IRC-Galleria

Tässä kun sunnuntaista asti olen sulassa sovussa koiran kanssa hengannut kotona neljän seinän sisällä jatkuvassa kuumeessa, ei ole tullut hirveästi harrastettua liikuntaa tai niin kutsutusti "ihmisten ilmoja". Kun pisin matka, mitä ulkomaailmaan tällä viikolla olen tehny, on ollut meidän roskikselle (jonne ei muuten edes ole pariakymmentä metriä pidempi matka), alkaa pikkuhiljaa tulla hieman mökkihöperö olo. Ei sillä, ettenkä välittäisi perheestäni, sillä ainoana seuranani hehän ovat minua hyvin viihdyttäneet, olen kuitenkin alkanut hieman kaivata ihmisiä. Ylipäätään mitä tahansa muuta kuin ostoskanavaa, dataamista ja päiväuniputkia, joita sairastellessa saa harrastaa paremman puutteessa.

Niinpä ehdotin eilen äitille, että tahdon terveyskeskukseen. Olisihan se joka tapauksessa kannattavaa jatkuvan kuumeeni huomioon ottaen ja siinä kylkiäisenä pääsisin ehkä postilaatikkoa ja roskista pidemällekin.

Joten tänään,

pääsin terveyskeskukseen.

Siellä koin varsinaisen Ahaa-elämyksen: maailmassa on olemassa ihmisiä. Siellähän niitä jonotti verikokeisiin. Eikä siinä vielä kaikki, kirkkoa kohti ajettaessa huomasin, että osaan valotolpista oli tullut tähden muotoiset jouluvalot. Äiti huomautti, että ne ovat olleet siinä jo ainakin jonkin aikaan, mutta samaan hengenvetoon muistutti, että minähän en ole hirveästi ihmisten ilmoilla käynyt. Osui aivan naulan kantaan.

No mutta kuitenkin, terveyskeskuksessa minustakin otettiin verta ja sitten pääsin pariksi tunniksi takaisin kotiin, ennen kuin äiti haki minut syömään ja lääkärin vastaanotolle. Eli takaisin terveyskeskukseen.

Minulle oli varattu aika kello kahdeltatoista. Huomioikaa käyttämäni imperfektimuoto, oli. Valitettavasti odotteluhuoneessa viettämäni aika hieman venyi. Itse olen pitänyt itseäni tietyssä määrin pitkäpinnaisena ja kärsivällisenä ihmisenä, mutta puolentoista tunnin kuluttua edes kännykän matopelistä, sudokusta tai edes YLEn asiaohjelmista ei saa revittyä tarpeeksi hupia, jotta tykyttävä otsasuoneni oikoisi itsensä ja voisin rauhallisesti todeta Mikan tapaan "relax - take it easy" - minä alan tylsistyä. Kuinka harvinaista minulta.

Tällöin koen toisen Ahaa-elämykseni: tässä hommassa on jotain mätää.

Kun pääsin lääkärille, tämä yritti etsiä kuumeelleni syytä ja antoi viiden päivän antibioottikuurin.

Sitten jätin terveyskeskuksen.

Käyntini apteekissa kävi nopeasti, hyvin nopeasti. Otin reseptiasiakkaana vuoronumeron ja ehdin hädintuskin istahtaa aloilleni, kun vuoronumeroani kuulutettiin. Sain lääkkeet ja poistuin apteekista ja koin jälleen Ahaa-elämyksen: en ollut koskaan asioinut apteekissa noin nopeasti.

Kirjoitin tämän kirjoituksen kirjakielellä, sillä se on muodoltaan käistettävästi omiaan ilmaisemaan, miltä kotona pyörineestä mökkihöperöstä tuntuu, kun päivänä eräänä hän pääsee ulkomaailmaan. Näillä näkymin en ainakaan ole Big Brotheriin menossa.