IRC-Galleria

Olen yrittänyt muuttaa imagoani sellaiseksi, että ihmiset uskoisivat,
että en oikeasti juhli liikaa, ja että elämässäni on muutakin sisältöä.
Suunnittelemani muutokset saivat kuitenkin odottaa keskiviikkona
kun Taija huijasi minut mukaansa paikalliseen yökerhoon.
Siellä ihailimme ja kauhistelimme miestä, jonka lantio liikehti luonnottomasti.
Puhuimme myös virolaisten vierailijoiden kanssa oluesta ja puolalaisista säkkituoleista.
Iltaani piristi myös se, että eräs nainen kosketteli tuhmaa paikkaani ja kaatui naamalleen.

Seuraavana iltana, laiskan työpäivän ja tapahtumaköyhän iltapäivän jälkeen
vietin iltaa erittäin surkuhupaisissa merkeissä.

Herätessäni perjantai-aamulla huomasin, että kesä on viimein saapunut luokseni.
Aloitin kesäkuuni imuroimalla kämppäni ja tekemällä muutaman tunnin töitä.
Töistä lähdettyäni, ajaessani ylinopeutta kaikkien auton ikkunoiden ollessa auki
huomasin, että huomasin kaiken ympärilläni olevan nyt paremmin.
Lämpimän tuulen mukanaan tuomat äänet ja tuoksut, vaahterapuiden lehdet,
jotka ovat samanaikaisesti vaalean ja syvän vihreitä, omituiset ihmiset,
jotka ovat päättäneet verhota itsensä varpaista kaulaan denimiin.
Niin, ehkä aivan kaikkea ei tarvitsisikaan huomata.
Vietin perjantaina myös aivan liikaa aikaa isäni kanssa,
sillä hän ystävällisesti kutsui itsensä minun luokseni yöpymään.
Vietettyäni yhden illan hänen kanssaan kaikki kysymykset siitä,
miksi minusta on tullut tällainen löysivät vastauksensa.
Minun oli siis pakko lähteä Nooran kanssa Onnelaan juomaan ilmaista alkoholia.

Seuraavana aamuna huomasin, että se saattoi olla virhe.

Tuhlattuani elämästäni kolme tuntia puuduttavan pitkissä lakkiaisissa
korkkasin shamppanjapullon, sytytin sikarin ja vastaanotin ihailijoiltani kukkia ja rahaa.

Illalla juhlin valmistujaisiani Rauman entisellä Kaupunginteatterilla,
uskomattoman hienossa kellaritilassa, jossa on musta katto, musta lattia, mustat seinät.
Railakkaat Italia-teeman omanneet pippaloni saattoivat päättyä siihen,
että poliisit tulivat paikalle ja kaksi ihmistä piti kantaa pois,
koska he olivat juoneet liikaa viiniä, skumppaa ja boolia,
mutta olin onneksi itsekin juonut päivän ja illan aikana niin paljon, etten huomannut mitään.
Illan päätteeksi käväisin Sallan kanssa Onnelassa.
Taisimme tanssia hieman, saatoin jopa piipahtaa miesten huoneessa.
Ainut, mikä on varmaa, on se, että join useamman tequilashotin putkeen
Tuulian pikkuveljen kanssa ja jälkiruoaksi Tuijan kanssa minttushotteja.
Ehdin myös metsästää mörköjä Mervin kanssa ja tavata paljon tuttuja
sekä kauhistella ihmisiä, joilla oli rumat valkoiset lätsät päässään,
kunnes huomasin, että itsellänikin oli sellainen päässäni.
Hmmp.

Tänään herätessäni olin luultavasti yhä humalassa
ja huomasin, että olohuoneeni sohvapöytä oli kadonnut.
Löydettyäni pöytäni viiden kilometrin päässä kodistani
söin juhlista jäänyttä amarettokakkua ja mansikoita
sekä ihailin saamiani lahjoja, jotka ovat lähes poikkeuksetta yllättävän hienoja.
Eikä minun tarvinnut edes tehdä mitään niiden eteen.

Nauran usein ihmisille, joiden pukeutuminen ei miellytä minua,
mutta en ole koskaan itse joutunut samankaltaisen pilkan kohteeksi.
Ainakaan ennen viime viikon torstaita.
Työkaverini nauroivat minulle, koska kannoin puutavaraa Rauman kesäteatterille
merinovillaneuleessa ja räätälöidyssä cashmere-bleiserissä.
Samana päivänä sain myös tietää, että työkaverini
ovat päättäneet antaa minulle lempinimen: Jermu.
En pidä siitä.

Perjantaina huomasin, että minulle oli annettu uusi lempinimi: Jee-mies.
Toisaalta, minua kutsuttiin myös Jereksi, joten on mahdollista,
että he ovat yksinkertaisesti unohtaneet ihanan nimeni.
Se on Jerry.
Katkerana nimeeni kohdistuneesta loukkauksesta jouduin
pystyttämään taidenäyttelyä, jonka avajaiset olivat samana iltana
sekä välttelemään yli-innokkaita lehtikuvaajia.
Keskusteltuani erään taiteilijan kanssa kubismin kuolemasta
jätin taidenäyttelyn avajaiset ja työpaikkani pippalot väliin
ja suuntasin Terhin, Kaisan ja Ellun kanssa suunnittelemaan Tuulian polttareita.

Lauantaina suuntasinkin heti herättyäni Alkon kautta kauneimmalle tietämälleni mökille
valmistelemaan kyseistä mökkiä morsiamen saapumista varten.
Vietimme ihanan illan meren rannalla, grillasimme hyvää ruokaa,
joimme kollektiivisesti liikaa viiniä ja skumppaa ja pompimme trampoliinilla.
Saunomisen ja uinnin - en osallistunut kumpaankaan, syistä, jotka minulle läheiset ihmiset ymmärtävät varsin hyvin - jälkeen joimme liian terästettyä minttukaakaota ja paahdoimme vaahtokarkkeja takkatulessa, jonka syttymiseen minulla oli osuutta, ainakin hieman.
Valitettavasti kauneushoidoilla ja maratonillakin höystetty polttaripäivä johti siihen,
että päädyimme tilataksilla metsän keskeltä Rauman Onnelaan juomaan lisää skumpaa.
Hetken tanssittuamme päätimme lähteä uimaan, mutta päästyämme rannalle
tyydyimme ihailemaan auringonnousua ja keskustelemaan omituisista asioista.

Sunnuntaina olin todella väsynyt - olinhan päässyt kotiin vasta kuudelta aamulla -
mutta lähdin silti kävelemään yli kymmenen kilometrin matkan mökille Ellun kanssa.
Onneksi nautittuani virvoitusjuoman Johannan kanssa sain kyydin takaisin kaupunkiin.

Maanantaina, yhä rankan viikonlopun uuvuttamana - minusta on tullut vanha, tai laiska -
en tehnyt muuta kuin söin kanelikeksejä ja pähkinöitä.
Tiistaina taistelin uuden tietokoneeni ja sen erinäisten johtojen kanssa.
Minä voitin.

Tänään töissä rikoin lippuluukun, tarkoituksenmukaisesti,
ja sain testata kymmenien metrien korkeudessa roikkuvia vaijereita,
joista teatterin näyttelijät tulevat vastaisuudessa roikkumaan.
Vaativin työtehtäväni oli sellaisen onnittelukortin löytäminen, joka ei olisi mauton.

Äsken varasin Nooran kanssa lennot Lontooseen.

Elämä tuntuu ajoittain turhalta ja surulliselta.
Ei kuitenkaan aina.

Viime viikon perjantaina minulle tapahtui kaksi ihanaa asiaa.
Ensin sain kuulla, että minulle annetaan 1000€ ilman, että joudun tekemään sen eteen mitään.
Seuraavaksi sain kuulla, että elinikäinen haaveeni
on vihdoinkin toteutunut - olen päässyt Satakunnan Kansan kanteen.

Luonnollisesti minun oli pakko juhlia perjantai-illalla.
Syötyäni herkullisen kalaillallisen Sallan ja Nooran kanssa
päädyimme kollektiivisesti paikalliseen yökerhoon juomaan liikaa halpaa alkoholia.

Lauantaina, huonovointisen aamupäivän ja huolia aiheuttaneen kalalounaan jälkeen
päädyin Roosan tupaantuliaisiin juomaan liikaa boolia ja syömään grillattua kalaa.

Sunnuntaina kävin äitini kanssa myöhäisellä äitienpäivän piknikillä merenrannassa.
Söimme kalaa.
Muutamia tunteja myöhemmin vietin leppoisan illan Nooran kanssa.
Emme syöneet kalaa.


Maanantaina jouduin kohtaamaan elämän karkeat tosiasiat
ja suuntaamaan jo ennen keskipäivää töihin.
Odotin, että ensimmäinen päiväni uudessa paikassa olisi ollut leppoisa.
Voi, kuinka väärässä olinkaan.
Heti ensimmäisenä päivänäni jouduin/sain kasata lavasteita
maailman heteroimmasta viihteestä - jääkiekosta - kertovaan
maailman homoseksuaalisimpaan viihteeseen, musikaaliteatteriin.
Jouduin myös hankkimaan teatterille aidon sairaalasängyn,
tinkaamaan kankaiden hinnasta tukun kanssa, lakaisemaan teatterin rappuset,
ja jakamaan teatterin esitteitä ja julisteita kaikkiin raumalaisiin liikkeisiin.
Eräässä pikkukujalla sijainneessa liikkeessä tapasin 100-vuotiaan viiksekkään naisen,
joka lausui minulle kirjoittamiaan runoja ja kertoi, että hänet oli 80 vuotta sitten valittu
missikilpailussa Hämeenlinnan kauneimmaksi naiseksi.
All in a day's work.

Illalla olin todella helpottunut siitä, että rankka työnteko oli osaltani ohi,
kunnes käsitin, että joutuisin tekemään töitä myös seuraavana päivänä.
Onneksi ystäväni saapuivat luokseni laumoittain tukemaan minua ja syömään ruokaani.

Tiistaina töissä sain harjoitella puukonheittoa, kiivetä katonrajassa roikkuvaan metallihäkkiin irrottamaan likaisia ja painavia valonheittimiä, sekä tulkata brittiläisen rahoittajan toiveita.
Sen jälkeen järjestin pressitilaisuuden ja vilautin vahingossa haarani televisiossa.
Ehdin myös repiä palasiksi julisteen, jossa hymyilevä, sydämiä säteilevä, aurinko sanoi
"Ystävällisyys tekee hyvää kaikille".

Työpäiväni jälkeen sain taas kerran muistaa, miksi en pidä valmispuvuista -
ne ovat aina liian suuria minun hennolle raamilleni.
Käytyäni vaateostoksilla istuin koko illan kotona uudessa puvussani
syöden Lidlin nachoja ja kuunnellen Dusty Springfieldin 60-luvun hittejä.

Tänään, katsottuani aamulla televisiosta Golden Girlsin joulujakson - niin, en minäkään tiennyt,
että taas on joulu - odotin kolmatta peräkkäistä tapahtumarikasta työpäivää.
Voi, kuinka väärässä olinkaan!
Vietettyäni tuntikausia taukohuoneessa juoruamassa työkumppaneideni kanssa
niistä työntekijöistä, jotka oikeasti vaivautuivat tekemään töitä,
sain katsoa kun omituiset miehet näyttelivät olevansa alasti.
Ehkä huomenna saan itse esittää olevani alasti.

Uskon vahvasti, että kesä on jo nurkan takana.
Siksi kävinkin viime viikon tiistaina Ellun kanssa jäätelöllä ja pitkällä kävelyllä,
siitä huolimatta, että saimme ajoittain kirota valintaamme pukea liian vähän vaatteita yllemme.

Keskiviikkona, maattuani kotona koko päivän lueskellen kirjoja ja kuunnellen
omituista musiikkia sain selville, että naapurissani asuu oletettavasti ruma mies,
joka pitää urheilusta - mitä ilmeisimmin jääkiekko on hänen lempilajinsa.
Arvelen myös, että hänen kannustamansa joukkue voitti, sillä tämä epäilemättä älykäs
herrasmies karjui toistuvasti "hyvä, hyvä, hyvä", ilmeisesti olettaen, että hänen televisiossaan pelanneet luistelijat kuulisivat hänen elokventin kannustuksensa.

Olen valitettavan tietoinen siitä, että minun täytyy jakaa olemassaoloni muiden ihmisten kanssa,
mutta en ymmärrä, miksi suuren enemmistön ihmisistä täytyy käyttäytyä kuin imbesillit.
Nähdessäni - tai kuullessani - jotain sellaista, ymmärrän,
miksi nyky-yhteiskuntamme on täynnä täysin tarpeettomia ongelmia.
Kärsittyäni aikani naapurini elämöinnistä yritin kerätä sympatiaa Tuulialta,
mutta hän kertoi minulle jotain niin pöyristyttävää, että unohdin omat painajaisnaapurini heti:
Tuulian naapuriasunnossa laulettiin saksankielistä versiota "Jos sul lysti on..."-laulusta
sekä uskonnollisia hymnejä, luonnollisesti myös saksankielisinä versioina.
Olen sanaton.

Torstaina, etsiessäni hienohkoja vaatteita huonosta vaateliikkeestä Porista,
törmäsin kodittomaan naiseen, joka kertoi minulle, että hänellä on nälkä.
Nauroin hänelle ja söin donitsin.
Tavallaan olen tämän vuosituhannen Jeesus, sillä annoin hänen katsoa minua syödessäni.
Niin.

Saman päivän illalla katsoin kauhulla Euroviisujen semifinaalia.
Hienoa, että jo semifinaalin alkunumeroon oltiin mahdutettu hanurinsoittoa,
Kalevala-aiheisia tanhuja sekä pelottavia friikkejä - kaikkea sitä, mikä tekee Suomesta Suomen.

Perjantaina, vietettyäni tuskaisen pitkän iltapäivän isäni kanssa muistellen menneitä
ja pilkaten puolikasta isosiskoani, katsoin Sallan kanssa kaksi elokuvaa pikakelauksella.
Teimme myös pannukakkuja.

Lauantaina järjestin pienimuotoiset Euroviisupippalot,
joihin saapui ruhtinaalliset kaksi henkilöä.
Aloitimme katsomalla viime vuoden viisut ja tämän vuoden viisut,
pelaten samalla juomapeliä, jossa piti juoda konjakkia mm. aina silloin,
kun jollain esiintyjällä oli glitteriä, tuulikone tai unelma maailmanrauhasta.
Lopulta päädyin Nooran ja Sallan kanssa Onnelaan, jossa tapasin pelottavan punaisen miehen,
joka puhui minulle käsikaasuista irvokkaalla äänensävyllä.
Niin, en minäkään tiedä.
Tanssittuamme saippuaoopperatähden kanssa
suuntasin Nooran kanssa turkkilaisravintolan kautta kotiin.
Valitettavasti en voinut enää mennä nukkumaan, sillä aurinko oli jo noussut
ja linnut lauloivat makuuhuoneeni ikkunan ulkopuolella.
Vihaan lintuja, mutta olen silti harkinnut linnun hankkimista.
Se on elämäni suurin dikotomia.

Sunnuntaina vietin erittäin yksinäisen äitienpäivän,
sillä äitini karkasi edellisenä päivänä Kreikkaan.

Seuraavat surkeat päivät makasin kotona poistumatta kertaakaan,
katsoen Marilyn Monroe -elokuvia ja kummastellen toffeen makuista purukumia.
Torstaina, huomattuani, että olin maannut kotona lähes viikon,
lähdin yölliselle kävelylle Vanhan Rauman ympäristöön.
Juuri kyllästyessäni kävelemiseen viereeni pysähtyi auto,
jonka ikkunasta roikkui ulos pää, joka puhui minulle.
Loppuillan vietin siis Nooran ja Heidin kanssa.

Törmäsin eräänä kauniina perjantaina erääseen kauniiseen Elluun,
joka oli erittäin hyvästä syystä erittäin onnellinen.
Siksi yhdistimmekin voimamme Nooran kanssa ja aloitimme
hersyvän juhlinnan tulevan kesän kunniaksi.
Yhdentoista aikoihin illalla - paikallisessa yökerhossa - huomasin, millaisia sivuvaikutuksia
sillä että aloittaa juhlinnan jo neljältä iltapäivällä voi olla: väsähdin totuttua aiemmin.
Sinnittelin kuitenkin illanviettopaikkamme sulkemisaikaan asti, lähinnä tequilan avulla.

Lauantaina, vietettyäni rauhallista iltaa rauhallisen Jennin kanssa,
löysin itseni taas paikallisesta yökerhosta.
Pelottava mies kosketteli minua epäsopivasti
ja lauloi minulle ruotsiksi miesten wc:ssä.
Hetkeä myöhemmin vanha mies nosti paitaani ylös ja silitti vatsaani.
Se oli epämiellyttävää, joten lähdin kotiin.

Sunnuntaina, laiskoteltuani sohvalla koko päivän, ajoin Ellun kanssa
läheiselle rannalle ihailemaan auringonlaskua ja puhumaan ruoasta.

Maanantaina, Vapun kunniaksi, hankin munkkeja ja skumppaa
ja kutsuin sekalaisen joukon sekavia ystäviäni luokseni.
Vain kaksi ihmistä saapui paikalle, joten päätin itsekin suunnata parempiin pippaloihin.
Paremmista pippaloista suuntasin Ellun, Sallan, Nooran ja Tuulian kanssa Onnelaan.
Huudeltuani terassilta alla kulkeville ihmisille rivouksia join vielä hieman lisää
ennen kuin päädyin Nooran kanssa lähipizzeriaani kahden naurettavan miehen kanssa.

Tiistaina lähdin Nooran kanssa piristävälle kävelylle
kummastelemaan Vappuhulinaa, tai lähinnä sen puutetta.
Ilmeisesti kaikki tapahtumat olivat loppuneet jo ennen keskipäivää.
Illalla, käytyäni äitini kanssa aikaisella illallisella,
menin Nooran kanssa elokuviin katsomaan Drew Barrymorea.

Keskiviikkona vietin aikaa yllättävässä seurassa ja torstaina söin tiramisua.

Perjantaina, käytyäni onnistuneessa työhaastattelussa, vietin aikaa Mervin kanssa.
Illalla päädyin valitettavasti taas Nooran kanssa Onnelaan.
Innostuimme liikaa, tanssimme liikaa, väärällä tavalla ja väärissä paikoissa.
Ilta päättyi siihen, että makasin valkoisen auton konepellillä ja lauloin.

Lauantaina löysin itseni yllättäen Porista Taijan ja
musiikkia kuuntelevan kuuroksi väitetyn miehen seurasta.
Retrohenkisten mallikuvausten jälkeen - ja hieman niiden aikanakin - join liikaa halpaa tequilaa.
Kateellisia ihmisiä sisältäneiden pippaloiden jälkeen päädyimme suurella joukolla Kinoon
pohtimaan erään Euroviisuja rakastavan henkilön seksuaalista suuntautumista.
Ilta päättyi siihen, kun minä, Taija, ja kitaraa soittava kuuroksi väitetty mies,
nukahdimme kaikki vihreälle sohvalle, opittuamme paljon uutta Ostos-TV:stä.

Sunnuntaina, syötyäni jalapeñoja aamupalaksi,
kävin Taijan ja Harrin kanssa Kirjurinluodolla jäätelöllä ja päämärättömällä seikkailulla.
Olisimme käyneet tivolissakin, mutta ovella oli suuri kyltti,
joka kielsi alkoholin tai aseiden viennin "huvialueelle".
Vietettyämme kauniin kesäpäivän minulle täysin oudossa ympäristössä - ulkona -
suuntasimme lyhyeltä vaikuttaneen muotinäytöksen kautta lounaalle.
Palattuani Raumalle huomasin, että olin kadottanut kotiavaimeni.
Tuskin maltan odottaa sitä hetkeä, kun sormenjälkitunnistinlukot yleistyvät kaikkiin koteihin.

Viime viikon torstaina yritin voittaa penkkiurheilupelkoni katsomalla televisiosta painia.
Viihdyin yllättävän hyvin tv:n ääressä.

Viihdyin hieman huonommin perjantaina kävellessäni vesisateessa.
Yllättäen päiväni pelastui kun minulle tarjottiin kyyti ja kutsuttiin samalla pippaloihin.
Eläimellisten pippaloiden jälkeen päädyin ystävieni kanssa paikalliseen yökerhoon.
Siellä törmäsin omalaatuisiin ihmisiin ja Noora juotti minulle mansikkamargaritoja.

Lauantaina tyydyin siihen, että makasin yksin kotona ja katsoin
televisiosta Tom Cruisen 80-luvun hittielokuvaa, Cocktailia.
Iltasuunnitelmani muuttui kuitenkin suuresti sen jälkeen,
kun Noora soitti minulle ja pakotti minut Rauman yöelämään.
Onnelassa Tuulian pikkuveli juotti minulle tequilaa
ja tapasin omituisen ihmisen, joka rakastaa vaaleansinistä.
Oli oikein mukavaa.

Sunnuntaina, nukuttuani hieman liian pitkään, jouduin kiirehtimään
ehtiäkseni valmistautumaan iltapäivällä alkaviin tupaantuliaisteni jatko-osaan.
Tällä kertaa vieraslista koostui sukulaisistani, joten päätin pestä lattiat ja uunin, wc-pytynkin.
Ostin kuivakakkua ja piparkakkuja ja keitin teetä.
Kukaan ei saapunut paikalle, eikä nähnyt aiheelliseksi ilmoittaa minulle asiasta.
Söin siis kuivakakkuni yksin ja katsoin televisiota.

Seuraavat päivät kuluivat kuin siivillä.
Nautin joka hetkestä, ollen tekemättä mitään.
On ihanaa olla tekemättä mitään.
En enää koskaan tee töitä.

Keskiviikkona järjestin rauhallisen "keskusteluillan" ystävieni kanssa,
mutta ilta meni vakavasti pieleen, koska päädyin taas Nooran kanssa Onnelaan.
Minulle kerrottiin miesten wc:ssä, että näytän salaperäiseltä.
En tiedä, mitä siihen sitten pitäisi sanoa.

Olen todella tyytyväinen siihen, millainen uudesta kämpästäni tuli.
Ylpeänä isäntänä järjestinkin lauantaina railakkaat tupaantuliaiset.
Minä ja Tuulia esitimme loistokkaan tanssinäytöksen Sepi Kumpulaisen musiikin tahdissa,
ja Onnelaan päädyttyäni esitin Nooran kanssa Grease-tanssini.

Jostain syystä minusta tuntui aivan siltä, kuin olisin tehnyt sen kaiken jo aiemminkin.

En muista illasta oikeastaan mitään muuta - paitsi sen, että kaikki ihmiset näyttivät
liiallisen boolin jälkeen todella mielenkiintoisilta - joten juhlat olivat varmaankin onnistuneet.
Seuraavana aamuna, pestessäni lattioille läikkynyttä boolia ja satunnaisia veritahroja pois,
päätin, etten enää koskaan järjestä juhlia. Sitten aloin suunnitella vappupippaloitani.

Aurinkoisen sunnuntaipäivän vietin Ellun kanssa tutustuen uuden kotini lähiympäristöön
ja illalla katsoin Little Miss Sunshinen Victorin ja mielikuvitusystävieni kanssa.

Maanantaina kuulin pelottavia uutisia ja Tuulia puhui minulle kemiasta tai fysiikasta.
Yöllä näin unta shetlanninponeista.

Eilen, käytyäni lounaalla äitini kanssa, jouduin lähtemään Vammalaan.
Näin yllättävän paljon rumia ihmisiä ja kaadoin teetä vanhan juopon päälle, koska halusin.

Viime viikon keskiviikkona, siitä huolimatta,
että olin aamulla vannonut jättäväni alkoholijuomat lopullisesti,
päädyin Ellun ja Sallan kanssa Onnelaan.
Jostain syystä ihmiset melkein jonottivat päästäkseen puhumaan minulle.
Ehkä näytin silloin jotenkin mukavalta.

Seuraavana päivänä, tavattuani Nooran jääpalojen merkeissä, suuntasin kalusteostoksille.
Näin eräällä kirpputorilla elämäni kummallisimman esineen -
Saddam Husseinia esittävän needlepoint-taulun.
Illalla kahvitellessani Terhin kanssa en kuullut mitään,
mitä Terhi minulle kertoi, koska korvissani humisi niin paljon.
Kuka tekisi Saddam-needlepoint-taulun, ja miksi?

Perjantaina, käydessäni Tuulian kanssa kahvittelemassa,
huomasin, että minulle on omistettu nimikkipöytä eräässä raumalaisessa kuppilassa.
Olen otettu siitä, että joku on nähnyt vaivaa kaivertaessaan "Jerry on homo" puiseen pöytään.

Lauantaina, vartioituani epäluotettavaa remonttimiestä,
suuntasin Mervin, Minnan, Tuijan ja kumppaneiden kanssa Onnelaan.
Mervi kaatoi Manhattanin nahkahansikkailleni, haukuimme kollektiivisesti ihmisiä,
tapasin hellyttävän bodybuilderin saniteettitiloissa ja esitin Minnan kanssa
vauhdikkaan tanssiextravaganzan Grease-musikaalin laulujen tahtiin.
Tylsännäköinen mies, jonka päälle kaadoin juomani, halusi,
että kuristaisin häntä. Karkasin kotiin.

Sunnuntaina, vietettyäni aikaa Ellun ja Nooran kanssa, päädyimme Onnelaan.
Ovimies oli töykeä ja minua luultiin kahdesti Vitaliksi, loukkaannuin syvästi.
Tapasin lisää bodybuildereita ja kaikkialla oli rumia ihmisiä ja oksennusta.
Karkasin kotiin.

Tällä viikolla olen keskittänyt huomioni täydellisesti
uuden kämppäni remontointiin ja sisustukseen.
Viime yönä nukuin ensimmäisen yöni tulevassa kodissani.
Minulla on tällä hetkellä todella omituinen olo, koska edellinen asuntoni ei tunnu enää kodilta,
mutta en ole vielä täysin kotiutunut uuteenkaan asuntooni. Olen koditon.

En ole koskaan ollut ihminen, joka erityisesti nauttii urheilusta.
Joskus väitän ihmisille pitäväni siitä, mutta se ei ole totta.
Viimeksi kun kävin kuntosalilla, puhuin Tuulian kanssa puhelimessa
samalla kun kävelin rauhallisesti juoksumatolla.
Saman päivän illalla vietin amerikkalaista iltaa
Tuulian ja Jeren kanssa hampurilaisten ja keilailun merkeissä.

Seuraavana päivänä, nautittuani Tuijan, Ellun ja Nooran seurasta,
suuntasin eriskummallisten ystävieni kanssa Onnelaan.
En muista illasta yhtään mitään, joten se oli selvästi
joko täysin mitäänsanomaton tai erittäin hauska ilta.

Sen jälkeisenä päivänä, joka oli torstai, kävin Jennin kanssa
kahvilla kahvilassa, joka ei oikeastaan ole kahvila.

Perjantaina Mervi piti minulle motivoivan puheen
ja kehotti minua pitämään sen litteänä.
Illalla juhlin läksiäisiäni teini-teemapippaloiden merkeissä.
Kuuntelimme David Hasselhoffiin saksankielisiä balladeja
ja muistelimme kadotettua nuoruuttamme.


Minun Lontooni

Lauantaina kapusin lentokoneeseen ja suuntasin kaupunkiin,
jossa mikä tahansa on mahdollista, London Towniin.
Yöllä, saavuttuani pitkästä aikaa takaisin sumuiseen Lontooseen,
mahdollisuuteni olivat rajattomat. Menin heti nukkumaan.

Sunnuntaiaamuna lähdin matkakumppanini kanssa kävelylle Little Veniceen,
jossa kirsikkapuut kukkivat kauniisti ja aurinko lämmitti kasvojani.
En kuitenkaan voinut nauttia näistä asioista,
koska villihanhet hyökkäsivät kimppuuni.

Traumaattisesta kokemuksestani huolimatta suuntasin seuraavaksi eläintarhaan.
En kuitenkaan osannut nauttia siitä, koska pelkään lähes kaikkia eläimiä,
joten suuntasin äkkiä Camdenin markkinoille nauramaan rumille ihmisille.
Syötyäni lähes herkullisen länsiafrikkalaisen lounaan Nochiassa
ostin Marks&Spenceriltä punaviiniä ja juustokakun.
Valitettavasti unohdin pitää sen litteänä, joten päästyäni Green Parkiin
sain kaapia kakkuni kuorrutuksen paketin pahvisilta sisäreunoilta.

Syötyäni liikaa juustokakkua ja juotuani liikaa punaviiniä
päädyin vahingossa Mr. Bean -elokuvan ensi-illan punaisen maton äärelle.
Rowan Atkinson on selittämättömällä tavalla epämiellyttävä ihminen.

Tavattuani kummallisen takatukkamiehen Sohossa
suuntasin illalliselle Itsuun, jossa herkulliset sushiannokset liikkuvat
ruokailijoiden edessä liukuhihnalla loputtomana janana.
Illallisen jälkeen jouduin olosuhteiden pakosta Fudge Clubille,
jossa löysin iloa elämääni happy hourin ja maustettujen mojitojen avulla.
Samassa yökerhossa tapasin myös Darrenin, joka juhli 21-vuotissyntymäpäiviään,
ja join paljon (minulle) ilmaisia shotteja.
Kävellessäni hotellilleni törmäsin mieheen,
joka söi perunaa aivan kuin se olisi ollut omena.

Seuraavana aamuna, käytyäni aamupalalla Automatissa,
päädyin St. James's Parkiin lukemaan A.M. Homesin kirjaa This Book Will Save Your Life,
joka nimestään huolimatta ei ainakaan vielä ole auttanut minua ollenkaan.

Lukutuokion jälkeen kävelin Big Benin ohi, Westiminster Bridgen yli
ja jatkoin matkaa likaisen mutta viehättävän Thamesin varrella.
Waterloossa söin herkullista jäätelöä katumuusikon tahdittamana.
Loppupäivän kulutin shoppailemalla Oxford Streetillä, Carnaby Streetillä,
Bond Streetillä, Regent Streetillä ja Sohossa.

Illalla, jonotettuani liian kauan päästäkseni illalliselle ravintolaan, jossa tarjoiltiin pelkkää superruokaa, jouduin ahmimaan superillalliseni ehtiäkseni West Endiin katsomaan kun
80-luvun supertähti, Spandau Ballet'n solisti Tony Hadley, esiintyy Chicagossa.

Tiistaina, kohdattuani elämän rankat tosiasiat, suuntasin syreenintuoksuiseen Notting Hilliin.
Ostettuani Portobello Roadin markkinoilta tuoreita mansikoita, tuoretta appelsiinimehua ja maailman parhaita lohibageleita, siirryin läheiseen puistoon nauttimaan pikniklounaasta.
Hetkeä myöhemmin törmäsin Capital Radio Buildingin edustalla P. Diddyyn ja hänen vaikuttavan kokoisiin henkivartijoihinsa, joita oli paljon.

Iltapäivällä kulutin tuntikausia metsästäen smaragdinvihreää kauluspaitaa.
Masennuin niin huomatessani, että en onnistu etsinnöissäni, että minun oli pakko piipahtaa
Abercrombie&Fitchin juuri avatussa ensimmäisessä brittiläisessä liikkeessä,
johon oli palkattu yläosattomia miehiä ja vähäpukeisia naisia vain, koska seksi myy.

Piristyin edellämainitussa liikkeessä niin paljon, että illalla minun oli pakko suunnata
Annex 3 -baariin, jossa kaikki valaisimet ja tuolit ovat erilaisia, toinen toistaan näyttävämpiä.
Minä istuin punaisessa korkokengän mallisessa tuolissa.

Keskiviikkona, ollessani Hyde Parkissa lounaalla, kimppuuni hyökkäsi orava,
jonka myöhemmin nimesin Irmaksi. Syötin sille myös nachoja.
Päivän kuluessa huomasin, että sana olinpaikastani oli alkanut levitä.
Puhelimeni soi taukoamatta ja minut kutsuttiin erinäisiin tapahtumiin.
Illalla yritin kuokkia Aquascutumin yksityispippaloihin, mutta en onnistunut.
Tyydyin tapaamaan pitkästä aikaa ihanan ystäväni Chrisin,
hänen erittäin ranskalaisen ystävänsä Silvan, sekä saman takatukkamiehen,
jonka olin tavannut jo muutamaa päivää aiemmin, Anthonyn.
Illan tiimellyksessä sovin itselleni treffit, mutta peruin ne saman illan tiimellyksessä,
koska huomasin, että deittini on täysi sekopää.

Torstaina minut värvättiin henkiseksi tueksi naiselle, joka halusi lähteä turkisostoksille.
Liian kauan kestäneen shoppailun jälkeen kävin lounaalla herkullisessa thairavintolassa.
Illalla löysin taidenäyttelyn avajaiset, joissa tarjoiltiin ilmaista alkoholia.
Esitettyäni välittäväni taiteesta suuntasin Chrisin kanssa illalliselle Chinatowniin.
Illallisen jälkeen kävimme Sohossa lasillisilla.
Sitten ostimme Tescosta pari pulloa halpaa viiniä ja tyhjensimme ne nopeasti,
ennen kuin suuntasimme paikalliseen yökerhoon, jolla on rivo nimi.
Kyseisessä yökerhossa tarjoiltiin alkoholia kannuittain ja se oli halpaa,
joten saatoin innostua hieman liikaa.
Tapasin lyhyen Paulin, joka näytti aivan Ioan Gruffudilta,
mutta hän oli valitettavasti todella tylsä ihminen.
Tapasin Oscarin Namibiasta, taas, eikä hän vieläkään osannut kertoa minulle mitään Namibiasta,
joten väitin häntä valehtelijaksi - hän suuttui minulle.
Sen jälkeen Silva suuttui minulle, koska pilkkasin hänen fannypackiaan.
Mielestäni olen selittänyt tekoni täysin jo edellisessä lauseessa.

Pitkäksi venähtäneiden jatkojen jälkeen, kävellessäni - yhä melkoisessa hiprakassa -
väliaikaiseen kotiini Lontoon Bayswaterissa, törmäsin hollantilaiseen mieheen,
joka kysyi typeriä kysymyksiä, jotka ahdistivat minua.

Nukuttuani tunnin lähdin taas liikkeelle ja tapasin Southwarkissa naisen,
joka luuli olevansa ankka. Hänen kanssaan oli vaikea kommunikoida,
koska hän ei suostunut sanomaan muuta kuin "kvaak".
Mielenkiintoisen tapaamisen jälkeen suuntasin Tate Moderniin ihailemaan Mark Rothkon teoksia.
Esitettyäni välittäväni taiteesta suuntasin Borough Marketille ostamaan terveellisiä ruokia.
Syötyäni terveellisesti jatkoin iltaani epäterveellisesti juomalla viiniä suomalaismiehen kanssa Kensington Gardenissa. Sen jälkeen kävimme pubissa juomassa pintit.
Sitten kyllästyin häneen, ostin Tescosta kaksi pulloa viiniä ja suuntasin Chrisin luo.
Suuntasimme samaan yökerhoon, jossa olimme olleet edellisenä iltanakin,
koska he myivät yhä alkoholia kannuittain, halvalla.
Tapasin paljon uusia ihmisiä ja puhuin liikaa ruotsia Patrickin kanssa.
Itävaltalainen Chris, vanha "tuttavani" - jonka nimesin Oswaldoksi,
koska tunnen liikaa ihmisiä, joiden nimi on Chris - kopeloi minua, joten päätin lähteä pois.
En kuitenkaan lähtenyt nukkumaan, vaan suuntasin valkovenäläisen snobin kanssa Astoriaan.
Juotuani liikaa valkovenäläisen pankkiirin piikkiin suuntasin hänen luokseen jatkoille.
Hänellä oli uima-allas ja ruokaa, en voinut kieltäytyä.
Yön vaihduttua jo aamuun, näin aiheelliseksi lähteä nukkumaan.
Ajelin taksilla hotellilleni näköalareittiä, koska lasku meni valkovenäläiselle.

Seuraavana päivänä, nukuttuani lähes kaksi tuntia, suuntasin Mayfairiin aamupalalle.
Aamupalan jälkeen kävin Harrodsilla Ladurée Patisseriessa leivonnaisella.
Sitten suuntasin Hyde Parkiin lounaalle.
Aivan, minä syön paljon.
Illalla huomasin, että minun ja Mervin lanseeraama englanninkielinen nimitys matkikselle,
take-aways, on löytänyt sankan kannattajajoukon Lontoossa.
Chrisin luona join taas liikaa halpaa viiniä, kuuntelin kun Chris luki minulle runojaan,
ja kieltäydyin siitä, että hän meikkaisi minut klubi-iltaamme varten.
Sans make-up, suuntasin Chrisin ja Philipin kanssa Matinee Blancoon.
Join body shotseja sellaisen naisen päältä, jonka nimesin Nadineksi.
Personal traineriksi itseään väittänyt setä sanoi minulle,
että vartaloni on hänen silmissään täydellinen, ja kysyi, jos hän saisi ostaa minulle vaatteita.
Villin illan aikana näin liikaa miesten vessassa ja ymmärsin,
että ihmiset, jotka kutsuvat itseään kuninkaaksi,
ovat luultavasti todella omituisia ihmisiä.
Seitsemältä aamulla, muiden jatkaessa yhä juhlintaa,
minä suuntasin albanialaisen rikollisen, Frankin, kanssa englantilaiselle aamupalalle Sohoon.
Käytyäni Hyde Parkin taidemarkkinoilla saamassa pelottavia visioita rumista tauluista,
nukuin muutaman tunnin ajan, nähden unta pelottavista rumista tauluista.

Herättyäni suuntasin Elephant&Castleen, Lontoon ghettoon.
Kävin E&C:n Shopping Centressä, joka on juuri äänestetty Lontoon rumimmaksi rakennukseksi
ja kävelin Mervin entisen kotitalon ohi. Se näytti pienemmältä nyt.
Käytyäni ReyReyn ja Chrisin kanssa illallisella Tuktukissa päädyin Profile Barin avajaisiin drinkeille.
Muutaman mojiton jälkeen nautin yhden mojiton albanialaisen rikollisen kanssa,
koska olin vahingossa varastanut hänen matkapuhelimensa ja hän halusi sen takaisin.

Seuraavana päivänä, maanantaina, suuntasin heti herättyäni Notting Hilliin Chrisin kanssa.
Vietettyämme rauhallisen aamupäivän Trinity Housessa
suuntasin Hamleysille ostamaan Jelly Beanseja Tuulialle.
Käveltyäni nopeasti ympäri West Endiä ja Sohoa,
jouduin kapuamaan bussiin ja suuntaamaan lentokentälle, jossa turvatarkastaja
yritti nyysiä nachoni ja luultavasti onnistui nyysimään kondomini.


Saavuttuani Suomeen olin hetkellisesti ihminen ilman matkapuhelinta,
koska onnistuin rikkomaan omani, mutta sitten Tuulia pelasti minut.
Eilen illalla juhlin paluutani Suomeen, käyttäen sanaa 'juhla' samalla tavalla kuin sanotaan,
että hautajaisten yhteydessä nautittu seisova pöytä on juhla.
Syötyäni herkullisen kalaillallisen Ellun ja Nooran kanssa
teimme Magic Bulletilla alkoholipitoisia pirtelöitä ja joimme halpaa viiniä.
Lueskelimme myös pornografisia lehtiä ja Henna piipahti luonamme.
Illan päätteeksi päädyimme Studioon, jossa olimme klubin ainoat valkoihoiset juhlijat.

Perjantaina, nautittuani herkullisesta illallisesta Tuulian ja Terhin kanssa,
sain kunnian toimia erinäisten ystävieni kuskina aamuyöhön asti.
Kun viimein pääsin sänkyyn, kello oli jo melkein kolme.
Viimeinen ajatukseni oli suloinen haave siitä,
että seuraavana päivänä nukkuisin iltapäivään asti.

Haaveeni tuhoutuivat lopullisesti yksitoista minuuttia yli seitsemän seuraavana aamuna,
kun äitini soitti minulle, ja ilmoitti, että hän tarvitsee kyydin.
Lopulta päädyin hänen kanssaan katsomaan lastenohjelmaa,
jossa oli lihava nalle ja rottia, jotka käyttivät lukulaseja nukkuessaan.

Nukuttuani koko lauantaipäivän suuntasin Tuulian railakkaisiin syntymäpäiväkemuihin.
Loistavan thai-illallisen jälkeen pilasin Tuulian valkoisen villamaton roséviinillä,
mutta pelastin tilanteen olemalla mahdottoman hurmaava.

Kahden miehen järjestämän eroottissävyisen performanssin jälkeen keskustelimme antaumuksella toisen esiintyjän sukupuolielimen anteliaasta koosta.
Sitten päädyimme Onnelaan, jossa törmäsimme seksuaalisesti epävarmaan mieheen,
jolla oli nahkalippis ja luultavasti todella pieni penis.

Minulle on joskus sanottu, että ihmisiä ei saa tuomita ulkonäön perusteella.
Haluaisin tietää, miten ihmisiä sitten tuomitaan ja arvostellaan.
Viime sunnuntaina nimittäin huomasin taas kerran, että ulkokuori ei koskaan valehtele.
Jouduin siivoamaan sellaisen porsaan näköisen ämmän jälkiä,
joka myös käyttäytyy ja elää aivan kuin porsas, lilluen omassa saastassaan.
Minun kustannuksellani jo muutaman kuukauden ajan elänyt
erittäin epämiellyttävän näköinen ja hajuinen Anni-Maria Nieminen
on täysin epäluotettava tuleva lähihoitaja/sosiaalipummi,
jonka säälittävän elämän tulee rahoittamaan tämän niin sanotun hyvinvointivaltion
hyvinvoivat ihmiset, koska joidenkin ihmisten mielestä se on velvollisuutemme,
ja siksi verot vievät normaaleilla ihmisillä puolet heidän tuloistaan,
jotta edellämainitun porsaan kaltaiset köyhät, avuttomat ihmiset
voisivat elää miellyttävästi - ansio, jota he eivät ansaitse.
Saatan kylläkin olla väärässä Anni-Maria Niemisen tapauksessa.
Ei hänestä välttämättä tule lähihoitajaa tai työtöntä pummia.
Hän saattaa seurata äitinsä jalanjäljissä ja ryhtyä halvaksi katuhuoraksi.
Ei kukaan häntä kyllä palkkaisi, koska hän on sairaalloisen lihava valas.

Noin. Nyt olen saanut tuon pois harteiltani.
Sunnuntaina yritin unohtaa maailman väärydet katsomalla elokuvan Tuulian ja Jeren kanssa.
Sen jälkeen yritin taistella maailman vääryyksiä vastaan äänestämällä.

Maanantaina pelasin jalkapalloa nuorten miehenalkujen kanssa
ja katsoin miesten kaunoluistelua Eurosportilta.
Mitään muuta en ainakaan myönnä tehneeni.