Kaikenlaisia hulluja sitä suomessa riittäkin Kyllä sitä on täällä suomessa vaikka minkälaisia hulluja ei helvetti suomesta on kyllä tullu tosi hurja maa kun saa lukea lehdestä kaikenlaista. Mikä ihme näitä ihmisiä vaivaa nykypäivänä on sitä kaikenlaista hörhöä ja hullua ja asemiestä jne liikkeellä tänä päivänä.
Mies uhkasi sivullisia aseella Kuutostiellä – IS: Oli pukeutunut sotilaspoliisiksi Poliisi yritti saada miehen luopumaan aseesta neuvottelemalla.
Itä-Suomen poliisilaitos tiedottaa, että mieshenkilö uhkasi ulkopuolisia henkilöitä aseella viime yönä. Mies oleskeli Valtatie 6 varrella Juuan Nunnanlahdessa Pohjois-Karjalassa.
Tutkinnanjohtaja Petri Tirronen kertoi IS:lle, että mies oli pukeutunut sotilaspoliisin pukua muistuttavaan asuun.
Poliisi sai ilmoituksen tapahtumista noin puoli kahdelta yöllä maanantaina. Mies oli uhannut ulkopuolisia henkilöitä aiemmin samana yönä. Useita poliisipartioita ja ensihoidon yksikkö lähetettiin paikalle.
Poliisi kohtasi miehen Valtatie 6 varrella ja havaitsi miehen hallussa pistoolimaisen käsiaseen. Poliisi yritti saada miehen luopumaan käsiaseesta neuvottelemalla. Mies uhkaili aseella myös poliiseja. Lopulta mies kuitenkin luopui aseesta noin kolmen aikaan yöllä.
Poliisi kertoo epäilevänsä 19-vuotiasta nurmeslaista miestä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, laittomasta uhkauksesta sekä toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta. Miehen käyttämä ase on poliisin alustavien tutkimusten mukaan starttipistooli.
Epäilty on poliisin mukaan viranomaisten hallussa.Poliisilla oli viime yönä Pohjois-Karjalassa Juuassa useiden partioiden tehtävä, jonka vuoksi Kuutostie oli suljettu useiden tuntien ajan.
Itä-Suomen poliisin mukaan poliisille ilmoitettiin yöllä noin puoli kahden aikaan, että mies oli uhannut käsiaseella ihmisiä Kuutostien varrella Juuan Nunnanlahdessa aikaisemmin saman yön aikana. Paikalle lähetettiin useita poliisipartioita ja ensihoidon yksikkö.
Ilta-Sanomien mukaan Pohjois-Karjalassa asuva nainen kertoi lehdelle, että hänen poikansa oli joutunut aseella uhatuksi.
Kaksi ammattikouluikäistä poikaa olivat nähneet tiellä pysähdyksissä olleen auton ja sotilaspoliisiasuun pukeutuneen miehen.
– Pojat luulivat, että kyseessä on armeijan tilanne, ja pysähtyivät, nainen kertasi poikansa kertomaa IS:lle.
Pojat avasivat ikkunan ja kysyivät, tarvitseeko mies apua. Tämä oli alkanut osoittaa heitä aseella ja hetken jälkeen päästänyt menemään.
IS tavoitti tutkinnanjohtaja Petri Tirrosen, joka vahvisti, että aseistetulla miehellä oli yllään sotilaspoliisin asua muistuttava puku. Tirronen ei ottanut kantaa, oliko kyseessä oikea sotilaspoliisin asu.
Epäilty ei ole suorittamassa asepalvelusta tällä hetkellä.
Poliisi tavoitti miehen, ja hänellä havaittiin olevan hallussaan pistoolimallinen käsiase. Neuvottelujen jälkeen poliisi sai miehen luopumaan aseesta. Poliisin mukaan mies uhkasi tilanteen aikana myös poliiseja aseella. Alustavien tutkimusten perusteella miehen hallussa ollut ase on starttipistooli.
19-vuotiasta nurmeslaista miestä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, laittomasta uhkauksesta ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta. Hän on tällä hetkellä viranomaisten hallussa.https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/5fc354dc-dadd-496a-a1fa-4056fb1e419b