IRC-Galleria

Jeppisläinen

Jeppisläinen

Oma maa mansikka muu maa mustikka.

Maanantai 3.7.2023Maanantai 03.07.2023 23:34

Heräsin tänään yhdeksältä ja lähdin kauppaan ennen kymmentä. olin takas kotona yhdentoista jälkeen. Tyhjäsin kauppapussin ja soitin labraan. Katoin sitte onnenarpaa yhteen asti ja yhdestä kahteen katoin salkkarit. Kahdelta kävin cittarissa edes takas ja tulin takas kattomaan ihmemiestä vähäks aikaa. Kolmelta kävin apteekissa kaupungilla taas. Tulin takas ennen neljää ja kerkesin kattoa ihmemiehen loppuun neljään asti ja neljältä laitoin venlalle ruokaa. Katoin telkkaria puoli viiteen asti ja puoli viis puin ulkovaatteet päälle ja jatkoin vielä telkkarin kattomista puoli kuuteen asti ja puoli kuus mentiin tallille. Heinät oli jo laitettu ja vedet vaan laitettiin. Siivosin poikien tarhan ja kaveri siivos mimmin tarhan. Ruvettiin sitte ruokkimaan hepat. Sit kun hepat oli syöny niin pestiin ruokakupit. Kaveri meni vielä syöttämään mimmiä mä laitoin vedet valmiiks tynnyreihin. Sit kun mimmi oli syötetty niin se vietiin takas tarhaan ja lähdettiin sitte kotiin seitsemän jälkeen ja olin kotona puoli kahdeksan jälkeen. soitin vielä yhdelle kaverille ja menin sen puhelun jälkeen suijhkuun. Suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin syömään että kerkesin komeelle vähän jälkeen kymmenen ja menee varmaan puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen taas netti jutut. Katoin vitoselta elokuvan identtiset kaksoset joka loppui just, muuta katottavaa ei tuukkaan enää tänään. Huomenna meen vielä kolmannen kerran käymään apteekissa ja sen jälkeen meen käymään kylässä kaverin tytön perheen luona . Pitää tulla sieltä johonki aikaa kotiin että kerkee ottamaan päikkäritkin kun huomenna ei mennä tallille kun kaveri on taas kuuteen asti töissä niin mennään sitte keskiviikkona tallille illalla. No joo, eipä tässä muuta ihmeellistä ole enää tänään, joten ei muuta kun öitä ja moikka moi.

Sunnuntai 2.7.2023Sunnuntai 02.07.2023 23:27

Heräsin tänään puoli kakstoista ja lähdin puoli yhdeltä apteekin kautta pienelle pyörälenkille ja kävin samalla supermarketissa edes takas. Olin takas kotona kahden aikaan. makoilin vähä aikaa sohvalla neljään asti ja laitoin venlalle ruokaa. Puoli viideltä puin ulkovaatteet päälle puoli kuudelta mentiin tallille (ei siis viideltä niinku luulin). Heinät ja vedet oli jo laitettu ja masalla oli ajettu jo aamupäivällä. Siivosin masan ja vallen tarhan kun kaveri siivos mimmin tarhan. Ruvettiin sitte ruokkimaan hepat ja sit kun hepat oli syöny nii pestiin ruokakupit ja kaveri meni vielä syöttämään mimmiä vihreetä heinää. Lähdettiin tallilta seitsemän jälkeen kotiin ja olin kotona puol kahdeksalta ja rupesin syömään että kerkesin vähä yhdeksän jälkeen koneelle ja menee varmaan taas kahteen tai puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun katon nettijutut ja nyt katon kutoselta united 93 elokuvaa. Tänään tuli kolme hyvää elokuvaa päällekkäin kun neloselta alkoi yhdeksältä forest gump ja subilta tuli air force one, ei kaikkia voi kattoa ja kolmoselta tulee suomen kaunein koti kesämökit ja siinä on mukana monika lindeman joka esittää salkkareissa lindaa. Huomenna lähden kauppaan aamulla ja kahdelta käyn cittarissa edes takas ja kolmelta käyn vielä uudestaan apteekissa ja illalla mennään tallille ja myöhemmin illalla meen taas suihkuun. No niin, taidan lopettaa tämän kirjotuksen nyt tähän tälle päivää, joten ei muuta kun hyviä öitä ja moikka moi ja huomiseen taas.

Lauantai 1.7.2023Lauantai 01.07.2023 23:38

Heräsin tänään jo puoli yhdeksän kun mentiin tallille kymmenen jälkeen. Vedet laitettiin ensi ja sitten heinät. Mä kävin siivoomassa masan ja vallen tarhan ensi. Heitettiin hevosille heinät ja kävin vielä siivoamassa mimmin tarhan. Kavereitten tytöllä oli tänään rippijuhlat mut ei tullu kutsua juliin. Lähdettiin kotiin puoli kahdentoista jälkeen ja olin kotona ennen kahtatoista. Lähdin kauppaan kahdentoista jälkeen ja olin takas kotona kahden aikaan. Tyhjäsin kauppapussin ensi ja sitte otin pyykit pois pyykkitelineestä. Makoilin vähä aikaa sohvalla kun ootin että ET elokuva alkoi. Sit kuin se loppui niin menin suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet päälle ja katoin ihmemiestä ja rupesin syömään että kerkesin koneelle jo puoli kymmeneltä eli tuntia aikasemmin kuin yleensä suihkupäivinä. Menee varmaan kahteen tai puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi ja kuuntelen samalla musiikkia yöutubesta. Tänään tulee vielä yks katottava elokuva ted joka tulee kutoselta sitä meinaan kattoa samalla kun oon koneella. Huomenna vois käydä pyörälenkillä kun tänään en ehtiny, jos ei sada vettä, ei sateella viitti paljo pyöräillä ainakaan pitkää matkaa. Huomenna mennään varmaan viiden aikaa jo tallille ja masalla varmaan ajetaan . Lopetan tämän kirjotuksen nyt tähän tälle päivää ,joten ei muuta kun moikka ja hyvää yötä.

Perjantai 30.6.2023Perjantai 30.06.2023 23:23

Nousin tänään ylös puoli kakstoista kattomaan onnenarpaa ja samalla laiton pyykit pyykkikoriin ja katoin onnenarpaa yhteen asti ja yhdestä kahteen katoin salkkareita. Kävin kahdelta viemässä pyykit koneeseen ja jatkoin salkkareitten kattomista kolmeen asti ja kolmelta hain pyykit pois koneesta ja laitoin ne kuivumaan pyykkitelineeseen. Kävin äkkiä edes takas cittarissa hakemassa mehua ja limpparia. Viiden aikaan puin ulkovaatteet päälle ja katoin telkkaria kuuteen asti ja kuudelta mentiin tallille. Heinät oli jo laitettu. Menin siivoamaan masan ja vallen tarhaa ja sitte mimmin tarhaa. Hepat ruokittiin sillä aikaa kun tarhoja siivosin. Vedetkin vaihdettiin hevosille kun kaikilla oli likaista vettä. Sitten kun hepat oli syöny niin pestiin ne ruokakupit. Lähdettiin sitte kotiin puoli kahdeksalta ja olin kotona viittä vaille kahdeksan kun kävin vielä edes takas kioskilla. Rupesin sitte syömään että kerkesin yhdeksältä koneelle. subilta tuli elokuva the mask-naamio joka just loppui, en kerenny kattomaan, muuta katottavaa tänään ei enää tuu. Tänään pitää yrittää mennä kahdelta nukkumaan ku mennään huomenna jo kymmeneltä tallille heittämään heinät hevosille ja siivoamaan tarhat ja tallin jälkeen pitää lähteä kauppaan niin saa olla loppu päivän rauhassa ja illalla taas meen suiihkuun ja kaupan jälkeen pitää ottaa pyykit pois pyykkitelineestä kun ne on varmasti kuivia huomiseen mennessä. No mutta, ei kai tässä enää mitään erikoista ole enää tänään, joten ei muuta kun öitä ja heippa hei ja huomiseen taas.

Torstai 29.6.2023Torstai 29.06.2023 23:40

Nousin tänään ylös yhdeltätoista ja lähdin pyörälenkille kahdentoista jälkeen ja olin takasi kotona kahden jälkeen kun kävin vielä cittarissa edes takas. Tulin takas kattomaan salkkareita kolmeen asti. Kolmelta katoin vähä aikaa rantabaaria mut nukahdin vähäks aikaa sohvalle. Neljältä laitoin venlalle ruokaa ja puoli viideltä puin ulkovaatteet päälle. Puoli kuuden jälkeen mentiin tallille. Heinät ja vedet oli jo laitettu, joten menin siivoamaan masan ja vallen tarhaa ja kaveri meni siivoamaan mimmin tarhaa niin mun ei tarvinnu sitä tänään siivota. Sen jälkeen ruvettiin ruokkimaan hepat ja sit ku hepat oli syöny niin pestiin ruokakupit ja lähdettiij sen jälkeen kotiin, olin kotona ennen puolta kahdeksaa ja menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet päälle vaikka täällä kämpässä onki lämmin. Rupesin sitte syömään että kerkesin puoli ykstoista koneelle. Tänään menee taas puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut ensi ja telkkaria ei tarvi kattoa kun ei tuu mitään katottavaa niin on aikaa olla koneella. Tänään ei tullu ihmemiestäkään eikä tuu huomennakaan, salkkarit tuli kyllä päivällä ja huomenna tulee niitä vanhoja jaksoja. Huomenna en lähde pyörälenkille kun pitää mennä pyykille kahelta ja tallille mennään varmaan kuudelta kun kaveri on viiteen asti töissä. No joo, eipä tässä muuta ihmeellistä ole enää, joten ei muuta kun öitä ja moikka moi ja huomiseen taas.

keskiviikko 28.6.2023Keskiviikko 28.06.2023 23:13

Heräsin tänään puoli ykstoista, katoin vähä aikaa onnenarpaa lähdin kahdentoista jälkeen pyörälenkille kun kävin siellä runebergin tuvalla. Olin ennen kahta takas kotona ja katoin salkkareita kolmeen asti ja kolmelta katoin ihmemiehen neljään asti ja rupesin pukemaan ulkovaatteet päälle vaikka mentiin puoli kuuden jälkeen tallille, ei siis mentykkään viiden heinille. Oltiin kuudelta tallillla ja menin heti siivoamaan tarhoja. Kaveri laittoi sillä aikaa heinät ja vedet ja ruokki kans kun siivosin mimmin tarhaa. Sit kun olin tarhat siivonnu ja ruokakupit pesty niin lähdettiin seitsemän jälkeen kotiin ja olin kotona ennen puolta kahdeksaa. Rupesin sitte syömään että kerkesin koneelle jo yhdeksältä ja menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut. Tänään ei paljo telkkaria tarvi kattoa kun ei tuu mitään kattomista, olkoon tuossa taustalla auki mut ylex:ältä tulee hyvää musaa. Juksu oli tänään viides kauhavalla ajalla 2.55.7 ja mun piti kattoa startti mut enpäs kattonukkaan kun ei ollu videoa, en sitte tiedä että onko siellä kameroita lainkaan. Huomennakin lähden pyörälenkille ja vähä eri suuntaan kun yleensä, pitää ruveta keksimään uusia pyöräily reittejä. Huomenna sitte illalla taas tallille tekemään samat hommat jos ei muuta erikoista ole. No joo, eiköhän tämä kirjoitus ollu taas tässä tällä kertaa, joten ei muuta kun hyviä öitä ja morjens moi, huomenna jatkuu kirjoitukset kunhan kerkeen koneelle.

Tiistai 27.6.2023Tiistai 27.06.2023 23:44

Nousin tänään yhdeltätoista ja lähdin kahdeltatoista pienelle pyörälenkille ja olin jo yhdeltä takasi ja kävin vielä kioskilla edes takas. Tulin takas kattomaan salkkareita kolmeen asti ja kolmesta neljään katoin ihmemiehen ja sen jälkeen menin päikkäreille puoli kahdeksaan asti. Menin sitte suihkuun ja sen jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle puol ykstoista kun katoin sää tiedotuksen ensi. Tänään menee varmaan puoli kolmeen ennen kun meen nukkumaan kun luen netti jutut ensi ja niin meni viime yönäki puoli kolmeen. Tänäänkään ei tuu mitään kattomista telkkarista, ne katottavat tuli jo päivällä, ei oikeen muutenkaa tuu mitään katottavaa ainakaan alkuviikosta ellei sitte loppuviikosta tuu jotain katottavaa. Olkoon taustalla auki kun ei muutenkaa kerkeä kattomaan mitään. Huomennakin lähden pyörälenkille kattomaan onko runebergin tupa auki kun sen pitäs aueta huomenna mut ensi käyn lidlissä viemässä tyhjät limppari pullot ja purkit pois että saan ostaa lisää limpparia, jos yhden aikaan lähtis liikkeelle niin kerkee kolmeks takas kattomaan ihmemiestä. Mennään huomenna varmaan viideks tallille heittämään hevosille heinät ja siivoamaan tarhoja ja ruokkimaan hepat, kun ne lähtee huomenna juksun kans kauhavalle. No joo, taidan lopettaa kirjoituksen tähän ettei mee huomisen puolelle, joten ei muuta kun hyvää yötä ja moikka moi ja huomiseen taas.

Maanantai 26.6.2023Maanantai 26.06.2023 23:34

Heräsin tänään yheltätoista ja lähdin pyörälenkille ennen kahtatoista ja olin takasi yhdeltä. Katoin vanhoja salkkari jaksoja kahteen asti ja kävin cittarissa hakemassa mehua ja limpparia. Tulin takas kattomaan ihmemiestä kolmeen asti ja kolmesta neljään. Ja kun neljältä ei tullu salkkareita niin katoin muita ohjelmia puoli kuuteen asti. Puoli kuus mentiin tallille. Juksulla mentiin ajamaan kun sillä on startti keskiviikkona kauhavalla. Menin siivoamaan pari tarhaa kun heinät ja vedet oli laitettu. Hepat ruokittiin sillä aikaa kun tarhoja siivosin. Ruokakupit pestiin heti kun hepat oli syöny. Ei oltu enää kauaa tallilla kun lähdettiin kotiin puoli kahdeksan jälkeen ja olin kotona kahdeksalta ja rupesin syömään että kerkesin koneelle puoli kymmeneltä ja katoin samalla mr bean lomailee ja kohta alkaa vitoselta painajainen elm streetillä sitäkin katon samalla kun oon koneella. Voi olla että menee kahteen tai kolmeen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen nettijutut mut ei se mitään haittaa. Huomennaki lähden pyörälenkille johonki aikaa ja huomenna ei mennä tallille kun kaveri on taas 10-18 asti töissä niin mulla on aikaa vaikka mihin ja illalla meen suihkuunki taas ja päivällä otan päikkärit, keskiviikkona mennään tallille ruokkimaan hepat kun toiset on raveissa. No joo, lopetan kirjottamisen nyt tähän ja jatkan huomenna lisää kirjoituksia, joten ei muuta kun heippa ja hyvää yötä.

Sunnuntai 25.6.2023Sunnuntai 25.06.2023 22:53

Heräsin tänään puoli kakstoista ja lähdin pyörälenkille puoli yks. Olin takasi jo kahdelta. Oon kattonu telkkaria neljään asti. Neljän jälkeen mentiin tallille. Annettiin ensi heinät kun niitä ei oltu annettu. Menin sitte siivoamaan tarhoja ja siivosin kolme tarhaa. Heinät ja vedetki laitettiin kun niitäkään ei oltu laitettu. Hepat ruokittiin sillä aikaa kun siivosin tarhoja .Sit kun hepat oli syöny niin pestiin ruokakupit ja ei oltu enää kauaa tallilla kun lähettiin kotiin kuuden jälkeen ja olin kotona ennen puolta seitsemää. Menin sitte suihkuun ja suihkun jälkeen puin vaatteet takas päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle ennen puolta kymmentä ja menee taas kahteen asti ennen kun meen nukkumaan kun luen netti jutut. Tänäänkään ei tuu mitään katottavaa telkkarista nyt illalla ne katottavat tuli ja meni jo päivällä kun tuli mr beania, free willy ja ET. Ompahan aikaa olla koneella kahteen asti niinku viime yönäki menin kahdelta nukkumaan. Huomennakin vois mennä pyörälenkille ennen kun meen käymään cittarissa, ei viitti olla koko päivää kotona kun on hyvä ilma. Illalla mennään tallille varmaan puoli kuudelta. No joo, empä keksi muuta kirjoitettavaa tänään, joten ei muuta kun moikka moi ja öitä, huomenna kirjoitan lisää juttuja sitten illalla kun tuun koneelle.

Perjantai 23.6.2023Perjantai 23.06.2023 23:20

Heräsin tänään puoli kakstoista ja lähdin yhden jälkeen käymään hautausmaalla, tulin sieltä takas kahden jälkeen ja kerkesin kattoa salkkareita vähän aika. Katoin telkkaria neljään asti ja neljältä mentiin tallille. siivosin pari tarhaa ja sillä aikaa heinät ja vedet laitettiin. Sit ku olin siivonnu tarhat niin heitettiin ensi heinät ja sitte ruoat. sit ku hepat oli ruokittu niin pestiin ruokakupit ja lähdettiin sitte kotiin niin että olin kotona ennen kuutta. Otin pyykit pois telineestä ja menin suihkuun ennen seittemää. Suihkun jälkeen puin vaatteet päälle ja rupesin syömään että kerkesin koneelle jo puoli kymmeneltä. Oon kattonu telkkaria kun vitoselta tulee elokuva painajainen elm streetillä joka loppuu kohta ja kakkoselta tulee puoli kakstoista pet shop boysien konsertti joku vanha konsertti. Menee varmaan taas kahteen ennen kun meen nukkumaaj, mut menkööt ei se mua haittaa. Huomenna vois käydä pyörälenkillä kun tänään en kerenny käymään muuta kun hautausmaalla. Mennään huomennakin neljältä tallille ruokkimaan hepat kun kaveri lähti tyttönsä kans reissuun tänään tulevat sunnuntaina takas. Kohta alkaa pet shop boysien konsertti vaikka kuuntelen sitä yöutubestakin. Eipä kai tässä muuta sen kummempaa ole, joten ei muuta kun öitä ja morjens, huomenna kiirjotan lisää juttuja heti kun kerkeen koneelle.