Kun mustavalko-tv muuttu väriks, niin kai mulle kävi.
Sä oot jotain mitä venasin koko elämäni.
En oo sanonu vuosiin kenellekkään et oot mulle rakas.
Sä nukut, mä en voi,
kun mä katselen sun levollisii kasvoja ne ei sillon valehtele,
enkä edes välitä vaikka rikkoisit sun lupaukset,
jos ees lupaat jotain, se on mulle tarpeeks.
Sun hengitys on vaimee, yhtä kaunis kun sinä,
mä koitan selvii ihmisenä.
Mä en ansaitsis tätä hetkeä kun saan katsella sun kasvoja,
en malta nukkua.
Kun mä kosken sua, sä annat mulle virtaa,
mun sydän hakkaa mun verisuonten kanssa kilpaa.
Päivät sun kanssa on kun pala taivasta,
kun katsoisit aurinkoon, kun haluut aivastaa.
Kun sä nukut, mä mietin missä sun sielu on,
tää kelvoton ei sinne pääse, tää yö on uneton.
Sun kaltaset naiset on suunniteltu taivaas.
Rakastuneet ei nuku, ne ei malta,
pelko toisen menettämisestä tuntuu murskaavalta.
Veri alkaa kohista, kun uskallan kelaa sua.
Mä, joka ei uskonu ees osaavansa rakastua.
Miten tällästä voi tälle reppanalle tapahtua, kuuntele maailma, nyt on pakko avautua.
Kun sattuu näin paljon on pakko olla elossa, ei haluu olla elossa, erossa.
