettelee pesuhuoneen jakkaralle harmoniseksi maalaukselliseksi kokonaisuudeksi, ihailee asetelmaa hetken, siirtää vielä shampoopulloa neljä senttiä vasemmalle. Perfect! Maalauksesta puuttuu ainoastaan viinirypäleterttu. No, sen hän ottaisi mukaansa ensi kerralla.Chanel viitonen on kylpytakin taskussa. Kylpytakin sijaan hän pukeutuu saunasta lähtiessään vain ja ainoastaan Chanel viitoseen, ryhtyäkseen viettelemään, jos ei muuta niin ainakin iltaa.

Skorpioni
- skorpionilla on mukanaan vihta. Hän on tohkeissaan koska oli onnistunut löytämään kaupasta saippuan, joka on musta-puna-raidallinen. Saippuan nimi on "The Horror of Bloody Mary". Skorpioni ei voi lainkaan ymmärtää vaa'an reaktiota vaa'an nähdessä saippuan... "Lisää löylyä ja vihtokaa edes!" sanoo skorpioni ja leikkisästi puhaltelee polttavia tuulahduksia kanssasaunojiensa ihoihin. Jotain äksöniä tähän olemisen ällöttävään harmoniaan.

Jousimies
- laukkaa saunaan. Hänellä ei ole mukana mitään. Luontevasti lainailee muiden pesuvälineita, skorpparin saippuakin kelpaa. Ei hän huomaa minkä värinen se on. Sen englanninkielinen nimi tosin kiinnostaa hiukan ja saa hänet haaveilemaan pitkästä matkasta jonnekin, missä saippuoiden nimet ovat englannin- tai minkä tahansa kielen kielisiä.

Kauris
- kauriilla on mukana vasara, koska hän aikoo samalla naulata pari lauteesta irronnutta naulaa paikoilleen. Hän vihtoo kauan ja rankasti, samalla hieman karjahdellen tämän ihanan rääkin tuomasta nautinnosta. Se on haaste. On aivan ihanaa vihtoa kauemmin kuin oikeastaan haluaisi. Hän ottaa haasteen vastaan ja nauttii onnistuessaan. IHANAA saunoa! Kauris on tyytyväinen suoritukseensa. Kauris suorastaan rentoutuu.

Väliaikatiedotus:
härkä vaihtoi nyt asentoa toisen kerran

Vesimies
- havaitsee neitsyen pefletti-pyyhe-yhdistelmän ja herkeää pohtimaan: "Kuinka saisi kehiteltyä materiaalin, joka kestää kuumuutta, mutta johon lika ei tartu?" Hän tulee huomaamattaan keksineeksi TEFLONIN! Ei se haittaa, että joku muukin on sen jo keksinyt. Hän keksi sen itse. Siis, teflonlauteet. Vesimies unohtaa olevansa saunassa, hänen aivonsa nimittäin askartelevat nyt kysymyksessä: "Kuinka kehittää teflonia niin, että se ei kuitenkaan polttaisi ihoa..."

Kalat
- meinasi myöhästyä. Hän nimittäin joi saunakaljat etukäteen. Hän saapuu paikalle, kun kaikki muut ovat jo lähteneet. Löylykin alkaa jo hiipua, muttei se haittaa kalaa. Hänellä on omasta takaa yllinkyllin sisäistä lämpöä ja myös sisäisesti nautittua lämmikettä, joten kyllä hänen kelpaa. Löylyn voi myös kuvitella, ellei sitä ole. Saunassa on hyvin hiljaista, siellä ei liiku mikään. Kala luulee olevansa yksin..... mutta se ei ihan pidä paikkaansa, koska:
Härkä on edelleen saunassa.....


[Ei aihetta]Sunnuntai 03.08.2008 14:53

█▀█▀█ █▄█ █▄█ █▀█▀█ █ █▄ █ █▀█▀█ █▄█

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.08.2008 03:07

KEINOHEDELMÖITYS
Eräs mies ostaa muutaman lampaan toiveissaan saada ne lisääntymään ja sitten myydä niistä saatu villa.
Muutamien viikkojen kuluttua hän alkaa jo huolestua, kun lampaat eivät näytä lisääntyvän.
Hän soittaa eläinlääkärin paikalle tutkimaan asiaa.
Lääkäri sanoo hänelle, että hänen pitäisi kokeilla keinohedelmöitystä.
Farmarilla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa, mutta ei halua osoittaa tietämättömyyttään ja kysyykin siksi vain, mistä hän tietää, että lampaat ovat raskaana.
Eläinlääkäri kertoo hänelle, että lampaat lakkaavat seisomasta ja makoilevat vain ruohikolla, kun ovat ovat raskaana.
Mies ajattelee muutaman päivän asiaa ja tulee siihen tulokseen, että keinohedelmöitys tarkoittaa sitä, että hänen täytyy itse hedelmöittää lampaat.
Niinpä hän raahaa lampaat peräkärrylliseen autoonsa ja ajaa niiden kanssa metsään.
Hän harrastaa siellä seksiä jokaisen kanssa vuorotellen ja palaa sitten niiden kanssa kotiin.
Kun hän seuraavana aamuna herää, hän katsoo ulos ikkunasta laitumelle.
Kaikki lampaat seisovat vielä tomerasti ja niinpä hän päättää kokeilla uudestaan.
Hän lastaa lampaat uudestaan autoon ja ajaa metsään.
Hän harrastaa jokaisen kanssa seksiä ja vieläpä kaksi kertaa ihan kaiken varalta.
Sitten hän ajaa lampaiden kanssa takaisin kotiin ja menee nukkumaan.
Aamulla herätessään hän saa taas huomata, että lampaat ovat vieläkin pystyssä.
Hän päättää kokeilla vielä kerran, koska kolmas kertahan sen toden sanoo.
Farmari lastaa lampaat vielä kerran kärryynsä ja ajaa niiden kanssa metsään.
Siellä hän harrastaa jokaisen kanssa koko päivän seksiä ja ajaa kotiin vasta iltamyöhällä.
Aamulla herätessään hän on niin väsynyt, ettei jaksa edes nousta sängystä.
Hän pyytää vaimoaan katsomaan, vieläkö lampaat ovat pystyssä.
"Eivät", hän sanoo, "Ne ovat kaikki kärryssä ja yksi niistä tööttää auton torvea."