IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

KÄYKÄÄ KATTOOS!!Lauantai 15.03.2008 01:28

ihan sairaan hauska...

http://www.google248.tk/

<virne>

HYII VITTU!!Lauantai 15.03.2008 01:27

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin.

Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti.

Tänäänki saan seuraa !Torstai 13.03.2008 21:28

<vink>
1. Cascada - Can´t Stop The Rain

2. Limp Bizkit - Rollin

3. Linkin Park - In The End

4. Rihanna - Pon De RePlay

5. BonJovi - Always

6. Basshunter - Boten Anna

7. Opus - Life Is Life

8. Apulanta -Ilona

9. Gia Farrel - Hit Me Up

10. AgePee - When The Rain Begins To Fall

LASTEN SUUSTA :DKeskiviikko 12.03.2008 02:44

Tärkeintä meissä ovat varpaat. Niillä ohjataan.
MATIAS 6 V.

Kummitusten ruumis ei ole tehty lihasta, vaan lakanasta.
OLAV 5 V.

Kun kello on kaksitoista, kaikki kääntyvät Mekkaan päin ja purevat maton hapsuja.
RAYMOND 7 V.

Nenä on oikeastaan lihas, jolla hengitetään. Mutta sitä voi myös käyttää rään kuljettamiseen.
EMIL 6 V.

Jos on metsässä ja aivot putoavat ulos, ei löydä enää kotiin koska ei voi ajatella selvästi.
MÃ…RTEN 4 V.

Jos Jumala olisi pitänyt sen lupauksensa, että kaikki lapset saavat tulla hänen luokseen, niin ei tarvittaisi päiväkoteja.
NINA 9 V.

Jos ei olisi luita, olisimme matelijoita. Ja silloin kenkäkaupoissa ei myytäisi paljon mitään.
MIKAEL 6 V.

Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.
NINA 5 V.

Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.
THERESE 6 V.

Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita.
HARALD 7 V.

Minun äiti on ainakin hirveän kaunis, koska sillä on niin pitkät tissit.
MIA 4 V.

Psykologi on hullu mies, joka lyö tätejä.
EMILIE 6 V.

Isoisä oli kullankaivajana Alaskassa. Mutta hän joi kaiken. Sitten hän huuhtoi sen kurkustaan viinillä.
THOMAS 5 V.

Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa.
JOHANNA 6 V.

Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään.
ARVID 6 V.

Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelevat utareitaan, tekevät jogurttia.
ALLAN 5 V.

Eläimen ruumis on yleensä pään takana ja tassut roikkuvat > alapuolella.
KETJA 6 V.

Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia.
STEFAN 6 V.

Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia.
KARIN 5 V.

Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä.
ANNA 7 V.

Lapsena oleminen on ihan hauskaa, kun on jo neljä vuotta siihen tottunut.
SOHVI 4 V.

Mummi elää yliaikaa. Mutta hän ei saa siitä lisämaksua.
NINA 7 V.

Isänäideillä ja äidinäideillä on valtavan isot rintaliivit. Ne ovat niin isot, että toiseen kuppiin mahtuu minun takapuoleni kokonaan ja molemmat polvet. Toisessa on tilaa minun veljelle.
KATJA 7 V.

Isoäiti on sellainen täti, joka lapsena oli äiti.
CAROLINE 6 V.

Isoisä makaa hautakiven alla. Taputamme häntä kivelle ja kerran kaivoimme maahan sipuleita, että hänellä olisi jotain purtavaa.
SIRI 5 V.

Anoppi on isoäiti, joka ei ole kyseisen henkilön äiti.
HANNELE 6 V.

Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa.
PÃ…L 7 V.

Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin.
LARS 6 V.

Jeesus asui kaukaisessa maassa. Mummi on ollut siellä valittamassa muurista. Se oli hirveän vanha ja romahtamaisillaan.
JON 6 V.

Jeesus käveli vetten päällä, koska hän ei halunnut kastella jalkojaan.
OLOV 9 V.

On tyhmää, että täytyy kuolla. Minusta ei ihmisiä tarvitsisi vaihtaa koko ajan. Minä olen sitä mieltä, että jos täällä kerran ollaan, niin ollaan sitten.
JOHANNES 8 V.
Paljonko kello on?
Ei sul tiätenkä kello o?

Pääseekö tällä linja-autolla Artukaisiin?
-Ei tää tiätenkä Persaukiste pellol mee?

Olkaa hyvä ja ajakaa autonne pesulinjalle.
-Eks sää ny saatana nää et tääl ei o kettä?

Grillikyljykset ovat valitettavasti loppuneet, mutta sisäfilettä on vielä jäljellä.
-Meil myyrä vaa oikia liha. Jos sää tahrot fläski, mee Sitimarketti.

Ei kiitos, en tällä kertaa osta partiolaisten joulukalenteria.
-Menkä helvetti siit kinumast.

Tuolla on joukko ulkomaalaisia turisteja pulassa.
-Noi molotta jottai viarast kiält. Mennä äkki pois.

Menisimmekö illalla ravintolaan?
-Haetaak Heselt pari kerrost?

Pidätkö tanssimisesta?
-Et sä mittä Lyni mun kans lähtis?

Omenakeittosi on taivaallista! Maltan tuskin odottaa pääruokaa.
Tääl o jottai krämmälei joukos. Kuuluuk tän olla kylmä?
Onk meil kunnolist ruaka kans?

Olen varsin tunnettu seuramies täällä päin.
-Mullo vippi Prima ja sit mä ole laulanu saundofrelssis taustoi.
Ja Jussu morjesta munt jokirannas.

Ihanaa torttua. Sinähän olet varsinainen jauhopeukalo.
-Kyl tätä syä, mut ei tää o nii hyvä ku Askaanil.

Anteeksi että olen myöhässä. Oletko todella seissyt täällä pakkasessa odottamassa minua?
Mää nukkusi. Orotiks kaua? Mul o vilu.

Uusi hajuvetesi tuoksuu raikkaalta.
-Sää haiset omenal.

Olen paljasjalkainen turkulainen.
Mää ole syntyny Heirekeenil.

Avopuolisoni on kotoisin Turun seudulta.
Muija o syntyny Tyksis.

Asun Aurajoen eteläpuolella.
Mää asu täl pual jokke.

Asun Aurajoen pohjoispuolella.
Mää asu täl pual jokke.

Olen innokas penkkiurheilija.
Tapparapelit mää käyn kattomas, mut muute mää e viitti sinne hallil mennä.

Turku on Suomen virallinen joulukaupunki.
Joulukuus Yliopistonkarul o vähä enemmä valoi ja Kauppatoril simmone kamala rautane hökötys.

Isoäitini on vakavasti sairas.
Mummu viäti Kurjemmäkke kualema.

Meillä on fuksien kastajaiset Yliopistonmäellä.
Mää mene illal Ryssänmäel juopottelema.

Olen saanut yliopistossa useista eri puolilta Suomea
kotoisin olevia ystäviä.
-Mää ole jutellu pari kerta yhre Marko kans. Se o Paimiost.

Tenttikysymykset olivat haastavia. Uskon kuitenkin saavani kakkosen.
Älyttömi kysymyksi! Uusinnas nährä.

Kolme neljäsosaa uusista opiskelijoista tulee Turun ulkopuolelta.
-Uusist vukseist sentäs joka neljäs o Turust kotosi.

HYVÄÄ NAISTENPÄVÄÄ!Lauantai 08.03.2008 15:01

<virne>

|| Lahjapaperi ||Torstai 28.02.2008 00:26

Sain tämän ystävältäni,joka sai valita kahden asian väliltä.Minä sain myös valita samoin.Olen valinnut.
Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä,joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä,että tämä tuhlasi kokonaisen
rullan kaunista,kallisarvoista
kullanväristä lahjapaperia.Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi,kun hän näki tyttärensä
koristelevan paperilla rasian,jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti".Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle.Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen
avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi.Harmistuneena hän sanoi
tyttärelleen;Etkö tiedä,nuori nainen,että kun annetaan lahja jolleekkin,
paketissa täytyy olla jotakin;?Tytölle tuli kyyneleet silmiin,kun hän vastasi,;mutta äiti,ei rasia ole
tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!

Äiti murtui myös kyyneliin,polvistui tyttärensä eteen,ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta
kiukkuaan.Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti.Tarina kertoo,että äiti piti tätä tyttäreltään
samaa rasiaa yöpöydällään koko loppu elämänsä ajan.Kun hänellä oli vastoinkäymisiä,tai kun hän
tunsi itsensä masentuneeksi,avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä
rakkauden,jollahän oli paketoinut suudelmat rasiaan.Todellakin ihmeellinen tunne,on tämä lahja
meille,pieni rasia täynnä
pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme,perheeltämme,ystäviltämme.Ei ole mitään
arvokkaampaan täällä maan päällä kuin tämä.

Nyt sinulla on kaksi valintaa:
1.Lähetä tämä eteenpäin ystävillesi
2.Pyyhi tämä pois ja ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat,minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä,jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa,emmekä
muista miten tehdään,kun lennetään.
Jos saat tämän takaisin,tiedän että ystäväsi ajattelevat myös sinua!

Löydätkö itsesi?Keskiviikko 27.02.2008 03:42

OINAS

Oinaat ovat itsekkäitä vittupäitä, jotka suuttuvat joka asiasta, eivätkä ymmärrä huumoria mikäli se kohdistuu heihin tai johonkin heidän puutteisiinsa. Oinaat luulevat olevansa helvetin hauskaa ja mukavaa seuraa, mutta todellisuudessa kukaan ei pidä heistä. Rakkaudessa oinaat ovat parhaimmillaan, mikäli seurustelevat itsensä kanssa. Yhteiselosta kenenkään kanssa ei tule mitään, sillä oinas ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin he.

MOTTO: "Sanoks joku jotai?"
TYÖPAIKKA: Useimmiten se vihatuin kersantti
AUTO: Joku nopea, virtaviivainen ja sisältä pieni


HÄRKÄ

Härkä inhoaa kylmää ja kuumaa ja yksinoloa ja seuraa ja kovia ääniä ja liikaa hiljaisuutta... Härät ovat todella heikkoja ihmisiä sisältään ja valittavat joka asiasta. He kuvittelevat olevansa vahvoja ihmisiä, mutta todellisuudessa he ovat varsinaisia jeesmiehiä ja -naisia. Härälle ei koskaan käy mikään. Härät nukkuvat paljon.

MOTTO: "Emmää..."
TYÖPAIKKA: aina kun menet asioimaan jonnekin, jossa pitäisi saada joku hoitamaan asiasi jämptisti, esiin piipertää koko työpaikan ainoa härkä, joka sanoo "kyllä" aina kun sinäkin sanot ja "ei" aina kun sinäkin sanot.
AUTO: iso ja vähäkuluttava


KAKSONEN

Kaksonen on niin vauhdikas, ettei kukaan kerkeä edes muodostamaan mielipidettään tästä rasittavasta vieteri-ihmisestä. Mikäli täpötäydessä juhlasalissa kuulet sen vittumaisimman ja kovaäänisimmän nauruäänen, siellä on kaksonen. Yleensä hän on kertomassa jotain itsestään eikä edes huomaa, että kukaan muu ei naura. Mikäli haluat seurustella kaksosen kanssa, muista laittaa hänet sähköaitaukseen lähtiessäsi kotoa, sillä palatessasi et löydä häntä mistään.

MOTTO: "Ai minä?"
TYÖPAIKKA: Mahdollisimman meluisa paikka, esim. baari.
AUTO: Mikä tahansa, jos siellä on cd-soitin


RAPU

Rapu on koko luomakunnan ihmetys. Kukaan ei ymmärrä, miksi tällaisia ihmisiä on olemassa. Ravut ovat mustasukkaisia jopa omasta tietokoneestaan ja juoksuttavat mieluusti muita. Rakkaudesta ravun kanssa ei tule mitään, hän elää vain itsensä kanssa, vaikka kuinka kuvittelisi olevansa seurallinen ja sosiaalinen. Rapu haluaa kolmetoista lasta, seitsemän koiraa, viisi kissaa, marsun, kanin ja perunamaan, eikä edes hoida niitä. Usein tämä jää puolison harteille. Ravut ovat yleensä niitä, joista tulee vanhana erakoita ja he tulevat ihmettelemään lopun elämäänsä, kuinka ovat tähän joutuneet.

MOTTO: "Kukaan ei pidä minusta!"
TYÖPAIKKA: Mikä tahansa, sillä ravut ovat ikävä kyllä usein hyvin varakkaita, vaikka tekisivät mitä
AUTO: Iso perheauto, jonka on itse ostanut, mutta suree asiaa koska haluaisi Ferrarin


LEIJONA

Usein kun leijona tulee huoneeseen, moni ajattelee - "voi vittu..!" Leijonat ovat kaikki itserakkaita, leuhkia ja kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken. Leijonat osaavat mielestään maalata, piirtää, kirjoittaa ja näytellä, vaikka ovat vain surkuhupaisia yritellessään jäljitellä suuria mestareita. Mikäli joku leijona lukee tämän, hän nauraa suureen ääneen ja lähettää tämän kaikille ystävilleen hyvänä vitsinä ymmärtämättä, että se on totta.

MOTTO: "Olen jo pyrkinyt teatterikorkeakouluun, mutta he eivät ilmeisesti ole vielä käsitelleet hakemustani. Ovat niin häkellyksissä esitelmästäni, että haluavat käsitellä sen viimeiseksi ja tehdä sitten rauhassa päätöksen, olenhan niin taitava vaikka itse sanonkinminullaonuseitatuttujanäyttelijäpuolellajaolen jne jne"
TYÖPAIKKA: Joku, jossa saa olla koko ajan esillä, esim. idols-koelaulut.
AUTO: Kallis ja näyttävä Mersu


NEITSYT

Neitsyet ovat raivostuttavan siistejä ja pilkunnussijoita. Kukaan ei kestä heitä kahta minuuttia kauempaa. Usein armeijassa tai vastaavissa paikoissa neitsyitä ammutaan ja uhrataan *******lle. Silloin moni henkilö on helpottunut ja he saavat taas jättää märän pyyhkeensä sängyn päälle. Neitsyet eivät tule toimeen kenenkään kanssa, eivät edes toisien neitsyiden, sillä aina jokaisessa ihmisessä on parannettavaa ja he ovat epähygieenisiä.

MOTTO: "Pesiköhän tarjoilija kätensä käydessään vessassa?"
TYÖPAIKKA: Automekaanikko
AUTO: Citroën


VAAKA

Vaa'at kuvittelevat olevansa kauniita ja komeita, vaikka näyttävätkin ihan homoilta ja huorilta. Vaa'at saavat usein huomiota minne tahansa menevätkin, mutta se johtuu siitä, että heillä roikkuu vessapaperia kengässä tai heidän suupielissään on suklaata. Vaaka tuijottaa koko ajan peiliin ja rakastaa itseään. Se hyvä puoli heissä on, että itserakkaus ei näy ulospäin. Ainoastaan se on raivostuttavaa, että he yrittävät koko ajan saada jotakuta rakastumaan häneen itseensä. Luoja auttakoon häntä, joka rakastuu vaakaan!

MOTTO: "Kato eiksooki hieno?"
TYÖPAIKKA: edustustehtävät
AUTO: Söpö, punainen Renault


SKORPIONI

Skorpionit puhuvat jatkuvasti puhekumppaninsa päälle, ovat käytökseltään hyökkääviä ja kiroilevat jatkuvalla syötöllä. Skorpionit pettävät kumppaneitaan, kusettavat pomoaan, kavaltavat rahaa jokaiselta, jonka tuntevat ja potkivat naapurinsa koiria ja lapsia. On siis helppo arvata, ovat skorpionit rakastettavia?

MOTTO: "Haista vittu!"
TYÖPAIKKA: joku, jossa on tarpeeksi hölmö pomo
AUTO: vaarallinen


JOUSIMIES

Jousimiehestä et saa itsellesi ainakaan kumppania, ellei sinulla ole tarpeeksi hyvät lenkkarit. Jousimies juoksee koko ajan, pakoon ongelmiaankin. He yleensä jättävät asiat muiden hoidettavaksi ja lähtevät itse pois. Jousimiehet ovat piikitteleviä ihmisiä. He ajautuvat yleensä joka paikkaan, niin hyvään työpaikkaan kuin seurustelusuhteeseen tekemättä itse mitään, sillä ovat varsinaisia hannuhanhia. Tästä syystä moni vihaa heitä.

MOTTO: "Kato mitä voitin arpajaisista"
TYÖPAIKKA: riippuu tuurista
AUTO: riippuu arpajaispalkinnosta


KAURIS

Kauriita ei kukaan vihaa, sillä he tekevät töitä koko ajan yksinään pommisuojassa kaukana häiriöstä. Ainoastaan heidän puolisonsa ovat jatkuvasti katkeria ja vihaisia. Kauris ei edes huomaa. Hän ei yleensä huomaa edes sitä, että puoli kotia, lapset ja puoliso ovat lähteneet, ennen kuin on aika maksaa yhteisiä laskuja. Silloin kauris kyllä huomaa.

MOTTO: "Lasketaanpas tarkalleen se 10%:n tippi"
TYÖPAIKKA: oma perustama firma
AUTO: Jaguar, tarpeeksi tyylikäs, mutta ei liian kallis


VESIMIES

Vesimies on vitun idiootti. Hän ei yleensä tajua mistään mitään ja kävelee kaikkien perässä. Hän kävelisi vaikka sillalta alas, jos joku kehottaisi. Vesimies kuvittelee olevansa Einstein, mutta epäonnistuu kaikessa pahasti. Yleensä he saavat pelkkää tuhoa aikaan ja sitten tulee joku muu ja korjaa jäljet (yleensä kauris).

MOTTO: "En mä huomannut"
TYÖPAIKKA: puolison valitsema
AUTO: ei ole


KALAT

Kalat ovat yleensä rapajuoppoja, narkkareita ja työttömiä. He esittävät loppuun asti pirteää ja sosiaalista, vaikka mieli on hautonut itsemurhaa jo viimeiset kolmetoista vuotta. Kaloista valitettavasti pidetään, sillä he keksivät aina tekemistä. Usein he keksivät tekemistä, vaikka kukaan ei ole enää edes paikalla. Kalat ymmärtävät vasta kolmen tunnin päästä, että juhlat ovat ohi. Siksi he ajautuvat masennuksissaan juomaan, koska he missasivat hyvät jatkot.

MOTTO: "Meille pääsee!"
TYÖPAIKKA: kiitä onneasi jos on