IRC-Galleria

Joshu

Joshu

Don't believe in yourself. Believe in me, who believes in you.

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 14.08.2009 02:57

[1] karannut ikkunasta
[ ] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[ ] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[2] rikkonut tahallaan jotakin
[3] heitellyt esineitä
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[3½] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[4½] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[5½] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[6] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[6½] shoppaillut tilini tyhjäksi
[ ] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[ ] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[ ] ollut päivystyksessä
[ ] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[ ] tanssinut pöydillä
[tahdon vielä joskus!] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[en oo aikuinen 8<] kiivennyt aikuisena puuhun
[ ] jumittunut baarin vessaan
[7½] nukkunut väärinpäin sängyssä
[8½] kuvitellut olevani satuhahmo
[9½] leikkinyt ruoalla
[ ] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[10½] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[11½] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[12½] valehdellut ikäni
[ ] saanut sakot
[ ] syönyt kolmiolääkkeitä
[13½] kuullut tai nähnyt harhoja
[14½] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[ ] suunnitellut hautajaiseni
[ ] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[15½] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[16½] pukeutunut täysmustaan
[17½] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[ ] koukussa kofeiiniin
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[18½] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] tiedän mitä on semper
[19½] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[20½] käyttänyt teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[ ] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[21½] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[ ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[ ] pitänyt bileet ilman syytä
[ ] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[22] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[23] fantasioinut vampyyreista
[23½] tanssinut napatanssia
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[ ] uinut vaatteet päällä
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[24½] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[25½] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[26] salakuljettanut jotain tullissa
[ ] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[26½] suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ] käynyt ennustajalla
[ ] kokeillut spiritismiä
[ ] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[27½] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[28½] nähnyt enneunia
[29½] saanut paniikkikohtauksen
[30½] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[31] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut oven ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kalan kanssa
[32] maannut koko päivän peiton alla
[ ] ollut nukutuksessa
[32½] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[ ] leikannut omia hiuksia
[33½] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[34½] sekoittanut todellisuuden ja unen
[ ] heittänyt kännykän seinään
[ ] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[35½] riidellyt itseni kanssa
[36½] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[37] tunnistin tästä testistä itseni

Arvosteluasteikko:

Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaaÂ… *-*
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut, olet täysi sekopää

[Ei aihetta]Perjantai 14.08.2009 00:49

IDIOOTTI
[x]Kyselen usein tyhmiä
[x]"Häh?" ja "Mitä?" kuuluvat yleiseen sanavarastooni
[/]Tuntuu, että opin huonommin kuin muut
[x]Jumitan usein ja ihmettelen maailman menoa suu auki
[/]Nauran, vaikka en tajuaisikaan
[/]Minua on sanottu blondiksi/tyhmäksi useaan otteeseen
[ ]Alle 7 keskiarvokin löytyy
4½/7

KAIKKIEN SUOSIKKI
[/]Ajattelen muiden parasta ennen omaa parastani
[x]Minulla on paljon kavereita
[ ]Monta ihmistä saattaa kysyä samana päivänä voinko alkaa/olla
[/]Luokittelen itseni sosiaaliseksi
[ ]Minun on vaikea sanoa ystävilleni ei
[x]Olen hyvä kuuntelija ja minulle uskoudutaan usein
[ ]Harvemmin ujostelen
3/7

HURJAPÄÄ
[ ]Jos joku yllyttää minua tekemään jotain, usein teen sen
[/]Vihaan rutiineja
[ ]En pelkää korkeita & ahtaita paikkoja
[ ]Janoan seikkailua
[ ]Haluan hypätä Benji-hypyn
[/]Uskallan kokeilla uutta
[ ]En pelkää paljon mitään
1/7

HISSUKKA
[/]En ole kovin usein kotini ulkopuolella
[/]Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko
[/]Ujostelen vieraiden ihmisten seurassa hirveästi
[x]Vihaan ja pelkään esiintymistä
[ ]Puhun melko hiljaa
[/]En uskalla useinkaan väittää asioissa vastaan
[/]En ole kovin itsevarma
3½/7

TEINIX
[x]En lähetä ikinä tekstaria ilman hymiöitä tai sydämiä
[ ]Olen kaupungilla vähintään jokatoinen päivä
[/]Juon siideriä
[ ]Saatan säätää usean pojan kanssa samaan aikaan
[ ]Ei kesää ilman bileitä
[ ]Kuuntelen listahittejä
[ ]Laitan meikkivoidetta huuliini
1½/7

POIKATYTTÖ
[ ]Meikkaan harvemmin
[ ]En käytä hameita & mekkoja
[/]Farkut jalassa miltei aina
[/]En käyttäydy kovin naisellisesti
[ ]Kävelyni on miesmäistä
[x]Kalja menee alas
[ ]En tykkää erityisemmin shoppailusta
2/7

KOVIS
[ ]Esitän kovempaa mitä oikeasti olen
[ ]Syljeskelen usein
[ ]Poltan tupakkaa
[ ]Vittuilen ihmisille melko usein ilman syytä
[ ]Näytän keskaria mummoille ja pissiksille
[/]Minua ei kannata ärsyttää
[ ]Olen ollut nyrkkitappelussa
½/7

[Ei aihetta]Perjantai 14.08.2009 00:35

Ketä sinulla on mesessä online tilassa?
- Ömmm. Aura, Laa, Nems, Mins, Emmi, Jenna ja Heidi.

Onko sinulla unelmia?
- Kenellä ei olisi? On minulla, useita.

Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
- Riippuu, kuka sanoo ja mitä sanoo. Kyl mie yleensä ihan kiltisti uskon, tosin äitille oon nykyään (syystäkin) ollu vaikee.

Tylsimmät bileet joissa olet ikinä ollut?
- Aaa en tiiä.

Mikä kummitätisi on ammatiltaan?
- ...8< En tiiä.

Mikä yhdistää sinua ja ystäviäsi?
- No öö. Huumorintaju, ollaan kaikki persoonallisia ja. Sellasia.

Mikä vaate sinun on pakko saada mahdollisimman pian?
- Aaa joku mekko ois ihana. Ja paitoja ja housuja jaja..

Käveletkö usein korkokengissä? Miksi/miksi et?
- En. En vaan tykkää korkkareista, ne ei oo mukavat jalassa.

Millä sanalla kuvailisit musiikkimakuasi?
- Vaihteleva.

Mainitse joku hyvä puoli pituudessasi?
- Öö, no tää on suht sopiva pituus?

Millainen riitelijä olet?
- Miun kanssa on vähän huono riidellä, ku en osaa (enkä halua) tehä sitä asiallisesti. Itken ja huudan ja sitä rataa.

Voisitko kuvitella tulevaisuudessa adoptoivasi lapsen?
- Hmm. No, sitä ei tiedä. Riippuu nyt vähän kaikesta ja.

Montako mustelmaa tällä hetkellä on kehossasi?
- Tietääkseni ei yhtään, mut en ihmettelis vaikka niitä ois jossaki.

Tunnetko/tiedätkö ketään joka on/on ollut vankilassa?
- Aooo. Tiedän, mut en oo piiitkään aikaan nähny.

Mihin sinulla menee liikaa rahaa?
- Shoppailuun. En käy usein, mut sitku meen ni rahaa kuluu.

Monelta heräsit tänään?
- Yheltätoista.

Olitko iloinen kun heräsit?
- Oli vähän sekavat tunteet, iloinen myös.

Kuunteletko musiikkia tällä hetkellä? Mitä?
- Kyllä. SOiL :n Two Skins soi.

Omistatko lemmikkejä?
- Kaksi koiraa ja kanin.

Mitä teit eilen?
- Olin Miialla.♥ Katottiin leffa ja jumitettiin ja. Kotona sit jumitin koneella ja sitä rataa.

Kenelle puhuit viimeksi ja mitä?
- Äitille puhuin niinku sillee. Kasvotusten. Mesessä sitte noille yhille.

Oletko ollut saunassa tällä viikolla?
- Aooo. En?

Mitä teet huomenna?
- Jumitan kotona. 8< Dataan EHKÄ ja sitä rataa.

Onko sinulla meikkiä juuri nyt?
- Ei oole.

Onko sinulla lävistyksiä?
- Kaksi huulikorua ja neljä korvakorua.

Entä tatuointeja?
- Ei ole, mut voisin ottaa. 8>

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- Aoo. Äiti?

Kuinka usein käyt ravintolassa?
- En hirmu usein kyllä käy.

Ketä JULKISUUDEN henkilöä muistutat?
- No en tiiä. 8')

Jos olisit eläin, mikä olisit?
- Hevonen! Villihevonen! Tai sit kotikissa.

Paras vuodenaika?
- Ehdottomasti kesä.

Luisteletko?
- Koulussa kun on pakko, muuten se on ihan jees mut en mie oikee. Hallihe.

Hiihdätkö vapaaehtoisesti?
- EN.

Mikä väri kuvaa luonnettasi?
- ..keltainen?

Jos katse voisi tappaa, monta ihmistä olisit tappanut?
- Muutaman.

Näitkö unta viime yönä, muistatko mitä?
- Se liitty jotenki ratsastamiseen, varmasti liitty. Ja näin myös unta, et sain Miialta tekstiviestin.

Haluaisitko olla täydellinen?
- En mie. Ois se aika tylsää. Sitäpaitsi, nyt tietää et myös miun epätäydellisyydet hyväksytään ja sitä rataa.

Haluaisitko olla rikas?
- Se vois olla ihan kivaa.

Milloin olet viimeksi kaatunut pyörällä?
- En muista. 8o Kyllähän sitä joskus. Nyt en kylläkää oo pitkää aikaa pyöräilly.

Muistatko tunteen, kun menit 1. luokalle kouluun?
- En.

Komedia vai kauhu?
- Kauhu.

Minkälainen sää siellä on?
- No alkanu jo hämärtyy. Rauhallinen ja vähän viileempi jo.

Menetkö ensi kesänä festareille?
- Tuskaan ja Ankkaan, vaikka henki menis. 8( Jumalauta.

Onko sinulla vilkas mielikuvitus?
- Suhteellisen.

Menisitkö johonkin tosi-tv ohjelmaan?
- En mie kehtais.

Väsyttääkö?
- Vähän.

Hukkuisitko mielummin veteen vai juoksuhiekkaan?
- Veteen. 8< Hyi olis ihan kauheeta vajota pikkuhiljaa johonki ja ei pääse ylös ja asdsd.

Oletko nähnyt tai kokenut jotain yliluonnollista?
- En?

Kumman näköinen olet enemmän: isäsi vai äitisi?
- Isän näkönen ainaki muitten mielestä, en sit tiiä.

Oletko oikeasti nukahtanut kesken oppitunnin koulussa?
- ...en kyllä koskaan..!

Mitä tulee juuri nyt ensimmäisenä mieleen?
- 8< Miia.

Missä huoneessa olet?
- Omassa huoneessa.

Osaatko omasta mielestäsi laulaa?
- Kyl mie kai ihan hyvin.

Mitä mieltä olisit, jos sinun koulusi palaisi?
- Olis vähän wtf-olo, en tiiä. Toisaalta se ois perseestä, sit meiät siirrettäis johoki vammasee paikkaa opiskelemaa ja. 8(

Onko sulla nälkä?
- Ei ole.

Kuunteletko suomirockin helmiä?
- Nääh.

Mitä kirjoittaisit yleisen vessan seinään?
- ..en tiiä. 8o Se riippuis siitä hetkestä ja.

Näytätkö viehkeältä kipeänä tai juuriheränneenä?
- No siis daa tietty. En.

Pidätkö itseäsi fiksuna yksilönä?
- Kohtalaisen. Välillä on kyllä ihan liian tyhmä olo.

Teetkö paljon kirjoitusvirheitä?
- En mie hirveesti, mut aina välillä.

Valehteletko vanhemmillesi/ystävillesi?
- Ystäville pyrin olemaan valehtelematta tilanteessa missä hyvässä, vanhemmille sitten tilanteen mukaan. Pyrin kuitenki olemaan mahollisimman rehellinen.

Mikä on suuri vihankohteesi omassa luonteessasi?
- Näitä on monia, mut esimerkiks arkuus on ärsyttävä luonteenpiirre. En uskalla jutella kunnolla tuntemattomien kanssa ja.

Entä ulkonäössä?
- Kroppa.

Hengaatko koskaan epämääräisillä paikoilla ilman mitään varsinaista syytä?
- Epämääräisillä paikoilla? Määritelkää se. En kai pahemmin.

Annatko ihmisille lempinimiä?
- En? 8o

Moneenko aiot valvoa tänään?
- Varmaan johoki kahteen maksimissaan. Tulis jo huominen. Tai ylihuominen.

[Ei aihetta]Perjantai 14.08.2009 00:00

Jos saat alle 20, olet kylmä ihminen, jos saat 20 tai yli osaat näyttää tunteesi.

[x] itket rakkausleffojen aikana.
[/] itket usein.
[/] olet romanttinen.
[/] olet ollut tai olet rakastunut.
[x] se tuntui/tuntuu hyvältä.
[x] se saattaa myös sattua.
[x] liikutut jos sinulle puhutaan kauniisti.
[x] elämässä on paljon vääryyksiä, niille pitäisi tehdä jotain.
[x] ystävät ovat tärkeitä.
[ ] itkit tsunamin tai wtc-iskujen takia.
[ ] Kauniiden ja rohkeiden Brooke kuvastaa sinua.
[x] muut ovat nähneet kun itket.
[x] jäähyväiset ovat aina vaikeita sinulle.
[ ] sinua ei ymmärretä tunteellisuutesi takia.
[ ] sinua sanotaan usein liian herkäksi.
[x] tunnet olevasi liian herkkä.
[/] saa olla herkkä jos haluaa.
[/] jos voisit, haluaisit pelastaa maailman.
[x] mietit jotain tunteellista nytkin.
[x] auttamisesta tulee hyvä mieli ja onnistunut olo.
[x] sinua kiusataan/on kiusattu.
[/] ... ja sen huomaa sinusta.
[x] olet alkanut itkemään jos sinua on satutettu.
[/] et aina pysty hillitsemään tunteitasi.
[/] osaat auttaa muita tunneasioissa.
[ ] muut luottavat että osaat auttaa heitä tunneasioissa.
[/] tarvitset usein apua tunneasioissa.
[x] sinulla on ollut sydänsuruja useammin kuin kerran.
[ ] suklaa auttaa niihin.
[/] et pelkää näyttää tunteitasi.
[/] olet avoin

19½

[Ei aihetta]Torstai 13.08.2009 18:12

Yksi vastaus per kohta.

TV-sarja: Heroes
Realitysarja: Big Brother
Lastenohjelma: Muumit
Mainos: DNA
Elokuva: Saksikäsi Edward
Musikaali: ...en oo musikaaleja juurikaa nähny. 8(
Miesnäyttelijä: Johnny Depp
Naisnäyttelijä: ...8<
Ohjaaja: Tim Burton
Artisti: Timo Rautiainen
Bändi: Sonata Arctica
Genre: Metalli
Säveltäjä: ---
Live-esiintyjä: ---
Soitin: Piano
Biisi: Cry Just a Little
Albumi: Ukonhauta
Musavideo: 8<
Ruokalaji: Pizza
Alkoholiton juoma: Coca cola zero
Alkoholijuoma: Lonkero
Makea herkku: Suklaa
Suolainen herkku: Sipsit
Hedelmä: Aprikoosi
Vihannes: Porkkana
Villieläin: Siperiantiikeri
Kotieläin: Koira
Huonekasvi: AAA. Joku vihree sellanen söpö sellanen.
Puu: Kirsikkapuu
Kukka: Kiinanruusu
Vuodenaika: Kesä
Jalokivi: ..8(
Planeetta: Maa
Maanosa: Eurooppa
Maa: Japani
Kaupunki Suomessa: Tampere
Kaupunki ulkomailla: Praha
Paikka ihan missä vain, jossa olet ollut: Miian luona.
Huvipuisto: Särkänniemi
Kieli: Englanti
Uskonto: Kristinusko
-ismi: Ateismi
-logia: Psykologia
Urheilija: ---
Joukkuepeli: Jalkapallo
Muu urheilulaji: Ratsastus
Taidemuoto: ---
Väri: Musta
Hiusten väri: Blondi
Silmien väri: Siniharmaa
Vaatekappale, jonka omistat: Hame
Kengät, jotka omistat: Maiharit
Muu asuste: Niittivyö
Vaatemerkki: En perusta.
Kulkuväline: Skootteri
Kouluaine: Psykologia
Opettaja (minkä aineen): Hannele Puolakka (uskonto, psykologia)
Juhla: Joulu
Ikä: 17-vee
Lahja, jonka olet saanut: Kamera
Kauppa: Backstreet
Ruokapaikka: Mäkki
Kahvila: Coffee House
Baari: Enpä oo pahemmin vielä vieraillu. 8'D
Sarjakuva: Aku Ankka (jos mangaa ei lasketa)
Kirja: Neil Gaimanin Neverwhere - maanalainen Lontoo
Fiktiivinen hahmo: Edward Cullen
Nettisivu: Galtsu
Youtube-video (linkki): http://www.youtube.com/watch?v=Vw87BkW8xl0
Galtsuyhteisö: Ellei viime hetkiä olisi, mitään ei tulisi tehtyä.
Fontti: Tahoma
Ohjelma koneella: Photoshop Elements
Lehti: Aku Ankka
Muotivillitys: ---
Ammatti: Eläinlääkäri
Tytön nimi: Ella
Pojan nimi: Kasper
Huone kotonasi: Oma huone
Huonekalu: Sänky
Pahe: Suklaa
Automerkki: Volvo
Kirjainlyhenne: lol
Kirjain: A
Numero/Luku: 13
Suomen kielen sana: En ees osaa sanoa. 8( Suomi on kankeeta. Hmm.
Englannin kielen sana: Insomnia
Poliittinen hahmo: Halonen
Historiallinen tapahtuma: Suomen itsenäistyminen 6.12.1917. 8)
Henkilö, josta olet nähnyt unta: Miia
Smiley: 8D
Pokémon: Pikachu 8O
Lintulaji: Papukaija
Kalalaji (ruokana, akvaariossa, miten vain): Savustettu lohi
Luonnonilmiö: Revontulet

[Ei aihetta]Torstai 13.08.2009 16:42

001. Nimesi → Jonna
002. Sukunimi → ...sehän ei teille kuulu. 8>
003. Siviilisääty → Seurustelen.
004. Horoskooppi → Kalat.
005. Mies vai nainen → Nainen.
006. Ala-aste → Alakylä.
007. Yläaste → Armila.
008. Muu koulutus → Tällä hetkellä Lpr :n lyseon lukiossa opiskelen.
009. Silmien väri → Siniharmaat, joskus on sanottu et ois ripaus vihreetäkin, en tiiä sit.
010. Hiusväri → Tällä hetkellä blondit + ah ihana juurikasvu.
011. Pitkät vai lyhyet → Keskipitkät.
012. Hiljanen vai äänekäs → Riippuu vähän, kavereiden seurassa melko äänekäs, muuten hiljainen.
013. Verkkarit vai farkut → Farkut.
014. Kännykkä vai kamera → Öööö. Kännykkä ehkä kuitenkin.
015. Terveysintoilija → En ole. 8')
016. Paheet → Suklaa ja herkut muutenkin, yhyy.
017. Oletko ihastunut tällä hetkellä → Kyyllä vaan.
018. Syöminen vai juominen → Öö. Riippuu vähän.
019. Lävistyksiä → Kaks huulikorua ja neljä korvista.
020. Tatskoja → Ei ole, mut vois olla kivoja.
021. Vesi vai tuli → 8o Aaaa. No riippuu. Uiminen on kivaa, takkatulen ääressä oleminen on ihanaa.

EKAT:
023. Eka pelko → Varmaan joku pimeä.
024. Eka paras kaveri → Sonja.
025. Eka palkinto → 8o En mie tälläsiä oo ees saanu.
026. Eka ihastus → Hmn. Juho?
027. Eka lemmikki → Viljo-koira. ♥
028. Eka iso loma → Fsd. En mie voi muistaa. Joululoma ykkösellä?
029. Eka lempilaulaja/bändi → Dssd. Joku Spice Girls varmaa.
030. Ekat isot synttärit → En muista.
031. Eka hiusten värjäys → Joskus vitosella tai kutosella?
033. Eka lempiväri → Vaaleensininen.
034. Eka koulupäivä → ...aaa? Oli tuossa kymmenisen vuotta sitten. 8')
036. Ekat kännit → - Seiskalla tai kasilla?
037. Eka toiveammatti → Eläinlääkäri.
038. Eka kerta kun kokeilit tupakkaa → Öö. Kasilla?

VIIMEKSI:
039. Ostin → Karkkii ja leffalipun.
040. Kuuntelin → Nyt soi Brother Firetriben Heard it on my Radio
041. Söin → Leipää.
042. Join → Kaakaota.
043. Pelasin → Öö. Guitar Heroa joskus aa?
045. Suutuin → Eilen äitille.
046. Kävin → Öö. Miialla?
047. Mokasin → No tota. Kai sitä voi kutsuu mokaks ku äiti sai viideltä koneelta kiinni. 8')
048. Lauloin → Tossa äsken.

TÄNÄÄN:
049. Ruoka → Leipää oon nyt vasta kerenny syömää.
051. Alkoholi → Enpä mie yksin rupee ryyppäämää. 8< Se on tylsää.
052. Seuraavaksi aion → Hmm. Voisin jotain tehä tietenki, en tiiä. Jossai vaihees alan siivoilemaa huonetta ja sillee. Varmaa sit ku äiti tulee, ni ei tartte kuunnella sen höpötystä ku miul on tekemistä.
053. Kuuntelen nyt → Musiikkis. Deathstars - Motherzone.
054. Suunnitelmissa → Voisin edelleenki siivota huoneeni, säätää ton yhen valokuvakehyshomman ja. Lukee tai pelata pleikkaa tai. Ja Feetun häkin siivoon.
055. Odotan → Huomista.
056. Housuni → Tällä hetkellä on pyjaman shortsit.
057. Paitani → Iso yöpaita, tässä on söpö norsu.

TULEVAISUUS:
058. Haluatko lapsia → Tällä hetkellä tuntuu, et pärjäisin ilmanki.
059. Haluatko naimisiin → Samaa kun yllä.
060. Tuleva toiveammatti → No aa. En tiiä enää itekkää.
061. Seuraava iso asia jonka teen → Siivoon oman huoneeni. >8O ..tässä ei kyl paljo oo siivottavaa, mut silti.

KUMPI:
062. Tumma vai vaalee suklaa → Tumma.
063. Salmiakki vai hedelmä → Aaa. Salmiakkii tekis nyt mieli.
064. Musta vai valkonen → Musta.
065. Ylös vai alas → Ylös.
066. Beatles vai Rollarit → Beatles.
067. Brad Pitt vai Jack Black → Brad Pitt.
068. Huulet vai korvat → Huulet.
069. Ohut vai paksu → Ohut.
070. Lyhyt vai pitkä mies → Aaa. Keskikokonen. Pitkä? 8<
071. Komedia vai kauhu → Kauhu.
072. Romanttinen vai käytännöllinen → Romanttinen?
073. Masu vai käsilihakset → Vatsalihakset.
074. Lujaa vai hiljaa → Riippuu tilanteesta ja mistä puhutaan. 8< Hiljaa?
075. Sinkku vai varattu → Varattu.
076 Karvainen vai kalju → Jos puhutaan hiuksista, niin karvainen. Muuten kalju kiitos. Tai ei ainakaan liian karvanen.
077. Ajatteleva vai ajattelematon → Ajatteleva.
078. Kissa vai koira → SDSDSD. >8( Molemmat.
079. Aku vai Mikki → Aku.

OLETKO KOSKAAN:
080. Käyttänyt silmälaseja → En.
081. Karannut kotoa → En sillee. Periaatteessa.
082. Valehdellut vakavassa asiassa → No en mie tiiä onks nää miu viimeaikaset valehtelut ollu vakavia. Äiti ite aiheuttaa tän miu valehtelun, joten.
083. Tappanu jotain → Ötököitä olen.
084. Särkenyt sydämen → Tuskin.
085. Ollut pidätetty → En.
086. Ollut putkassa → En.
087. Itkenyt kun joku on kuollut → Kyllä.
088. Jäänyt koukkuun tv-sarjaan → Jep.

USKOTKO:
089. Itseesi → Aina välillä.
090. Ihmeisiin → Kyl. Paitsi tällä hetkellä erääseen.
091. Rakkauteen ensi silmäyksellä → En _rakkauteen.
092. Taivaaseen → En.
093. Joulupukkiin → Tietenkin!
094. Seksiin ekoilla treffeillä → No, jotkut ehkä tätä harrastaa.
095. Suuteluun ekoilla treffeillä → Miksei.
096. Kummituksiin → Toki näihinkin!

VASTAA REHELLISESTI:
097. Haluatko olla jonkun ihmisen kanssa juuri nyt → Kyllä. 8<
098. Oletko tyytyväinen elämääsi - Olen, kaikkien ongelmien keskellä.
099. Uskotko Jumalaan → En.
100. Onko maailmassa joku kenet haluat mutta et voi saada → Olen hänet jo saanut, muhuhu~♥
101. Harmittaako se sinua? → Ei. 8>

mins tagitti. 8<Torstai 13.08.2009 15:49

Katso 4 (eri) viimeisintä henkilöä, joilta olet saanut viestin. Vastaa sitten kysymyksiin.

1.
- Tiedätkö paljon hänen asioistaan? - Jonkun verran. Mielelläni tietäisin enemmänkin, mut jos se ei haluu ite kertoo, ni en ala pakottamaa.
- Onko hän itkenyt vuoksesi? - Ei?
- Kuinka kauan olette tunteneet toisenne ? - Aaa monta vuotta, oliskohan joku kaheksan?
- Tietääkö hän sinusta jotain, mitä kukaan muu ei tiedä? - Ei tietääkseni. 8o
- Onko hän käynyt luonasi? - On.
- Uskaltaisitko kertoa suoraan tunteistasi häntä kohtaan? - Ai siis et se on tärkee ja muuta? Kyyl.
- Oletko koskaan nukkunut hänen vieressään? - Monestikin. 8'D
- Tietääkö hän miltä näytät nukkuessasi? - Varmasti.
- Oletko halannut häntä? - Monesti olen~

2.
- Milloin juttelit hänen kanssaan viimeksi? - Eilen silleen kasvokkain, mesessä tossa äsken.
- Oletko vieraillut hänen luonaan? - Olen.
- Onko hän paras ystäväsi? - Miul on paljon parhaita ystäviä, mut kuuluu kyllä siihen porukkaan, todellakin.
- Tunnetko hyvin hänen perheensä - En kovin hyvin, mut jotenki.
- Onko hänellä kuvia ii2:ssa? - En usko.
- Oletteko samanikäisiä? - No, kuukaus ja pari päivää erona.
- Mikä hänessä on parasta? - Aaa! Ihana ja luotettava, rakastan jutella kaikkee maan ja taivaan väliltä sen kanssa. Nauretaan paljon yhessä, mielipiteet kohtaa ja huumorintajut sattuu yhteen. Ja aaa. ♥
- Kuinka usein juttelette toisillenne? - Vaikka ei joka päivä nähäkää, ni. Lähes joka päivä? Mesessä ja tekstareilla sitten, jos ei muuten. Ja soittamalla.
- Mitä hänelle kuuluu? - Uskoisin, että hyvää. 8>
- Seurusteleeko hän? - Kyyllä vaan. 8'D

3.
- Milloin olet viimeksi soittanut hänelle? - Öö, tossa maanantana.
- Onko hän koskaan loukannut sinua pahasti? - Ei mitenkään pahasti ole. 8>
- Voitteko jutella henkeviä keskenänne? - Voitais, mut ei nyt hirveesti sellasta harrasteta.
- Milloin tapasitte ensimmäisen kerran ? - Ööö. Montakoha vuotta siitä on menny. 8o
- Onko hän koskaan nähnyt sinua ilman meikkiä? - On.
- Voiko hän itkeä sinun nähtesi? - No ei pahemmin viitti itkeä muiden eessä, mut.
- Riitelettekö usein? - Eii. 8>
- Milloin viimeksi keskustelitte vakavasti? - Maanantaina.
- Voitko kertoa salaisuuksiasi hänelle? - Voin mie, luotettava on.
- Seurusteleeko hän? - Ei.

4.
- Missä tapasitte ensikerran? - 8''D En oikein osaa sanoa, kun en ollu vuottakaan vielä sillon.
- Onko hän koskaan soittanut sinulle? - No monestikin. 8'D
- Voisitko kuvitella menettäväsi hänet? - En. 8<
- Mitä haluaisit sanoa hänelle nyt? - Hmm. Ehkä pari juttua.
- Kuinka luotettava hän on? - Kyl se on luotettava, mut mie silti varon sanojani.
- Oletko jutellut hänen äitinsä kanssa? - Olen.
- Koska olette nähneet viimeksi? - Aaa siitä on aikaa. 8<
- Onko hän koskaan nähnyt sinua ilman meikkiä? - 8''''D No ei kyllä koskaan!!
- Oletteko saman ikäisiä? - Vuoden vanhempi on hän.
- Sano yksi asia mitä hän tekee päivittäin? - Öööö. Puhuu!

**

1. Ota kännykkäsi
2. Mene saapuneisiin viesteihin!
3. Vastaa kysymyksiin tekstiviestien ensimmäisellä lauseella.
4. Kysymys 1 - ensimmäisen viestin ensimmäinen lause
5. Kysymys 2 - toisen viestin ensimmäinen lause jne.
6. Merkitse 9 henkilöä... tai niin monta kun huvittaa

1. Mitä sanoisit jos miehesi/naisesi olisi uskoton?
"On selkeesti, onneks saan kohdakkoin uuen."

2. Mitä sanot aina parhaalle ystävällesi?
"Yhyy sonata oli ihana. 8<"

3. Mitä sanot ensimmäiseksi kun kaverisi on jäänyt linja-auton alle.
"Aaaa." ..onks toi lause.

4. Mikä on ruminta mitä voisit sanoa vihamiehellesi?
"Iha kuule pakottamaa joudut. 8<"

5. Mitä äitisi sanoo ennen kun menet nukkumaan?
"Voi helvetti."

6. Mitä huutaisit jos voittaisit miljoonan?
"Aa a en ollu valmistautunut tähän!"

7. Mitä sanoisit jumalalle jos tapaisit hänet?
"8''D juu, pussailu se onki välttämätöntä."

8. Mitä haluaisit kaikkein eniten kuulla?
"Hohoo, kävin siel äske."

9. Mitkä tulevat olemaan viimeiset sanasi?
"8''D jos se nyt tältä erää riittäis."

[Ei aihetta]Torstai 13.08.2009 15:27

Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumus
[ ] Poika
[ ] Heteromies
[ ] Biseksuaali mies
[ ] Homo
[x] Tyttö
[ ] Heteronainen
[x] Biseksuaali nainen
[ ] Lesbo

Syntymävuosi
[x] 1987 tai myöhemmin
[ ] 1983-86
[ ] 1978-82
[ ] 1973-77
[ ] 1963-72
[ ] 1962 tai aiemmin

Pituus
[ ] 160 cm (alle)
[x] 160 - 170 cm
[ ] 170 - 180 cm
[ ] 180 - 190 cm
[ ] > 190 cm

Hiustyyli
[ ] Kalju
[ ] Siili
[ ] Lyhyet hiukset
[ ] Puolipitkät hiukset (eivät yllä hartioille)
[x] Pitkät hiukset (yli hartioiden)
[ ] Irokeesi, rastat tai muuta erikoista

Hiuslaatu
[ ] Piikkisuora
[x] Taipuisa
[x] Laineikas
[ ] Kihara
[ ] Säkkärä
[ ] Kova ja karhea
[ ] Laadukas

Hiusten väri
[x] Blondi
[ ] Vaalea
[ ] Ruskea
[ ] Tummanruskea
[ ] Musta
[ ] Punertava
[ ] Räikeä (porkkana, sininen, vihreä..)


Parta
[x] Ihan sileä leuka
[ ] Suurennuslasilla näkyy pari haiventa
[ ] Ajeltu
[ ] Sänki
[ ] Pukinparta
[ ] Trimmattu pikkuparta
[ ] Leukaparta
[ ] Villiintynyt
[ ] Kokoparta
[ ] Risuparta
[ ] Joulupukki kalpenisi kateudesta

Silmien väri
[ ] Ruskeat
[ ] Oliivi
[ ] Vihreät
[ ] Siniset
[x] Siniharmaat
[ ] Harmaat
[ ] Riippuu kovasti valaistuksesta
[ ] Eripariset

Naamataulu noin kokonaisuudessaan
[ ] Hirveä
[ ] Ruma
[x] Laimea
[x] Ihan okei
[ ] Söpö
[ ] Komea
[ ] Kaunis
[x] Kauneus on katsojan silmässä
[ ] Kysykää muilta, emmä tiiä

Katso peiliin. Vakioilmeesi näyttää vieraan silmin katsottuna..
[ ] Iloiselta
[ ] Huvittuneelta
[ ] Arvoitukselliselta
[x] Pitkästyneeltä/väsyneeltä
[/] Alakuloiselta/masentuneelta/surulliselta
[ ] Ylpeältä/julmalta
[ ] Epäluuloiselta
[ ] Ärtyneeltä/vihaiselta/uhkaavalta
[ ] Pöyristyneeltä/paheksuvalta
[ ] Pelästyneeltä/hämmentyneeltä
[ ] Söpöltä

Käytätkö kosmetiikkaa/meikkiä?
[ ] En koskaan
[ ] Lasketaanko clearasil?
[ ] Vähän joskus kun on tarpeen
[ ] Vain juhlissa
[ ] Vähän
[x] Vaihtelevia määriä
[ ] Melko huomattavasti
[/] En voisi kuvitellakaan lähteväni julkiselle paikalle ilman sotamaalausta

Kuinka paljon lävistyksiä sinulla on?
[ ] Ei yhtään
[ ] Yksi
[x] Korvikset on
[x] Muutama
[ ] Useita
[ ] Alan muistuttaa joulukuusta

Onko sinulla tatuointeja?
[ ] Ei
[x] Olen ajatellut hankkia joskus
[ ] Ennen oli, mutta poistatin sen
[ ] Yksi pieni
[ ] Yksi basic-kokoinen
[ ] Yksi iso
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Sen verran on, että ruumishuoneella on helppo koota palat yhteen jos satun joskus räjähtämään

Arpia?
[ ] Ei yhtään
[ ] Luomi poistettu(omatoimisesti)
[ ] Puukolla/veitsellä sormeen
[ ] Umpisuoli leikattu
[x] Jotain pientä
[ ] Muutama
[x] Useita
[ ] Huomattavia
[ ] Järkyttäviä

Tyyli
[ ] Arkkityyppi
[ ] Arkinen
[ ] Asiallinen
[x] Persoonallinen
[ ] Diiva
[ ] Hoppari
[ ] Hevari
[x] Omalaatuinen
[ ] Rokkari
[ ] Nörtti
[ ] Gootti
[ ] Juppi
[ ] Hippi
[ ] Punk
[ ] Tiedemies
[ ] Rento
[ ] Nyhverö
[ ] Skeittari

Vaatteiden väritys
[x] Milloin mitäkin
[ ] Räikeä
[ ] Tyylikäs
[ ] Hillitty
[x] Harmaa
[x] Synkkä

Kuinka tärkeää hyvin pukeutuminen on sinulle?
[ ] Henki ja elämä
[x] Haluan näyttää tyylikkäältä
[x] Tahdon näyttää itseltäni
[ ] En vaivaa sillä liikaa päätäni
[ ] Kunhan sitä nyt jotain kaapii päälleen
[ ] Ei mitään väliä
[ ] Yritän näyttää mahdollisimman rumalta, että saisin vertailla mielenkiintoisia oksennuksia

Ruoka ja juoma
[x] Kaikki käy
[ ] Ei sikaa
[ ] demi-vege
[ ] semi-vege
[ ] Pesco-vege
[ ] Ovo-vege
[ ] Lakto-vege
[ ] Maidoton kasvissyöjä
[ ] Vegaani
[ ] Fennovegaani
[x] Nirso


Ruoka-aine allergiat
[x] Ei ole
[ ] Jotain pientä
[ ] Korkeintaan muutama
[ ] Useita allergioita
[ ] Pahasti rajoittava allergisuus

Maitoa?
[x] Kyllä kiitos
[ ] Joskus juon, joskus en
[ ] Käy kyllä, mutten tykkää juoda sitä
[ ] Vähälaktoosinen
[ ] Laktoositon
[ ] Maidoton

Kala?
[x] Nam! (yleensä)
[ ] Tonnarii!
[ ] Okei
[ ] Menettelee
[ ] Joskus se on okei mut tonnari ei
[ ] Yök!
[ ] Allerginen kalalle

Soija?
[ ] Käy kyllä
[ ] Joissain muodoissa ok
[ ] En pidä siitä
[ ] Allerginen sille
[x] En ole kokeillut

Sitruuna?
[ ] HERKULLISTA!!!
[x] Okei
[x] Aromi käy, mutta oikea sitruuna on liian hapanta
[ ] En pahemmin tykkää
[ ] Hajukin ällöttää
[ ] Allerginen sitrushedelmille

Tomaatti?
[x] Sopii
[ ] Käy joissakin muodoissa
[ ] Ainoastaan ketsuppina
[ ] En pahemmin tykkää
[ ] Inhoan sitä
[ ] Allerginen sille

Tilli?
[ ] Nam
[x] Okei
[ ] Ei kiitos
[ ] Yök!

Millaista pizzaa söisit mieluiten?
[x] Jauheliha
[ ] Kinkku
[ ] Tonnikala
[ ] Katkarapu
[ ] Kana
[ ] Kasvis
[ ] Kaikkea kiitos
[ ] Inhoan pizzaa

Lempilimska?
[x] Cokis
[ ] Pepsi
[ ] Jaffa/Fanta
[ ] 7 up/Sprite
[ ] Omenapore
[x] Pommac
[ ] Vadelmalimska
[ ] Smurffilimska
[ ] Muumilimska
[x] Joku muu
[ ] En juo limskaa

Aterialla on tarjolla ruokajuomaksi seuraavat vaihtoehdot. Mitä valitset?
[ ] Vesi
[x] Rasvaton maito
[ ] Sininen maito
[ ] Hylamaito
[x] Ananasmehu
[ ] Kotikalja
[/] Ottaisin useamman lasin
[ ] En yleensä juo ruokaillessani

Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten..
[/] Olut
[x] Siideri
[x] Lonkero
[ ] Viinit
[ ] Drinkit
[ ] En juo

Mieluisin kuuma juoma?
[ ] Tee
[ ] Kahvi
[x] Kaakao
[ ] Hopeatee
[ ] Lämmin mehu
[ ] Glögi.

Osaatko laittaa itse ruokaa?
[ ] En, olen täysin uusavuton
[x] Osaan käyttää mikroa
[x] Osaan keittää vettä
[x] Osaan jonkin verran
[ ] Osaan jos on pakko
[ ] Olen melko hyvä ruuanlaittaja
[ ] Olen mestarikokki

Kuka tiskaa?
[ ] Minä
[x] Sinä
[ ] Se jolla on keittiövuoro
[ ] Pistetään tiskikoneeseen
[x] Jätetään äiskän hoidettavaksi
[/] Kerätään likaisia astioita kunnes puhtaat loppuvat ja se joka tarvii, niin tiskaa
[ ] Etiikka ja aatemaailma

Suututko helposti?
[ ] En, on tosi pitkä pinna
[x] En kovin helposti
[x] Riippuu päivästä
[ ] Olen melko kiivas
[ ] Räjähdysvaara on ainainen

Mitä teet kun olet todella vihainen läheisellesi?
[x] Huudan naama punaisena
[/] Lähden ulos lenkille ja tuulettumaan
[x] Sulkeudun lukkojen taakse mököttämään tai pidän mykkäkoulua
[x] Käyttäydyn piikikkäästi ja heittelen pikku ilkeyksiä
[ ] Käyttäydyn väkivaltaisesti

Entä kuinka nopeasti lepyt?
[ ] Yleensä ihan hetkessä
[x] Melko nopeasti, en vain näytä sitä
[ ] Siihen menee päivä tai pari
[x] Aika vaihtelee kovasti
[ ] Tapanani on murmuttaa viikkotolkulla
[ ] Jos joku saa minut suuttumaan, niin myös vihaan häntä ikuisesti

Annatko anteeksi?
[/] Liiankin helposti
[x] Jos toinen sen mielestäni ansaitsee
[x] Ennenpitkää annan
[ ] Saatan sanoa, että annan anteeksi, vaikka oikeasti olisin vielä vihainen
[ ] Olen pitkävihainen

Pyydätkö itse keneltäkään anteeksi?
[ ] En koskaan
[ ] Hyvin harvoin
[ ] Ellei toinen muuten lepy
[x] Jos sille on tarvetta
[x] Jos koen tehneeni väärin
[/] Melko usein

Katsotko olevasi avoin vai sulkeutunut?
[ ] Liiankin avoin
[ ] Melko avoin
[x] Muutun avoimemmaksi kunhan lämpenen
[x] Tutussa seurassa avoin, muuten melko sulkeutunut
[x] Melkolailla sulkeutunut
[ ] Erittäin sulkeutunut
[ ] Humalassa avaudun usein

Oletko kova vai herkkä?
[ ] Täysi kovis
[ ] Joskus on herkkiä hetkiä, mutta enimmäkseen olen kova
[ ] Ennen olin herkkä, mutta maailma kovetti minut
[/] Kykenen kovuuteen, mutta sisimmässäni olen herkkis
[ ] Esitän kovaa, mutta välillä murrun ja herkkyyteni paljastuu
[x] Olen melko herkkä

Kuinka herkästi itket?
[/] Vähän väliä, jopa pikkuasioista
[x] Olen erittäin tunteellinen ja kyynelehdin niin ilosta kuin surustakin
[ ] Kun tilanne käy ikäväksi
[x] Kun elämä menee päin helvettiä
[x] Kun en vain jaksa enää
[ ] Pidättelen niin kauan kun joku voisi nähdä
[ ] Itken salaa komerossa
[ ] On tosi harvinaista, että jokin saisi minut itkemään
[ ] En osaa itkeä

Mikä saa sinut itkemään?
[x] Muiden tuska
[x] Elokuvat, laulut yms.
[x] Masennus ja ahdistus
[x] Oma tai jonkun toisen kärsimys
[x] Todella paha järkytys
[x] Fyysinen kipu
[ ] Ei mikään

Oletko koskaan ivallinen tai vahingoniloinen?
[ ] En
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Melko usein
[ ] Liian usein
[ ] Usein
[ ] Koko ajan

Oletko takertuja?
[ ] En juurikaan
[/] On hyvä kun on joku lähellä, mutta jos toinen tahtoo mennä niin en pidättele häntä
[ ] Olen itsenäinen, mutta pidän kiinni ystävistä
[x] Minulla on parempi olo kun pidän rakkaani lähellä, mutten ole mikään takiainen
[x] Huomaan välillä roikkuvani liikaa
[ ] En osaa päästää irti hyvän sään aikana ja saan kärsiä kolhuista

Valitatko?
[ ] Hyvin harvoin
[ ] Vain hyvistä syistä
[x] Yleensä syystä, vaikka se saattaisi muita ärsyttää
[x] Joskus vähän liikaakin
[ ] Olen melkoinen nalkuttaja, myönnetään
[ ] Tunnustan, näen joka asiasta pahat puolet enkä ole ikinä tyytyväinen

Kuinka kamala asia itsensä nolaaminen on sinulle?
[ ] Hirveintä maailmassa
[ ] On se aika kamalaa, mutta siitä pääsee yli lopulta kunhan on aikansa punastellut
[ ] Jos se vain tapahtuu niin on kamalaa, mutta tarkoituksella voi tehdä välillä jotain hölmöä
[x] Nolous on sivustaseuraajan päässä
[x] Eihän sitä pääse elämässä minnekään, ellei uskalla ottaa riskejä
[ ] Eivät he oikeasti naura minulle, vaan minun kanssani
[x] Vaikka mokaisin julkisesti, ei se tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä

Millainen on huumorintajusi?
[ ] Olen huumorintajuton perusjuntti
[x]Omille vitseilleni kyllä nauran, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[ ] Sanoisin että hyvä
[x] Mielikuvitusrikas
[/] Osaan kyllä nauraa oikeassa paikassa
[x] Vähän hakusessa, nauran kaikelle
[x] Joidenkin mielestä outo
[/] Haha, toi mummo kaatu!

Oletko taiteellinen?
[ ] En tippaakaan
[x] Ehkä vähän
[ ] Jokseenkin taiteellinen
[ ] Hyvin taiteellinen
[ ] Kutsun itseäni taiteilijaksi

Oletko älykäs?
[ ] Olen oikeastaan vähän jälkeenjäänyt
[x] Ei tässä olla mitään ruudinkeksijöitä
[ ] No en mä mikään hikari nörde oo
[ ] Kohtalaisen
[x] Tietyissä asioissa
[x] Koulussa ainakin meni/menee melko hyvin
[ ] Mielestäni olen, ja ovat muutkin niin sanoneet
[ ] Olen Mensan jäsen

Oletko suojelevainen?
[ ] En
[ ] Vaadin enemmänkin itse suojelua
[x] Olen kun on tarpeen
[/] Joskus tulee sellaisia hetkiä, jos joku vaikka on sairas tai peloissaan
[x] Tahdon suojella niitä, jotka sitä tarvitsevat
[ ] Ylisuojelevainen muita kohtaan

Puhutko paljon?
[ ] Päinvastoin olen erittäin harvasanainen
[ ] Olen yleensä melko vähäpuheinen
[ ] Minut tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saan kovia puheripuleita
[x] Olen aika puhelias
[ ] Pölötän kuin papupata koko ajan

Osaatko kuunnella?
[/] Ystäväni soittavat minulle ja kertovat huoliaan melko usein
[x] Tietysti, ja pidän kuuntelemisesta
[/] Osaan kyllä, mutta joskus en jaksa keskittyä
[ ] Saatan puhua toisten päälle mutta se ei tarkoita ettenkö kuuntelisi
[ ] Oikeastaan en pahemmin kuuntele muita
[ ] Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan

Mitä teet yleensä arki-iltaisin?
[ ] Katson telkkaria
[/] Roikun ulkona ystävieni seurassa
[ ] Olen töissä
[ ] Ulkoilen
[x] Pelaan tietokoneella (tai konsoleilla!!)
[x] Dataan
[/] Opiskelen
[ ] Käyn jossain kerhossa / seurassa / muuta järjestettyä säännöllistä toimintaa


Harrastatko liikuntaa?
[ ] Se on minulle myrkkyä
[ ] En
[/] Vain penkkiurheilua
[ ] Vähän olen yrittänyt jotain harrastusta aloittaa
[ ] Välillä
[x] Hyötyliikuntaa lähinnä
[/] Säännöllisesti
[ ] Kuulun urheiluseuraan

Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet mieluiten?
[ ] pop
[x] rock
[ ] Rap, hiphop
[x] Metalli
[ ] New age
[ ] Tekno, trance, house yms.
[ ] Goottirock
[ ] Proge
[ ] Gospel
[ ] Klassinen
[ ] Jazz
[ ] Blues
[x] Jotain muuta
[ ] Vihaan musiikkia


Millaisia lehtiä luet mieluiten/eniten?
[ ] Sanomalehtiä
[/] Juorulehtiä
[x] Aikakauslehtiä
[x] Sarjakuvia
[ ] Pornolehtiä
[ ]En lue lehtiä

Millaisia kirjoja luet mieluiten/eniten?
[ ] Kaunokirjallisuus
[ ] Romanttiset
[ ] Klassikot
[ ] Salapoliisikirjat/rikoskirjat
[x] Kauhukirjallisuus
[ ] Historialliset
[x] Fantasia
[ ] Sci-fi
[ ] Elämäkerrat
[ ] Tietokirjat/oppikirjat
[ ] Runot
[ ] Satukirjallisuus
[ ] En lue kirjoja

Kirjoitatko itse tarinoita tai muuta luovaa?
[ ] En
[ ] Pitkiä kirjeitä
[ ] Runoja
[x] Novelleja ja muita juttuja
[ ] Olen pöytälaatikkokirjailija
[ ] Olen julkaissut jotain kirjoitelmiani

Osaatko piirtää tai maalata?
[ ] Vieläpä hyvin
[ ] Kyllä, molempia
[x] Pidän enemmän piirtämisestä
[ ] Pidän enemmän maalaamisesta
[x] Jotenkuten
[x] Tulee sitä vihkonlaitaan töherreltyä
[ ] En kumpaakaan

Mitä piirrät mieluiten?
[ ] Pilakuvia
[ ] Tikku-ukkeleita
[ ] Abstrakteja kuvioita
[x] Ihmisiä ja muita olentoja
[x] Kasveja, eläimiä ja maisemia
[ ] Asetelmia ja/tai muuten mallista
[ ] Tankkeja, robotteja ja muuta teknistä

Mitä maalaat mieluiten?
[x] En mitään
[ ] Aitaa
[ ] Lapsia
[ ] Ihmisiä
[ ] Maisemia
[ ] Asetelmia
[ ] Muotokuvia
[ ] Alastomia naisia
[ ] Graffiteja spraylla

Tulisitko kanssani keräämään kukkia?
[ ] En takuulla!
[x] Ehkä tulisinkin, riippuu kuka on kysyjänä
[ ] Voin tulla mukaan, mutta sinä saat hoitaa poimimisen
[ ] Voisit tehdä mulle kukkaseppeleen
[ ] Tietty tulisin

Pidätkö halimisesta?
[ ] En
[ ] Joskus kun olen sillä tuulella
[ ] On se ihan kivaa, mutten yleensä tee aloitetta
[ ] Halin aika usein muita ja se on kivaa
[x] Olen koko ajan halimassa

[Ei aihetta]Torstai 13.08.2009 05:56

Syysi tämän gallupin aloittamiseen?
- Koska aa. 8o Nyt on hyvä aika täytellä galluppeja ja en oo tehny tätä aikasemmi! ..kai.

Paljonko kello on?
- 2:25.

Tämän hetken tunnelmat?
- No nyt on jo parempi fiilis, ku porukat nukkuu ja saan olla rauhas ja sitä rataa. Mesessä on ihania ihmisiä eikä oo yksinäine olo. Väsyttää vähän tosin ja selkään koskee. Oon toisaalta vittuuntunu, mut toisaalta taas onnellinen. ♥


SITTEN SIIRRYMME VARSINAISIIN KYSYMYKSIIN:

Millainen on unelmiesi nenä?
- ...8'D Hmm. No tuota. Joku ehkä vähä pienempi ku tää oma. Joku sellanen söpö joka sopii miu naamaan!

Minkä väriset hampaat Marsilaisilla on mielestäsi?
- Hmmm. Jotenki voisin kuvitella ne violeteiks. Ehkä jostaki jääny päähän sellanen kuva, en tiiä. 8O

Jos joutuisit vankilaan, mikä olisi todennäköisin syy siihen?
- Apua, tää on vaikee. 8o Hmm. Räjäyttelisin isoja taloja silleen hienosti et ne sortuis sillee sillee!!

Miksi?
- ...Fight Clubissa se näytti siistiltä. 8(

Kenen kanssa mieluiten soutaisit Atlantin yli?
- Miian kanssa voisin. Ja mussukoiden! 8>

Minkä antaisit nimeksi nelihäntäiselle, myrkynvihreälle hamsterillesi?
- Hamtaro. 8( ..vähä sellanen ois söpö.

Oletko todella elossa vai onko se vain ihmiskunnan sinuun iskostama olettamus?
- Ken tietää! >8O Tai ehkä minä olen minä, mutta en periaatteessa. Jos olenkin oman itseni luoma kuvitteellinen henkilö! ..niinku Fight Clubissa.

Osaavatko kärpäset uida?
- En mie tiiä uiks ne, ku ne kelluu siin veen päällä ja huitoo niillä jaloillaa. 8o Koska ne kuolee jossai vaihees sinne. Ei ne sit kai. Ne vaa kelluu.

Onko isäsi fiksu mies?
- On se isi fiksu. 8>

Oletko syönyt saippuaa?
- Vahingossa aina välillä. 8( Se on pahaa.

Matkustaisitko kuuhun jos saisit tilaisuuden?
- Jos se ois turvallista ja mukavaa ja sitä rataa, ni joo. Ja ilmasta!

Jos kuristat smurffia, minkä väriseksi sen kasvot muuttuvat?
- Varmasti vihreeks!

Miksi kaukosäädintä painetaan kovempaa kun patterit ovat loppumassa?
- 8'D Yritetään saada se toimimaan ilman, että vaihtaisi patterit. Sehän on niin suuri ja hankala homma.

Onko outoa rakastaa Disneyn piirrettyjä?
- Ei. 8< Kuka niitä nyt ei rakastaisi! Klassikot varsinkin, niistä tulee nostalginen olo. Disneyn elokuvat on ihania.

Mitä toivoisit ihastuksesi sanovan sinulle?
- No yhyy. Aaa. Kyl mie uskon, et suurinta osaa mitä ajattelen, se ajattelee niitä päässään, vaikka ääneen ei sanokaan.

Millaisessa tilanteessa on hyväksyttävää lyödä poliisia?
- No ainaki jos se käyttäytyy oikeesti jotenkin. Jos joku poliisi tulis lääppimään tai jotain, ni kyl mie löisin. 8<

Oletko koskaan puhunut vain pitääksesi ääntä?
- Olen kyllä. Jos meinaa tulla ahistava hiljaisuus tai jotain, ni.

Tajuatko edes itsekään miten typerältä se kuulostaa?
- Mikä? Ai toi puhuminen vain pitääksee ääntä? Aaa kuinni? 8<

Inhoatko kastematoja?
- Ne on ällöjä ja limasia ja ällöjä. En mie silleen nyt. Inhoo mut.

Oletko koskaan tippunut katolta?
- En ole. Se oiski kokemus! ..jos ei sattuis pahasti.

Tuntuuko sinusta joskus, että avaruusoliot ovat yön aikana käyneet ryöstämässä aivosi?
- Ne on tehny sen jo aikoja sitten. 8<

Onko sinun koskaan tehnyt mieli vetää jonkun nalle vessanpytystä?
- Jonkun nalle? Ei, en mie pehmoleluja vedä pöntöstä alas. 8<

Miksi blondeja pidetään tyhminä?
- En tiiä. Ihan hyvin voitais pitää brunettejakin tyhminä. Tai mustahiuksisia tai punapäitä tai. >8(

Pidätkö maksalaatikosta?
- Yäk. 8(

Mikä naisten rinnoissa viehättää miehiä?
- En tiiä. Kysykää miehiltä. >8O Niillä ei ittellää oo rintoja (paitsi Bobilla...), ni ne sitte on sellanen. En mie tiiä.

Kenen kanssa haluaisit mennä naimisiin?
- Sddsdsd. En mie tälläsiä vielä mieti. Ei oo sen aika. Kattoo nyt, meenkö koskaan naimisiin.

Entäpä kenet tahtoisit työntää parvekkeelta alas?
- ...myönnetään, äitin voisin tönästä. Jos sitä ei sattuis, mut se löis päänsä niin, et tajuis vihdoin olleensa ääliö.

Onko Suomi hyvä maa?
- No vois tietenki parempi olla, mut kyl tääl kelpaa asustella. Mieluummi mie täällä asun ku jossai. Irakissa.

Ovatko amerikkalaiset tyhmiä?
- Ei yleistetä, eivät kaikki. Ihan yhtälailla muutkin voi olla tyhmiä.

Onko lohikäärmeitä ollut olemassa?
- Varmasti! >8O Varmasti on!

Milloin viimeksi kerroit jollekin rakastavasi häntä?
- Enpä koskaan oo sanonu silleen. Silleen, et rakastaisin. Mut sit kavereille, ni mussukoille tossa maanantaina.

Mikä on anteeksiantamattomin teko koko maailmassa?
- Joku lapsen hyväksikäyttö tuli näin ekana mieleen. Mut onhan näitä paaaljon lisää.

Mitä tekisit, jos joku opettajistasi yrittäisi iskeä sinua?
- No hyi. 8< Jos se pysyis vaa sellasena puheena ja sellasena, ni saattaisin sivuuttaa sen ja jos se loppuis sillä, ni hyvä. Jos se menis lääppimiseks ni kyllä sais syytteet.

Onko appelsiinimehu hyvää?
- Onn. 8>

Oletko koskaan koettanut työntää päätäsi muurahaispesään?
- En. Ois pitäny nuorempana, ei sitä nyt enää kehtaa. 8(

Kuinka vanhana opit lukemaan?
- Ööö. En mie muista, varmaa olin seittemä ku opin jotain lukemaa?

Oletko koskaan ajatellut olevasi outo?
- Mooonestikin.

Mitä kieliä osaat puhua?
- Suomea aina välillä, venäjää, englantia, ruotsia. Ranskaa pari lausetta.

Kenen kanssa menisit mieluiten alasti suihkuun?
- ..8< Itsekseni.

Tekeekö mielesi Vaasan Ruispaloja juuston kera?
- Ei kiitos nyt.

Oletko henkisesti vai fyysisesti kiero ihminen?
- ...miten on kiero fyysisesti. *hönk* Khm. En mie tiiä. En mie oo kiero. >8o

Jos murhaisit jonkun, miten tekisit sen?
- Myrkyttäisin. 8<

Oletko koskaan ennemmin vastannut näin typeriin kysymyksiin?
- Mitä, nää oli just kivoja! Vaihtelua ja sitä rataa!


LOPPUKYSYMYKSET:

1. Tykkäätkö roikkua pää alaspäin?
- Se on aluks kivaa, mut sit ei enää ku veri on menny päähä. 8<

2. Osaatko murista?
- Osaan! "Mur!". Miia osaa! 8>

3. Onko kaapissasi jo valmiiksi verinen kirves?
- On, siellä se odottaa uutta oikeaa hetkeä~

Eikö ollutkin tuskallista vastata jokaiseen kysymykseen? Sitähän minäkin. Yritä kuitenkin jaksaa vielä vastata näihin:

1. Oletko helpottunut, että tämä gallup loppui?
- Pettynyt pikemminkin. Tää oli kiva. 8(

2. Kuinka kauan sinulla kului tämän tekemiseen?
- Aaaa. 40 minuuttia? Jumittelin aina välillä ja.

3. Ja olet vielä täysin järjissäsi?
- En tietenkään! 8O

[Ei aihetta]Torstai 13.08.2009 05:15

ULKONÄKÖ
[ ] Minulla on pahasti rohtuneet huulet
[x] Minulla on siniset silmät
[ ] Minulla on mustat hiukset
[ ] Hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
[/] Minulla on useita korvalävistyksiä
[ ] Pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
[x] Minulla on pitkät etuhiukset
[ ] Minulla on leveät hartiat
[/] Uskon, että olisin todella laihana kaunis
[ ] Minulla on paljon arpia käsissä
[/] Muiden mielestä olen söpö
[/] Ulkonäössäni vihaan eniten lantioni seutua
[/] Oikea hiusvärini on blondi

LUONNE
[x] Olen ailahtelevainen
[/] Olen aamuisin yleensä äreä
[ ] Olen hyvin masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
[/] Vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
[x] Haaveilen paljon
[x] Nauran helposti
[x] Saan ihmiset nauramaan
[x] Nautin positiivisesta huomiosta
[/] Suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
[/] Itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
[/] Haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
[x] Kadehdin laihoja ihmisiä
[x] Osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

VIHANKOHTEET
[x] Wannabe-ihmiset
[x] Pissikset
[ ] Liian pirteät "olen-heti-aamulla-ihan-iloinen" -tyypit
[x] Urputtavat ihmiset
[x] Aamuherätykset

PERHE/SUKU
[ ] Minulla on ainakin neljä lemmikkiä
[ ] Perheessäni on lemmikkien lisäksi äiti, isä ja isoveli
[ ] Jotkut lemmikeistäni on vähän erikoisempia kuin yleensä, kotilo, lisko, käärme tms.
[/] Isä hemmottelee minua
[en omista veljeä 8I] En siedä veljeäni
[ ] Minulta on kuollut läheisiä ihmisiä
[x] Sukuni on molemmin puolin vähän outo.

TUNNUSTAN, ETTÄ OLEN:
[x] Luntannut kokeessa
[ ] Ajanut mopolla/autolla kännissä
[ ] Katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
[x] Jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
[x] Kiroillut vanhempieni kuullen
[ ] Saanut arestia
[x] Kävellyt päin seinää/lasiovea
[ ] Kiusannut tarkoituksella
[ötöiköit] Tappanut eläimen
[ ] Soutanut veneellä
[x] Epävarma
[x] Lintsannut
[x] Vittuillut
[ ] Nukahtanut kirkossa
[x] Nukahtanut tunnilla
[x] Saanut nelosen jostain kokeesta
[x] Polttanut tupakan ihan loppuun


OLETKO RAKASTUNUT/IHASTUNUT?
[ ] Rakastunut
[x] Ihastunut
[ ] Toistaiseksi
[ ] Väliaikaisesti
[ ] En tällä hetkellä ollenkaan
[ ] En ole aivan varma

MISSÄ SÄILYTÄT KÄNNYKKÄÄSI?
[x] Housujen etutaskussa
[ ] Housujen takataskussa
[x] Repussa / laukussa
[ ] Takin povitaskussa (kumpi tahansa puoli)
[x] Takin sivutaskussa
[ ] Jossain muualla
[ ] Minulla ei ole kännykkää
[x] Milloin missäkin

VOISITKO KOSKAAN HARKITA MUUTTOA ULKOMAILLE?
[ ] En
[ ] Kyllä, mutta enintään vuodeksi
[ ] Kyllä, 2-5 vuodeksi
[ ] Kyllä, pidemmäksi aikaa mutta en pysyvästi
[ ] Kyllä, pysyvästi
[x] En osaa sanoa
[ ] Olen jo asunut

OLISTKO VALMIS SYÖMÄÄN IHMISEN LIHAA (TARPEEKSI KYPSENNETTYNÄ)?
[x] Kyllä, mutta vain äärimmäisessä hädässä
[ ] Kyllä, vaikka heti
[ ] En missään tilanteessa, edes nälkäkuoleman uhatessa
[ ] En osaa sanoa

MINKÄ VÄRISET HIUKSET SINULLA ON?
[ ] Harmaat
[ ] Mustat
[ ] Punaiset
[ ] Ruskeat
[ ] Siniset
[x] Vaaleat
[ ] Valkoiset
[ ] Vihreät
[ ] En osaa sanoa
[ ] Olen kalju

MITKÄ OVAT/OLIVAT LEPMIAINEITASI KOULUSSA?
[ ] Biologia
[/] Englanti
[ ] Filosofia
[ ] Fysiikka
[ ] Historia
[ ] Kemia
[x] Kuvaamataito
[ ] Käsityöt
[ ] Liikunta
[ ] Maantieto
[ ] Matematiikka
[x] Musiikki
[x] Psykologia
[ ] Ruotsi
[ ] Saksa
[ ] Puheilmaisu
[x] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[x] Jokin muu aine

MITÄ AINEITA VIHAAT/VIHASIT KOULUSSA?
[/] Biologia
[x] Fysiikka
[x] Historia
[ ] Kemia
[ ] Kuvaamataito
[x] Käsityöt
[/] Liikunta
[ ] Maantieto
[x] Matematiikka
[ ] Musiikki
[ ] Ruotsi
[ ] Puheilmaisu
[ ] Uskonto / Elämänkatsomustieto
[ ] Äidinkieli
[ ] Jokin muu aine

SINUT SULJETAAN YHDEKSI PÄIVÄKSI HUONEESEEN JONKUN SEURAAVISTA HENKILÖISTÄ KANSSA.
KENET/KETKÄ VALITSET KUMPPANIKSESI?
[ ] Orlando Bloom - Näyttelijä
[ ] Angelina Jolie - Näyttelijä
[ ] Antti Tuisku - Idols-laulaja
[ ] Arvi Lind - YLE:n ex-uutistenlukija
[ ] Benedictus XVI - Paavi
[ ] Carola Häggvist - Ruotsin euroviisutähti
[ ] Christina Aguilera - R&B-laulaja
[ ] George W. Bush - Yhdysvaltain presidentti
[x] Johnny Depp - Näyttelijä
[ ] Juanes - Latinolaulaja
[ ] Juice Leskinen - Muusikko, runoilija, kirjailija (R.I.P)
[ ] Jukka Keskisalo - Juoksija
[ ] Justin Timberlake - Muusikko, näyttelijä jne.
[ ] Kim Jong-Il - Pohjois-Korean johtaja
[ ] Kimi Räikkönen - Formulakuski
[ ] Kylie Minogue - Syövän selättänyt laulaja
[ ] Matti Nykänen - Lööppisankari, ex-mäkihyppääjä
[ ] Daniel "Mortuus" Rosten - Marduk-laulaja
[ ] Ozzy Osbourne - Rocklaulaja
[ ] Paris Hilton - Seurapiiripimu
[ ] Perttu Sirviö - 1. Big Brother-voittaja
[ ] Peter Nyman - Uutisvuoto-tähti
[ ] Scarlett Johansson - Näyttelijä
[ ] Sean Connery - Bond-tähti
[ ] Tarja Halonen - Suomen presidentti
[ ] Tom Cruise - Skientologinäyttelijä
[ ] Toni Wirtanen - Apulannan laulaja
[ ] Ville Valo - HIM-laulaja
[ ] Vladimir Putin - Venäjän presidentti
[ ] Zinedine Zidane - Ulosajettu jalkapalloilija
[ ] Usher - Ulkomaalainen laulaja
[ ] Wentworth Miller - Pako-sarjasta tuttu Scofield
[ ] Amaury Nolasco - Pakosarjasta tuttu
[ ] Bill Kaulitz - Tokio Hotel-laulaja

MITKÄ OVAT ARKIVAATTEIDESI HALLITSEVIMMAT VÄRIT?
[ ] Harmaa
[ ] Keltainen
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Ruskea
[ ] Sininen
[ ] Vaaleansininen
[x] Valkoinen
[ ] Vihreä
[ ] Jokin muu

MISTÄ OLET RIIPPUVAINEN?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[x] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chateista
[ ] Kahvista
[/] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[x] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[x] Suklaasta/karkeista
[ ] Teestä
[ ] Tiedosta
[x] Tietokoneesta
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] Tupakasta
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] Urheilusta
[ ] Huulirasvasta
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

VOISITKO KUVITELLA MENEVÄSI KAUNEUSLEIKKAUKSEEN?
[ ] Kyllä
[ ] En
[x] Vain onnettomuuden jälkeen (jos naama on vääntynyt ihan väärään suuntaan)
[ ] En osaa sanoa

Kuinka vastaat puhelimeen?

[x] "Haloo"
[x] "Moi"
[ ] "Mo"
[x] "Niin?"
[ ] "Joo?"
[x] Epämääräisellä ynähdyksellä
[ ] Jollain muulla tavalla
[ ] Omalla etu- ja sukunimellä
[x] Omalla etunimellä
[ ] Omalla sukunimellä
[ ] En osaa sanoa
[ ] En vastaa puhelimeen